Mahaani tuntui jälleen kerran ilmestyvän iso möykky, joka vain kasvoi kasvamistaan, kun automme ajoi tallin pihaan.
- Heippa, nähdään sitten illalla... Isä sanoi noustessani autosta.
- Joo, moikka, mulla on sitten kännykkä mukana, jos tulee asiaa! Sanoin ja tungin käteni takintaskuun varmistaakseni kännykän olevan siellä.
Laitoin auton oven varovasti kiinni. (Siitä oli puhuttu jo monta kertaa, nimittäin minulla oli tapana paiskoa vahingossakin aina auton ovi kiinni. Isä saattoi suuttua siitä, varsinkin noin väsyneenä, koska päädyin herättämästä hänet umpiunesta saadessani viestin Soneúlta, että pääsisin Driimin hoitajaksi.)
- Nyt siis pääsen hoitsuni luo...! Mumisin jännittyneenä ja seisoin vielä hetken paikoillani, kun isä kaarsi tummansinisellä autolla pois tallin pihasta.
Huokaisin, ja kävelin oven eteen. Se oli nähtävästi kiinni, joten venklasin sitä hetken, kunnes ovi aukesi kolahtaen, ja astelin sisälle talliin. Muistin tarkasti, missä Driimin karsina oli. Kävelin sinne ja näin tamman siron pään nousevan sieraimet laajina ylös. Se katsoi minua tummilla silmillään ja puhalsi lämmintä ilmaa kämmenelleni.
- Hei, tyttönen! Kujersin ja silitin sen pehmeää turpaa.
Hetken kuluttua takaantani kuului askeleita. Käännähdin pelästyneenä ympäri, ja näin vilaukselta Odelien.
- Hei, Jenni! Me ollaankin jo tavattu, vai mitä? Odelie naurahti.
- Voit sanoa vain Jensku... Mutisin ujosti ja pyörittelin sormiani.
- No, Jensku sitten. Olet jo tainnut löytää hoitsusi luo! Alatko heti hoitamaan sitä? Odelie uteli ja huiskautti kädellään ilmaa. - Toki sinä ratsastamaankin pääset, ilman muuta! Katsotaan nyt, miten se hoitaminen sujuu..
Nyökkäsin ja katsoin pyytävästi Odelieta.
- Ai, joo! Satulahuone on tuolla. Sieltä löydät harjat ja varusteet. Odelie osoitti ovea, jossa luki isoin kirjaimin "SATULAHUONE".
Tunsin itseni täydeksi tolloksi, kun en ollut huomannut tuota ovea! Ähkäisin astellessani kyseiseen huoneeseen. Pian saavuin jo harjapakki kädessäni Driimin karsinalle ja avasin karsinanoven.
- Juu, sitten vain hoitelemaan! Käyn tuolla sisällä. Pyydä toki apua, jos tarvitsee! Odelie huikkasi kävellen poispäin käytävällä.
- Joo, hihkaisin tietoisena siitä, ettei Odelie enää kuullut minua.
Pääasiassa Odelie oli oikein mukava. Heti ensisilmäyksellä tiesin Odelien olevan kiva ja huumorintajuinen! Ja juuri sellainen hän todella oli! Hän oli sitäpaitsi niitä harvoja ihmisiä, joiden kanssa uskalsin edes puhua!
Harjasin Driimiä pitkin vedoin, ja tamma nyökytteli rauhallisesti päätään. Olin toki muistanut Driimin vetopaniikin, joten en ollut sitonut sitä kiinni. Pian olin saanut Driimin hoidettua, ja nyt oli varusteiden vuoro. Tiputin vielä kaviokoukun harjapakkiin ja kannoin sen satulahuoneeseen. Olin juuri nostamassa Driimin satulan ylös, kun ovi narahti takanani.
- Heh, anteeksi, jos pelästytin, Jenni - eikun Jensku - ,niin tulin vain katsomaan, miten täällä pärjäillään! Odelie nauroi ovensuussa.
Naurahdin helpottuneena.
- Juu, hyvin pärjäillään! sanoin, ja kannoin satulan Driimin karsinalle.
Odelie käveli kevyin askelin perässäni. Avasin Driimin karsinanoven vapaalla kädelläni, ja sain juuri ja juuri viskaistua satulan sen korkealle säälle. Lui'utin satulan oikealle kohdalle ja koitin varovasti ujuttaa satulavyön tamman mahan ali. Sen silmät mulkoilivat minua ja sen alahuuli väpätti varoittavasti. Jouduin perääntymään pari askelta, mutta pidin silti tiukasti satylävyöstä kiinni.
- Älä välitä, tuo on vain sen jokapäiväistä irvistelyä satulavyön laitossa.. Odelie huokaisi.
- Okei... Mumisin ja vetäisin hellävaroen satulavyön hihnojen välistä ja kiinnitin ne pikaisesti.
Driimi ehti vain heilauttaa turhautuneena päätään, kun satulavyö oli paikoillaan.
- Hyvä! Voin hakea sinulle Driimin suitset, niin sinun ei tarvitse ahtautua pois karsinasta! Odelie vinkkasi ja kipaisi satulahuoneeseen.
Pian hän palasi suitset kädessään ja ojensi ne minulle karsinanoven yli.
- Kiitos. Kimitin ja otin suitset käteeni.
Avasin soljet ja heilautin ohjat Driimin kaulalle. Pujotin suitset sen päähän, ja kiinnitin soljet.
- No, sepäs kävi nopeasti. Odelie sanoi, ja avasi valmiiksi karsinanoven ammolleen.
Painoin vielä karsinan vierellä lojuneen kypärän päähäni, ja vedin ratsastushanskat käteeni.
Minusta tuntui peräti kunnialliselta tarttua tamman ohjiin ja taluttaa se käytävää pitikin ulos tallista. Hevoset työnsivät uteliaina päänsä kaltereiden välistä, ja hörähtelivät ystävällisesti.
- Mennään tuonne maneesiin! Odelie huusi takaantani.
'Okei.' Ajattelin.
Tunsin itseni kirpuksi Driimin rinnalla, kun talutin sen maneesin keskelle. Tamma seisahtui juuri tiettyyn paikkaan, ja jäi siihen korskumaan odottavasti.
- Okei, pääsetkö selkään? Odelie naurahti kävellen viereeni.
- Täytyypä kokeilla... Hekotin ja pidensin jalustinhihnat molemmin puolin päästäkseni selkään.
Odelie seisoi vieressäni, kun ahdoin jalkani jalustimeen, ja laskin mielessäni kolmeen. Silmänräpäyksessä keräsin kokoon kaikki voimani, ja ponnistin jalustimen varassa korkealle satulaan.
- Noh, miltäs nyt tuntuu? Odelie tirskahti.
- Mahtavalta! Kakistin ja katselin maankamaraa.
Vaikka olin ratsastanut kymmenillä samankokoisilla hevosilla, Driimin selässä tuntui sanoinkuvaamattoman hienolta! Säädin jalustinhihnat, ja Odelie katsoi niiden olevan oikean mittaiset.
- Okei, lähde sitten vasempaan kierrokseen, tänään Driimi on nähtävästi hyvässä vireessä! Odelie huudahti ja käveli maneesin keskelle.
Driimi lähti käskystä kävelemään uralle.
- Hrrrrh! Minun olisi varmastikin pitänyt ottaa muutakin kuin ohuet ratsastushousut ja ratsastussaappaat!
- Onko kylmä?! Odelie kysyi maneesin keskeltä. - Jos on, niin voit lähteä jo raviin! Eihän kukaan nyt tällaisessa pakkasessa halua vain kävellä, vai kuinka!?
Nyökyttelin, ja painoin kantapääni kevyesti Driimin kylkiin. Se vastasi apuun heti, ja lähti ravaamaan. Driimin ravi tuntui oikein mukavalta istua. Se oli rentoa ja pehmeää, mutta siinä oli myös sitä tiettyä säväkkyyttä! Tamma totteli myös hyvin, pieniä sivuhyppyjä ja yht'äkkisiä vauhdin kiihdyttämisiä ja päänheilautuksia lukuunottamatta.
Siinähän se tunti sitten kului, ravaillen ja tehtäviä tehden, TAI niin ainakin luulin!
- Okei, nyt voitkin laukata tuon pitkän sivun, ja sitten jos siltä tuntuu, niin saat laukata vaikka ympyrällä yms. Tajusitko? Odelie potkiskeli maneesin hiekkapohjaa.
- Okei... Nielaisin palan kurkustani.
Jännityksen huomatessaan Driimi alkoi taas tehdä sivuloikkia ja yhtä jos toistakin pikkupukkia. Kiristin päättäväisesti ohjia ja korjasin tasapainoani satulassa.
'Okei...' Ajattelin. 'Pitkä sivu lähestyy..!'
Puristin laukkapohkeet Driimin kylkiin, ja samassa se huiskautti häntäänsä ja lähti taivaallisen pehmeään, täydellisen ihanaan ja hallittuun laukkaan. Minun olisi tehnyt mieli vain sulkea silmäni kaikelta muulta, laukata Driimin kanssa kauas pois... Mutta ihanan pilvilinnani romautti Odelien huuto; - HYVÄ!! Päätit sitten siirtyä heti koko kierroksen laukkaamiseen! Odelie nauraa hekotti maneesin keskellä. - Jatkahan sitten vain samaan malliin!
Laukkasin vielä kierroksen, sitten toisenkin, ja vielä kolmannen. Ja sen jälkeen Odelie pyysi minua tulemaan hänen luokseen. Driimi tanssahteli paikoillaan yrittäen nykiä ohjista ja ottaa ylle uudestaan laukan, mutta pidätin sitä kaikin voimi, ja ohjasin sen Odelien luo.
- Hieno suoritus! Odelie huudahti selvästi yhtä yllättyneenä kuin minäkin. - Sehän meni hienosti!
Olin jo heilauttamassa jalkani Driimin lautasen yli tullakseni pois selästä, mutta Odelie keskeytti yritykseni.
- Heiheihei, äläs vielä karkaa! Haluaisitko kokeilla hypätä Driimin kanssa!? Odelie katsoi minua vakavasti, mutta silti pilke silmäkulmassa.
- Äh.. Siis mmitäh!?? Ähkäisin ja katsoin häntä silmät selällään.
- Juu, ensin en olisi itsekään ajatellut moista, mutta nähdessäni, miten hienosti sinulla Driimin kanssa meni, niin aloin ajatella toisin. Mitäs sanot? Odelie sanoi kysyvästi.
- Noh, okei sitten... Sanoin epävarmana.
Oikeastihan olin kauhusta kankeana. Driimi tanssahteli ja veti ohjista aina vain enemmän, kun katselin tukkina Odelien raahaavan ensin puomeja, sitten oikeita esteitä kentälle.
Pian Odelie oli pystyttänyt kaikki esteet, ja pian koko maneesi oli täynnä milloin ristikoista, milloin puomeja, milloin oksereita ja milloin pystyesteitä sun muita! Jännityksen ja pelon sekoitus pyöri yhä villimpänä mielessäni, kun Driimi jo melkein tempaisi ohjat käsistäni. Mitä jos se räjähtäisi? Mitä jos se ryntäisi kiitolaukassa kaikki esteet, ja minä tippuisin sen selästä!?!
- Noniin, eli ensin aloitetaan helpoimmista; Sinä menet ravissa nuo maapuomit tuolla. Niiden jälkeen tulee kaksi ristikkoa ja sitten on puomi, jonka olen nostanut pienten laatikoiden päälle. Hyppäät vielä sen, ja sitten käännät Driimin pois seuraavalta esteeltä maneesin keskiosaan. Sitten sanon, mitä teet seuraavaksi. Odelie papatti ja huoahti syvään pitkän vuodatuksensa jälkeen.
- Okeijj..... Inahdin, ja toivoin jo Odelien huomaavan epävarmuuteni, mutta ei.
Siinä samassa Driimi tempaisi ohjat käsistäni, ja ravasi ravipuomit käsketyn mukaan. Kokosin tunnekuohun vallassa ohjat, ennenkuin tamma noisti kenkkuillen laukan. Ennen ponnistusta nousin kevyeeseen istuntaan ja tamma liiteli esteen yli.
- Kääk! Kitisin toivottomana Driimin selästä, kun se laukkasi jo seuraavalle esteelle. Nousin taas kevyeeseen istuntaan, kun Driimi hyppäsi kuin siivillä esteen ylitse. Hyppäsimme vielä puomin yli, ja koitin esteen jälkeen kääntää tamman pois seuraavalta esteeltä, mutta se vain nakkeli niskojaan ja jatkoi laukkaamista kohti seuraavaa estettä. Nousin avuttomana kevyeeseen istuntaan, kun Driimi pomppasi okserin yli kuin lentämällä. Driimi jatkoi laukkaamistaan, ja koitin jotenkin pysäyttää sen, mutta se ei onnistunut. Odelie huitoi maneesin keskellä ja tuntui huutavan jotain, mutta en saanut siitä ollenkaan selvää. Jouduin vielä kertaalleen nousemaan satulasta, kun Driimi ponnisti ensin yhden, sitten toisen pystyesteen yli. Jalustimet lennähtivät jaloistani, ja tunsin jo irtaantuvani satulasta, kunnes Driimi pysähtyi. Nii-in, pysähtyi, siihen paikkaan! Tömpsähdin kepeästi sen kaulalle ja siristelin silmiäni. Näin silmänurkastani Odelien juoksevan hätääntyneenä luokseni.
- Herranjestas, oletko kunnossa, Jenni!? Odelie huudahti viereltäni.
'Uskomatonta... En tippunut!' Ajattelin ihmeissäni ja nousin hieman pökerryksissäni ylös Driimin kaulalta.
- Eiipä tässä mitään.. Sanoin huvittuneesti.
Odelie tuijotti minua kuin aavetta.
- Jaah, kyllä tuo ainakin hyvä suoritus oli, kun ensikertaa Driimillä ratsastat! Odelie nauroi. - Hei, ihan oikeasti, vaikka et saanutkaan Driimiä kääntymään siinä missä piti, säilytit tasapainon ja pysyit hyvin selässä! Niinkuin jo alkuun sanoin, Driimillä ON - tai no oli - tänään aika paljon puhtia, mutta nyt se taitaakin olla j hieman väsynyt!
'Ihan OIKEASTI? Hyvä suoritus??? Puh ja pah!' Ajattelin ja liu'uin velttona Driimin selästä.
Jalkani olivat pelkkää hyytelöä, olin jo lysähtää kasaan tömähtäessäni kovalle maalle.
- Hienosti meni, mutta taisit ehkä olla oikeassa siinä, että esteitä kannattaisi hyppiä vasta seuraavalla kerralla! Nyt se on kuitenkin koikeillut sinut, ja sillä sipuli! Odelie nauroi.
Driimi kuolasi hihaani ja hörähti, kuin olisi pyytänyt anteeksi.
- Noh, annan anteeksi, mutta seuraavalla kerralla lupaat olla vähän nätimmin! Kivahdin ja rapsutin tamman turpaa.
Nostin jalustimet ja talutin Driimin naureskellen pois maneesista. Tallissa riisuin sen varusteet ja harjasin se Odelien kanssa läpikotaisin.
- Seuraavalla kerralla saat sitten halutessasi lähteä itsenäisesti kentälle tai vaikka maastoon... Odelie katsoi minua kysyvästi, ja nyökkäsin vastaukseksi.
Lopuksi annoin vielä Driimille iltaheinät ja hyvästelin sekä Odelien että Driimin, ja lähtin kotimatkalle.
LOPPU.
Kiitoos, ja sori, jos tuli kirjoitusvirheitä, tietokoneeni näppäimistö on mäsänä! Mutta anteeksi, Soneú, en osaa laittaa sitä tietynlaista U-kirjainta, joten älä välitä, jos laitan sen väärin. Miten se oikein tehdään, jos tiedän jatkossa, niin lupaan laittaa se oikein! Tarinasta tuli hieman pitkä, tai no; HIEMAN...
Kuitenkin, toivottavasti jaksoitte lukea! Sanokaa vaan, jos tulee korjattavaa! Kiitos, kun saan olla Driimin hoitaja! Eka kerta nyt meni vähän päin mäntyä Driimin kanssa, mutta toivottavasti ensikerralla pärjätään paremmin!