Meg
Vakioporukkaa
Posts: 153
|
Post by Meg on Oct 11, 2010 18:43:04 GMT 2
Edin touhut ja tapahtumat.
Tulee myöhemmin..
|
|
Meg
Vakioporukkaa
Posts: 153
|
Post by Meg on Oct 11, 2010 21:03:39 GMT 2
11.10
Olin onnellinen, sillä vihdoin hieno ja hurmaava orini pääsisi asustamaan arvoisaansa talliin, tosin Benin valvovien silmien alle, mutta kun miehen kanssa osaa asua, niin se ei ollut enää haittapuoli. Hyräillen puin vaatteita, mikä sai osakseen kummastuneita katseita. Tuo Odelien serkku.. Väläytin tytölle hymyn, jospa jaksaisi vaihtaa tuota nyrpistystään, mutta valitettavasti hymyni ei tuottanut tulosta, joten luovutin. Näistä sukulaisista joita olin saanut tavata, oli tämä serkku ylivoimaisesti ärsyttävin, sillä olimme pitkään samassa huoneessa ja kaikki mitä sain olin arvosteleva katse. Häntä sanottiin kapinalliseksi, mikä johtui varmasti tytön pukeutumisesta. Lävistyksiä, tatuointeja, pinkkiä hiuksissa, ominaisuudet, jotka aiheuttivat ainakin Benille harmaita hiuksia. Ja saivat Deanin kulmat kohoamaan, mutta hänestä oli tätä pikin tulossa kuin Ben, yhtä jäykkä. Ode ei varmastikaan arvannut kuinka suuri vaikutus hänen lähdöllään oli Deaniin, sillä poika parka joutui kestämään tuon vanhan miehen höykyystä, jo liikaa, mutta onneksi hänellä sentään oli minä, joka sai sitten jälkeen päin kuulla kaikesta epäoikeudenmukaisesta nalkutuksesta, miksi Dean sitä sanoi.
Ben asteli sisään. Siihen loppui hyräilyni, sillä tahtomattaankin hän toi mukanaan kylmän tuulahduksen, tunnelman, jossa hyräilylle ei ollut tilaa. Vakavoiduin ja vastailin kysymyksiin, joita mies esitti. Ne koskivat yllätys yllätys, Ediä. Tietenkään ei voisi myöntää, ettei oria oltu pariin kuukauteen edes kunnolla liikutettu, mutta Ben varmasti tämän osasi lukea rivien välistä. - Kaikki valmiina? Ben kysyi. Tietenkin hän toistin saman englanniksi. Nyökkäsin ja sitten pääsimmekin lähtemään. Enää pari tuntia, kuin oma mussukkani olisi turvallisesti karsinassaan tai niin ainakin luulin. Matka sinne sujui hyvin, hieman viileässä tunnelmassa tosin, mutta lastaaminen, pakkaaminen, Edin kuritus... Ori heittäytyi täysin kahjoksi, kun sitä yritti saada lastatuksi. Ori tuntui vain näyttävän meille kieltään, mikä sai jopa nyrpistelijän hieman hymähtämään. Ed ei piitannut edes Benistä pätkääkään, se vain kuopaisi ja ravasi toiseen suuntaan komealla askeleella. Ben näytti kärsimättömältä ja vain luoja tietää mitä mies ajatteli. - Ed, ärähdin kovaan ääneen. Ori pysähtyi. Sen korvat kääntyivät minua kohden, mutta silti Ed oli menossa toiseen suuntaan. - Come here boy, lirkuttelin ja käänsin orille selkäni. Eikä hetkeäkään kulunut kuin harmaa pää ilmestyi olkapäälleni. Käännyin pois. Ehei, vielä ori saisi hieman tulla lähemmäs. Niin se astui epäluuloisesti perässäni. Tätä leikkiä olimme jo monet kerrat leikkinyt. Ed seuraili minua uteliaana. Samalla kehuin sitä, kunnes lopulta napsautin orin kiinni. - Haa haa, sanoin voitontahtoisesti. Ed oli symppis mies, mutta silti edelleen aina yhtä hömelö. Lopulta sain sen talutettua ja sidottua kiinni. - At last, kuului serkunkin huokaisu. - Man, tirskahdin hänelle. En tiedä ymmärsikö tuo tyttö minua, mutta jo hänen ilmeensä paljasti tytön huvittuneisuuden. Ei se elämä niin tylsää täällä Suomessa olekaan, kuin saa melkein tunnin jahdata yhtä hevosenkuvastusta, joka oli päässyt omistajansa laiminlyönnin takia, hieman... no hölmistymään ja pulskistumaan. Orilla oli jo kehittymässä tyyllikäs heinämaha, jolle Ben murahti hyvin tyytymättömänä, mutta eipä voi miestä syyttää. Edinhan pitäisi olla lihaksikas voittaja ori, eli kaikkea muuta mitä se juuri tällä hetkellä oli. Orille oli myös kasvanut pitkä ja paksu harja, jolle myös oli tehtävä jotain, ennen kuin se näyttäisi enemmän suokilta, jota ei saisi tapahtua, sillä en ihan hevostanut haluaisi halventaa. Tavarat kyytiin ja menoksi, tai ainakin melkeen. Kaiken sähläämisen jälkeen, jokin voisi silti mennä pieleen, mutta siitä ei ollut minua syyttäminen. Ben yritti käynnistää autoa, mutta siitä ei lähtenyt pihahdustakaan. Hänen kasvoihinsa ilmestyi uusi kerros ryppyjä. Mitä miehelle nyt muutenkin oli tullut lisää edellisen viikon aikana, vai näinkö ihan harhoja? Serkku istui vieressäni hiljaisena, mutta lopulta hän aukaisi oven ja marssi auton viereen. Tyttö karjaisi jotain, jollain kielellä, sillä en siitä voinut takuuseen mennä ja tähtäsi kiiltävän nahka saappaansa suoraan auton peltiin. Ensin ei tapahtunut mitään, mutta sitten lopulta alkoi matala moottorin ääni kuulua. Benin ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, mutta mies ei sanonut mitään. Nielaisin hymyni ja katsoin levottomana ulos. Jos tästä nyt edes Simoraan ehjänä päästäisiin...
Kerran auto sammui, valoissa. Huokaisin jo tuskaisena. Puhelimeni piippasi taskussani. Älä ole Dean, mietin kuin otin sen käteeni. Kuinka osasinkaan arvata... - Hey, sanoin mukamas pirteästi. - Taitaa sujua ihan putkeen, Dean kommenttoi. Huokaisin syvään. Serkku katsahti minuun. Kuiskasin hänellä äänettä Deanin nimen. Tyttöllä oli pirullinen pilke silmissään. Voi poika parat, kuin hän tuon ilmeen heille läväyttäisi, mutta tällä kertaa poika, joka saisi kärsiä olisi tietenkin aina ihana Dean. - Kaikki on mallikelpoisesti, vastasin. Tietty en voinut peittää äänessäni olevaa sarkasmia. - Ai niin, päivääsi ilahduttamaan enemmän, Dean aloitti. Tämä lause huolestutti jo minua, mutta kärsivällisesti odotin pojan jatkavan. - Äitisi soitti, Dean tokaisi lyhyeesti. - Soitti?! ja sinulle? Älähdin. Tämä sai Beninkin murahtamaan, joten hillitsin itseäni hieman. - Hän halusi tavoittaa sinut, mutta päätyi valitettavasti soittamaan minun numerooni, mistä lie senkin on kaivanut, Dean vastasi. Hänen äänestään kuului, ettei puhelu ollut mitenkään mukava, mitä saattai hyvin äidiltäni odottaa. Sillä nainen oli joko kännissä tai putkassa, yleensä molempia, mille en voinut mitään, mutta kukaan ei saisi tietää asiasta. Suuri salaisuus tai pikemminkin häpeä, mikä sai Eliaksen vieralemaan jenkeissä useimmin kuin hänen olisi edes tarvinnut. - mitä hän sanoi, huokaisin kysymyksen. - Eipä mitään ihmeempää, selosti vaan kuinka huolimaton lapsi olet, kuin et vastaa puhelimeen, Dean sanoi. Hän selvästi valehteli, mihin en puuttuisi, sillä se pilaisi jo muutenkin niin ihanan päiväni. Joten kuten ehjin nahoin selvisimme Simoran pihalle, vaikka viimeiset pari kilometriä oli menty milteen kävely vauhtia. Auton moottori sammui, veikkaisin, että lopullisesti ainakin Benin myrskyisestä ilmeestä päätellen. Pujahdin ulos. Ben oli jo lastaamassa Ediä ulos, ennen kuin edes suutani ehdin avata. Ori tuli ihan rauhallisesti ulos ja pysyi tyynenä niin kauan kuin Ben riimunarua piteli. - Pihattoon, Hän ilmoitti ja ojensi narun minulle. Sain epämääräisen käden heilautuksen ohjeekseni. Heti kuin olimme päässeet vähän kauemmas Benistä, Edin korvat nousivat höröön ja sen askel reipastui. Ori halusi tietää mihin se oli tuotu, joten se hirnahti kovaan ääneen, mihin sai se toisen kova äänisen hirnahduksen vastaukseksi. Pitelin tiukasti Ediä, vaikka se hörisi ja steppasi ympärilläni. Nykäisin topakasti oria. Lähestyessämme pihattoa näin jo uteliaan hevosen aidalla. Se oli quater ori. Toisin sanoen Benin ori, mutta nimeä en vielä muistanut. Tästä tulisi mielenkiintoista. Kaksi oria, samassa pihatossa, no kaipa se osaisi käyttäytyä.
Odelien serkku ilmestyi jostain. Hän pujahti pihattoon ja otti tuon ruunikon orin kiinni. Talutin Edin sen ohitse pihattoon. Molemmat orit jännittyivät. Ruunikko ori kuopaisi ja sen ryhti nousi. Ed hörisi tuttavallisesti. - Should we leave? Tyttö kysyi ja valmistautui päästämään hevosesta irti. - Not yet, vastasin kohteliaasti kuin osasin. Toin Edin niin, että se pystyi haistamaan toista oria. Ed ei onnekseni pullistellut, se ymmärsi heti jutun jujun. - Let him go slowly, sanoin ja pujotin riimun Edin päästä. Se tulisi harjata, mutta ensin orin olisi saatava tutustua uuteen paikkaan ja uuteen kaveriinsa. Puhtaus oli tois sijainen niiden rinnalla. Hitaasti poistuimme serkun kanssa paikalta. Katseemme kohtasi, ehkä ensimmäistä kertaa koko aikana kuin tyttö oli Suomessa ollut. - Forgive me for beeing rude to you, tyttö aloitti. - I'm Roseanne, but call me Rosie, hän esitteli itsensä. Hymyilin kohteliaasti. Oli siis britillä kapinallisella jopa tavatkin. - I'm Meg, but that you know allready, sanoin. Vilkaisin Ediin. Se teki varovasti tuttavuutta uuteen ja hieman pelottavaan oriin. Kuin omistajansa, ajattelin. - What do you know about Odelie, for I thought she would be here, Rosie sanoi. Jatkoin orien tarkkailua, mitä myös tyttö teki. - Well. She is in US, vastasin lopulta. - Doing what? Rosie kysyi uteliaana. - Ummm... I'm not quite sure actually, pakersin sanat suustani, mutten vilkaisut tuohon tyttöön. - I think you know exactly what she is doing there, Rosie vastasi. Vihjaus oli ilmiselvä, mikä sai minut hieman nolostumaan. Kuinka nyt serkulle selostaa, että Ode juoksi sielä veljeni perässä, joten piti parhaani yrittää. - Aren't u from US? Rosie kysyi yllättäen. - Yes. My mom is american, vastasin ja katsahdin epäluuloisesti Rosieen. En tietenkään tiennyt kuinka perillä Rosie oli serkkunsa asioista. Pinkki hiussuortuva valahti tytön kasvoille kuin hän liikahti. - And does your bro live there or? Rosie jatkoi kyselyään. Ahaa, hän oli siis tietoinen asiasta. - He did actually move to Finland just few months back, vastasin kysymykseen. - Why the hell? Forgive my language, Rosie kommenttoi. - I don't mind. Finland is so mall and so nothing after the amazing US, but Elias has friends here, and a job, that he needs, Selostin parhaani mukaan tälle kapinalliselle, jonka silmissä varmasti näytimme takapajulan maalaisjunteilta. - Is he.. Rosie aloitti. - Good looking? Täydensin hänen lauseensa. Mitä muutakaan veljestä haluttaisiin tietää. - Have to be honest, he is just too good looking and quite got Ode under his charm, vastasin ja virnistin. Rosie ei voinut erehtyä tarkoituksestani. - I'm only intrested in as wretched cousin of hers, Rosie kommenttoi. Nostin kulmiani. Esitin uskovani tyttöä. - She gets all the good looking ones, huh? Heitin kysymyksen piloillani. Tytön huulet mutristuivat. - Not all of them, Hän kommenttoi ja vinkkasi silmää. - Realy? Kysyin. - You got one, Rosie tokaisi viattomasti. Hän tarkoitti tällä siis Deania, mistä en nyt niin yllättynyt ollut, mutta kyse oli silti Deanista. Poikaa en enää pitänyt niin hyvän näköisenä, kuin mitä han oli oikeastaan, mutta aloin varmaan kehittämään vastustuskykyä pojan charmille, mutta kahdessa vuodessa nyt ehtii tutustua ja nähdä henkilö hänen ulkomuotonsa alta. - Yep. One person Odelie will never have, vastasin ja naurahdin. Rosie naurahti myös. - Or I, hän kommenttoi. Mikä sai varmasti naamani venähtämään. Rosie ja Dean? Ajatus itsessään oli niin hullunkurinen, että se sai minut väkisinkin naurahtamaan. En mitenkään poikaa halunnut omistaa, vaikka hän minun poikaystäväni olisi, sillä Dean on aina Dean ja tekee päätöksensä sen perusteella.
Tutkailin Rosien ulkomuotoa hetken. Hänen kiiltäviä saappaitaan. Tiukkoja farkkujaan ja nahkatakkiaan. Kaiken kruunasivat hiukset, joihin oli eksynyt pinkki vauhtiraita, kuten Ode sitä nimitti. Tytöllä oli myös kielikoru, jonka kiiltävä pää vilkkui hampaitten välistä, kuin tyttö puhui. Vertasin tahtomattani itseäni häneen. Hiukseni olivat tylsät, niiden vähäisetkin raidat olivat jo kauan sitten kulahtaneet. Päällä minulla oli huppari, joka oli ainakin kokoa liian iso, mutta se oli käytännöllinen ja lämpimä. Jalassa minulla oli ratsastuskengät, joita käytinmuuten vain, kuin en selkään ollut menossa. Unohtamatta farkkuja, jotka olivat parhaat päivänsä nähneet. Tietenkin olin taas tapani mukaan meikitön, kuin taas Rosiella oli minunkin edestä sitä naamassaan. Olimme kahdesta eri maailmasta, mutta jotenkin päädyimme seisomaan Simoran mutaiselle pihalle ja keskustelemaan yhdestä ehkä ainoasta yhditävästä tekiästä - hevosista. Hän selosti enemmän Benin orista kuin mitä selostin näistä omista ja Odenkin kopukoista. Ben mulkoili meitä. Jutustelu tyhjänpäiväisistä asioista ei kuulunut miehen mielestä mitenkään fiksuun ajanvietteenseen, joten kipitin talliin nopeasti. Järjestin Edin tavarat Benin osoittamille paikoille. Rosien nyrpeä ilme palasi, mikä oli yleisesti pinttynytkin hänen kasvoilleen, kuin tyttö oli Benin seurassa.
|
|
Meg
Vakioporukkaa
Posts: 153
|
Post by Meg on Oct 20, 2010 23:58:48 GMT 2
20.10
Tuo mies sitten osasi olla ihana heti aamusta. Kyllä olin päässyt ylös ennen 7 aamulla ja auttanut häntä aamutallin kanssa. Silmiäni kirveli, selkääni särki ja minun tulisi liikuttaa omatkin hevoset tänään, mutta mitään kiitollisuuden osoitustakaan en häneltä saanut. Jokin taisi tuota miestä ärsyttää ja pahasti. Se näkyi kylmänä ja miltein tylynä käytöksenä. Liittyi varmaan siihen, että Odelie oli tulossa kotiin. Hän pisti minut kuuraamaan selkä vääränä karsinoiden ovia ja muita maalattuja pintoja. Ennen kello 10 käsiäni sattui, niin että kyyneleet kihosivat silmiini. Urakkani oli saatu päätökseen, mutta Ben vain murahti jotain. Hyvä on. Tuo mies osasi kyllä olla raivostuttava toisinaan, enkä jaksaisi sitä, varsinkaan heti aamusta. Murahteli jotain Deanin laiskuudesta, ihan kuin se minun vikani olisi. - Oliko muuta tehtävää? Kysyin väsyneenä, mutta silti hieman ärsyyntyneenä. Pidin ämpäriä kaksin käsin ja olin märkä vyötäröön asti. Tallin maalatut pinnat suorastaan kiiltelivät puhtautta, mutta silti Benin kulmat rypistyivät, jos hän sanoisi, että jossain olisi vielä likaista niin uittaisin hänet itsensä pesunesteeseen. Lopulta mies nyökkäsi. - Odelie tulee tänään kotiin, Ben ilmoitti. Huokaisin syvään, sillä valitettavasti olin tietoinen asiasta, myös se varmaan piti Deanin kaukana Simorasta tämän päivän. - Tiedän. Onhan se aika, että hän päästää irti veljestäni, vastasin. En kyllä tiennyt mikä sai minut sanomaan niin, mutta juuri sillä hetkellä halusin motata tuota miestä, jonka silmissä kylmeni. Niin kävi aina kuin veljeni mainittiin, syytä en tiennyt, mutta se ärsytti minua suuresti. - Se Andersson, Ben mutisi, vaikka mielestäni se kuullosti murinalta. - Muista, että puhut veljestäni, huomautin närkästyneenä. Tyhjensin loput saippuavedestä. Tahtomattani mulkoilin tuota miestä. Kokonsa puolestakin jo mies oli erittäin pelottava, mutta en silti ollut koskaan arastellut hänen läheisyydessään, siihen en suostuisi, sillä tiesin, ettei siihen lopulta tarvetta. Ben kääntyi lähteäkseen. Ärsyynnys, väsymys ja turhaantuminen kasaantuivat mielessäni niin pahasti, että lopulta minun oli pakko huutaa hänen peräänsä: - Mikä sinua niin kovasti veljessäni ärsyttää? Ben pysähtyi ja kääntyi hitaasti ympäri. Vedin syvää henkeä ja kohtasin hänen erittäin kylmät silmät ja teräksisen katseen. - Rickhardin poika ja ne silmät. Toisekseen jos hän kehtaa olla samaa luonnetyyppiä, Ben vastasi. Hänen sanansa hiipuivat uhkaavasti. En voisi kuunnella tätä, ilman vasta väitteitä, joten imaisin suuttumukseni sisääni. - Ja se luonnetyyppi on? Kysymys lausuttiin kylmemmin kuin olin ajatellut. Ben ei tainnut varautua kysymykseeni, sillä rypyt hänen otsassaan syvenivät ja katse muuttui tuimemmaksi, pistävämmäksi ja jotenkin ihan kuin olisin huomannut siinä hieman halveksuntaa. Purin hampaitani yhteen. Halusin huutaa ja sanoa, että kakistaa ulos, sillä olin tulla hulluksi. - herrasta löytyi suuri annos omahyväisyyttä, hän osasi käyttää naisia hyväksi ja mikä pahinta, tiesi tasan tarkalleen mitä teki ja mitkä seuraukset sillä oli, Ben sanoi yksitoikkoisesti. Hän puhui siis miehestä, joka oli isäni. No, pitihän se myöntää, ettei hän ollut ihan parhaimpia miehiä maan päällä. - Ben, sanoin, mutta minun piti jälleen kurittaa itseäni. En alkaisi rähjäämään tälle miehelle. - Haluan, että muistat kaksi asiaa. Yksi. Minua ei kiinnosta, mitä Rickhard on tehnyt, mutta hän on isäni ja hän on kasvattanut minut. Toinen. Elias ei ole mitää siitä mitä isämme oli, sillä hän on nähnyt sen tuhoisat seurakset, Sanat tulivat kylmällä, teräksisellä äänellä. Olin loukkaantunut. Se jopa Benin tuli huomata. Halusin vain kävellä hänen ohitseen ulos tallista, mutta tiesin, että se ei olisi viisasta. - Arvostan loppujen lopuksi kyllä mitä hän teki, enkä epäile että hän ei olisi hyvä isä ja sekin on positiivista kuulla, ettei veljesi ole samankaltainen, mutta olemme tavanneet hänet kahdesta eri kulmasta kahdella eri vuosisdalla, joten elämme kahdessa eri näkökulmassa, joten on hyvin ymmärrettävää, ettemme ymmärrä toistemme näkökulmia, Ben selitti. Hänen katseensa oli hieman pehmentynyt, mikä ei minuun vaikuttanut paljoa, joten purin huuleeni ja hetken hiljaisuuden jälkeen huokaisin syvään. - Haluan vain, ettet sovella tuota ennakkoluuloasi Eliakseen. Hän on hyvä mies. Itseasiassa heillä on vain pari yhteistä asiaa, silmät, ylpeys ja peräänantamattomuus, niitä saat sitten arvostella ihan mielesi mukaan, sanoissani oli hieman lämpöä, sekä pystyin rentoutumaan hetkittäin. - Ehkä nyt osaan sitten luoda uudenlaisen kuvan hänestä, luotan sanaasi, Ben vastasi. Hymähdin hänelle, parasta olisikin. Hän katsoi minua hetken kunnes poistui. Mistä olin kiitollinen.
Oli aika liikuttaa Ed. Ensin tosin vaihdoin vaatteeni, en halunnut ratsastaa sitä, märässä ja turpeen peittämässä paidassa, puhumattakaan likaisista housuistani. Joten pikavauhdilla uudet vaatteet päälle ja ennätysnopeasti leipä alas kurkusta. Reippaampana ja hymyillen astelin pihattoon. Mieli alani oli kohennut huomattavasti syötyäni, mutten siltikään voinut unohtaa halveksunnan pilkahdusta Benin silmissä. Ravistelin kasvojani, toivoin hartaasti, että olin edes jotenkin pystynyt vaikuttamaan Beniin, ettei mies odottaisi Eliasta kiväärin kanssa, mitä saattoi Oden puheiden perusteella hyvin odottaakin. Vislasin Edin luokseni. Ensin sen silmiin ilmestyi ilakoiva pirullinen pilke, mutta kyllä ori lopulta luokseni tuli. - Huomenta poika, sanoin lempeästi ja rapsuttelin sitä korvien takaa. Ed hörähti iloisesti ja tuuppaisi minua. - Tules inkkari ratsuni, sanoin ja maiskutin Edin mukaani. Se seurasi talutuksessa kiltisti perässäni, vaikka kaikki ympärillä oleva kiinnosti sitä kovasti. Tiesin jo, että ratsastuksesta ei tulisi ihan helppoa, sillä innosta pursuava Ed ei ollut mitenkään ihana ratsastaa, silloin se nimittäin sortui vanhoihin temppuihinsä. Pukitteluun, pystyyn nousemiseen ja kaikkeen muuhun - ratsastajan kauhuksi. Jos olisin fiksu, niin olisin muistanut hakea orin kamat ensin, mutta kun sitä en ole niin orin oli paras osata seisoa ilman vahtia. Se ei muistaakseni ollut mikään kahlekuningas, mutta silti sidoin sen varuulta tukevalla solmulla. Mihinköhän kamat oli edes kannettu? Hetken mietyttäni osasin oikeaaseen huoneeseen. Katselin varusteita hetken. Länkkäriä vai englantilaista? Lopulta otin länkkärikamat mukaani, niissä olisin edes jonkun aisessa turvassa, kun eikä jos ori päättäisi ryhtyä rodeoon. Palasin pikimmin ulos, harmikseni taivaalta tihkutti inhottavasti vettä. Ed kuopi kärsimättömästi etujalallaan. Se ei mitenkään pahatapainen ole, mutta osaa koetella hermoja aina toisinaan. - Olen selvinnyt ehjin nahoin yhdestä miehestä, joten älä siinä edes kuvittele mitää, sanoin uhkaavasti ja osoitin kaviokoukulla Ediä. Sone tirskahti näylle. Tämä oli juuri tulossa tallista. - Nyt se ainakin tottelee, hän huudahti. - Parasta oisikin, vastasin. Samalla kävin kaviot läpi. Ed ei oikeen olisi jaksanut nostaa jalkojaan, joten tuuppasin sitä hieman. Se koitti näykkäistä takapuolestani, kuin kummarruin puhdistamaan takakavioita. Mies, ajattelin ja mulkaisin oria varoittavasti. Ulkona olostaan huolimatta Ed ei niin likainen ollutkaan, mitä sen odotin olevan. Pölyä, hieman kosteaa likaa jaloissa, mutta muuten Ed oli pitänyt itsensä puhtaana. Nimittäin siltä osasi odottaa parin sentin mutakerrosta. Vedin syvään henkeä ennen kuin nostin satulan orin selkään. Hetkessä remmit olivat kiinnitetty asianmukasesti. Vaikka Ed polki jalkaansa ja vastusti äänekkäästi satulavyön kiristystä. Sen korvat olivat hetkessä luimussa ja hampaat vilahtivat, kun Ed heilutti päätään. - Valmis, ilmoitin sille ja peruutin askeleen. Edin täytyi antaa tyyntyä, ennen kuin pistin sille suitset päähän. Se jännitti päänsä korkealle ja korvat liikkuivat epäluuloisesti. Rapsuttelin oria hetken, ennen kuin kurotin suitsia. Ne menivät päähän huomattavan nopeasti. Olin sen verran niskoroivia oreja käsitellyt, etten jaksanut pelleillä Edinkään kanssa. Unohdin kyllä kypäräni, mutta mihin sitä tarvittaisiin muutenkaan? Olin täyttänyt 18, joten kypäräpakko ei koskenut minua. Stetsonin jätin tosin kotiin, mutta siihen ei maailma kaatunut.
Joten kiristin vyötä ja ponkaisin selkään. Ed kuopaisi kertaalleen. Keräsin ohjat käteen ja maiskautin orin liikkeelle. Tai niin luulin tekeväni. Ed painoi leukansa ryntäisiinsä, viskoi häntäänsä ja lähti peruttamaan. Annoin sen peruuttaa mielensä mukaan, kannustinkin jopa. Iso tallin seinä lähestyi uhkaavasti, mutta pakotin orin peruuttamaan. Lopulta se törmäsi seinää. Tämä sai Edin hypähtämään eteenpäin. Ed pyörähti eteenpäin ja annoin sen mennä. Nyt mentiin pika ravia kohti tamma laidunta. - Turha luulo, sanat tulivat hampaitteni välistä. Käänsin Edin päätä, pakottaen sen kääntymään. Ed pysähtyi viskojen päätään. Se lähti jälleen peruttaamaan, pakotin orin kääntymään, jälleen. Kärsivällisyyteni oli kuitenkin rajallista, joten lopulta ärähdin ja läpsäytin ohjan perällä oria lautasille. Siitä se vasta innostuikin. Ed pomppasi eteenpäin kuin kissa. Hetkessä se oli siirtynyt laukkaan, eikä minun auttanut kun pidellä kiinni. Pyyhälsimme juuri päärakennuksen ohi, kun Ben astui kulman takaa. Se sai Edin nousemaan pystyyn. Hädissäni tartuin kiinni sen harjasta. Ori lähti peruuttamaan, pelkäsin sen kaatuvan pian. - Väistä Ben, ärähdin. Mies astui tien sivuun, samalla hetkellä pyyhkäisimme hänen ohitseen laukassa. Ehdin nähdä vain vilauksen miehestä. En tiennyt minne Ed oli menossa, mutta huomasin, että olimme ohittamassa kenttää. En vauhdissani nähnyt kuka sieltä oli tulossa, mutta hän onneksi tajusi väistää alta, kun ohjasin Edin avonaisesta portista sisään. Se venytti kaulaansa ja kiihdytti laukassa. Kentän aita lähestyi uhkaavasti. - Huono idea, huono idea. Ed, kuiskasin kauhistuneena. Hetkessä Ed veti takajalat alleen ja jarrutti. Onnekseni en ollut päästänyt irti Edin harjasta, sillä muuten varmaan liitäisin kauniissa kaaressa kaulan yli ja halkaisisin kalloni, jo sen ajattelu sai henkeni salpaantumaan. Pidin silmiäni kiinni, en haluaisi nähdä lähestyvää aitaa. Edin lautaset koskettivat melkeen maata, kunnes yhtäkkiä se pysähtyi. Horjahdin orin kaulalle, niin että sen korvat kutittavat poskeani. Pidin silti kiinni harjasta, onnekseni. Ed nousi seisomaan. Pidin ohjat kireellä, putoisin nyt, jos se liikkuisi johonkin suuntaan, mitä todella toivoin, ettei tapahtuisi, sillä Ed ei saisi minua selästään näin helposti. Tunnustelin satulaa jaloillani ja hitaasti liuin sitä kohden. Pääsin lopulta istumaan takaisin satulaan. Liukupysähdyksen ainakin ori osasi, vaikka ratsastaja ei niinkään.. Ed jäi odottamaan apujani. Jaaha, vasta nyt sitten viitsittiin totella, ajattelin ja huokaisin syvään. Korjasin asentoni satulassa ja kannustin Edin raviin. Se oli hieman jännittynyt, mutta tyynellä istunalla sain orinkin rauhoittumaan. Ravailin isoja ympyröitä, jolla taivuttelin vuoroin avoa, vuoroin sulkua. Ed yritti ensin avuilta, mutta napakalla ohjas otteella ja vaativilla pohkeilla sain sen kuuntelemaan. Lopulta vaikka päätään heitellen sain aikaa pari askelta ihan kelpoja taivutuksia. Pari reippaapaan ravi volttia väliin, kunnes vaihdoin suuntaa. Ed kuunteli vähän paremmin uudessa suunnassa. Huomasin sivu silmällä, kuinka ben oli ilmestynyt kentän reunaan. Hän oli varmasti huomannut hienon liukupysähdyksen, kuten muutkin, jotka olivat ulkona olleet. Tein pari laukka tehtävää, muutaman noston ja pari kahdeksikkoa, kunnes annoin Edin siirtyä käyntiin. - Hieno poika, kehuin sitä ja rapsutin orin kaulaa. Annoin Edin seurata uraa, samalla venyttelin käsiäni. Jo Benin ilmeen nähdessäni tiesin kuulevani läksytyksen. Vedin syvään henkeä. Vastahakoisesti ohitin hänet. - Meg, hän aloitti uhkaavana. Ääni väreili suuttumusta, mutta myös huolta. Katsahdin häneen väsyneenä. - Save it, please? Kysyin. Päässäni heitti ja tunsin kohta putoavani satulasta, ellei se olisi ollut niin mukava. Ed ravisti harjaansa. Sen kyljet kohoilivat hengästyneenä. Ben mutisi jotain ja poistui.
Lopulta avasin kentän portin ja ratsastin tallin eteen. Hetken rapsuttelin Ediä, kunnes vääntäydyin alas satulasta. Painoin otsani Edin kaulaa vasten. Pelosta johtuva adrenaali sai lihakseni värisemään. En sitä ratsastaessa tietenkään ollut huommannut. Jalkoihin hiipi inhottava maitohappo. Pudotin ohjat maahan ja keskityin riisumaan orilta satulan. Sen hiki höyrysi kosteassa ilmassa. Olimme molemmat kosteita sateesta, joka oli onneksi ollut vaan kuuro. Silloin ajattelin, miten onnekas olinkaan ollut, että selvisin vammoitta. Etten pudonnut, eikä Ed ollut kaatunut, liukastunut tai kompastunut. Vedin henkeä sisään keuhkoihini. Elias ei saisi koskaan kuulla tästä. Hän tappaisi minut, mitä olinkaan edes ajatellut? Ihmekös kuin Ben aikoi läksyttää minua. Hän odotti uhkaavana tallin ovella. - tuo se sisään, pese, kuivaa ja loimita, Benin sanat olivat kylmiä. Tottelin häntä hiljaisena, kuin häpeävä lapsi. Laitoin Edin kiinni besuboksiin ja huuhtelin sen lämpimällä vedellä. - Ymmärrät varmaan, kuinka vaarallista ja vastuutonta äskeinen oli, Ben murahti. - Yes, vinkaisin pelokkaana. En uskaltanut kohdata noita silmiä. - Miksei sinulla ollut edes kypärää? Benin kysymys oli oikeutettu, mutten pitänyt sen sävystä. Vedin hikiviilalla pahimpia vesiä pois Edin karvasta, enkä vastannut mitään. Ben odotti vastaustani. - unohdin ottaa sen mukaan, sanoin lopulta. - Se on henkivakuutuksesi, miten voit unohtaa sen? Benin ääni väreili. Aivan kuten äitini aina oli sanonut, mikä sai sanat sattumaan ehkä enemmän kuin niiden oli tarkoitus. - En tee sitä toiste, kivahdin. Edin pää pongahti ylös ja se kuopaisi hermostuneena. Ben ojensi minulle loimen. Mulkoillen otin sen vastaan. Heitin loimen Edin selkään. Se jäi vähän ryppyyn toiselta puolelta, mutten antanut Benin auttaa. - Olen vain huolissani, Ben huomautti. Käänsin selkäni miehelle ja laitoin loimea kiinni. Tunsin hänet takanani. Mies laski kätensä olkapäälleni. Ravistin sen nopeasti pois. - Vien nyt Edin, ilmoitin kylmästi ja talutin orin ulos tallista. Sen jälkeen piti vielä varusteet ja harjat pois.
|
|
Meg
Vakioporukkaa
Posts: 153
|
Post by Meg on Nov 6, 2010 22:05:00 GMT 2
6.11
Pyyhk�isin kyyneleet silmist�ni ja olin kiitollinen, etten k�ytt�nyt meikki�. Miksi olin n�in tyhm�? N�in ep�varma? Viha sai kyyneleet kihoamaan ja painostavan tunteen voimistumaan mahassani. Pys�hdyin. Annoin ajatusten py�ri� hetken p��ss�ni. Kehtasin tuntea tuskallista mustasukkaisuutta poikayst�v�st�ni h�nen parhaalle yst�v�lleen. Vakava, vakava ongelma. Hetkess� pyyhin asian pois mielest�ni, ainakin yritin tehd� niin, mutta keskustelu palasi yh� uudelleen ja uudelleen mieleeni. Seisoin varmasti omituisen pitk��n pihaton portilla. Ed ilmestyi eteeni ja tuuppaisi minua. Pujahdin aidan ali ja painoin otsani Edin kaulaan. En antanut itseni itke�, mutta orin rauhoittava l�sn�olo helpotti oloani. - Kyll� t�m� t�st�, huokaisin sanat hiljaa. Rapsuttelin ja setvin orin pitk�ksi kasvanutta harjaa. Hetken p��st� nostin katseeni yl�s, sill� kuulin askelia. Toivoin hartaasti, ettei se ollut Ben. Se oli kaikkea muuta kuin Ben. Ihmeekseni n�in Rosien. En olisi juuri halunnut n�hd� h�nt�, mutta katsoin tytt��n. H�nell� oli hiukset kiinni ja p��ll��n farkut ja nahka takki, t�ll� ulkon��ll� tytt� n�ytti hieman tupakoitsijalta. - Here's Ed's stuff, h�n sanoi. - Yhmm.. thx, sopersin sanat Edin takaa. Rosie laski satulan alas ja tuli Edin toiselle puolelle. - I wanted to talk to you, h�n aloitti. Nielaisin kuuluvasti. En ollut varma mit� odottaa. - Sure. What about? Sanani oli v�kisinkin v�kin�isi�, mutten voinut sille mit��n. - Dean. We're not... Rosie huokaisi. Keskeytin h�net. - I belive you. Don't worry about that, vastasin. Halusin vain koko ajan, ett� tytt� l�htisi. Yht�kki� h�n tarttui k�sivarrestani. - Ur all he can see and trust me. I know, tytt� pyrki olemaan mahdollisimman vakuuttava. H�n oli rehellinen. Sen min�kin ymm�rsin. Tunsin oloni hieman hankalaksi ja ujoksi, mutta silti sain katseeni nousemaan tyt�n silmiin. Normaalisti nyrpe�n tyt�n kasvot olivat nyt lempe�t. H�nen huulillaan oli pieni hymy, mik� sai minutkin hym�ht�m��n. - I know. This about me, not him. Dean is... he's bit too good to me sometimes, vastasin. Tytt� naurahti, mik� sai kulmani rypistym��n. - He says that ur the one who is too good, Rosie huomautti. - Me? En pystynyt peitt�m��n ihmetyst�ni. - Ur so serious, so kind, so.. Minun oli pakko keskeytt�� tytt�. - oh stop, sanoin ja naurahdin. Rosie p��sti irti k�sivarrestani. H�n palasi harjamaan Edi�. Ori h�r�hti ja heitti p��t��n. Se nautti puunauksesta. - Talk to him, okey? Rosie sanoi hetken hiljaisuuden p��st�. - I will, sanoin hymyillen. Ed oli harjattu kiilt�v�ksi, sen jouhet setvitty ja kaviot puhdistettu. Hetkess� Rosie oli nostanut satulan selk��n ja kirist�nyt vy�n. - I like u Meg. So I don't wanna cause probs between u too, tytt� sanoi. Hymyilin h�nelle ja ujutin Edille suitset p��h�n. - Ur not so bad after all. Not bad as Odelie says, vastasin. Rosie virnisti, samalla h�n py�r�ytti silmi��. - But I quess that ur not like this allways, huomautin. Rosie kohautti olkap�it��n, kunnes h�n sanoi: - Ur not entirely wrong. Vastaus sai minut naurahtamaan. Miten en ollut yll�ttynyt? Nahkatakki ja pinkki vauhtiraita hiuksissa kieliv�t aivan jostain muusta, mutta en udellut, sill� en ollut edes varma halusinko tiet��. - Here u go. Ride him well, Rosie sanoi ja l�hti. Hetken katselin tytön perään hämmentyneenä, mutta lopulta lähdin taluttamaan Ediä pois pihatosta. Ori oli yleensä kiltti, joten voisin nousta selkään jo aidan toisella puolella, mutta viime aikaisten tempausten takia, mielestäni oli turvallisinta vain taluttaa se kentälle ja lukita portti visusti kiinni. Sen tein. Olin ottanut kypärän mukaan ja se oli myös ihan päässä asti. Ed oli aika perus itsensä. Se odotti kärsivällisenä, koska nousisin selkään. Talutin orin keskelle ja näin silmäkulmastani, kuinka Ben ilmeistyi kentän läheisyyteen. Ei minua ei tarvitsi vahtia, vaikka ymmärsin häntä. Kauhukuvat Edin edellisistä tempauksista vilahtivat kuin elokuvan pikakelaus mielessäni. Se sai ihon nousemaan kanalihalle. Kiristin vielä vyötä ja ponnistin selkään. Ed ei edes korvaansa kääntänyt, paitsi silloin kuin istuin satulaan. Se sai orin terästäytymään. - Kyllä, täällä ollaan, sanoin ja rapsutin Edin säkää. Jostain syystä minua hermostutti. En edes tiennyt mikä tai miksi, mutta silti nypläsin ohjia sormieni välissä. Luota siihen hevoseen, ärähdin mielessäni itselleni, mutta jostain syystä se ei vaan toiminut. Pärjäsinhän minä nyt pukittelioille, riehujille ja näillä ns. piripäille, mutta oma orini ei saisi kuulua mieluusti kuulua mihinkään edellisistä. Sen tuli aina olla hyvin kouluttettu ja taitava poikani. Vedin syvään henkeä ja napautin orin liikkeelle. Sen askel oli reipasta, mutta myös rentoa, mistä sain huokaista helpottuneena. Ehkei hevonen ei räjähtäisi allani. Se venytti kaulaansa ja seurasi uraa. Ohittaessa Benin mies rykäisi. Katsahdin häneen. - Annatko minun koulia sen joskus? Hän kysyi. En voisi kieltäytyä. Ben osasi liian hyvin asiansa, että siitä palveluksesta en kieltäytyisi. - Ole hyvä vain, sanoin ja virnistin. Mielessäni olin hieman vahingoniloinen, sillä Ed ei edes tietäisi mikä sitä odottaisi. Toisaalta toivon, että saisin orin kuriin ihan omin neuvoin, mutta ei sillä niin väliä, kunhan selässä pysyin niin siitä oli hyvä aloittaa. Hetkellisesti Ed jännittyi, ennen kuin se siirtyi raviin. Lyhensin ohjaa ja pidättelin oria. Se halusi mennä jo, mistä en ollut samaa mieltä. Muutaman kierroksen jälkeen Ed siirtyi käyntiin. Tunsin oloni aloittelijaksi, kun en edes hevostani saisi pidettyä käynnissä, tunnetta pahensi Benin tarkkailu. Hyvä on. Ryhdytään töihin, sitähän Ed halusi. Lyhensin ohjaa ja aloitin taivuttelemaan oria. Se nyökytti päätään ja puri asetusta vasten. Napakasti vaadin Ediä liikkumaan. Se teki kyllä kaikesta niin hankalaa kuin vain mahdollista oli. Yhtään suoraa sivua ei kyllä kierroksella ollut. - Ben. Voisitko hakea Edin koulusatulan ja suitset? Mieluusti haluaisin myös pitkän raipan, pyysin. Ben katsahti minuun. Tiesin hänen kantansa raippoihin, mutta se ei minua estänyt. Murahtaen mies katosi talliin. Ravailin Edin kanssa hidasta ravia, kunnes Ben tuli takaisin. Käännyin keskelle ja tulin alas selästä. Hetkessä orilla oli uudet varusteet päällä. Ponnistin selkään ja otin Edin tuntumalle. Se yritti ensin peruuttaa ohjaa pakoon, mutta napsautus raipalla lopetti sen. Raippa oli minulle kurinpitoväline, ehkei parhain tapa, mutta toimiva. Vaadin Ediä kulkemaan reippaasti. Se ei olisi viitsinyt, mutta raippa kävi jälleen. Parin toiston jälkeen Ed alkoi liikkumaan paremmin. Sen kaula kaartui ja askel parani. Taivutukset menivät paremmin läpi, eikä Ed yrittänyt paeta enää apuja. Siirryin ympyrälle, jolla siirryin ravii. - Gimme ur best, kannustin itseäni. Selkä, olkapäät, vatsalihakset, kädet, lantio, reidet, pohkeet ja kantapäät. Korjailin virheitäni parhaani mukaan. Samalla pidin Edin reippaana ja tuntumalla. Hetkellisesti tunsin, kuinka hyvin Ed liikkui, tiesin, että minulla olisi toivoa. Tämän osaan. Päätin vakaasti, että tämän osaan kyllä. Ja niin sen osasinkin, pitkän uuvuttavan työn jälkeen.
|
|
Meg
Vakioporukkaa
Posts: 153
|
Post by Meg on Nov 24, 2010 20:37:44 GMT 2
24.11 Quess Who's Back?
My day was not so gd. It kept snowing all day along and I hate snow. Sure it brings little light in this darkness, but its also cold and wet. So going out wasn't the first thing in my mind, but when Ben orders you to do something.. This time I had to feed the horses. Cruel world or cruel man? Little joy did bring my darling and silly boy. He neighed to me as soon I opened the door. - Hey ya my love, I said and petted his nose. He was happy to see me. It made me smile too. I just kept petting him and talking to him. His long and dark mane made him look like a wild untamed stallion. Too bad that wasn't like that, not after Bens training ofc. He got the horsemanship that only people could dream about. It didn't take much time until Ed was in submission. The horse looked so grand and rider seemed to just sit. I was jealous. Sometime I did felt that I couldn't ever look like that or even make my horse look like that. Not Ed at least. Somebody opened the door and made me recoil. It was only Rosie. - Ben thinks that u could use some help with stable chores, she said. - I haven't even started yet, I answered and stepped away from Ed. Rosie looked at me. Her grim made her look like a devil that could seduce any unsuspecting man(or even a woman). She was in her own way very cute with that pink stripe in her hair, but I knew better. She was and always will be scary to me. - Fine, Rosie sighed. She seemed to think some kind of plan. I kept my silence. - What if.. I'll handed everyone in and u start with the foods, won't u? Rosie said after a long silence. She wasn't so happy that was obvious. Hard to say why, but I thought that it had something to do with Ben. They didn't seem to be able to be nicely in the same room. Rosie sulked in silence at the other side of the room and Ben just sat still. It was funny to watch. I nodded at Rosie. Soon she disappeared in darkens. Hay, hay.. Where it was kept? How much Should I give it and to whom. It took me little while until I remembered. So I was off.
My hands were burning. I swept the stable aisle all by myself. Which was no nice job, especially without gloves. - Gosh I hate this daily boarding sometimes, I sighed. Normally and daily stable chores wasn't so hard, but I wasn't so used to work that much. When I was a little girl I used to help my dad around. He wouldn't let me do much and always said that hard work is for men and by that he ment my bro. He had to work harder than any of our stable managers or grooms. He had to prove to my dad that he was much man as they were. So he was. - yeah me too, the mornings are the worst, Rosie replied. She had cute British accent which made my smile. My English was more American, but I can't be blamed for that. - bit sleepy, I uttered a laugh. Rosie gave me short and sharp look, but smiled. We watched Ed. How he ate and how charming my boy was. That Rosie had to admit. We stood silent. - Ben also wants every saddle and bridle to shine, Rosie said. She sighed aloud. - What? Not today.. don't say.. please.. Unfortunately by looking at her eyes I knew. It had to be done today. No dust or dirt could be found.. Why Ben? Why me? Why today? I felt like crying, but no tears would make saddles clean or shiny. So we seated ourselves down or I did and Rosie got the bridles from their hangers. I ran for saddle soap, bucket and few sponges. So we pulled our socks up as to say. If we didn't find anything to say, we could only mention Dean or Ben. Those men where our main topics. Also Elias, Odelie and horses got their share too. I was just telling to Rosie about my bro when the phone rang. I answered. - Guess who’s back? Was the first words I heard. - Elias? I almost yelled that word aloud. I hear a laugher. It was him. Elias. - On my way home, so where are u? He asked. - I'm at Simora, I answered. He was on his way. - Got to pick u up then, Elias answered. His voice made me smile and soon I was going to see him after a long time. Suddenly my hands didn't hurt. I was not tired or hungry anymore. - Pick me up? I wondered. - Yeah! I wanna spend my evening with u, if that’s okey? Elias answered. He was happy to be sure, but I didn't thought that he missed me that much. - Sure. Relax man, I uttered a laugh. - Cya soon, He said and hung up. I looked at Rosie. She was smiling too. For my sake. Only few more saddles left. Never in my life I had been so efficient. Rosie laughed at me, but it didn't matter.
Only half hour later I heard a car outside. He was here. Comprehension of that made me tremble. I kept still. Just kept stroking Ed. So at the end Elias came to me. I felt him behind my back. - Missed me much? Elias said, softly. I turned around. - Oh my gosh.. I hardly could believe my eyes. He stood there like nothing has ever happened to him. Smile was still the same Elias smile. His eyes seemed greener than ever. All thou his hair had grown longer. We laughed, hugged and Kissed others. He pulled me close to him. I felt his soft shirt against my cheek. - I love u dear bro, but also wanna breathe, I had to say at last. Elias let his arms down, but kept his eyes on me. - No harm done, Elias whispered softly. - Neither to us I think, I answered and smiled. Elias smiled too or actually his smiled continuously. Then he saw Ed and frowned. My wild stallion or not so wild, but my boy any way. - He looks... Elias started to say. Not gd, I supposed. Elias was thinking and watching Ed closely. I had to swallow. Then he turned to me. I was expecting some kind of criticizing and he looked as he was going to do so, but suddenly he smiled. - I wanna ride him, Elias said. Was this man healthy or was that just weird thing to say in my ears? - Are u sure? I asked. He nodded. - Not yet, or not today or even next week, but soon I wish, Elias said. Ed came near Elias. He was like that he didn't even know my bro, so he was suspicious. Ed stood still for a long time, until he was sure of Elias. Then stallion came happily close and wanted to be stroked. And so Elias did. - gosh.. I missed horses so much, he said. - Should we go? I asked. Elias turned around. He nodded. So We left. He had new car. Beautiful black car, but I didn't know which it was, since it doesn't matter to me. Ofc I had to tell Ben. He let me go, even seemed colder than usually, but smiled a bit when I told that every saddle and bridle shined. Every bit sparkled as pure snow.
|
|
Meg
Vakioporukkaa
Posts: 153
|
Post by Meg on Dec 2, 2010 19:56:19 GMT 2
2.12 --> 10.12 Noin. klo 7.00Aamulla ennen klo 7.00 ovelta kuului koputus. Kuulin kuinka Ben avasi oven. Nykäisin peittoani tiukemmin ympärille. En millään jaksaisi nousta, mutta lupasin ratsastaa Edillä aamusta, jotta Elias voisi minua valmentaa. Ei kai hän näin aikaisin ajattelut tulla? Onnekseni tulija oli vain Rosie, joka oli jäälleen viettänyt edellisen yön jossain. He murahtelivat toisilleen jotain, mitä en edes halunnut kuulla. - Hyvä on, huokaisin ja ponnistin istumaan. Oloni oli omituinen, väsynyt, sekava, pahoinvointia, kipua, sitten ymmärsin ja mulkaisin seinällä olevaa kalenteria. Oli se aika kuusta. Ei! Syvään henkäisy ja ylös. Kipu pakotti minut takaisin sängylle. Olisi pakko päästä ylös. Aivan pakko. Ensimmäisenä etsisin siteitä ja kipulääkkeet. Kaikki sidepaketit olivat tyhjiä, niin tuuriani. Päätin käydä ostamassa niitä, heti kuin vain pystyisin. Mikä ei olisi pariin tuntiin vielä. Pitäisiköhän jatkaa nukkumista? En voisi, sillä veri tahraisi lakanan. Mietin kuumeisesti vaihtoehtoja. Olisikohan Odella? Toivottavasti, mutta minun piti silti kysyä. Värisin kylmästä, hypellessäni kohti Oden huonetta. Koputin oveen ja sopersin pyytöni kuin pikkutyttö. Ode vain hymyili myötätuntoisesti ja kyseli kipulääkkeistä. Sanoin ottavani, kun kävely onnistuisi. Tälle kommentille Ode murahti. Kipu yltyi, saaden minun ottamaan tukea seinästä. Painoin silmäni kiinni ja purin huultani. Mieleni teki itkeä. Pahoinvointi nosti hien iholleni. Se sai minut yskimään, mikä enteili oksennusta. Kädet nousivat kasvoilleni. Ei, ei, ei, ei, ei! Seuraavana pitelinkin kiinni hiuksistani, kumartuneena vessanpöntön yläpuolelle. Paha haju täytti koko kylpyhuoneen, mikä sai minut pitämään kiinni nenästäni. Pesin suutani vedelle parin minuutin ajan, kunnes maku oli haihtunut. Tämä ei ollut mitenkään hyvä aamun alku, mutta hirveemmästikin on selvitty. ¤¤¤ Lahti näytti tyytymättömältä. Hän pureskeli hampaitaan ja pui nyrkkiään. Tappelut varmaan vaimonsa kanssa. Se nainen onkin sietämätön. Nai Lahden tasan rahasta, vaikka muuta väittäisi. Korkokengät, hajuvesi ja tuperaatut hiukset eivät sopineet talliin, eivätkä yli nelikymppiselle. Silti tälle olennolle piti hymyilä ja vitsailla, ehkäa hieman flirtata, joka vaati kaiken itsehillintäni. Seurasin tarkasti nuorta tammaa, jota Lahti halusi minun kouluttavan. Se oli quater-tamma, 5-vuotias, ruunikonkirjava - ihan nätti tapaus siis, mutta se ei korvannut lihasten puutetta, huonoa tasapainoa ja levotonta luonnetta. Samalla toivon näkeväni Odelieta. Tuo nainen pakoili minua punastuen kuin pikkutyttö, vaikka hän oli kaikkea muuta. Sen olin jo jenkeissä ollessani saanut todistaa. Muisto pelkissä rintsikoissaan päälläni istuvasta naisesta sai minut naurahtamaan. Tummissa silmissä oli ilakoinut katse, jota en tulisi taatusti unohtamaan. - Mitäs sanot? Lahti ilmestyi viereeni. - Se on vielä raakile, huokaisin vastaukseksi. En aikoisi kaunistella mielipidettäni. - Totta, mutta sillä on hyvät sukulinjat ja rouva on siihen kovin ihastunut, Lahti vastasi. Mies ei voinut rouvaltaan mitään kieltään. Siirsin katseeni tammaan. Buttefly. Sulonen nimi, mutta tamman kanssa saisi tehdä töitä ja paljon. - Katsotaan nyt, vastasin ja huokaisin perään. En luovuta yhdenkään hevosen kohdalla, periaate, jota olin ajanut mielessäni jo 10-vuotiaasta asti. Se oli lahja ja kirous, jota mukanani sain kantaa varmaan hautaan asti. Katsahdin rannekellooni. Kello näytti 7.15. Aikaa olisi hyvin, ennen Megille luvattua valmennusta, jonka tyttö oli todella ansainnut.8.30 ja siitä eteenpäinBen kurtisti kulmiaan kuin hiippailin keittiöön. Hän huomasi tabletin nyrkkini sisällä. Hän istui harvemmin sisällä enää 9 jäalkeen, mutta tänään tuo mies luki aamun lehteä. Hän muistutti minua aamiaisesta. Ajatus syömisestä sai minut irvistämään. - Kaikki hyvin? Ben kysyi. Häan vaikutti huolestuneelta. - Se aika kuusta, huokaisin. Yritin parhaani olla punastumatta tai takeltelematta, missä mielestäni onnistuin hyvin. Ben katsoi minua hetken, mutta nyökkäisi. En varmana selostaisi hänelle kuukautisistani, se oli selvä. Otin mehua ja omenan jääkaapista. Istahdin pöydän ääreen. Sekin oli tuskaa. Pureskelin omenaan hyvin hitaasti. Yököttäminen ei ollut parin tunninkaan jälkeen helpottanut. Se vain paheni, jos nielaisin jotain kurkustani alas, mutta tunteelle en mitään voinut, joten parasta oli purra hampaseen ja toivoa sen helpottamista. Odelie ilmestyi keittiöön pyyhe päällä. Hän näytti niin aurinkoiselta ja raikkaalta. Naiset kasvot hehkuivat suihkun jälkeen. Ben taitteli lehtensä ja asetti sen siististi pöydän kulmalle. Hän sanoi Odelle topakasti, mitkä hevoset naisen tulisi liikutta tänään. Pitelin rystyset valkoisena pöydän kulmasta, enkä kuullut mitään Benin puheesta. - Meg, Ode sanoi lempeästi. Käänsin katseeni häneen. Naisen kasvoilla oli edelleen myötätuntoinen ilme, mikä sai minut huokaisemaan. Oloni oli suoraan sanottotua sietämätön, mutta mitä sitä surkuttelemaan. - Helpottaa parin tunnin päästä, ilmoitin hänelle. Näin ilmaisten, etten haluaisi asiasta enempää puhua. Ode ei antanut periksi. - Oletko harkinnut sitä lääkäriin menoa? Hän kysyi. - Ehkäisy klinikalle siis, hmm.. vastasin ja nostin kulmiani. - Mutta tuo ei ole tervettä, ode huomautti. Hän saattaisi olla oikeassa, mutten sitä voisi naiselle myöntää, joten kohautin olkapäitäni. Ponnistin reippaasti ylös. - Puen vain päälle, niin nähdään kohta tallissa, sanoessani läväytin leveän hymyn ja lähdin, ennen kuin Ode ehtisi katsoa minua tarkemmin. - Ei sun... hän aloitti. Inhosin, että "vaivani" aiheuttaisivat mitään poikeuksia. Niin ei saanut tapahtua. Hetkessä olin kaivanut vaatteet päälleni. Harjannut ja letittänyt kömpelön letin hiuksiini. Oli aika lähteä talliin.Heti ulos päästyäni suuntasin hakemaan Edin talliin. Se nautti viileästä ilmasta ja hirnahti kovaäänisesti minut huomatessaan. - Hei, pääset vähän töihin, vitsailin ja napsautin riimunarun kiinni. Rex, Benin ori seuraili minua uteliaana. Se oli totta vie komea hevonen. Ori. Sitä katsellessani tunsin miltein sääliä Ediä kohtaan. Se näytti pulskan laiskalta harrastehevoselta, joka ei tiennyt työnteosta mitään. Raahasin orin sisään ja sidoin sen kiinni. - Odotahan siinä, sanoin ja pujahdin sisään satulahuoneeseen. Hetken nojailin satulatelinettä vasten, ennen kuin nostin satulan syliini. Paha olo pyrki pitkin kurkkuani saaden minut yskäisemään. Jo valmennuksen ajattelu sai kyyneleet kihoamaan. Miten jaksaisin tai pystyisin siihen, varsinkaan tässä olotilassa? Palasin käytävälle ja näin kuinka Ode oli tullut oriani rapsuttelemaan. Hän suorastaan lässytti sille. - Älä pojasta mammaria tee, huomatin ja virnistin naiselle. - Se on jo, Ode näpäytti minun vahingonilooni. Pyöräytin silmiäni naiselle. Silmäilin Edin karvaa. Paljon harjaamista tiedossa. Huokaisin syvään. - kuules sottapytty, murisin sanat miltein. Ed vain nautti Oden hellästä rapsuttamisesta. Harjaaminen oli hieman tuskallista. Käsivarteni oli pian kipeä ja jouduin hengähtämään aina toisinaan. Koko ajan ode tarkkaili minua. Kaviot puhtaaksi ja naamasta liat irti. - Tulisikohan vielä yksi varsa? Ode kysyin yllättäen. Katsahdin häneen. -Varsa? - Edistä ja Jolista, Ode selosti. Kuulin autonäänen ulkoa. - Kerro toki lisää, vastasin ja katsoin tarkasti Odea. Näin jo kaukaan, kuinka Elias lähestyi tallia. Häntä Ode ei huomannut, sillä nainen oli keskittynyt selostamaan minulle Jolista ja varsahankintasuunnitelmastaan, mitä kuuntelin, vaikka katseeni seurasi Eliasta. Hän oli valinnut tummat ja hyvin istuvat farkut, varmasti aika uudet. Päällään hänellä oli vaalea sini/punaraidallinen kauluspaita ja musta kangastakki. Hänen hiuksensa olivat sotkussa ja pörröiset. Mies avasi tallin oven. - Päivää taloon, Elias sanoi ja sulki oven perässään. Hän hymyili hurmaavasti ja vihreä silmissä kiilui kuin smaragdi. Ode hiljeni ja hitaasti kääntyi katsomaan samaan suuntaan kanssani, kunnes yhtäkkiä juoksi suoraan Eliaksen syliin. Hän kietoi jalkansa miehen ympäri ja peitti Eliaksen lievästi hämmästyneet kasvot suudelmiin. Onneksi Elias ehti edes napata naisen kiinni. Pudistelin päätäni. Vai että tälläistä peliä, naurahdin mielessäni. Samalla nostin satulan Edin selkään. Se oli kärsivällinen, eikä pullistellut. Vyö oli kiinitetty. Pahat tavat oli aikoja sitten kytketty pois. Rapsuttelin Edin säkää. ¤¤¤ Astuin sisään talliin ja suljin oven takanani. Ed oli käytävän keskellä ja Megillä satula sylissään. Odeliella oli selkä minuun päin. Ehdin heitä tervehtiä, kunnes hetkessä Odelie oli jälleen sylissäni. Tartuin kiinni naisesta ja tunsin nuo pehmeät huulet vasten kasvojeni ihoa. Hän ei varmaan edes tajunnut tehneensä niin, kunnes lopulta rauhoittui kasvojeni suutelimisesta. Sen jälkeen nainen laski katseensa alas. Pieni ujous taisi naiseen iskeä, vaikka alaselkääni tiukasti puristuvat jalat kielivät jostain muusta. Mikä tuntui hyvältä, ehkä liiankin. En ollut enää sairaalasängyssä, joten tämä nainen ei edes tietäisi miten vaarallinen saattaisin olla, mutta jätin sen hautumaan mieleeni. - Hey Ode, sain lopulta lausuttua. Hetken pidin naisesta, kunnes päästin hänet. Nuo kauniit kasvot katsovat edelleen maata. - Hey, nainen sai lopulta avattua huulensa. Katsoin niitä hetken, tuntien kuinka veri ryöpsähti sisälläni. Tämä ei todellakaan ollut hyvä. Miten voisin keskittyä valmentamaan, jos tuo miltein huumava olento olisi lähellä? Kasvoilleni vääntäytyi kuin itsestään virnistys, ihan kuin kehoni olisi erimieltä kanssani. Ode vilkaisi minua, mutta punastui lievästi. Siirsin huomioni Megiin. Hän satuloi juuri Ediä. Tytön poskilla oli punaa ja hänen silmänsä nauroivat. Ne toruivat minua, mutten voinut itselleni mitään. Halusinko edes voida? Tälle huomautukselle oli pakko naurahtaa. Se sai molempien huomion. - Onko Deania näkynyt? Heitin kysymyksen. Meg kohautti kulmiaan ja ujutti orilleen suitset päähän. Se oli päässyt pulskistumaan, josta Meg ansaitsisi torut. - Iltavuoro, Ode vastasi lopulta. Hän ei edelleenkään katsonut minuun, ainakaan silmiäni tai kasvojani. - Häntä ei olekaan kotona näkynyt, huomautin. Odotin vastausta hetken. - My fault, kuulin äänen takaani. Käännähdin ja huomasin tallin ovella seisovan tytön. Hänellä oli päällään farkut, musta paita, jollain kuvioinnilla, josta en selvää saanut ja nahkatakki. Hiukset olivat tuuheat ja niissä oli pinkki raita. Sain häneltä hyvin tutkivan katseen, mikä aiheutti virnistyksen kasvoilleni. - And u must be the famous Elias Andersson, tyttö sanoi. Hän tuli eteeni ja tarjosi kättään. - Rosie. Odelie's cousin, tyttö esitteli itsensä. - Nice to meet u. Elias, Meg's bro. But that u already know, vastasin ja tartuin pikaisesti ojennettuun käteen. Tyttö naurahti ja kätteli minua reippaasti. - And u too at last, Rosie vastasi hymyillen. Hän loi katseen Odeen, joka mulkaisi serkkuaan. - At last? Oli vain pakko kysyä. Rosien katse oli pirullinen, kun hän mietti. Ode mulkoili uhkaavasti serkkuaan. - Totta kai se haluu sut nähä, ku oot kuulu kilparatsastaja, Ode huomautti. Katselin häntä hetken epäilevästi, mutta nainen ainakin yritti näyttää vakuuttavalta, joten nyökkäsin. - Oisi ihana rupatella, mutta minulla on valmennus alkamassa, sanoin ja katsoin serkuksia. Jälleen virnistys. Ei hitto mies.Valmuksen aikaElias nojasi aitaan rennon luonnollisesti. Ihan kuin hänet olisi luotu hommaansa, mikä oli hyvin mahdollista. Talutin Edin keskelle. Se näytti ihan kiitettävältä pikkutarkan harjauksen jälkeen. Tietty vähän ylimääräistä lihaa oli luiten ympärille tullut, mutta se korjaantuisi. Sekä Rosie, että Ode ilmestyivät myös. Sain siis yleisöä. Se sopisi Eliakselle, joka oli jo tottunut esiintymään, mutta hän oli täällä minua varten, jonka mies teki selväksi tullessaan antamaan ohjeita minulle. - Just.. Elias aloitti tutulla pehmeällä tyylillään. - Nice and slow, täydensin hänen lauseensa ja hymyilin. Elias nyökkäsi. Kylmä viima tunkeutui vaatteiden alle, mutta se ei paljoa haitannut. Varsinkaan Ediä, sillä ori sai vain lisäpotkua pikkupakkasesta. Hetkessä olin satulassa ja ohjattuna ympärälle. - RRL(rentous, rauhallisuus ja luottaivaisuus), Elias huomautti. Se oli siis meidän taivoitteenamme. Ei nyt niin vaikealta kuullosta, eihän? - Feel it, Elias sanoi lempeästi. Rentouduin. Keskityin kuuntelmaan hevosta ja annoin sen viedä minua, ei toisin päin. Ori oli reippaalla tuulella, joten käynti oli lyhyttä ja jäykkää. Aina pohjetta käytettäessä Ed nyökytti päätään. Se ilmaisi sillä menohalujaan. Lopulta siiryimme raviin. Ori kulki nopeasti, joten Elias komensi joka kymmenennen askeleen jälkeen 4 askelta käyntiä. Kipu pyöri alavatsassani. Se teki oloni epämukavaksi. Silmäni kostuivat, kivusta ja turhaantunumisesta. Elias nykäisi ohjat kädestäni. Vedin syvään henkeä ja pidin selkäni suorana ja katseeni ylhäällä. - Jotta muistaisit, missä se voima on, mies huomautti. Ensin tunsin menettäväni hevoseni hallinnan. Jos kyse olisi Danvesta niin... Jos oloni ei olisi tämmöinen. Seurasin Eliasta katseellani. Älä pistä minua tähän. Älä. Anteeksi, mutta en pysty tähän, halusin huutaa sanat miehelle, mutta päätin yrittää. Lopulta Elias tuli kentän keskelle. Hän tuli seisomaan Edin eteen. Ori pysähtyi pärskähtäen. Se laski päänsä odottaen alas. Purin hampaani yhteen ja tunsin hieman helpostusta olooni. - Let me, Elias pyysi. Katselin epäilevänä miestä. Hän toipui vielä leikkauksesta, joten ratsastus.. Ehei. - Mut' et, aloitin. - tiedän, tule alas, ääni oli komentava. Mitäköhän Elias suunitteli? ¤¤¤ Meg näytti hermostuneelta. Jäykältä, kuten hevosensakin. Ed kulki lyhyenä, jännityneenä ja se ei käyttänyt takajalkojaan oikein. Eikö tyttö luottanut itseensä, vai oliko kyseessä hevonen? Tuon kaksikon yhteistyö oli joskus upeaa katseltavaa, mutta tänään se ei ollut. Meg oli hieman ahdistunut, stressaantunut. Odelie ja Rosie seurasivat minua tarkasti. Yleisö ei voinut olla stressitekijä Megille, vai? Halusin tytön löytävän tasapainonsa, herkkyytensä ja voimansa. Ohjeeni eivät auttaneet, edes ohjien ottaminen pois ei helpottanut tilannetta. Päinvastoin. Lopulta päätin puuttua tilanteeseen. Halusin korjata särön hevosessa ja ratsastajassaan, joten pyysin Megiä laskeutumaan alas. Hän katsahti minuun epäilevällä, mutta päättäiväisellä "muuli-ilmeellään". Tyttö ei päästäisi minua satulaan. - Näytä ettei minun tarvitsisi tulla sinne, huomautin. Sinisiin silmiin ilmestyi miltein jäinen katse. Ne olivatkin kuin jäätä, jonka alla virtasi voimakas virta, kuvastaen hyvin omistajansa luonnetta. Ne oli verrattavissa isäni silmiin. Niissä oli myös kova, kylmä katse, mutta tarkemmin katsoessa vihreä välkehteli. Onnekseni en ollut samaa luonnetyyppiä, kuullemma paljastun aina silmieni kautta. Ne eivät osaa valehdella, peitellä tai mitään muutakaan, mutta olen oppinut, että se oli turhaa. Miksi olla muuta kuin on? Katselin kuinka Megin kasvojen lihakset jännittyivät, kuinka hän pureskeli hampaitaan, kuin epäluuloinen hevonen. Oli aika antaa periksi. Pehmetä. Astuin lähemmäs Megiä. Tyttö huokaisi. - Mikä on? Pidin ääneni matala, etten vaikuttaisi uhkaavalta. Meg katseli minua. Hän näytti hieman avuttomalta. - En vain pysty.. tyttö hiljeni. Odotin kärsivällisesti. - Luottamaan, hän huokaisi. Hymähdin. Hyvä, että Meg myönsi asian. Laskin käteni hänen jalalleen ja hain katsekontaktin. - Luota itseesi, luota Ediin, luota minuun, sanoin hiljaa. Tyttö nyökkäsi. Hän veti syvään henkeä ja peruutin. Aina aidalle asti. Megin tulisi itse löytää luottamus.¤¤¤ Pystyn tähän. Pystyn tähän. Eli kymmenen raviaskelta, neljä käynti askelta. - Ed. Help me boy, kuiskaisin orille. Se odotti kärsivällisesti. Maiskautin Edin liikkeelle. Kävelimme ympyrää. Mitä etsin? Luottamusta. "Luota itseesi, luota Ediin, luota minuun.." Eliaksen sanat kummittelivat mielessäni. Halusin huutaa, itkeä, luovuttaa.. Mikä minua oikein vaivasi? Ravistin itsenäni päättäiväisesti. Sitten vuorossa oli ravi. Kipu helpotti. Enää silmiäni ei kuumottanut. Pystyin seuraamaan mihin ori kulki. Enkä vain istumaan mukana. Hengitin syvään ja rentouduin hieman. Ed ei lähtenyt kiihdyttämään. Se tuntui myös odottavan, että löydän jotain. Kehuin oria vuolaasti, jokaisen onnistuneen siirtymisen jälkeen. Vilkaisin sivulle parin kierroksen onnistuineiden siirtymisien jälkeen. Rosie oli kadonnut ja Elias keskusteli Oden kanssa. Luoja tietää mistä. Varmaa minusta tai Edistä. Ylpeys ja hyvä olo pyrkivät sisääni. En estellyt. Selkä suoreni, katse kohosi, ryhti, tasapaino, kaikki parani. Samoin Edin liikkeet. Silloin Eliaskin hymyili. Hetken päästä hän palasi luokseni. - Paras valmentaja olet itse, mies sanoi. Hän oli täysin oikeassa. Sain komennon vaihtaa suuntaa. Samat siirtymiset toistettiin, tällä kertaa onnistuneesti. Sen jälkeen sain ottaa ohjat ja suunnata koko uralle. Elias halusi nähdä reipasta laukkaa, että Ed heräisi horroksestaan. Se nosti reippaan laukan. Ori näytti tyytyväiseltä, mikä sai minutkin hymyilemään ja rentoutumaan. Nautin Edin vahvasta liikkeestä. Vauhdista. Kaikesta. Vaihdoimme suuntaa. Sama toistui siihen suuntaa, mutta nyt hieman piti vaatia enemmän Ediä eteenpäin. Se ponnisti eteenpäin ja nosti jalkojaan upeasti. Elias nyökytti päätään. - Nyt, Voimme yrittää edes vaatia jotain hevoselta, hän sanoi. Hauska oli ohi. Nyt oli aika keskittyä. Keskityimme perusasioihin. Onneksi. Remppa(kuten Elias kutsui perusasioiden kertausta) oli paikallaan siirtymisistä tehtiin sujuvampia. Ediltä vaadittiin, että se kulki täsmällisesti ja oikeita lihaksia käyttäen. Minulta Elias vaati tarkuutta ja johdonmukaista keskittymistä. Valmennus oli enemmän ajatus- kuin toteustasolla, sillä eniten rasitin varmasti aivojani. Samoin Ed joutui keskittymään. Se hikoili ja pysyi ilman isompaa voimankäyttöä kurissa, silkkaa uupumusta vai? Korjasimme vinouttani. Tasapainoani. Lihasjännitystäni. Niihin keskittyessä Ed alkoi myös näyttää joltain upealta, eikä vaan pullistuneelta harrastehevoselta. - Löytyhän se sieltä, Elias huomautti. Sain luvan siirtyä rentoon loppuraviin. - Vaati hieman kaivelua, vastasin ja rapsuttelin Edin kaulaa. Se hikoili hieman. Annoin orin kävellä ja venyttelin raajojani. - Hieman joo, Elias myönsi. Hän ei halunnut myöntää, että ratsastukseni oli ihan retuperällä. Katsahdin häneen epäluuloisena. - Myönnä pois, sanoin ja huokaisin syvään. Samalla selässäni raksui minun venyttäessäni sitä. Maitohappo pyrki lihaksiin ja minua väsytti. Lumi pisteli silmiäni. Se häikäisi liikaa. Aloin ymmärtämään niitä, jotka pitivät aurinkolaseja talvisin. ¤¤¤ Kyse ei ollut, ettei Meg olisi osannut. Hän osasi asiat ihan pirun hyvin, kun hän itse uskoi siihen. Tuo ylpeys, itseluottamus ja nauttiminen tekemisestä olivat tytön parhaat voimavarat. Toki, hänen istunnassaan oli muutama epäkohta, mutta niitä saatiin hiottua pois. Laukan jälkeen ratsukko muuttui ihan toiseksi. Laukka vapautti ilmeisesti molemmat. Megin jännityksen ja Edissä sätelevän energian. Paljoa ohjeistusta tyttö ei tarvinnut, eikä hän saisi asioita valmiina. Se sopi hyvin, sillä osaaminen ja sinnikäs yrittäminen palkittiin. Jo puolituntia oli tehnyt ihmeitä. Edistä näki sen lihaksissa piilevän voiman olevan käytössä. Siitä näki, kuinka se oli tyytyväinen, vaikka Meg vaati orilta paljon. Ei liikaa, mutta paljon. Se oli tytön periaate. Ei liikaa keneltäkään muulta, paitsi itseltään. Se näkyi kaikessa, mihin tyttö ryhtyi. Annoin luvan siirtyä loppuraviin ja kuljeskelin takaisin aidalle. Oden posket näyttivät paleltuneelta, mutta hän ei ollut mihinkään liikkunut. - Ehkä sun kannattaisi lähteä, ennen kuin vilustut, huomautin naiselle. Tämä katsahti minuun noiden pitkien ja tummien ripsiensä alta ja vakuutti, ettei palellut. Minusta saisit kyllä lämpöä, ajatus karkasi, ennen kuin ehdin sitä estää. Kohautin olkapäitäni epäuskoisena. Kylmä pyrki kenkiini ja kaikille, jota ei ollut tarpeaksi huolellisesti peitelty. - Ettei herraa itseään paleltaisi, Ode huomautti ja katseli minua. Virnistin. - Ei toki, vastasin leikkisästi. Samalla seurailin Megiä, vaikka tunsin vahvasti naisen läsnäolon. Liian vahvasti. Olisin vain halunnut koskettaa punoittavia poskia, siroa kaulaa ja.. Nyt riitti. Hyvä puoli. Enää varpaitakaan ei paleltanut. - Hakisitko loimen Edille? Pyysin Odelta hymyilen. Nainen katosi ja palasi pian. Hän ojensi minulle loimeen. Samalla nainen seisoi aivan edessäni. Tunsin hänen sormiensa koskettavan omaa kättäni. Kiitin kohteliaasti, vaikka katseeni naulautui naiseen. Ode pälyili ympärilleen, kuin etsien jotain mielenkiitoista. Mitä tahansa muuta kuin minä, vai? Ode... Hengissä selvittiinEd oli saanut aikansa ravailla ja kävellä. Kaarsin keskelle ja taputin orin kaulaa. Se höyrysi hiestä. Nostamalla katsettani, näin kuinka Elias otti loimen Odelta. Ei kai.. Pudistin päätäni kaksikolle. Kohta jotain tapahtuisi. Vannoin vaikka pääni kautta. Tulin alas selästä ja löysäsin vyötä. Elias tuli loimen kanssa ja heitti sen Edin päälle. Hänen silmissään välkehteli. Ahaa. En haluaisi edes tietää, mitä mies ajatteli. Ajatusten kohde odotti portilla. Toppatakissaan, farkuissaan ja suloisessa hymyssään. Jostain syystä olin vahingoniloinen, sillä pääsisin kiusoittelemaan vuoroin kumpaakin. Päivän piristys olisi varmasti. - Valmista? Elias kysyi. Mies osoitti levottomuuden merkkejä. - Ihan pian, vastasin ja kiinitin loimen. Lähdin taluttamaan Ediä talliin. Minun oli aivan pakko virnuilla Odelle naista ohittaessani. Hän laski katseensa ja sulki portin keskittyneesti. Elias naputti jalallaan ja seurasi kuinka riisuin Edin. Keskustelimme valmennuksesta tai oikeastaan sanoimme tarvittavat asiat ääneen. Elias huomautti Edin kunnosta. Saman lempeän saarnan sain jälleen. Pyhästi vannoin, että Benin avulla varmasti ori laihtuisi. Ode ilmestyi ovelle. Hän kuljeskeli rapsuttelemassa hevosiaan. Elias vilkuili naiseen herkeämättä. Lopulta mies esitti asiallisen kysymyksen liittyen yhteen Oden ravureista. Suokkiravureihin, mikäs niissä Eliasta niin kovasti kiinnosti? Virnuilin Edin kaulan takana, kuin seurailin kaksikon puhetta. Sähkön pystyi tuntemaan miltein ilmassa. Se oli ilmiselvää. Ode ei edes ymmärtänyt flirttaavansa, eikä Elias sitä, miten vastustamaton hän oli Oden silmissä. Tuon virnistyksen ja kiiiluvien silmien kera. Niiden vihreyteen Ode näytti hukkuvan. Ed kuopaisi maata äänekkäästi. - Höppänä, huomautin sille ja harjasin jalkoja. Ori halusi jo syömään rehujaan. Se oli hieman kärsimätön. Loimitin orin huolella. - Mikä näissä suomenhevosissa kiehtoo? Elias esitti kysymyksen molemmille, vaikka mies katsoi Odeen. - Ben pitää erityisesti näistä suomalaisista ravureista, hän vastasi. Eliaksen kulmat nousivat hieman. - Ben? Hän ihmetteli. Ode nyökytti. Hän näytti haluavan lisätä jotain. - Älä nyt niin ihmeissäsi ole, huomautin ja vaihdoin Edille riimun päähän. Elias katsahti minuun. - kappas, hän sanoi ja virnisti. Ei taida suokkiravurit ja Ben olla yhdisttettävissä Eliaksen mielessä. - Heitän tämän tästä ulos. Odotatko? Sanoin. Elias nyökkäsi. - Minulla ei ole mikään kiire, mies vastasi. Jaahas. - Sitten heitä kamat pois. Ode voi näyttää mihin, sanoin ja vilkaisin Odeen. Nainen katsoi minua merkitsevän avuttomana. Nykäisin Edin mukaani ja avasin tallinoven. ¤¤¤ Katsahdin Megin perään. Hän teki tämän tahallaan. Pirulainen. Nostin satulan maasta. Odelie nappasi suitset ja huuhtaisi kuolaimet. - Tänne, hän sanoi ja lähti johdattamaan minua satulahuoneeseen. Vilkaisin naisen takamusta tahtomattakin. Että minun pitikin olla niin mies tänään. Odelie osoitti satulapidikkeen siistissä satulahuoneessa. Asetin satulan siihen. Odelie oli jo ovella. Hänellä oli varmaan menoa. Niiden ravureidensa kanssa. - Odelie. Sinulla on varmasti muukin syy pitää näistä "suomalaisista" kuin Ben, sanoin. Nainen pysähtyi ja astui lähemmäs. - Suomenhevoset omaavat omanlaista kauneutta ja viehätysvoimaa, niillä on ihmeellinen katse ja perusluonteeltaankin ne on täynnä positiivista energiaa, joka saa olon tuntumaan hyvältä, nainen selosti silmissään lämmin tuike. Seurasin hänen huuliensa liikettä. Suutele. Mitä hittoa? Suutele. Ajatus ei lähtenyt päästäni. Tahtomattanakin kumarruin lähemmäs. Odelie värähti. Käteni nousi naisen lantion kohdalle. Kosketin kylmää farkkukangasta hänen ulkoreidellään. Nainen havahti lähemmäs. Enää pari senttiä. - Sellaisia hevosia on vaikea vastustaa, vastasin. Ääneni kuulosti tavallistakin matalammalta. Hei. Hei... - Mitään sellaista on vaikea vastustaa, Ode vastasi. Hänen äänensä kuullosti niin pehmeältä. Niin ihana. Seuraavana huomasin painaneeni huuleni vasten naisen pehmeitä huulia. Lämmin värähdys sai minut vetämään naisen lähemmäs. Niin silkkiset hiukset, niin vaarallisen pehmeä nainen. Samalla tunsin naiset sormet niskassani. Halusin tuon naisen lähelleni. Halusin viedä hänet mukanani. Halusin.. Hitto. Mitä edes halusinkaan ja kuinka paljon? Suudelma, läsnäolo. Ne tuntuivat niin luonnolliselta, niin oikealta. Kiedoin vain käteni naisen ympärille. Olisiko tämä kaikki joskus omani? Olisikohan sitä mahdollisuutta olemassa? Älä suunittele mitään. Älä pelaa mitään. Anna huomisen vain tulla. Just let it be. Suudelmalle ei olisi tullut loppua millään...
Ovi avautui yhtäkkiä. Ode säpsähti taaksepäin. Päästin naisen ja käännyin katsomaan tulijaa. Benin kasvot olivat kuin kiveä. Niillä ei näkynyt mitään tunteita, ei mitään. Olin varma, ettei mies pitänyt minusta, mutta tämä varmasti vain auttoi asiaa. Hitto. Hän käveli ohitsemme ja asetti satulan telineeseen sanaakaan sanomatta. Huoneeseen tuli painostava, ahdistava tunne. Se kietoi ympärilleni kylmän ja kalsean muurin. En ollut tervetullut tänne. Ainakaan tuon kivisen miehen mielestä. Odelie piti katseensa maassa. Hän oli kuitenkin itsäinen nainen, jolla oli omat ja vahvat tunteet. Silti tuolla miehellä oli valta, jota Odelien tuli kunnioittaa. Näin sen selvästi ja kirosin. Ennen kuin voisin edes lähestyä Odelieta, minun tulisi yrittää tuo vahva kivi välistämme, joka juuri asetti suitsia telineenseen. Ei olisi helppo homma, mutta en lannistuisi. Lämmin muisto tuntemuksista, pakotti minut edes yrittämään. Tässä leikissä haavoittuisin vain minä. Vaikka kylmäkiskoinen setä oli huoneessa, ajattelin vain suudelmaa. Käteni puristui nyrkkiin. Tätä en pystyisi kestämään pitkään. Halusin naisen itselleni, vaikka tiesin, etten tuohon väliin voisi tunkeutua kutsumatta. Odelie oli vastustamaton, sitä en edes yrittänytkään kieltää. Mutta tuon miehen kylmyyden taustalle piiloutuva tunne häiritsi minua. Kiven takana oli jotain. Mitä olin väärin tehnyt? Oliko Ben huolissaan Odeliesta? Vai oliko kyse sittenkin minusta? Vika kysymys tuntui toden näköiseltä, jotenkin tunsin sen sisälläni. Voisin toki kysäistä Megiltä, mutten tyttöä halunut sotkea tähän. Selvittäisin aikanani, mikä tuota miestä risoi. En tänään. Enkä huomenna. En ensiviikolla, enkä tässä kuussakaan varmasti, mutta joku kerta... Parempi poistua. Tuo mies ei halunnut minua tänne, joten parasta olla uhmaamatta häntä. Etsin Oden katseen. Se oli hämmentynyt. Halusin sanoa hänelle jotain. Selittää edes, mutta totesin vain, että oli pakko poistua.¤¤¤ Ed seurasi minua kiltisti. Se oli vain helpottunut, kun päästin orin irti. Etsin katseellani Rexia. Sitä ei näkynyt, mutta sentään heinät näkyvät. Sinne Ed suuntasikin. Katselin sitä hetken. Ori söi tyytyväisenä, joten lähdin kohti tallia. Matkalla kipu palasi, miltein viedän minulta jalat alta. Yritin vain hengitellä hitaasti. Silti kuulin etäisesti auton äänen. Saavuin tallipihaan ja kohtasin hämmentyneen Oden. Hän ei sanonut mitään. Pujahti vain sisään pikkutalliin. Hetken mieleni teki seurata naista, mutten voinut. Halusin vain pian sisään ja suihkuun. Eliaksenkaan autoa ei enää näkynyt. Olin ihmeissäni. Mihin mies oli kadonnut? Ei tämä ollut hänen tapaistaan. Kävin kurkistamassa talliin. Sielä oli vain Ben, joka loimitti Rexia. Kohautin olkiani ja suunnistin päärakennukseen. Maitohappoiset jalkani vielä kantoivat minut sinne. Pääsin siunattuun suihkuun ja sain jälleen helpotusta kipuhin, suklaan ja lääkkeen muodossa. Illalla keitin itselleni kupin teetä. Katseeni kohtasi Oden. Nainen kipitti omaan huoneeseensa ja sulki oven perässään. Omituista. Olohuoneessa oli telvisio auki. Ilmeisesti Bem seurasi uutisia. Hän oli vähäpuheinen. Tavallistakin vähäpuhesempi. Se sai minut epäilemään jotain, mutta mitä? Mies esitti muutaman kysymyksen valmennuksesta. Hän oli kuintenkin kylmä, joka sai minut varuulleni. Vastasin niihin lyheesti ja pelokkaana. Seurasin ohjelmaa hetken ja litkin teeni. Odea en koko iltana nähnyt, paitsi juuri ennen kuin menin takaisin huoneeseeni. Pitihän minun saada siteitä. Nainen ojensi paketin. - Tässä, hän sanoi ääni käheänä. Oliko nainen itkenyt vai mistä oli kyse. En mitään uskaltanut udella. Eihän se minun asiani ollut. Silti matkalla huoneeseni rypistin kulmiani. Mitä oli oikeen tapahtunut?
|
|
Meg
Vakioporukkaa
Posts: 153
|
Post by Meg on Dec 29, 2010 21:46:06 GMT 2
Suukotin Odea poskelle aamulla. Nainen ynisi uneliaana. Hain keittiöstä äidilleni aamukahvin. Hän oli paukahtanut yllättäen oveni taakse, kellekkään ilmoittamatta. Hyvin äitini tapaista, mutta lennot eivät mitenkään halvat voineet olla? Nainen oli ollut toki juovuksissa, mutta vain lievästi tällä kertaa. Hänellä oli meille lahjoja, mutta ne oli jätetty jonkin hotellin aulaan. Ei se haitannut minua yhtään. Mariel osoitti pettymystä, kuullessaan Megin lähdöstä, mutta sitä ei kestänyt kauaa. Meg oli lähtenyt jo ennen joulua Deanin mukaan Hollantiin, sillä pojan vanhemmat halusivat hänet sinne jouluksi ja maksoivat siskoni matkat, joten totta kai tyttö oli lähtenyt, vaikka Ben nyt oli yrmyillyt asiasta, tapansa mukaan. Samoin Ode oli osoittanut epäilyksiään matkasta. Ne nainen oli hyvin piilottanut. Vielä kuin minä olin luvannut hevoset hoitaa.. Tarjous oli vastustamaton.
Parissa tunnissa olimme kaikki matkalla Simoraan. Ode omalla autollaan ja minä äitini kanssa minun autossani. Mariel oli ihmeen kaupalla taikonut itselleen farkut jalkaan. Hän oli kuorinut naamastaan meikit ja siistynyt hiuksensa. - Joten, Meg lähti Hollantiin viettämään joulua Deanin perheen kanssa, Mariel sanoi. Hän oli ihmeissään. Syystä varmaan. Nyökkäsin ja keskityin tiehen. - Mutta eihän se perhe Megistä pitänyt, Mariel kommenttoi. Kohautin olkapäitäni. - No heille on nyt oiva tilaisuus tutustua, vastasin. Äitini oli selvästi hermostunut. Syytä siihen en osannut sanoa. Hän vilkuili ympärilleen, kunnes hymähti. - Tuo Odelie on suloinen tyttö, nainen sanoi. Ei äiti. Älä aloita.- En voi väittää vastaan, vastasin naurahtaen. Odotin, että johtaisiko tämä taas pitkään keskusteluun siitä, mitä äidin kultapojalle pitäisi olla. Ilmeisesti ei. Älä tyydy vähempään kuin täydelliseen naiseen, hän oli joskus minulle sanonut. Täydelliseen? Mistä hitosta minä täydellisen naisen löydän? Niitä varmaan kävelee päivittäin kadulla vastaan.. Tästä kommenttista olin yksi ilta vitsailut Odelle. Se oli saanut naisen hämmentymään. Kääntymään pois. Lopulta hän oli katsonut minua kuin pelästynyt jänis, joka oli valmis tunkemaan päänsä pusikkoon. Vakuutin, että äitini tulisi ihastumaan häneen. Missä en ollut väärässä. - Vähän vain.. Mariel aloitti mietteliäänä. Huokaisin syvään. - Niin? Pyysin häntä jatkamaan. - Jotenkin nuori. Niin äitinsä näköinen, ei voi erehtyä, mutta onhan se surkeaa, tuollaisessa perheessä, Mariel totesi. Katsahdin häneen ihmeissäni. Mitä hittoa? Vain naiset pystyvät hyppimään ajatuksesta toiseen. Ainakaan minä en sitä ymmärtänyt. - Hän on 19, totesin. Ihan kelpo ikä. - Elämänsä alussa, Mariel vastasi. Hän näytti hieman haikealta, mutta samalla huvittuneelta. Naisen silmiin ilmestyi lämmin pilke. Tyyni ilme. Ei kovinkaan usein noilla kasvoilla nähty. - Kauan ajattelit viipyä? Kysymykseni häivytti tyyneyden äitini kasvoilta. Hän näytti epävarmalta. Aavistin pahaan. - En tiedä vielä, nainen vastasi. Hän kääntyi ihailemaan maisemia, mitä nyt ihailtavaa niissä oli. Tietä reunusti korkeat lumikasat. Ne miltein peittivät niiden takana olevan metsän kokonaan näkyvistä. - Eli sinulla ei ole paluulippua, totesin. Taas tyylillä. Senhän Mariel Anderson osasi. - Entäs matkatavarat? Rahat? En pystynyt peittämään ivaa äänestäni. Se sai naisen närkästymään. - Älä aloita taas, hän totesi. Ei taas tätä. - Jonkun näistä asioista täytyy huolehtia, sillä se et ole ainakaan sinä, huokaisin. Olimme jo Simoran pihassa ja pysäköin auton. Mariel puki päälleen takin. Hän oli hetkessä avannut oven ja astunut ulos. Seurasin pian perässä. Tartuin äitiäni olkapäästä pysäyttääkseni naisen. Katse kertoi kaiken. Luovutettava taistelu, jota en voisi voittaa. Taas jälleen.
Olimme kävelleet päärakennuksen eteen. Mariel tutki arvostelevasti ympäristöään. Hänen nenäänsä ilmestyi pieniä ryppyjä. Simora siis ei ihan mielyttänyt äitini hienostunutta makua. Talosta kuului äänekästä väittelyä. Ovi lävähti auki. Oden serkku marssi ulos. Tytön kädet olivat nyrkissä ja hän puhisi. Minut nähdessään hän asetti etusormensa ohimolleen. Marielin silmät laajenivat vähän nähdessään Rosien. Pudistin päätäni, naisparka. Hän ei ollut tottunut nykynuorisoon. Seuraavana ulos tuli Ode. Hän hymyili kireänä. Se helpotti kuin hän tuli luokseni. - Ravurit, nainen totesi. Nyökkäsin. Ode vilkuli päärakennusta, ennen kuin suuntasi kohti pikkutallia. Kuulin sisältä Benin kiroamisen. Hepreaa. Todennäköisesti. Mariel vilkaisi äänen suuntaan, kunnes käänsi päänsä pois. Hän kalpeni. Katse suuntautui maahan. Vaikutusta oli hämmentävää seurata. Hetken päästä Ben ilmestyi ulos. Hän sulki oven perässään ja pysähtyi nähdessään meidät. Miehen kasvoille ilmestyi hetkeksi miltein hämmentynyt ilme. Nopeasti mies normalisoitui. Hän tuli luoksemme ja tervehti mínua kohteliaasti, vaikka katse oli suunattu äitiini. - Uskoakseni olet tavannut äitini, totesin. Se tuntui rikkovan painostavan tunnelman. Mariel nosti katseensa maasta ja tarjosi kätensä Benille. Tämä tarttui siihen kohteliaasti. - Benjamin, hän totesi hymyillen. - Mariel, Mies vastasi. Miehen kasvoilla oli jotain hymyn tapaista. Hän päästi kädestä. - Et ole muuttunyt yhtään, äitini sanoi. Tämä jälleen näkeminen taisi olla molemmin puolin hämmentävä. - Näytät hyvältä Mariel, Ben totesi. Tämä kohteliaisuus palautti lämpimän katseen Marielin silmiin. Tiesin jääneeni keskutelun ulkopuolelle. - Kiitoksia, vaikka tiedämme molemmat, ettei se ole totta, Mariel vastasi naurahtaen. - Et sitten voi lopettaa tuota ainainsta höpötystäsi, Ben vastasi. Hänen sanansa olivat muutakin kuin kohteliaat. Niissä oli havaittavassa lämpöä, vai kuvittelinko vain? Hetken äitini näytti punastuvan, mutta naurahti sitten. - Kykenemätön muuttamaan, nainen totesi. Se sai jopa Benin naurahtamaan. Tuo ääni kuullosti oudolta. Varsinkin tuolta mieheltä. - Elias. Mene edeltä, tulen kohta perässä, Mariel sanoi kääntyen minuun. Nyökkäsin helpottuneena. Lähdin kohti tallia.
Edin tunnisti sen pitkästä mustasta harjasta ja toisesta kokovalkoisesta etujalastaan. Sen harmaa karva kiilteli aamu auringossa. Ori tuli luokseni höristen. Se tunnisti minut. - Ei herkkuja ennen työtä, sanoin. Sillä olin kuullut naisten hemmottelusta. Naisten tarkoittaen Oden. Ori antoi kiinni. Se alistui talutettavaksi. Pakko myöntää, tämän tapauksen ottamisessa olin ollut epäileväinen. Nuorena sillä oli ollut ilkikurinen pilke silmissään. Ratsastaessa täysin mahdoton. Siskoni ei luovuttanut. Lopulta Edistä oli jopa kuoriutunut herrasmies. Nyt ratsastus oli täysin hallittua. Luottamus. Yksi erittäin vaikea, mutta äärimmäisen tärkeä asia. Se lähtee aina itsestään. On osoitettava oma luotettavuutesi. Sen jälkee vain toivottava, että onnistuitko. Kärsivällisyys. Erittäin tärkeää. Riimu vaihtui suitsiin. Ohjat pudotettiin maahan. Mitään et saa ilmaiseksi poika, muistan isäni sanat elävästi. Hän oli oikeassa. Mitään en ilmaiseksi ollut saanut. Katselin rauhallisesti paikallaan seisovaa hevosta. Länkkäriksi se oli säästään hieman korkea. Orilla oli hyvät jalat. Pitkät ja jäntevät. Äitini sanoin. Sen taka- ja etuosa olivat tasapainossa keskenään. Huonomminkin olisi siskoni hevosensa valita. Hänellä nyt tunnetusti oli silmää hevosille. Vaikka jotkut tytön omistavista hevosista ei tätä tukenut. - Tämä on varmaan Ed? Mariel seisoi tallin ovella. Hän asteli sisään. Tutkiva katse kävi läpi oria, kunnes nainen myhähti hyväksyvästi. Hän rapsutti Ediä turvasta. Hetkessä naisella oli kädessään harja. Astuin taakse hämmentyneenä. - Tämäkö sinun silmäteräsi? Mariel huomautti. Ben seisoi takanani. - Koulutin sen, mies vastasi. Ota siitä sitten selvää. - No sitten minun on saatava ratsastaa sillä, äitini totesi päättäväisesti. Hän oli tosissaan?! Huokaisin syvään. Jos äiti päättää jotain. Se tapahtuu. Luonnonlaki. Hevosten kanssa äitini oli päättäväinen. Sama voisi päteä muihinkin hänen elämänsä osa-alueisiin. Valittettavasti niin ei ole. - Turha esittää vastaväitteitä, Mariel sanoi. En ollut edes avannut suutani. - En sanonut mitään, totesin huvittuneena. - Mutta aioit, nainen napautti. Totta. Ajatus oli käsittämättömän vastuuton.
Mutta mitä minun mielipiteistäni olisi välitettykkään, nainen nousi satulaan, kuritti Ediä, melkeen putosi, mutta sai lopulta orin järjestykseen. Meg ei kyllä pitäisi tästä.. Ja Ben. Hän seurasi vierestä, hieman omituisen milteen lempeän ilmeen kera.
|
|
Meg
Vakioporukkaa
Posts: 153
|
Post by Meg on Jan 14, 2011 23:38:30 GMT 2
14.1
Venyttelin käsiäni kuin kissa ja huokaisin. En millään olisi jaksanut nousta lämpimän ja pehmeän peitteen alta. Dean oli viettänyt yönsä Simorassa, mutta aamulla poikaa ei näkynyt. Talliin Ben oli hänet passittanut. Jälleen huokaisu. ylös minut pakotti puhelin itsepintainen soiminen toisella puolella huonetta. Kiroisin sen, joka kehtasi soittaa minulle ennen aamu kymmentä. Se oli Elias. - Huomenta, totesin. Yritin pyrkiä iloiseen ääneen, mutta aamulla se oli.. no vaikeaa. - Hei Meg, veljeni huokaisi syvään. Tämä ei tiennyt hyvää. - Ymm? Mitähän miehellä oli asiaa? Vai halusinko edes tietää.. - Lähetin äidin Oden mukana sinne, Elias totesi. Voi ei. Ei. Ei. Sänky tuntui yhtäkkiä todella kutsuvalta. - Ahaa, totesin. En voinut pettää huokausta. Elias kuuli sen varmasti, muttei sanonut mitään. Toivoin vain, että äitini viettäisi päivän roikkumassa Benissä, sen he molemmat ansaitsivat. Uuden vuoden jälkeen mies oli ollut jotenkin erilainen, hän oli toki aina ystävällinen, minulle. Silti äitini saapuminen oli muuttanut miestä, pysyvästi. hän oli joutunut lopulta hakemaan äitini, en edes tiedä mistä, mutta he palasivat vasta keskiyön jälkeen. Ben oli ilmeisesti saarnannut, sillä hänellä oli ollut tiukka ja kova ilme, kuin taas äitini silmät olivat punottaneet. En tiedä mitään tapahtuneesta, mutta sillä oli ollut suuri vaikutus äitiini. Sillä seuraavana aamuna hän oli ilmestynyt farkuissa ja muutenkin siistissä asussa ja ryhtynyt töihin, jotka Ben oli sanellut naiselle. Tämä oli toistunut useampaan kertaan jo. Ja se oli tehnyt hyvää äidilleni. - Kaikki hyvin? Kysyin hetken hiljaisuuden päästä. - Juu, mutta pitää mennä nyt, Elias vastasi. Valhe. Iso valhe. Pian hän lopettikin puhelun. Huokaisin syvään ja puin päälle. Pesin kasvot ja laitoin hiukseni kiinni.
Ulos mennessäni huomasin Oden tulleen. Häntä ei tosin näkynyt. Mihin lienee kadonnut? Varmaan paijaamassa jotain värikkäästä hevoslaumastaan, jonka jatkuvaa kasvamista ihmettelin. Varsikin ravureiden osalta.. Tallin ovi avattiin. Dean asteli ulos. Hän talutti mukanaan nuorta rautiaanpäistärikköä. Dream? Drimi? Joku sellainen nimi kuitenkin. Häntä seurasi äitini. Mukanaan ratsuponi ori Hene. En ollut sitäkään tarkemmin katsellut. Ihan kivan näköinen tapaus, vaikka äitini sai sitä riimunarusta topakasti nykiä. Heidän jälkeen tuli vielä Soneü. Hänellä oli talutettavanaan tinker. Tamma, mutta nimeä en tiennyt. He olivat menossa jo ratsastamaan. Aikaisessa tuo nuori ja pirteä nainen. Sen jälkeen hetken päästä Ode ilmestyi. Hänellä oli kärryt ja ajettavana Kukka. Tuo hupsu sh-tamma. He puhelivat paljon ja iloiseen sävyyn, miten jaksavatkin näin aamusta? Ilmeisesti lähdössä yhteiselle lenkille. Hain Edin varusteet sun muut ja suuntasi pihatolle. Ed oli ulkona, ihan pullaponin näköisenä. Laskin varusteet ja vislasin orille. Se hirnahti ja heitti päätään, kunnes tuli luokseni. Rapsutin orin nenäpiitä. - Hupsu mieheni, lepertelin hetkisen, ennen kuin edes huomasin Beniä. Hän oli juuri varustanut orinsa. Rex. Tuo upea ruunikko quater. Tosin nyt sillä oli korvat kääntyneenä taakse ja muutekin tympääntynyt ilme. Sen häntä viskoi, sillä Ben vielä kiristi vyötä. Vein Edin sivummalle ja nopeasti harjasin sen pään, kunnes vaihdoin suitset orille. - Hyvää huomenta, Ben sanoi tapansa mukaisesti. Sen jälkeen hän lähti taluttamaan Rexiä. Ehdin juuri ja juuri huikata miehelle vastauksen. Ed ei onneksi ollut kovinkaan likainen, joten harjaamiseen ei tuhlautunut pitkään. Se steppasi, muka peläten satulaa. Ärähdin orille. Ja nakkasin satulan julmasti sen selkään. Ed kuopi etujalallaan. - Lopeta, tiuskaisin sille, samalla kiristin vyön. Ed luimi ja heitti päätään. Tämän jälkeen enää harjat pois tieltä. Talutin Edin pois pihatosta ja suljin portin. Tämän jälkeen olin hetken mietteliäs.. maastoon, kentäille vai maneesiin? En ollut varma miten reipas Ed oli tänään, joten maastoon en lähtenyt. Kentä vai maneesi? Lopulta valitsin kentän. Tosin epävarmuus hiipi sisääni nähdessäni Benin Rexin kanssa kentälle. Äitini oli häntä tullut katselemaan. Nainen avasi portin minulle ja raahasin orin keskelle perässäni. Se tuntui vastahakoiselta liikkumaan tänään. Valitettavasti, juuri tänään. Tarkistin vyön ja ponnistin selkään. Ed käänteli korviaan. Otin ohjat yhteen käteen ja maiskautin orin liikkeelle.
jatkuu
|
|
Meg
Vakioporukkaa
Posts: 153
|
Post by Meg on Jan 30, 2011 0:06:44 GMT 2
Hevosmiestaito.. mitä se on? 29.1 Olin juuri ollut Eliaksen valmennusta katsomassa ja kadehdin miten hän sain hevoset liikkumaan. Aiheena hänellä oli luonnollinen hevosmiestaito käytännössä. Tarkoittaen arkitilanteita, miten hevosia tulisi kohdella, miten eleet, ilmeet, lihasjännitys, energia jne.. vaikuttaa hevoseen. Hän painotti, että annamme koko ajan viestejä hevoselle. Tietämättämme edes siitä, joten hän näytti mitä merkitystä niillä on hevoselle ja muutaman niksin hallita omia viestejään ja lukea hevosen antamia viestejä. Veljeni tuli mukaani Simoraan. Hän halusi esitellä Edin kanssa valmennuksensa niksejä. Ensin Ed oli hermostunut, mutta pian se kulki kauniissa ja ryhdikkäässä peräänannossa, vaikka Eliaksella oli vain narusta tehty riimu ja siihen yhditetyt "ohjat". Katselin yhteistyötä kateellisena. Elias näytti kuinka hevosta pystyy hallitsemaan psykologisesti, maasta käsin ja selässä. Maneesiin ilmestyi liuta ihmisiä seuraamaan veljeäni. Yksi heistä oli Odelie kameran kanssa. Hän räpsytti useita kuvia Edistä ja Eliaksesta. Tässä niistä yksi:
|
|
Meg
Vakioporukkaa
Posts: 153
|
Post by Meg on Feb 18, 2011 22:19:36 GMT 2
18.02
- Gosh.. I had forgotten how cold it can be in Finland, said my mom. I looked at her over the table. She had almost moved in Simora. It was gd and bad thing. Gd about her being aroud, that it has changed Ben much. He was as always been, but with her around.. something almost gentle in him. Donno rly. Mariel cheers Ben up and gets on my nerves. - So what's u'r gonna do with ur chubby stallion today? Was her next question. - Ymm.. Not sure. It's quite cold. I dont wanna overwear him, Said I. - Overwear?! He hardly works at all, replied Mariel. I sighed. What else could I have said to that? Nothing. For I didn't want to start another battle about Ed. Mariel thinks that Ed should work more and that he's fat, which isn't true. He has lost much weight during winter. Elias's training schedule has made miracles to Ed. He has gain more muscles and stamina. - Maybe I just work him on the longe, stated I and got up.
I had to get out of the house before Mariel makes another comment. It was freezing outside. Nearly - 30*C or so it felt to me. I walked quite fast to the shed. Ed was out. He seemed calm and warm with his long winter fur. I was so jelous. - Ed.. darling, said I softly. He looked at me. Lazy horse. His mane wasn't so wild anymore. Now u could almost see his eyes.. and their lazy look! But I knew how to make that horse come to me. With an apple. He can't say no to juicy, big apple. I took it out of my pocket. That got Ed attention. He came closer whickered to me. He ears were up. - I know u like it, c'mon boy, said I. His eagerness made me giggle. Ofc he got the apple at last and it was soon eaten. - Let's go, I said. Ed followed nicely me. It was wrong to bribe him, but hey. What else I can do? Well... much else. One gd thing about winter, less dirt, but more dust. If horses are much indoors they "collect" dust, but as my stallion don't live in a stable, he's hardly even dusty in winter or dirty. There isn't much dirt in winter, for everything is frozen and covered with snow. So sometimes I felt like brushing was only a formality, but it had to be done. Especially, when Ben keeps lecturing about horses basic hygiene. Brushing makes horses blood run faster, meaning his muscles are warmer. - U'r nice guy, said I and petted Ed on his shoulder. He whickered softly. I have had Ed for long time, was he my first or was it Tähti? It doesn't matter I love them both still. Almost 3 years together.. Amazing. At least most of the time. Ed was difficult as younger.. now he's settled. My hands were getting colder. Even I moved much and brushed Ed. He was happy, ofc. I had his bridle with me, but no saddle. Ed was convused and looked at me with his ears up. He seemed to say; "Something is missing here.." I removed the reins and tried to make the bit warmer, but cold medal+ cold air = 2 very cold hands. I kept rubbing the bit with my hands until it started to feel lil warmer. Yay ya! Ed was getting impatient, so he started to paw. I also got his blanket and a roller. Without blanket Ed would freeze and I need the roller to attach his gadgets. So It took lil longer to "dress him up" and he looked so funny. I had to take him to indoor ring.
The longening went well. Ed was energetic and didn't mess around much. Lil bugging in the beginning, but that's normal Ed. At first he didn't like the gadgets at all, but I kept them quite loose. I wanted his movements to be more elevated and have more impulsion, but he just dragged his legs and didn't use his full power. So I asked him to more energetic and to flex more by tightening up the inside gadget. Ed made his own protests as he always does, but setteled in a while. With his trot we did make progress. His strides were much better and he seemed to "wake up". So I could tighten up the gadgets. I let Ed to canter, but it was more like a lope, not what I wanted, but after a gentle order from me, he was much better. In the end, he did well. Some reason(what I don't know) moving left was harder than moving right. After the longening, I took off those nasty gadgets, which made Ed happy. He walked aroud me, even the longening rein was loose. - This shall be enoug for today, my dear boy, I said and petted Ed on his nose. He just whickered and shook his head.
As we were heading back to Ed's shead I met Dean. He seemed to be happy, even he had red nose like Rudolph the Red-Nosed Reindeer. He joined me. - Let's go out today, said Dean. Suprising me. - Out were? Asked I, for I wasn't sure what he meant. - Somewhere as a real date, answered Dean. This was odd. I know Dean is my bf, and they normally takes girls out, but this isn't like Dean at all. There was a bit of awkward silence, before I could ask ; - Date? Dean seemed eger. He was smiling and had excited manners. - Darling, said Dean. He put his arm around me and thought for a while. I was anxious. What was he thinking? - Let's go to the movies and after that we could go to eat somewhere, please say yes? Asked Dean. He looked at me and appeared hopeful. Finaly his dark eyes had their effect on me. - Okey, sighed I. Dean smiled and kissed me quickly. Then he was gone. I had to stare after him. Ed pawed. - Guys are odd, aren't they? Asked I. Ed didn't supply me with an answer. He just wanted to go back fast, so that he could eat his hay. He got what he wanted and I went in to get ready for my date. Me on a date? Funny conception, rly.
Ihanaa että jaksat aina vaan Edin kanssa touhuilla, kun on meidän molempien oikea kullannuppu. Hienoa saada huomata, kuinka Meg kuulut meidän perheeseemme ja on kiva hienoa saada huone naapurikin. Erityiset kiitokset että olet jaksanut katsoa Benin rypistyvää naamaa ja toivottavasti saadaan taas asiast kulkemaan kivasti, jos vaikk Rosie ja Benkin sopisi pian riitansa (: - Odelie
|
|
Meg
Vakioporukkaa
Posts: 153
|
Post by Meg on Mar 5, 2011 21:04:53 GMT 2
5.3 --> 22.3
- Nuo kaksi. En luovuta, ennen kuin he ovat naimisissa, Mariel totesi. Katselimme toisiamme Deanin kanssa. Hän pyöräytti silmiään saaden minut hymähtämään. Katselin kuinka Elias kietoi kätensä Oden ympäri ja kuiskutti naiselle. He olivat niin onnellisia yhdessä. Ben oli juuri vienyt hevosensa ulos. Hänen ilmeensä oli tympeä. Onnistuin kuulemaan osan keskustelusta, jota äitini kävi Benin kanssa: - .. She's happy... äitini oli lempeä ja hän hymyili, mutta tämä ei näyttänyt vaikuttavan Beniin. Mies vain murahti jotain, mitä en kuullut. Enkä kyllä ole varma olisinko edes halunnut kuulla, mutta se ei kyllä ilahduttanut äitiäni. - What he had to do to..Marry her? Vaihtaa isää? What? Ben! What? Mariel näytti jo närkästyneeltä. Ben tosin yritti hillitä äitini purkausta, mutta hän olisi yhtä hyvin voinut pullottaa tulta. Mariel lopulta luovutti, sillä hänen piti lähteä. - Odelie. Onko Kukka ajettu tänää? Kysymys oli melkeen murahdus. Elias päästi Odesta ja näin hänen käytöksestään, että Ben hakkasi säröjä muuten täydelliseen lasiin. - Ajan sen juuri, Ode totesi kiireesti. Hänen käytöksensä oli milteen, kuin väärintehneen lapsen. - Hyvä. Mariel toi sen sisään, Ben vastasi ja katosi talliin. Ode hyvästeli Eliaksen, ja veljeni katsoi minuun, nyökkäsin.
Suuntasin matkani kohti pihattoa. Hetken päästä Elias ilmestyi viereeni. Hänen kasvoillaan oli jännittynyt ja vakava ilme. Tämä huolestutti minua hieman. - Mitä ajattelit tehdä tänää? Elias kysyi lopulta. Hän ei siis halunnut puhua, ja se vaivasi minua. Kääntelin käsiäni ja puhalsin ilmaa huulieni välistä. - Varmaa maastoon, ku on näin hyvä ilma, vastasin. Elias nyökkäsi. Hän vaikutti todella poissaolevalta, vaikka yritti puhua kanssani. Lopulta keskeytin veljeni ja tavoittelin hänen katsettaan. Yleensä vihreä kiilsi ja huulet olivat hymyssä, mutta nyt ne jännittyivät viivaksi ja silmissä oli alistunut katse. Tunsin vihan pistoksen, mutten Eliasta kohtaan. - Ethän sä välttele meist, totesin. se sai veljeni nostamaan katseensa ylös. Hän veti vetoketjun auki takistaan ja huokaisi. - Will he ever.. Elias aloitti. Hän näytti melkein toivottomalta. Laskin käteni hänen kyynärvarrelleen. - Totta kai. Ajan kanssa, vastasin. Ben ei ollut mitenkään ihana ihminen. En ollut toisinaan varma edes siitä, että hän olisi hyväkään ihminen. Mies kantoi mukanaan jotain, mitä voisi jopa kuvata katkeruutena, mutta se ilmeni näin. Mitäköhän kaiken kylmän ja tympeän kuoren alla? Itseäni asia ei sinänsä kiinnostanut, mutta Eliaksen suhteen - totta kai. - I want to take her with me. Show the world. Love her. I wanna her to be mine. But him watching by.. It's like, I'm the bad man, who temps his lil girl to step into this bad world.. Maybe it's like tha, but.. Elias huokaisi syvään. - Ur not a bad guy, totesin. Muuten asia ei edes häntä vaivaisi. - He thinks I am. Ed nautti auringosta. Se harjassa välkehteli valo, ne olivat kuin hienoja hopeasäkeitä. Ori norkoili läheisyydessä - herkkujen toivossa. - Prove him wrong, vastaus oli helppo. Toteutus ei niinkään. Elias rapsutti orin turpaa. - I try, I try.. never enoug, Elias huokaisi. Samalla hän naurahti kevyeesti Edille, joka halusi hatun lieriä. Hattu ja Elias kuuluivat yhteen. Hän ei ollut itsensä ilman sitä. Jotain oli tekeillä. Tunsin sen, tiesin sen. Elias vaikutti täysin normaalilta, tai melkeen. Hän teki samaa kuin isäni aikoinaan. Hermostuessaan ja miettiessään hänen huulensa nykivät. Eliaksessa oli muitakin levottomuuden merkkejä. - Onks jotain mitä haluut kertoo? Katsoin Eliasta tarkkaavaisena. Hän epäröi jälleen. - Olen muuttamassa, mies töksäytti lopulta. Silmäni varmasti pullistuivat päästä. Pelkäsin hetken, että Elias lähtisi jälleen. - Muuttamassa? Toistin sanan hitaasti. - Minne? Kysyin heti perään. - Yhteen taloon, kun se nyt valmistuu toukokuussa, Elias vastasi hyvin epämääräisesti. Yhtäkkiä innostus maastoonlähdöstä korvaantui uteliasuudella. Tämä oli kovin uusi uutinen, sillä Ode olisi jo kailottanut sitä pitkin kyliä, jos hän tietäisi. Silloin ymmärsin; Ode ei tiennyt. Se sai uteliaisuuden vain kasvamaan. - Ode ei tiiä, totesin ääneen jo ilmiselvän asian. Elias nyökkäsi varmistukseksi. Hänen ilmeensä oli vakaa, ellei haudan vakava jopa. - Pitää asioit setvii ensin, Elias totesi. Ensin? Ennen kuin tapahtuisi mitä... - Meg, Elias aloitti, muttei ehtinyt jatkaan kuin Ben ilmestyi. Miehet tervehtivät kohteliaasti. Vaikka Benin tavoissa oli parannusta viime viikkojen aikana tapahtunutkin. Hän heitti heinää pihaton pihalle ja kääntyi kohti meitä. - Elias, olisiko sinulla hetki aikaa? Ben kysyi yllättäen. - Toki, veljeni vastasi. Ymmärsin, että oli minun aika poistua. Otin Edin kiinni ja lähdin sen kanssa tallille päin. Ben ja Elias jäivät keskustelemaan pihaton eteen.
Pikaharjaus, varusteet niskaan ja kohti maastoa, ennen kuin sää muuttuisi. Ode palasi lenkiltä Kukan kanssa. Hän ei erityisen iloiselta näyttänyt. - En välillä jaksa tän idiootin kans, ku ois herttua ajettavana viel, Ode huokaisi. Hymyilin hänelle myötätuntoisesti. - Suna säälisin Eliasta, totesin salamyhkäisesti. Ode rypisti kulmiaan. - Sinne se jäi juttelee Benin kans, totesin väliinpitämättömänä. - Juttelee Benin kans?! Ode näytti tukehtuvan. Naurahdin ja suuntasin kohti metsää. Pakkasta ei ollut nimeksikään ja Ed oli kohtuun reipas. Lenkki sujui hyvin, kiersimme saman reitin kuten yleensä ravureiden kanssa. Se oli mukavan tasaista tietä, että pääsin laukkamaankin kivasti. Ori toimi hyvin alla, vaikka välillä puuskutti innokkaasti eteenpäin. Olin jo ratsastamassa takaisin talliin, kuin Herttua tuli vastaan. Sen ohjaksissa oli Ode. Suureksi yllätyksekseni heitä seurasi Kaisa. Eihän Deanilla ollut työvuoroa tänään, kunnes näin stetsonin. Elias istui vakavan näköisenä. Hän virnisti hölmistyneelle ilmeelleni. Sain pidellä Edin ohjista, kun hevoset menivät ohi. Oli sen ennenkin ravureita nähnyt, mutta tänään ne tuntui uskomattoman pelottavilta. Tallin pihalla tulin alas selästä. Kävelytin Ediä tovin, ennen kuin vien sen talliin. Ed pääsi vesiboksiin. - Liikkuko se hyvin? Ben kysyi, samalla hölmö orini hamusi miestä. Kysymys hämmensi ja mietin pitkään vastausta. - Ei siin mitää outoo ollu.. totesin puoliääneen. - Ku Mariel sanoi nähneensä sen ontuvan ulkona, Ben selvitti. Nyökkäsin. Oli ori hieman kankea, muttei siinä muuten mitään ollut. Otin satulan pois ja pääsin orin inhottavista suitsista eroon. Se pärskähti äänekkäästi. Keväässä oli yksi huono puoli. Tammojen kiimat. Se sai myös Ediin liikettä. Ori ei ollut kovinkaan hikinen. Kostea se oli kuitenkin. Kun keväämmäs päästäisiin, niin Ed saisi aloittaa kunnon hikijumpan. Tarkistin jalat varuulta, ei turvotuksia. Ed sai vielä loimen päälleen, ennen kuin heitin sen ulos.
|
|
Meg
Vakioporukkaa
Posts: 153
|
Post by Meg on Apr 9, 2011 18:25:41 GMT 2
9.4"...Mississippi in the middle of a dry spell Jimmy Rogers on the victrola, up high Mama’s dancing with baby on her shoulder The sun is setting like molasses in the sky
The boy could sing, knew how to move, everything Always wanting more, he’d leave you longing for..." Kuuntelin kuinka Mariel lauloi keittiössä. Kuului kyllä selvästi, että Texasista nainen oli. Dean kääntyy katsomaan minua ja ynisi. - Ei nousta vielä, poika kuiskaisi korvaani. Hän juoksutti sormia hiuksissani ja pitkin selkääni, niin että lämpimät väreet värisyttivät minua kauttaaltaan. - Mut, aloitin, mutta Dean hiljensi minut huulillaan. Ne olivat jo kaulallani, samalla hänen kätensä kulki pitkin reittäni. Henkäisin mielihyvästä. - Dean.. huuahdin. Hän mumisi jotain vastaukseksi samalla koskettaen kielellään napaani. Käännyin selälleni. Dean liutti paitaani ylös ja suuteli alavatsaani. - Olet niin pehmeä, täydellinen, poika mumisi. Hymähdin ja liuttin sormiani hänen selkärangallaan. - All for u darling, kuiskasin. Dean pujotti paidan päältäni. Tunsin hänen kosketuksensa... Marielin ääni tunkeutui tajuntaani. Hän kiusasi taas Benia, kuten nainen yleensä tekeekin. Deanin sormet kulkivat sisäreidelläni. Säpsähdin. - Dean. Äiti on alakerras, ähkäsin. - So? Dean katsoi minua silmät kiiluen, eikä ottanut kättään pois. Hän vain liutti sitä ylemmäs. Purin huultani. Ihanaa, mutta ei. - Tuntuu oudolt, jos se on tuol, totesin. Dean kääntyi yläpuolelleni, kunnes hänen nenänpäänsä hipaisi omaani. Poika ei ollut luovuttanut. - Hyvä on, hän sanoi melkee pettyneenä. Hymähdin vahingon iloisesti ja päätin kiusata poikaa hieman. Kiedoin käteni hänen niskaansa ja suutelin. Dean ähkäsi. Liuttin jalkaani pitkin hänen reittään ja sormiani Deanin selässä. Pojalla oli hölmistynyt ilme. Käänsin hänet alalleni ja virnistin vahingoniloisena. - Mut sä sanoit.. poika sanoi. Painoin sormeni hänen huulilleen. - Kuhan kiusasin. Suihkuun? Nappasin pyyhkeen tuolin selustalta ja loin kiusaavan katseen katseen Deaniin. - Et oo tosissas. Ei saa kiusata. Dean istui jo. - Well.. kietaisin pyyhkeen ympärilleni. Tunsin jotenkin oloni Odelieksi, mutta samalla mielikuva hänestä veljeni kanssa sai minut värähtämään inhosta. Ilmestyimme nauraen Deanin kanssa keittiöön. Hän oli juuri jakanut synkimmistä noloimpia juttuja. Mitä sitä nyt tulee töppäiltyä juopuneena. Kukin tietää varmasti kohdallaan. - ... sun ois pitäny olla siel.. se perse, Deanin ääni hiipui, kuin hän kohtasi tuiman katseen Beniltä. - Tiedän, nuori-herra, olisi pitänyt olla jo tallissa yli 2 tuntia sitten, Ben murahteli. Dean pöyhki kosteita hiuksiaan ja pyyhki niitä naamaltaan. Hän oli selvästi ahdistunut. Päätin pelastaan rakkaani. - Olen pahoillani Ben. Syy on täysin minun, totesin. Miehen katse siirtyi minuun. Kulmat olivat rypyssä. - Sinun? Ben lausui asian, kuin se olisi ollut mahdotonta. Nyökkäsin. - Täysin minun, totesin vahvistukseksi. Samalla avasin jääkaapin ja otin pöydälle purkin jugurttia ja muita aamiaistarpeita. Dean kaivoi mukin kahvia varten, jota hänelle kaaatoi Mariel. Pysähdyin melkeen katsomaan häntä. Äitiäni. Ihan kuin olisimme olleet jälleen keittiössämme kotitilalla. Hiukset olivat kiinni ja ne kiilsivät kuin kulta. Meikkiä ei ollut juuri lainkaan. Päällään hänellä oli hyvinistuvat vaaleat farkut ja ohut kermanvärinen paitapusero, jonka alla oli valkea toppi. Mariel hymyili ja puhui, kuin talon emäntä konsanaan. Olisiko hän tämänkin talon emäntä joskus? katseeni siirtyi Beniin. Miehen murjotus oli miltein hävinnyt ja otsa rypyt kadonneet. Hän saattoi hymyillä ja joskus jopa vitsailla. Ilman tympääntymistä. Katselin vuoroin Marielia vuoroin Beniä. Ehkä. - Benjamin! On hitto sunnuntai-aamu ja olemme olleet kaikki nuoria joskus. Lopeta se murjottaminen, Mariel melkeen kiljaisi. Dean nielaisi kahvinsa äänekkäästi ja erittäin hitaasti alas. Ben suu nyki ja huulet vääntelehtivät. Ihan kuin mies ei olisi löytänyt oikeita sanoja. - En minä murjota, hän totesi lopulta täysin tyynesti ja ponkaisi ylös. Ben lähestyi Deania ja kuiskasi jotain pojan korvaan, joka sai hänet kalpenemaan. Sitten Ben poistui. - Mitä tuo oli? Kysyin hämmentyneenä. Dean pudisti päätään ja joi kahvinsa. Tämän jälkeen poika katosi pian talliin. Satua taluttelemaan tai jotain. "Black Velvet and that little boy smile Black Velvet with that slow, southern style A new religion that’ll bring you to your knees Black Velvet if you please..." Hyräilin hyvän tuulisesti. Kello näytti 12, kun vihdoin lähdin hakemaan Ediä sisään. Jospa tänään vuorossa olisi kunnon hikijumppa? Katselin letkeän lupsakkaa oria, joka talsi vieressäni kohti tallia. Se ei näyttänyt oikeen olevan hikijumppatuulella, mutta minä olin. Omistajan sana ylittää ratsun sanan, vaikkei sillä sanomista ollutkaan. Olin ihan harmaa valkeiden karvojen peitossa, kuin olin vihdoin saanut Edin harjattua. Se kuopi tallin lattiaa ja yritti epätoivoisesti hamuta viimeisiä heinän korsia, joita ei ole harjattu pois. Dean virnisti minulle tuodessaan Driimin sisään. - Maneesiinkö menossa? Hän kysyi. Ed kiinnostui kovasti tuosta FWB-tammasta. Se hörisi korvat pystyssä. -Turha luulo kaveri, tuuppasin Ediä kylkeen. Samalla puhdistin sen kaviota. Dean kiinnitti Driimin kauemmas Edin taakse. - Juu, vähä ajattelin ympyröitä pyöriä, totesin vastaukseksi pojan kysymykselle. Hän nyökkäsi ja katosi satulahuoneeseen. Dean ei näyttänyt kovinkaan tyytyväiseltä. Hän ei töistään valittaisi, ainakaan jos Ben oli lähellä, mutta nyt miestä ei näkynyt. - Taaskaan Odea ei ole näkynyt, Dean suorastaan murisi. - Elias valmentaa tänään Jossua, Neea ja Ebonia, ehkä Ode on siel, totesin. - Hyvä hänen juosta pitkin maailmaa ja työntää kaikki nämä heräteostoksensa minun liikutettavakseni, Dean jupisi. Hän suki turhankin reippaasti Driimia. Virnistin vahingoniloisesti pojalle, en muutakaan voinut. Hän oli itse suostunut tuleemaan töihin Simoraan, ja hän itse oli Oden bff, joten poika ei voinut valittaa. Kaikki tapahtui hänen omasta tahdostaan. - Ja vielä se sun hupsus, Dean huokaisi. - Ei sun oo pakko Doloo liikuttaa, jos ei kiinnosta, totesin. Samalla heitin satulan Edin selkään. Se ei edes ehtinyt pullistella. - Miten voisinkaan kieltäytyä, Dean sanoi ja hymyili. Poika tosiaan näytti avuttomalta ja samalla erittäin suloiselta. Suitsitin Edin. Nappasin juoksutusliinan ja -raipan mukaani. - Cya later darling, sanoin ja lähetin pojalla lentosuukon. Hän vain heilautti kättään. Ed oli juoksutettu. Se vaikutti hieman laiskalta tänään. Jotenkin tahmea. Otin vielä pari ylimääräistä reipasta laukkakierrosta, ennen kuin pyysin orin keskelle. Liina irti ja selkään. Orin korvat kääntelivät. Se odotti apujani. Annoin orille luvan lähteä kävelemään. Se löntysti uran sisäpuolella puoli nukuksissa, kuin venytin käsiäni ja jalkojani. Ovelta kuului vihellys ja Dean toi sisään Driimin. Sen pää oli korkealla, ja korvat suorastaan pyörivät päässä. Pieninkin räsähdys sai tamman säpsähtämään. Dean talutti sitä kärsivällisesti. Hän oli aikeissa juokuttaa tammaa, joten jäin toiseen päätyyn. Taivutin Ediä vähän molempiin suuntiin, ennen kuin siirryin raviin. Halusin voimaa, tahtia, enkä nukkuvaa oria. Naksautin kieltäni. Ed ponnisti eteenpäin, mutten päästänyt sitä kiihdyttämään. Halusin vain parempaa ravia. Ravasin isolla pääty-ympyrällä, jonka keskelle tuli voltti. Paljon siirtymisiä ja muita perusratsastuksen juttuja. Yhtäkkiä jossain rysähti. Edin pää ponkaisi ylös ja näin Driimin kiihdyttävän hallitsemattomaan laukkaan. Dean yritti jarrutella sitä, mutta nuori tamma ei kuunnellut. Dean sai tehdä kaikkensa, ettei Driimi riuhtonut itseään irti. Lopulta Dean sai sen päätä käännettyä, että tamma oli pakko hidastaa. Ed tuntui vasta heräävän eloon. Se askel oli lyhyttä, ja orin sieraimet laajenivat. - Soo jaa, lunta se vaan on, tyynyttelin oria ja yritin saada sen kuuntelemaan minua. Tarvittiin: sarja puolipidätteitä, pysähdyksiä, siirtymisiä ja yksi peruutus, ennen kuin Ed jälleen kuunteli minua. Vasta sen jälkeen päästi sen laukkaamaan. Jos kerran oli varaa säikkyä, olisi sillä varaa myös laukata. Pidin Edin ympyrällä ja taivutin sen kunnolla sisään. Vaatien koko ajan enemmän laukkaa. Parin kierroksen jälkeen alkoi Ed jo hikoamaan. Vaadin siltä enemmän. Pienensin ympyrää, kunnes se oli enää voltin kokoinen. Ed kokosi itseään, eikä kaatunut enää sisäpohjetta vasten. Laukan vaihto ja voltilta toiseen suuntaan. Laukkasin arviolta 20 minuuttia, ennen kuin annoin Edin hidastaa. Se oli erittäin mielissään päästessään siirtymään hitaampaan askellajiin. Dean oli jo poistunut Driimin kanssa, joten Ed sai rauhassa kävellä koko maneesin alalla. Olin juuri päässyt alas selästä kuin Sone ilmestyi nuoren FWB:orinsa kanssa. Tervehdin tyttöä kohteliaalla nyökkäyksellä ja ohitin heidät tarpeaksi kaukaa. Ed käyttäytyi hyvin ja seurasi laiskasti minua. Tullessani talliin Mairel tuli vastaan. Hän näytti olevan lähdössä jonnekkin leveän hymyn kera. - Kipasen kaupasta vähän tarvittavia juttuja iltaa varten, Hän huikkasi. Iltaa varten? Mitähän tuo nainen oikein suunitteli.. Ed piti huuhtoa, ennen kuin sen voisi viedä pihattoon. Riisuin orilta varusteet. Se puski minua päällään. Rapsutin Ediä korvan takaa, ennen kuin avasin letkun. Valutin sitä aikani, kunnes aloin huuhtomaan Edin jalkoja. Silloin Oed tupsahti eteeni. Hän oli lievästi sanottuna kauhuissaan. Nostin katseeni Edin jaloista. - Et tiiäkkään mitä toi sun viisas ja ihana(sanaa sanoessaan Oden ääni nousi sarkastisesti) äitisi on suunnitellut, Ode aloitti. Odotin laiskasti miten Ode jatkaisi. - Se aikoo pitää illallisen.. Nainen sanoi uhkaavasti. Tämä tieto sai minut huokaisemaan. Kokkina äitini oli mitä parhain, mutta hänen illallisensa tiedettiin. Valutin vettä Edin selälle. - Ja? Pahin oli vielä sanomatta. - Kutsuttu on Ben, sä, Dean, se, Elias, mä, Rosie ja Tyler, Ode luetteli nimet huokaillen väliin. Illasta tulisi fiasko. - Kuullostaa lupaavalta, emme tuskin tapa toisiamme, totesin ja virnistin. Samalla vedin vettä pois hikiviilalla. - Tota samaa Eliaski sano, Ode murahti. Kohautin olikiani. Kuulostikin ihan veljeltäni. Vaikka tiesin, että hän saisi katsella Benia koko illan, varoa käytöstään, jota Ode provosoisi tai ei, riippuen pelkäisiköhän hän paljonkin Beniä. Säälin mielessäni Tyleria, joka saa katsella vieressä tätä perhesirkusta. Se oli kuin draamaa, komediaa ja tragediaa saman pöydän ympärillä. Värähdin ajatuksesta. - Mitä turhaan stressatessa, sanoin. Kuin tarjoten lohduttavaa kättä naiselle, joka näytti räjähtävän. - Elias on muutenkin ollu to-sii outo, Ode huomautti. Samalla hän auttoi minua loimittamaan Ediä. Nainen oli levoton. - Kuis? Kysyin ja katsoin häntä Edin selän yli. - Niin salaperäne, en osaa sanoa.. Oden otsaan ilmestyi ryppyjä. - Salaperäne? Kysyin. Tiesin hyvin syyn miksi. - Sano vaan, et sano Megille et asiat on selvii, mitähän lie sekin tarkoittaa. Piillotin hymyni. Elias aikoisi vihdoin kysyä. - Saat pian vastauksen, totesin. Yritin pitää kasvoni ja ääneni neutraalina. Ilmeisesti epäonnistuin. - Meg?! Saan vastauksen? Kerro mulle, Ode nappasi kiinni kädestäni ja suorastaan aneli. Olin huono valehtelemaan, enkä halunnut pilata yllätystä, joten kiermurtelin aikani, kunnes totesin: - Ed täytyy vii'ä ulos. - Et karkaa multa, Ode tattui hanakammin käsivarrestani. Pelkäsin hänen kynsiensä pian puhkasevan takkini. - Päästä irti, sanoin ja nykäisin käsivarteni Odelta. Hän näytti jopa hetken todella surkealta. Suuntasin Edin kanssa ulos ja rukoilin, että ilta tulisi onnistumaan. En silti voinut olla hyräilemättä: "..Up in Memphis, the music’s like a heat wave White lightning, bound to drive you wild Mama’s baby’s in the heart of every school girl Love me tender leaves ‘em crying in the aisle
The way he moved, it was a sin, so sweet and true Always wanting more, he’d leave ‘em longing for.."
|
|
Meg
Vakioporukkaa
Posts: 153
|
Post by Meg on May 16, 2011 20:02:50 GMT 2
16.5
Raahasin puolikuolleen näköistä oria perässäni. Sen korvat olivat sateesta painuneet taakse. - Ala tulla jo, murahdin. Ei tässä nyt koko aamua ollut aikaa. Olin vielä luvanut tehdä iltapäivää, kuin Dean ei päässytkään. Hänen kuulma inhottava täti, tosin en koskaan naista ollut edes tavannut, oli tullut Suomeen pojan lähestyvän synttäreiden vuoksi. Niistä tulisi huimat bileet kuulma. 21. Miehen ikä. Totta kai Dean haluttiin kotiin tuona päivänä ja kaikki sukulaiset, jotka eivät jostain syystä sinne päässeet tulivat näin etukäteen Suomeen. Tällä viikolla oli käynyt täti, serkkuja laskematon määrä ja vaikka minkä näköistä kummin kaimaa. Maneesissa oli juuri joku lopettelemassa. Mortti hänellä oli alla, mutta ratsastajaa en tunnistanut. Muutama este oli pystyssä vielä. Samoin ravipuomit ja kavaletti. Hei. Siinähän mulle idea. Vähän tasapaino treeniä, en ollut hypännyt Edillä varmaan vuoteen. - Jätä vaan ne, huikkasin kun olin ponnistanut selkään. Ratsastaja nyökkäsi vain. Alkujumppa lähti nahkeasti, mutta raipan lätkäisyn jälkeen Ed muisti mitä pohje apu tarkotti. Vähän taivutuksia, pysähdyksiä ja siirtymisiä. Jonka jälkeen Ed sai ravata pitkin ohjin kuin verryytin omia lihaksia ja muistelin kevyttä istuntaa. Ravipuomit ensin. Ed viitti nostaa jalkojaan nätisti. Tehtävä onnistui molemmista suunnista. Pääsin siis pian laukkaamaan. - Anna mennä, kuiskaisin orille ja painoin avut sen kylkiin. Se pukitti pienet pukit. Naurahdin. Ed osasi hyvä pukittelun taidon, vaikka huomattavasti se oli rauhoittunut. Pari laukan nostoa. Pari kertaa hyppy kavaletin yli. Ed alkoi innostumaan enemmän. Se lähti kiihdyttämään ja kääntäminen hankaloitui. Oli aika palauttaa kontrolli. Pidätteitä, siirtymisiä, pysähdyksiä ja muuta tylsää touhua. Ainakaan Ed ei jaksanut keskittyä niihin enää. En antaisi periksi. Vaikka Ed oli saanut tehdä kivoja juttua, sen piti myös keskittyä. Ori protestoi ja yritti päästä esteille. Käänsin toiseen suuntaan. Ehei. Ed pukitti jälleen, ei ilosta vaan protestiksi. Ori myös "nakkeli niskojaan" ja painoi kuolaimelle.
Ohjat pitkiksi. En jatkaisi tappelemista orin kanssa, joten kaikki seis. Ed hämmentyi, mutta venytti päätään. Istuskelin aikani ja annoin Edin kävellä hetken, kunnes oli uuden yrityksen aika. Pidin oman mieleni rentona, kunnes jatkoin harjoitusta. Kavaletia ennen hidastus ja jälkeen siirtyminen raviin. Ed joutui keskittymään eikä kiihtynyt. - hyvä poika, kehuin ja kattelin esteitä. Pysty ja ristikko. Eli jälkimmäinen siis. Ensin ravilähestyminen, Ed lähti kiihdyttämään. Käänsin sen pois. Kolmannella kerralla se pysyi ravissa ja hyppäsi nätisti. Muutaman toiston jälkeen lähestyin laukalla. Hypyt olivat ristikon kokoon nähden aika ilmavia. Ne lähtivät aina vääristä kohdista. Se oli oma vikani. Vaikka yritin keskittyä, lähestymiset epäonnistuivat. - Enemmän laukkaa, kuulin äänen sanovan. Kannustin Ediä. Se hyppäsi paremmin. - Myöntää enemmän, seuraava vinkki. Sain niitä useamman. Eikä se haitannut, sillä bne tulivat tarpeeseen. Muutaman hyvän hypyn jälkeen lopetin. Halusin orin rentoutuvan allani. Parin kierroksen aikana se oli saanut päästellä hyöryjä ja siirryimme raviin.
Huomasin katsomossa saman nuorukaisen, joka oli aikaisemmin ratsastellut Mortilla. Hiukset olivat ratsastuksen jälkeen vielä littana päätä vasten, mutta katsahdin nuorukaiseen useampaan kertaan. He's cute, aivoni lähettivät ajatuksen ennen kuin sen ehdin sen torjua. - Oh, emme ole taineet tavata vielä, Mikael, hän esitteli itsensä. - Meg, vastasin ja hymähdin. Ed ravisteli päätään, että musta harja vain hulmui puolelta toiselle. Venytin käsiäni ja päästin jalustimeni jalasta. - Ei taida hyppyhevosia olla, hän jatkoi. - En taida hyppääjä olla, huomautin. Mikä piti paikkansa. Viihdyin mainioosti tasaisella maalla, vaikka ratsuni tuntui saavan uutta puhtia esteistä. - Sulonen se on silti, nuorukainen totesi. Juu tosi suloinen, kas kun ei lutunen. - My boy, totesin ja taputin oria lavalle. Aikani käveltyäni käänsin keskelle ja tulin alas. - Älä sä näist huolehdi, Mikael totesi. Nostin kulmiani ja löysäsin vyön. - Sone huutaa, jos en heti korjaa jälkiäni, sanojen päälle leiskahti virnistys. Suloista. - Okei, kiitti, sanoin ja lähdin viemään oria sisään. Jätin tuon miehen keräämään esteitä.
Olin juuri saanut riisuttua varusteet kuin Dean ilmestyi taakseni. Kädet kiertyivät ympärilleni. - Miten suju? Hän kysyi. - huonosti, huokaisin leikkisästi. Dean oli ihmeissään. - Toki parani heti kuin sain asianmukaista ohjeistusta, lisäsin ja vedin hikiviilalla vettä pois Edin karvasta. - Asianmukaista ohjeistusta? Dean kysyi. Nyökkäsin. Poika ei halunnut antaa periksi, ja vastaukseni sai hänet turhaantumaan. - on se hyvä ku täällä kulkee nuorukaisia valmiina auttamaan, virnistin. Deanin ilme synkkeni. Hän näytti muutenkin olevan kireänä, joten kiusoitteluni tuli huonoon aikaan. Poika vain murahti jotain. Kertoilin lyhyeesti ratsastuksestani, mutta Dean ei näyttänyt kuuntelevan. Hän tiuskaisi vain, ettei Ed ollut hyppyhevonen. Se oli liikaa. - Mikä mättää kultasein? livertelin lempeästi. Dean pälyili ympärilleen, kunnes huokaisi. - Ei mikään, just.. hän päätti lauseen murahduksen. - Selvä, totesin. Ei väkisin. Ed sai odottaa hetken, kun vein sen varusteet pois. Sillä aikaa Dean loimitti jo Ediä. - Vihaan sukulaisia, poika totesi. Kukapa ei. Minua toteamus hymyilytti. - Kuinka hirveä hän nyt oli? - Nipisteli poskista, pälpätti kaikesta turhasta, uteli susta, perus sukulaiskamaa, Dean huokaisi. Silitin muka myötätuntoisesti hänen poskeaan. - Kerran vain täytät 21, huomautin. - Valitettavasti, Dean sanoi. Hän tuli eteeni ja kietoi kätensä ympärilleni. - Täs iäs ollaa mies ja pitää muka aikuistua, ajatella sitoontumista, häitä, omaa kotia ja lapsia, kuten Elias, poika jatkoi. Häät? Oma koti? Lapset? Ajatuksenakin ne kauhistuttivat minua. Aivan liian nuori, en ole Ode, joka on valmis hyppäämään perhe-elämään heti täysiän saavutettuaan. Dean varmasti huomasi ilmeeni, joka kieli ajatuksiani. Hän hymähti ja nipisti takamuksestani. - Pelastit juuri mut, hän sanoi. - Oikeest? Nostin kulmiani. - Jos kukaan kysyy, olen täysin sitoontunut ja rakastunut aivan suloiseen ja täydelliseen tyttöön, mut ei vielä(Dean piti hetken tauon) - vielä, nämä sanat hermostuttivat hieman. Ei mitään vielä, on mennyt kohta 3 vuotta, totta kai ymmärrän, että nyt olisi se aika, mutta aika ei koskenut minua. Rakastan Deania, enkä voisi edes ajatella elämää ilman häntä. Näin oli hyvä. Yhdessä ilman paineita. - Ben tuli, vein tän Edin takasi, ala jo jakaa heiniä, huikkasin ja lähdin taluttamaan oria ulos tallista.
|
|
Meg
Vakioporukkaa
Posts: 153
|
Post by Meg on Jun 9, 2011 23:23:11 GMT 2
10.6 Huolleton kesäpäivä
Näin yhä useammin äitini aamuisin. Tuo nainen kohta varmasti muuttaisi tänne. Hän oli onistunut vaikuttamaan Beniin, miten kukaa muu meistä ei voinut. Miehellä oli jopa huumorintaju Marielin ollessa täällä. Valitettavasti huumori ei yltänyt tallin puolelle, vaikka äitini jaksoi piikitellä ja kiusoitella Beniä. Tämä oli järkkymätön. Niin oli myös hänen armeejakurinsa. Hän puhui jatkuvasti tehokkuudesta, järjestelmällisyydestä ja asiallisuudesta. Karsinat piti suorastaan nuolla puhtaaksi. Tiety tyyli, tietty järjestys. Vihaisin suorastaan sitä, mutta kukaan ei sanonut vastaan. Paitsi Mariel. - Osaan tämän kyllä, tehty kohta 25 vuotta, nainen kivahti. Ben murahti ja jätti tämän rauhaan sen jälkeen. Marielista tuli sankari. Hänen kauttaan tieto kulki Benille, sillä kukaan ei kehdannut kohdata tuota järkälettä. Ben oli kapteeni, mutta Mariel oli perämies. Aamulla Ben oli pitänyt saarnan, miten hevoset tuli aina ratsastajaa läpi ja asianmukaisissa varusteissa. Se sai aikaan piilotettuja huokauksia ja silmien pyörittelyä Benin selän takana. Tähän hän oli vain murahtanut, että ei ole hänelle itkemistä kuin hiekka painautui ihon alle, jalka jäi kiinni jalustimeen tai niska katkeisi. Mieleni teki vastustaa noita määräyksiä, joten sain idean mitä tekisin Edin kanssa, joka varmasti ilahduttaisi kapteeniamme.
Aamutalli oli takana päin. Hipsin takaisin huoneeseeni ja vedin hiestä märät vaatteet pois. Tilalle takaa sidottava toppi ja farkkushortsit. Jalkaani valitsin remmisandaalit. Hiukset vielä kiinni ja aurinkolasit mukaan. Hyppelin keittiöön ja valitsin luonaaksi kanasalaatin loput. Yleensä Ode tai Ben laittoi ruokaa, mutta tällä kertaa kiettiössä ei ollut ketään. - Pls, tell me that there's something to eat, Rosie puuskahti. - Ben just went to store, kommenttoi. Jääkaappi sulkeutui. Rajusti. - Are u okey? rypistin kulmani. Rosie vaikutti hieman erilaiselta kuin yleensä. Hän ei ollut pahatuulinen, eikä apaattinen, mitä hän oli viime aikoina ollut. - I'm fine, tyttö vastasi huulet tiukkana viivana. Olin kuullut, ettei kaikki sujunut kovinkaan hyvin Tylerin kanssa, mutta en udellut. Napsin suuhuni muutaman kylmän kananpalan. Rosie näytti epäröivän. Hän joi hieman vettä, kunnes tuli istumaan pöydän ääreen. - Just.. Nostin kysyvästi katseeni ja haarukka pysähtyi puoleen matkaan. - Just? Toisin tytön sanan. - I'm so jelous to Odelie, Rosie myönsi. Sanoja seurasi huokaus. Rypistin kulmiani hämmentyneenä. - She has everything, everything! Horses, no Ben, man that she loves... Her happy face is hard to stand sometimes, Rosie selitti. Ode näytti kulkevan pilvien päällä viime aikoina. Sitä ei ollut kiistäminen. En ehtinyt edes avata suutani kuin Rosie jatkoi; Ofc I'm rly happy for her, dont think me to be that kinda bitch.. - I don't, sanoin väliin. - I cant ever have that.. Rosie huokaisi jälleen. Tästä se kenkä puristi. - Why not? Kysyin uteliaana ja nousin viemään lautasen tiskiin. - Coz' I'm.. Rosie aloitti. Hänen äänensä värisi. Tunteista, jota en osannut tunnistaa. - U are? käännyin katsomaan. - Lunatic, tyttö täydensi lauseensa. Se sai minut huokaisemaan. Olisin halunnut kiistää hänen väittämän, mutten voinut. - But still u'r wonderful person, sanoin rehellisesti. Rosie hymähti. Se oli surullinen hymy. - Not everyone can be lucky as u or Ode, Rosie totesi. En enää tiennyt mitä sanoa. Rosie näytti jo poistuvan. - Rosie, wait. Sain idean. Tyttö kääntyy katsomaan. - Wanna come with me? Ehdotin mahdollisimman salaperäisesti. - To where? - Just us and a charming gentleman, vinkkasin silmääni. - I've had enoug of men, tyttö murahti. - C'mon, tulin hänen luokseen ovelle. Yritin loihtia anovan ilmeen kasvoilleni. Lopulta joku sai tytön myöntymään. - U should change.. huomautin. Se sai Rosien hämmentymään. - 10 min, stable. Virnistin ja häipäsin talosta.
harjasin Ediä hieman hermostuneena ja mietin Rosien sanoja. Hän oli nuori, kaunis ja persoonallinen nainen. Jokaisessa oli omat piirteemme. Hän ei saisi antaa periksi. Koskaan ei saa luovuttaa. Naurahdin pilkallisesti ajatukselleni. Tulisikohan Rosie... Oli jo mennyt 15 minuuttia. Puhdistin juuri Edin kavioita. - So this is the charming gentleman, Rosie virkkoi. Ed haisteli tyttöä uteliaana ja tervehti tätä omaan orimaiseen tyyliinsä. Käännyin ympäri. - Who else? Virnistin. Rosie naurahti ja rapsutti Edin turpaa. - So.. Hän aloitti. - Dont say that u cant come, sanoin melkeen hätäisesti. Rosie pudisti päätään. - I just wanna know what are gonna do? Tyttö oli vetänyt päälleen myös shortsit ja topin. Hänen hiuksensa oli huolettomalla ponihännällä niskassa. - Well.. Aloitin mietteliäänä. Rosie odotti toinen kulma koholla. - What about lil wading? virnistin, ja tyttö vastasi minulle. Se oli siis sovittu. Otin tarkoituksella mukaani vain suitset. Suuntaisimme kohti liekkijärveä ja toivottavasti löytäisin tieni kahluupaikalle. Rosie harjasin orin pään. Suitsitin sen. Jätin kypärän talliin ja painoin päähäni ihkaoikean stetsoni. - Let's go, nykäisin kevyeesti ohjista. Ed seurasi minua lievästi unisena. Kuumuus rasitti sitäkin. Rosie punttasi minut selkään. Tarjosin hänelle käteni. - Get on, sanoin. Tyttö epäröi, mutta antoi minun vetää hänet taakseni. - Just hold on, huomautin ja ohjasin Edin kohti laukkarataa. Se hörisi allani innostuneena. En antaisi orin painella allani, mutta hyväpuoli oli, ettei Ediä häirinnyt lisäpaino.
Ben tuli vastaamme tiellä. Läväytimme hänelle varsin aurinkoisen hymyn ja ohjasin Edin tien sivuun. Ben ei totisesti tykännyt tästä päähän pistosta, mutta se vain sai minut uhmakkaammaksi. Saisin tehdä oman hevoseni kanssa mitä halusin, ja sehän oli omalla vastuullani. Eikö? - So how long have u known Dean? kysyin uteliaisuudesta. - Oh my.. I hardly know. All my life I quess, Rosie naurahti. - His parents are our familys close acquaintances. So firts he was in the same school with Odelie. Some fancy boarding school, anyhow. Dean was only guy that didn't touch Odelie. They have some kinda love/hate relationship. As u might have noticed. I was at a party, donno whom's and I saw him. All so cute and charming, lil annoying thou. We danced, and both lil tipsy or more.. and u can quess what happened, Rosie selosti. Osasin hyvinkin arvata. - liquors makes him lil wild, or so I have heard, huomautin. Rosie nauroi. - U haven't heard wrong, hän totesi. Värähdin tahtomattanikin. Miten erinlainen elämä Deanilla oli ollut. Ja silti hän tyytyi rakastamaan tyttöjä, joka ei ollut todellakaan bilehile. Rosie taisi arvata ajatukseni, sillä hän sanoi; - That was "old wild brat - Dean", now he's much more calmer and wiser. U tamed him I quess, rosie tuuppasi selkääni kiusaavasti. Hymähdin hieman hämilläni. - He met my bro. That changed him, huomautin. Rosie ei sitä kieltänyt. - Actually, I was quite jelous of him, tyttö myönsi. - Why? Rypistin kulmiani. Rosie vääntelehti. Hänen kasvoillaan oli hieman ujo hymy. Hymy, jota ennen edes ollut nähnyt. - All Dean could talk about Elias. How amazing he is, Rosie sanoi lopulta. Naurahdin. - he has that effect on ppl, totesin. Ja sekin oli aivan totta. - Like Odelie. Fell in love with him in the age of 6, Rosie vitsaili. Nauroin hilpeästi. Laukkaradan lähestyessä Ediä oli hankalampi pidätellä. Se puhisi ja steppasi allani. - I'm gonna trot a lil, sanoin ja maiskautin Edille. Se lähti innokkaan letkeästi raviin. Rosie piteli vyötäröstäni kiinni, muttei pomppinut paljoa. Kokenut ratsastaja. Ed ojensi kaulaansa eteenpäin ja sen korvat osoittivat eteenpäin. Ravitahti kiihtyi. Jännitin jalkojani ja avasin niitä hieman. Ed oli kärsimätön kuuntelemaan apujani. - Just let him run, Rosie kannusti. Hän vaikutti innostuneelta. Otin muutaman pidätteen, Ed hidasti. Rapsutin sitä toisella vapaalla kädelläni. Hetken päästä maiskautin Edille ja nojasin hieman eteen. Painoin toisella pohkeellani taakse. Ed nosti laukan. Tasaille laukkaaminen oli turvallista, joten annoin Edin kiihdyttää. Se teki töitä käskettyä. Nojasimme hieman eteen ja kuulin Rosien nauravan korvani lähellä. Vauhti oli sitten ihmeellinen asia. Se karisti huolet pois, samoin hyttyset. Sillä hetkellä oli vain minä, Rosie ja allamme laukkaava Ed.
Matka kahluupaikalle sujui nauraen. Jaoimme noloja juttuja puolin ja toisin. Minulla oli vaikka mitä "salaista" tietoa veljestäni. Rosie valotti Deanin ja serkkunsa koulu aikoihin. Hiljaisessa metsässä kaikui kahden tytön puheensorina ja pärskähtely. Melkein ohjasin Edin polun sivuun, tajuamattani. Muutaman harhapolun tutkimme, ennen kuin pääsimme Liekkijärven rantaan. - I dont think this is right place, Rosie kommenttoi. Pari kävelivät edessämme varvastossuissa ja bikineissä. Osalla oli mukana lapsia. Toisilla koiria. Olin hieman hämmentynyt. Olinko eksynyt jossain vaiheessa? Meidän ohitsemme meni kovinkin utelias nuoripari. He pysähtyivät ihastelemaan Ediä. Pian meitä kuvattiin. Ulkomaalaiset.. aina napsimassa valokuvia. Ed nautti huomiosta, kun taas Rosie pyrki piiloutumaan selkäni taakse. Lopulta ponnistin alas selästä ja törkkäsin ohjat Rosielle. - Anteeksi, miten pääsen kahluupaikalle? Kysyin yhdeltä mieheltä, joka nautti päivän virkistävää juomaansa, vaikkei ihan ensimmäinen tainnut olla. Hän osoitti rannan suuntaa ja vakuutti et kyl se sielt vastaan tulee. Tähän minun oli siis tyydyttävä. - Let's go, sanoin Rosielle. - May I ride? Rosie pyysi. Hymähdin. - Thought u never ask, virnistin. Rosie auttoi minut selkään. Kehotin häntä seuraamaan veden rajaa. Ei Rosie kauaa jaksanut vain kävellä. Ed oli hetkessä ravissa.
Vihdoin kahluupaikka ilmestyi näkyviin. Se oli joen ja järven liittymäkohdassa. Vesi oli matalaa, eikä siinä käynyt edes kova virta. Lempeä tuuli toi hetken viillennystä paahteeseen. Ediä kiinnosti rannassa oleva hienikko. Sinne se suuntasinkin. Rosie pysäytti orin. Se ilmaisi mielipiteensä kuopaisemalla etukaviollaan. - Such a missy, Rosie murahti leikkisästi. - Try to make him go to the water, kehotin. vakaasti Rosie käänsi Edin kohti rantaa. Se otti muutaman askeleen kohti vedenrajaa ja pärskähti. Maiskutimme ja kannustimme Ediä, mutta harmaavalkea ori ei hievahtanutkaan. Se ei pitänyt aalloista. - Let's switch, kehotin. Rosie myöntyi siihen. Hän hyppäsi alas. Otin ohjat ja kävelytin Ediä veden tuntumassa. Se alkoi kiinnostumaan vedestä. Annoin ohjan venyä, jotta Ed ylsi juomaan. Monen ikuisuudelta tuntuvan minuutin jälkeen Ed seisoi vedessä. Rosie läväytti minulle voittajan hymyn. Totuttuaan veteen Ed innostui siitä. Se kahlasi turpa hipojen veden pintaa. Lopulta hyppäsin alase selästä. Vesi tuntui ihanan viileältä sääriäni vasten. - Is it cold? Rosie kysyi. - Not at all, tokaisin. Mieleni teki vain heittäytyä makaamaan rantaan ja antaa viileyden pyyhkiä hiet, liat ja stressin pois. Rosieta epäilytti. - C'mon.. R u a sissy? Kiusasin tyttöä. Hän murahti ja astui lopulta veteen. - Not cold.. Rosie värähti. Nauroin ja roikautin vettä hänen päälleen. Se sai tytön kiljaisemaan. Ed säpsähti, ja pyörähti Rosieta kohden. Sen korvat olivat pystyssä ja sieraimet laajenneet. Taputin oria rauhoittavasti kaulalla. - Just a silly, sissy girl, tästä kommentista sain murhaavan katseen Rosielta. Hän lähestyi uhkaavasti. Kiersin Edin toiselle puolelle. - Who's the sissy now? tyttö sanoi. Nauroin. - Catch me, if u can, virnistin. Sen jälkeen leikimme eräänlaista vesisotaa kuin kakarat. Edkin innostui. Se kuopi vettä ja ravaili ympärillämme. Muutaman kerran ori nappasi kiinni hiuksistani, samoin Rosien. Nauroimme kuin kakarat, kunnes oli pakko istua alas. Olin ihan kostea varpaista hiuksiin. Samoin Rosie. Hän veti paidan päältään ja laittoi sen puuhun roikkumaan. Hänellä oli mustat rintsikat, vaaleanpunaisin koristein. - Very cute, huomautin. Oikein somat. - Just like me, tyttö virnisti. Pyöräytin. - U sound like Ode now, piikitin häntä. Serkukset eivät kestäneet, että heitä verrattiin toisiinsa, vaikka suuria eroja heissä oli, jo ulkonäöllisesti ja luonteellisesti, silti näki että he ovat sukua toisilleen. Tätä ei kumpikaan suostunut myöntämään. Rosie vain virnisti entistä omahyväisemmin. Menin makuulteni ruohikkoon, painoin silmät kiinni. Jokainen tarvitsisi tälläisen huolettoman kesäpäivän.
|
|
Meg
Vakioporukkaa
Posts: 153
|
Post by Meg on Jun 19, 2011 18:33:52 GMT 2
19.06
OSA 1
- Mä muutan tänne, Mariel ilmoitti hymyillen. Minua heikotti. Joku kaatoi kuumaa liimaa pitkin kurkkuani. Olisiko hän muuttunut? Tosin Ben pitää äitini erossa pullosta, mutta värisin pahoinvointisesti silti. Oliko minussa jokin vika, etten voinut antaa anteeksi tapahtumia, josta on jo vuosia? Oikeastaan 3 vuotta. Olin onnellinen, mutta tämä ilmoitus teki siihen särön. Rosie näytti hieman kiusaantuneelta. Ben istui huoneen perällä hiljaa. Hyvä vain. - Olen väsynyt, tokaisin ja ponnistin ylös. Mariel pysäytti minut ovelle. - Etkö ole onnillinen äitisi puolesta? Hän kysyi. Käänsin päänsi pois. Purin hampaitani kiinni. - Onnea, murahdin ja poistuin huoneesta. Ensin ajattelin mennä huoneeseeni, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Suuntasin pihatolle. Ilma oli hieman viileä. Päivällä oli satanut. Hevoset olivat jo saaneet iltaruuat. Ed käyskenteli ulkona. Se hörähti kuullessaan minut. Pujahdin aidan ali ja hiivin kuin varas orin luo. - Hei poika, rapsutin sitä leuan alta. Jotain josta ori nautti. Se puski päätään kylkeeni. - Juuri kuin kaikki alkoi näyttää hyvältä, huokaisin.
Houkutus sai minut puremaan huultaani. Halusin vain ponnistaa Edin selkään ja laukata pimeyteen... Taistelin hetken ajatusta vastaan. Olinko hullu? Päärakennuksen ovi avaantui. Kuulin ääniä. Mariel oli lähdössä. Hän laski kätensä Benin käsivarrelle ja puhui jostain. En nähnyt heitä selkeästi. Paha olo värisytti minua kauttaaltaan. Silloin päätin. Auton ajaessa pois hipsin talliin. Otin Edin riimun ja piikkisuan. Sillä oli tänään kuitenkin jo ratsastattettu. Treenattu laukanvaihtoa ja spinningiä. Suin orin nopeasti ja pujotin sille riimun. Narusta sain ohjat. Talutin sen ulos pihatosta ja ponnistin kiven avulla selkään. Kannustin Ediä kohti pimeää metsää. Oli päästävä pois. Kiedoin sormeni Edin pitkään harjaan ja painuin lähelle sitä. Tämä oli kehotus mennä kovempaa. Ed totteli. En ollut varma suunnasta. Ed siirtyi laukasta neliin. Tunsin vain tuuleen ja orin voimakkaan askeleen. Kaikki haihtui pois. Ben. Mariel. Ongelmat. Muistot - kaikki.
En tiennyt yhtään missä olimme. Ed hidasti. Se ei enää jaksanut juosta. Kaikkialla oli pimeää metsää. Olimme kahden. Tulin alas selästä ja istuin mättäälle. Poskeni olivat kosteat. Oli huomattavasti kylmempi kuin lähtiessämme. Ed steppasi hermostuneena. Puitten lomasta näin taivaan tummeneen. Mustanpuhuvat pilvet riippuivat yllämme kuin tumma tukahduttava savu. Se kietoi meidät metsän pimeyteen. Oloni oli pelokas ja nihkeä. Paha aavistus täytti mieleni. Meidän oli päästävä pois metsästä ja nopeasti. - Ed, nyin oria perässäni. Yhdellä notkealla liikkeellä olin sen selässä. Ohjaisin oria pimeyteen. Ratsastin niin reippaasti kuin pystyin. Oloni oli turvaton. Tämä oli todella, todella huono idea. Kirosin tyhmyyttäni. Ed tuntui halkeavan allani. Sen silmävalkuiset vilkkuivat. Ensimmäiset salamat välähtivät, joita seurasi pian jyrähdyksiä. - Suojaan, suojaa, tunsin kuinka huusin melkeen. Ohtimme kallion. Siinä näytti olevan yksi tummempi kohta. Käänsin Edin sinne. Olin oikeassa, tumma kohta oli luola. Mahduimme juuri ja juuri sinne. Sidoin Edin kiinni ja tyynyttelin sitä. Värisin kylmästä ja pelosta, kuin ukonilma riehui ympärillämme. Lopulta nukahdin.
|
|