Yksityisten kirja

[Odelie]

yksityisten kirja

Tämä kirja on tarkoitettu yksityisten omistajille. Soneü ja Odelie kommentoivat tarinoita.

[Sussu]

10.11.2013



- Riksuu, senkin hömppä. Tänne nytte, mutisen orilleni. Riksu sen sijaan vain pörheltää menemään ympäri tarhaa Samun kanssa. Huokaisen ja jään seisomaan aloilleni. Annan orin sitten juoksennella ympäriinsä, kunnes se suosiolla astelee luokseni. Nappaan sen sitten kiinni ja olen lähdössä taluttamaan oria portille päin, mutta se kiskaiseekin toiseen suuntaan. Repäisen narusta ja karjaisen orille. Tuo katsoo minua silmiään pyöritellen.

- Ooksä joku tarzan vai? kuulen Odelien huvittuneen äänen takaani.

- Heh heh.. Täst on tullu täysjuntti ku on saanu lomailla, mutisen ärtyneenä.

- Hei, kyl se siit kuriin saadaan. Nyt pistät vaan oikeen turboliikutukselle ja kunnon kuri päälle, Odelie sanoo kannustavasti. Hymyilen tuolle pienesti ja otan Riksun ulos tarhasta. Lähden sitten taluttamaan sättäävää oria kohti tallia. Talutan orin sen omaan karsinaan, jossa Riksu näyttää jo rauhoittumisen merkkejä. Nappaan orilta riimun pois ja taputan sen kaulaa. En ole varma kuvittelenko, mutta olen huomaavinani että Riksu katsoisi minua anteeksipyytävästi. Ainakin se seisoo aloillaan pää matalalla silmäillen minua.

- Voi mun pieni villiori, huokaisen ja kumarrun silittämään Riksun otsaa. Ori töytäisee minua kevyesti turvallaan.



Haen Riksun harjat ja palaan karsinalle. Haen orille vielä pienen tupon heinää syötäväksi. Alan harjailla Riksua pölyharjalla pitkin vedoin. Onnekseni ori on varsin puhdas, joten harjaamiseen menee vain hetki. Kun ori on puhdas, tarkistan vielä sen kaviot kivien varalta. Kaviotkin ovat siistit, joten kipaisen hakemassa Riksun koulusatulan ja suitset. Palaan karsinalle ja nostan satulan Riksun selkään. Kiinnitän satulavyön ja suitsin orin. Tämän jälkeen vedän kypärän päähäni ja lähden taluttamaan suomenhevostani kentälle päin. Vielä kun kenttä on vielä ihan hyvässä kunnossa, menen mielummin sielä.



Nostan ohjat Riksun kaulalle ja kapuan selkään. Jalustimet ovat jo valmiiksi minun pituudellani, joten annan orin lähteä heti kävelemään. Melko kookas suomenhevonen etenee reippain askelin ilman turhaa sähellystä. Välillä Riksu kyllä kyttää kaikkea liikkuvaa, mutta muuten alkukäynnit sujuvat hyvin. Niimpä kokoan ohjat ja alan taivutella nuorukaista suurilla ympyröillä. Verryttelemme käynnissä melko kauan, ennenkuin otan ravia. Ravissa ratsastan suurella kahdeksikolla ja teen paljon puolipidätteitä. Riksukin alkaa myödätä todella mukavasti. Nelivuotiaaksi, Riksu on jo melko osaava. En viitsi tänään ratsastaa kauaan, joten otan suurelle keskiympyrälle laukan. Riksun mielestä laukka on paras askellaji, joten se sujuu aina hienosti. Laukkaan molempiin suuntiin ja lopettelen.



Tallissa otan Riksulta varusteet pois ja harjaan sen huolella läpi. Ori hikosi hieman, joten heitän sille sadeloimen niskaan. Muuten olisin laittanut fleeceloimen, mutta Riksun ja Samun tarha on melko mutainen ja Riksu on kova poika piehtaroimaan. Kun sadeloimi on niskassa, vien Riksun tarhaan. Ori on jo huomattavasti rauhallisempi ja itsekkin olen iloinen että kaikki sujui näin hyvin.

Sussu & Riksu

[Scarlett]

7.12.2013
New stable

Me oltiin ajettu jo reilut kolme tuntia Simoraan päin, mutta vaikka olinkin tottunut pidempiin matkoihin niin silti tuntui kun olisimme ajaneet koko päivän. Ei hyvä. Ehkä stressasin sitä miten hevoseni sopeutuisi uuteen talliin, uuteen elämään ja uusiin hevosiin kun se oli muutenkin kokenut elämänsä aikana paljon. Ehkä ihmisissä vain oli se puoli että me stressattiin ja jännitettiin usein ihan turhaan. Luultavasti nytkin kaikki menisi aivan hyvin, ehkä jopa täydellisesti. Olinhan minä jo tässä parin kuukauden aikana onnistunut voittamaan tamman luottamuksen puolelleni ja vielä suurena plussana olin jopa noussut selkään muutamia kertoja. Se oli nimittäin erittäin herkkä ja jännittynyt aina kun edes koskin sitä selkään. Huonoja kokemuksia on hankala saada pois, mutta kyllä se oli aivan mahdollista kunhan vain jaksoi yrittää.

"Sä et ole edes koskenut kahviisi." veljeni huomauttaa ja itsekin hätkähdän katsomaan kuppia jota pitelin parhaillaankin molempien käsieni välissä.
"Mä en juo kahvia..." saan lopulta sanotuksi, vaikka ajatukseni pyörivät yhä tiukasti Eifelissä.
Veljeni pyörittää päätään epätoivoisena.
"Mikset sä sanonut mitään?"
"M.." aloitin, mutta en ehtinyt sanoa sitäkään loppuun kun kuppi otettiin kädestäni ja veljeni joi pitkän kulauksen kofeiinia kurkkuunsa.
"No mä juon ja ajaessa on hyvä pysyä virkeänä."

Vartin päästä pääsimme vihdoin perille Simoraan. Henkäisin syvään ihastellessani uutta tallia. Me tultaisiin sopeutumaan nopeasti... Hypähdän autosta ulos heti kun veljeni pysäytti auton ja kävelen reippaasti trailerin luo, jossa tumma kaunotar hevoseni odottikin jo. Avaan laskusillan nopeasti ja Eifel alkoi jo kuopimaan hermostuneena lattiaa.
"Odota, höntti", lausahdan puoliveriselle ennen kuin kävelen sen pään luokse kiinnittämään narua kiinni.
Veljeni aukaisee puomin ja taputan Einfalinea hellästi ryntäille saaden sitä peruuttamaan. Kun suuri tamma tajusi mitä pitäisi tehdä se melkein hypähti ulos kuljetusvaunusta ja minä lähes lensin perässä. Suuri hevonen, suuri voima.

Veljeni naurahti tilannetta ja poistui autoonsa hihitellen. Mulkaisin häntä pahasti, mutta pian kiinnitin huomioni meitä kohti kävelevään naiseen.
"Hei, mitenkäs matka meni?" nainen tervehtii hymyillen.
"Hyvinhän tuo, vaikka ei ihan vierestä tultu", naurahdan ja esittelen itseni Scarletiksi.
Kun nainen oli esitellyt itsensä Soneüksi niin pian jo kävelimme kohti tallin sisätiloja ja nainen opasti meidät Eifelin karsinan luokse. Talutin puoliverisen uuteen karsinaansa ja jätin tamman sinne tutkiskelemaan samalla kun jatkoin matkaani naisen perässä esittelykierrokselle.

Myöhemmin sitten kannoimme hevosen tavarat sisätiloihin ja lähdin itsekin uutta asuntoani kohden. Kaikki muuttui kun muutin reilun kolmensadan kilsan päähän kodistani opiskelemaan. Onneksi sentään sain Einfalinen mukaani, muuten ratkaisu olisi ollut kauheampi. Noh, ehkä näillä eväillä selvittäisiin, vaikka tallipaikan etsintä oli vienyt puhtia. Nyt kaikki oli hyvällä mallilla.

Hei mahtavaa, että pääsit jo näin nopeasti tutustumaan Simoraan Eifelin kanssa. Onneksi matka sujui hyvin ja toivottavasti Eifelkin sopeutuu tilanteeseen nopeasti. Vielä en osaa sanoa lopullista karsinapaikkaa tammallesi, sillä meille on tulossa muutama uusi hevonen, mutta Eifel voisi ainakin tarhailla tammatarhassa. Ratsastaa on mahdollista maneesissa ja kentällä, sekä kannattaa vilkaista Simoran upeita maastoja. Niitä esittelemään lähtee varmasti mielellään joku, vaikka minä, Odelie tai esteopettajamme ja -valmentajamme Mikael. Ja oikein lahjottuna saattaa myös Ramin saada mukaan maastoon (mikä on hankalaa, mutta saa yrittää). Toivottavasti tulette viihtymään Simorassa! (: - Soneü

[Scarlett]

8.12.2013
Pientä treeniä maneesissa

Olin pyytänyt että vielä tänään aamusta ei tarvitsisi päästää Eifeliä ulos tarhailemaan ihan siitä syystä että tulisin jo aamusta ratsastamaan sillä. Noh, tamma ei pitänyt siitä että se oli joutunut oleskelemaan karsinassaan koko aamun kun se oli tottunut että se aina pääsi ulos heti aamuheinien jälkeen. Astuessani sisälle talliin alkoi kova pauke ja se sai minut kiiruhtamaan puoliveriseni luokse, joka kuopi lattiaa närkästyneenä. Huomatessaan minut se hörähtää tuttavallisesti ja heilauttaa päätään innostuneena ylös ja alas.
"Taisit kuule kotiutua liiankin nopeasti tänne" katsahdan hevoseen kulmieni alta, sillä hevonen vaikutti siltä kuin se olisi asunut koko lyhyen ikänsä täällä.
"Hölmö otus.."

Harjattuani tamman ja puettuani sille suitset päähän talutin sen suoraan maneesiin, joka ammotti tähän aikaan vielä tyhjyyttään. Huomenna voisi sitten lähteä maastoon jahka löytyisi sinne seuraa, ellei sää olisi karmaisevimmasta päästä.

Ponnistan itseni jakkaralta Einfalinen selkään. Maastakäsin minun oli mahdotonta sen selkään edes yrittää kiipeillä kun mietti että sitä säkäkorkeutta oli kuitenkin 178cm. Ei sitä turhaan suureksi sanottu.

Maiskautan hevosen liikkeelle ja samalla haen varmempaa istuntaa itselleni. Einfaline oli hieno tamma, mutta minunkin oli pakko myöntää että välillä minua jännitti istua sen selässä kun joskus se oli aika arvaamaton. Eihän se vielä ollut edes tiputtanut minua selästään kertaakaan, mutta ensimmäiset ratsastuskerrat olivat erittäin mielenkiintoisia kun se reagoi tiettyihin apuihin aika voimakkaasti.

Siirrän tamman raviin ja annan sen juosta aluksi löysin ohjin. Sen askeleet olivat lennokkaat ja erittäin pehmeät istua, eivätkä ne yhtään pompottaneet. Tein paljon voltteja ja ympyröitä, jotta Eifel pysyisi notkeana ja lämpenisi nopeammin. Alussa ympyrätkin olivat suurempia, mutta hiljalleen koko muuttui yhä pienemmäksi ja pienemmäksi...

Treenasimme loppuun vielä hieman sulku- ja avotaivutusta kunhan olin aluksi varmistanut että tamma liikkui hyvin takaosa allaan. Välillä neitokainen potkaisi ilmaa takasillaan, mutta muuten meni yllättävän hyvin kun mietti että kuukausi sitten tämäkin oli vielä mahdotonta. Se osasi, mutta kaikki mitä se oli kokenut edellisessä kodissaan niin oli vaikuttanut paljon miten se reagoi ratsastajaan ja apuihin. Esteitähän tämä ei vielä suostunut ollenkaan hyppäämään, mutta sekin oli edistystä että koulu meni erittäin hienosti.

Kun kouluväännöt oltiin tehty niin tein muutamia harjoituksia vielä rennossa laukassa ennen kuin annoin tammalle taas pitkät ohjat ja se sai kävellä loppukäynnit itsekseen. Laskeuduin selästä, heitin mukaan ottamani viltin sen selkään ja kun otin ohjat kaulalta niin kävelytin sitä vielä muutamia kierroksia maneesin ympäri ennen kuin palasimme talliin.

Tallissa ei sitten muuta tarvinnut tehdä kuin harjata hevonen huolella ja heittää kevyt ulkoloimi sen selkään. Pääsisi sekin vielä pihalle nauttimaan ulkoilmasta.

Eifel on ollut mitä hauskin kaveri ja tamma on ollut heti komentelemassa ruokaa, kun iltatallia on tullut tekemään. Rauhallinen ympäristö tekee sille kai hyvää ja oikein pirtsakalta tammaltahan hän vaikuttaa. Hyvä että pääsitte heti tamman kanssa liikkeelle ja ratsaille, eiköhän tammasta kehity vielä hyvä ratsu, kunhan pääsee tasapainoon apujen kanssa ja hyvinhän teillä tuntuu yhteistyö pelaavan jo tälläkin hetkellä. Mielenkiinnolla seurailemme täällä myös teidän kommeluksia ja kannattaa tosiaan tutustua tilan kaikkiin mahdollisiin ratsastuspuitteisiin, aina voi yllättyä jotain uudesta (: - Odelie

[Iida]

8. joulukuuta
Ilman satulaa lumisella kentällä

Jenni oli asunut jo pitkään Simorassa, ja jopa viihtynyt siellä, mikä oli super! Kävelin tallottua polkua pitkin talliin. Lunta oli tullut pari päivää joihan reippaasti ja nyt sitä oli noin kakskytä senttiä. Avasin tallin oven ja lämmin ilma tuli kasvoihin. Sisällä oli onneksi lämpimämpää kuin pihalla. Kun olin hypännyt äitin autosta, oli asteita ollut joku -13. Aika viileää, mutta jossain oli vielä kylmempää! Vein tavarani oleskeluhuoneeseen ja lisäsin villasukat Kuomiin. Ne olivat super hyvät kylmällä kelillä. Palasin talliin ja kipaisin hakemaan kottikärryt ja talikon. Kärräsin ne Jennin karsinalle ja avasin puoliavoimen oven kokonaan auki. Törkkäsin kärryt sisään, jottei ne olisi kenenkään käytävällä liikkujan tiellä.

Onneksi Jenni oli suht siisti, ajattelin heitellessäni lantaa kärryihin. Jenni teki jätökensä siisteihin kasoihin, eikä potkinut niitä ympäriinsä. Nappasin pari eksynyttä kikkaretta talikkoon ja viskasin ne kärryihin. Valmis! Nostin talikon kärryihin ja tyhjensin kärryjen sisällön lantalaan, jonne piti kävellä hetki matkaa tietä pitkin. Vein kärryt ja talikon sinne, mistä olin ne ottanut ja lähdin sitten pyydystämään tammaa tarhasta.

Jenni tarhasi tammatarhassa yhden toisen tamman kanssa. Jotenkin sen huomasi, ettei tammat ollut kovinkaan kaverillisia toisilleen. Jenni seisoi ihan tarhan perällä ja söi heinän jämiä, kun pilkullinen tamma seisoi portin lähellä ja odotti selvästi sisälle pääsyä. Rapsutin tammaa otsasta, kun kävelin sen ohi kohti Jenniä, joka oli huomannut minut, muttei tehnyt elettäkään tullakseen luokseni, vaikka kutsuin sitä! Tamma pysyi onneksi paikoillaan, eikä lähtenyt karkuun. Jenni painoi korviaan niskaan, mutta näytti muuten aika positiiviselta tänään.

- Moikka Jenni, mites päivä? kysyin siltä samalla kun kiinnitin narua sen pinkkiin riimuun. Jenni huokaisi raskaasti ja ummisti silmiään.
- Joo ei mun kaan päivä mitenkään hyvin oo menny, vastasin tammalle. Ok, Iida? Ihan perus jutella hevosen kaa, mietin ääneen ja virnistin. - Menään Jenni!
Lähdin kävelemään ja tammani seurasi perässä laiskasti. Pilkullinen tamma oli edelleen portilla, mutta painoi korvansa luimuun ja luikki karkuun, kun kävelimme Jennin kanssa ohi.
- Mitä sä Jenni oot tehny? kysyin tammalta joka näytti äreältä. - Ei saa kuisata ketään!

Johdatin Jennin sen puhtaaseen karsinaan ja päästin sen vapaaksi. Hain vähän heinää sille, jotta se pysyisi leppoisana, kun harjaisin sitä. Jenni mutusti onnelisena heiniään ja minä harjasin tammaa onnellisena siitä, ettei se yrittänyt syödä minua taikka harjoja. Jenni oli saanut päälleen paksun mustan talvikarvan, koska en ollut käyttänyt sillä vielä loimea, sillä se ei pysyisi tamman päällä kovinkaan pitkääsin, siitä kun sen sille oli laittanut... Jenni oli nimittäin mestari riisumaan loimen pois päältään! Vaihdoin harjan kaviokoukkuun ja aloin puhdistamaan tamman kavioita ja tarkistin siinä samalla, että kaikki hokit oli vielä kiinni. Ja olihan ne. Jenni pysyi hyvin paikallaan, kun puhdistin sen jalat. Jätin tammani karsinaan ja hain sen suitset. Ratsastaisin sillä ilman satulaa, mikä oli molempien mielestä kivempaa talvella. Jenni oli syönyt heinänsä kun tulin sen karsinalle ja tarkkaili käytävälle.

Olin saanut suitset onnistuneesti Jennin päähän ja lähdin sitten taluttamaan tammaa pihalle. Kenttä näytti ihanalta, totesin. Sinne siis! Talutin Jenniä, joka vahtasi ympärilleen kiinnostuneena ja hirnahti oritarhassa oleville pojille. Tarhasta tuli Jennille vastaus ja se teki pari sivuloikkaa. Naurahdin tammalleni, joka oli saanut piristyksen. Avasin kentän portin ja suljin sen meidän perässä. Talutin Jenniä pari kierrosta ympäri lumeen painautunutta uraa pitkin. Kentällä joku oli ratsastanut niin, että kaikki tarvittavat tiet oli, mutta niiden välissä ja keskellä oli vielä puhdasta lunta. Löysin jakkaran tapaisen lumen alle hautautuneen ja ponnistin sen päältä Jennin selkään. Tamma oli lihonut hieman, mutta eikö pieni pyöreys ole hyväksi? Pyysin Jennin käyntiin ja se lähti kaula pitkällä köpöttelemään uraa pitkin. Toivoin, ettei Jennin kavioihin kertyisi kauheita tilsoja. Vaihdoin Jennin kanssa suuntaa ja kävelimme vielä hetken toiseen suuntaan, ennen kuin nostin ravin. Jenni lähti halukkaasti pompottamaan minua ympäri kenttää. Kesti hetken ennen kuin pystyin mukautumaan Jennin raviin. Käänsin sen parille voltille ja tein hieman siirtymisiä. Jenni oli kivan vireä, mutta ei koko aikaa keskittynyt, vaan kyttäili välillä tallinpihalle, jossa joku liikkui. Suunan vaihto kokorataleikkaalla ja ravia toiseenkin suuntaan. Orit tarhassa sai jonkun kohtauksen ja lähtivät pierupukkilaukkaa ympäri tarhaa. Jenni säpsähti sitä ja loikkasi suuresti sivuun. Horjahdin ja melkein luiskahdin selästä alas, mutta kun Jenni pysähtyi tujottamaan poikia sain kiskottua itseni takaisin selkään.
Taputin Jenniä, kiitokseksi siitä, ettei se lähetnyt viilettämään ympäri kenttää, vaan pysähtyi. Hetken päästä orit rauhottui ja ravasin vielä hetken Jennillä, josta oli tullut extraherkkä. En viitsinyt ottaa laukkaa, koska tuntui siltä, että Jenni lähtisi alta, joten hyppäsin loppukäyntien jälkeen alas ja talutin Jennin portille. Pihalle oli tullut pimeä, mutta valot valaisi sen vertaa kirkkaasti, että näin selävti eteenpäin.

Talutin Jennin suoraan sen karsinaan ja riisuin sen heti suitsista. Pesasin hieman kuolaimia ja asetin ne sitten suitsille tarkoitettuun naulakkoon. Otin kyprän pois päästäni ja ravistin hiuksiani, jottei ne olisi jääneet kypäräkampaukseen. Tein hiuksiini nopean sotkuisen nutturan ja palasin Jennin karsinalle leivänkannikka mukanani. Jenni ahtoi leivän kitaansa hyvällä ruokahalulla ja jäi kerjäämään lisää. Rapsutin tammaa sen paksun mustan etutukan alta ja tarkistin kellon. Hm... Jennin voisi jättää jo sisälle, sillä tammalla oli seuraa sen naapurista, joka oli myös sisällä. Puhdistin vielä joka kavion lumesta ja sanoin sitten Jennille heipat ja lähdin tallituvan kautta pihalle odottamaan äitiä.

On se ihanaa, että Jenni on vuuhtynyt meillä Simorassa jo pidempään ja karvainen ponitamma on aina päässyt valottamaan arkeamme. Se on ollut lumen ja kylmän tullessa oikein inokas ulos lähtiä, että se on meidän Ramiakin vienyt mukanaan ainakin muutamaan otteeseen. Harmi, että meidän herrat teidän ratsastusta tänään hiritsi, mutta miten nyt nuo herrat voisikaan noin nättiä tyttöä vastustaa. Kannattaa kuitenkin hyötykäyttää kenttää vielä kun se ei ole liian liukas ratsastettavaksi. Hauska on sinuakin nähdä tallilla ja vähän ylimääräistä heinää on Jenni tainnut saada, minun mokani, en vain ole voinut tamman nappisilmiä vastustaa. Teidänkin kommelluksia tallilla odotamme innolla, varsinkin, kun uutta heppakatrasta on saapumassa, niin Jennikin saa muutaman uuden kaverin itselleen, joiden kanssa pölistä lumisessa tarhassa (: - Odelie

[Scarlett]

9.12.2013
Iltaratsastuksen hirmuinen monsteri

"Himskatti, Eifel!" ärsyynnyin kun tamma vilahti edestäni jo ties kuinka monennetta kertaa.
Se hyppeli ja koikkeli, teki suuria pukkihyppyjä ja laukkasi kilpaa tuulen kanssa. Aina välillä se juoksi lujaa eteeni, pysähtyi kuin seinään ja vaihtoi suuntaa kuin joku taitava lännenratsu sinänsä. Tässä räntäsateessa ei kyllä huvittanut pätkänkään vertaa seistä ulkona melkein tyhjänpanttina ja tekikin mieli jo häippäistä hetkeksi sisätiloihin, mutta tiesin että ei siinäkään loppujen lopuksi mitään järkeä ollut.

"Onko se jo kauan riehunu noin?" tuttu ääni virnistää aidan toiselta puolelta.
Taisi Odelie nähdä jo ilmeestäni etten vain minuuttia ollut seissyt tässä, mutta tuntui toisaalta aika huojentavalta että sain seuraa edes hetkeksi aikaa. Siis ihan ihmisseuraa, enkä tällä hetkellä ärsyttävän puoliverisen seuraa. Nainen kävelee viereeni hymyillen.
"Arvaa kuule vaan", naurahdan. "...Sä taisit Doloa tulla hakemaan sisälle?" nyökkään tiikerinkirjavan hevosen suuntaan.
"Juups", Ode vastaa ja vilkuilee huvittuneena tammaani, joka tuntui vihdoin rauhoittuvan kun se käveli knabstrubin viereen seisomaan ja tökkimään kaveria välillä varovasti kaulaan.

Yhdessä me sitten saatiin molemmat neitokaiset kiinni ja peräkkäin lähdimme kävelemään kohti tallin lämpöisiä (ja kuivia) tiloja.

Vein Eifelin toppaloimen kuivumaan ja palasin Einfalinen luoksi varustepakki sylissäni, sekä kaiken lisäksi olin raahannut varusteetkin mukana samassa läjässä -hyvä minä. Tamma kurkki minua karsinastaan uteliaana ja se näytti aika somalta hamuessaan oven kaltereita nätisti turvallaan.
"Ootko sie soma tyttö", lepertelen hopeanmustalle astuessani harja kourassa sisälle sen karsinaan.
Tamma katseli minua korvat hörössä ja vaikutti ainakin että sillä oli todella hyvä päivä tänään.

Myöhemmin pääsimme taas kuntoilemaan sisätiloihin maneesiin. Kai minussa oli sitten sokeria niinkin paljon että en ulos viitsinyt jäädä, mutta en suinkaan ollut ainokainen tänään: Odelie ratsasti siellä jo nätillä Dolollaan.

Kiristän satulavyötä Eifelin pureskellessa kuolainta rennosti ja katsellessa lajitoverinsa liikkumista toisella puolen hallia. Taputan sitä kaulalle ja ponnistan selkään jalustimen avulla, vaikka yleensä vältin sitäkin viimeiseen asti, koska kun nousi selkään näin, niin se kulutti jalustinhihnaa entistä enemmän kuin vaikka korokkeen avulla selkäännousu.

Annan tamman lähteä kävelemään kaukana Dolon perässä uraa myöten pitkin ohjin. Satula nirskui ja narskui samassa tahdissa kuin puoliverinen liikutteli pitkiä koipiaan. Tuntui tosi mukavalta ratsastaa kun hevonenkin suhtautui siihen yllättävän positiivisesti tänään, mutta eikös se mennyt niin että mielialat tarttuivat aika helposti ihmisestä toiseen niin mikseivät ne tarttuisi myös hevosesta ihmiseen?

Juuri kun olen siirtämässä Eifeliä raviin niin kuulen jonkun tulevan maneesia kohden. Ilmeisesti Einfaline ei sitä huomannut tai sitten se ei vain tajunnut että sieltä tulisi sisälle asti joku, nimittäin heti kun maneesin ovi aukesi niin tamma hypähtää pelästyneenä kauemmas ovesta ja jää tuijottamaan sitä kohti kuin sieltä tulisi hirmuinenkin meetwurstin syöjä hirviö.

Maiskautan Eifelin rennosti takaisin liikkeelle samalla painaen pohkeita lähemmäs sen kylkiä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Onneksi tässä vuosien mittaan tasapainokin oli kerttynyt, niin minulla ei ollut mitään pelkoa tipahtaa kyydistä näin.

Nyökkään sisälle tulleelle tummatukkaiselle pojalle tervehdykseksi ja jatkan työskentelyä ravissa...

Hienoa, että Eifelin kanssa treenailu edistyy edelleen hyvää tahtia, eikä liiallisia lepopäiviä tammalle tule, että se saisi vielä vähän enemmän energiaa vikuroida suuntaan ja toiseen. Kaikille taitaa nuo tarhassa jahtaamiset olle enemmän tai vähemmän tuttuja, mutta Eifel on ainakin minun kanssani osoittautunut oikeaksi enkeliksi, omistajaa sitä pitää ehkä sitten hieman kiusata. Maneesissa tosiaan saa olla hieman varovainen, jos joku tulee sisään, siksi olisi hyvä oppia viheltämään varoitukseksi, ennen kun oven avaa. Tästäpä pitää muistuttaa kaikkia (: - Odelie

[Iida]

13. joulukuuta

epäonnea vai ei?
Iida & Jenni #2

//aikaromaani...

13. päivä, perjantai, epäonnen päivä. Aamu ja kaikki oli sujunut hyvin ilman epäonnistumisia. Olin saapunut Simoraan heti koulusta suoraa bussilla, jonka ohi juoksi musta kissa ja sen jälkeen bussi oli pysähtynyt jokaisiin valoihin. En ollut taikauskoinen, mutta kyllähän se periaatteessa välillä karmi...? Nykäisin tallin oven auki ja tuuli tarttui napakasti siihen ja meinasi paiskata sen seinään, mutta sain pidettyä siitä kiinni. Suljin sen varovasti perässäni, jottei se olisi paiskautunut kiinni. Nostin maasta reppuni ja tallikassin. Kävelin vilkaisemassa Jennin karsinaa ja menin sitten taukotupaan.

- Moi, sanoi tummatukkainen tyttö mikropizzansa parista.
- Ai hei, mä luulin ettei täällä oo ketään, vastasin ja kävelin kaapilleni.
- Mh... Mä en oo muuten nähnyt sua vielä täällä? tummatukkainen hymyili. - Mä oon Scarlett.
- Joo en mäkää oo varmaa nähy sua, mä oon Iida, hymyilin takaisin ja kiskoin tuulihousut ja tallikengät jalkaan.
- Sä varmaan oot hevosen omistaja?
- Mmm... oon joo. Omistan sen melkein mustan ponin, Jennin, vastasin kun kiskoin pannan lämmittämään tuulessa korviani.
- Aaa.. Mä oon tainnu nähä sen? Se on tammatarhassa? Ja nyt kun ne uudet hevoset tuli niin mun hepan, Eifelin, karsinanaapuri?
- Taitaa olla se, virnistin

Scarlett ei näyttänyt minua paljoa vanhemmalta, totesin samalla kun kävelimme tallin puolelle. Tytön hevonen, Elifel oli jo sisällä, joten hän jäi harjaamaan tai puuhamaan jotain muuta sen kanssa... Itse lähdin hakemaan kottikärryjä ja talikkoa. Pihalle oli alkanut laskeutua pimeys ja lumi oli sulanut pari päivää sitten. Ihan tyhmää... Nyt pihalla oli pirun liukas ja pimee, kun lumi ei ollut peittämässä sitä alleen. Työnsin kärryt Jennin karsinalle ja aloin siivoamaan. Kaikki sujui jotenkin tosi nopeasti ja lappasin ennätys vauhdilla lantaa oransseihin kottikärryihin. Kun olin valmis, nappasin vielä pari maahan tippunutta kikkaretta ja lähin työntämään kärryjä lantalaa kohti. Kaadoin lannat kasaan ja vein kärryt ja talikon sinne mistä ne olin ottanut. Kun palasin talliin, huikkasi Scarlett, että oli menossa maneesiin treenaamaan. ''Okei!'' hihkaisin takaisin.

Nappasin Jennin karsinalta sen narun ja lähdin kohti tammatarhaa ja olin liukastua pariin kertaan kun tallustin varovasti sinne. Paikansin Jennin, tamma seisoi (taas) tarhan perällä ja seisoi tuulessa silmät ummessa.
- Jennii! huusin ja tamma nosti päätään ja katosi minua kohti, muttei liikkunut.
Teputin kohti tammaani ja tunsin muiden tammojen tujotukseni. Jenni oli saanut uusia tarhakavereita, kun Odelie ja Soneü oli laajentanut tallin toimintaa. Muut tammat oli porukassa ja Jenni oli ainut joka oli eristäytynyt. Se ei oikein tullut muiden hevosten kanssa kunnolla toimeen, mutta ei se sitä haitannut.
- Moikka ponski, mumisin tammalle ja kätkin jäätyneet käteni Jennin paksun harjan alle hetkeksi. Jenni katsoi minua hieman epäillen, mutta pysyi paikallaan ja murjotti. Kiinnitin narun riimuun ja lähdin takaisin portille tamma perässäni. Avasin portin ja käänsin Jennin sen toiselle puolelle, niin että sain sen kiinni.
- No niin mennäänpä, kehotin Jenniä.

Melkein tallilla ja olin pysynyt pystyssä! Nostin katseeni jäästä talliin ja sitten - MUKS! Jalat pettivät alta ja plemahdin pehvalleni. Jenni säikähti äkillistä ääntä ja nykähdystä ja kaasutti paikalta.
- Ai saatanan, saatana! kirosin ja yritin nousta maasta, mutta parahdan ja vajoan alas. Jää kylmettää altapäin ja yritän ylös uudestaan. Jaha, ei vielä. Etsin Jenniä katseellani ja löydän tamman muhkean takamuksen jonkun heinäpaalin luota.
- Paska, mumisen ja saan pian kuulla nauru tyrähdyksen takaani. Säpsähdän ja käännän pääni äänen suuntaan. Vaalean ruskea hiuksinen mies tuijottaa minua ylhäältä päin.
- Taisit kaatua? se hihitti.
- No miltä näyttää, tiuskaisin.
- Tarvitkos apua ylös nousemisessa?
En vastannut mutta ojensin käteni. Mies tarttui siihen ja nykäisi minua ylöspäin.
- Aah... Saatana, murisin kun pääsin kivuliaasti takaisin ylös.
- Ei kai se noin kauheesti voinut sattua?

Katsoin miestä murhaavasti ja lähdin pyydystämään Jenniä.

- Eikö saa edes kiitosta, kun auttaa hätään joutuvia naisia ylös? se huusi perääni.
- Kiitos, huusin selkäni taakse ja hiivin kohti Jenniä, joka rauhassa söi heinää.
En voinut ottaa suura askeleita, sillä pehvaani sattu niiiin pirusti. Se siitä ratsastuksesta, totesin mielessäni ja nappasin Jennin riimusta kiinni.
- Nyt loppuu akka toi syöminen, ärisin sille, Jenni katsoi minua tummilla silmillään ja laittoi korvansa höröön. Naurahdin sille ja lähdin taluttamaan sitä talliin, johon me tällä kertaa päästiin. Vein Jennin sen karsinaan ja aloin harjaamaan. Jenni oli saanut muhkean talvikarvan ja se muistuttikin kovasti mammuttia.

Harjasin Jennin läpi kotaisin ja kiristin parit löysät hokit. Hain suitset ja liinan talliin, jos ei ratsastusta niin sitten juoksutusta! Olin ostanut Jennin suitsiin uuden turparemmin ja otsapannan, pinkkiä niissä. Vaaleanpunainen / pinkki sopi Jennille hyvin, joten melkein kaikki sen varusteet oli vaaleanpunaisia. Tungin kädellä lämmitetyt kuolaimet Jennin suuhun ja kiristin parit remelit. Käärin liinan siistiksi käteeni ja avasin hampaita kiristellen karsinan oven. Jenni yritti rynnätä, mutta nykäsin äkäisesti narusta ja tamma asettu aloilleen.

- Täällä sitä taas mennään, varo ettet kaadu, kuului takaani.
Pysäytin Jennin ja käännyin katsomaan puhujaa. Taas se ruskea hiuksinen mies. Mutta, nyt sillä oli seuraa, pystytukkainen mies, silläkin vaaleat semmoiset. Uusi tyyppi katsoi kysyvästi auttajaani ja sitten minua.
- Joo, en mä kaatua enää ajatellu, vastasin hymyillen.
- Hei, mä oon nähnyt sut! hokasi se toinen,  nimi on  Mikael. Se valmentaja.
- Oho, nytkö vasta tajustit? virnistit.
- Sun nimi oli Iida, eikö?
- Juu.
- Mä oon Mikael, kuten varmaan tiiät, mut tän, Mikael osoitti peukullaan kohti auttajaani. - Sen nimi on Rami, jos tiesit?
- En tiennyt mutta nytpä tiiän, hymyilin molemmille. - Mut me mennää nyt Jennin kanssa maneesii, näkyillää!
- Joo, nähää, jompi kumpi vastasi.

Kun käänsin heille selkänsä ja lähdin taluttamaan Jenniä pois tallista kuulin Mikaelin kysyvän, mitä Rami oli kaatumisella tarkoittanut. Rami ei vastannut ainakaan kun olin kuuloetäisyydellä, vaan sanoi jotain valtavasta perseestä. Hm... Toivottavasti se tarkoitti Jennin omaa.

Huhuilin maneesinovelta, jos siellä joku olisi ollut, mutta ei. Ilmeisesti Scarlett oli jo treenannut Eifelin kanssa. Kävelin Jennin kanssa ensin pari kierrosta molempiin suuntiin ja kokeilin kuinka suuria askeleita pysyin ottamaan, ennenkö kipu tuli. Tulos oli: ei kovin suuria. Käänsin Jennin ympyrälle ja kävelin sen kanssa sen pari kertaa, ennen kuin päästin tamman kulkemaan sitä yksin. Raippaa ei tullut mukaan, harmittelin, mutta Jennillä näytti virtaa riittävän muutenkin, joten ehkä se olisi ollut vain turha. Maiskautin ja sain Jennin raviin. Tamma heilutteli päätään ja sen häntä teki pari nykivää liikettä. Jenni näytti hienolta, kun se tuli kunnon ravia ja laski päätään alaspäin. Harvoin se tuolta näytti kun olin selässä... harmittelin.

Annoin Jennin juosta pari kierrosta letkeää ravia, ennen kuin käsin sen laukkaan, joka tuli parin suuren pukin kera, jonka jälkeen Jenni heilutteli päätään ylös, alas, ylös, alas... Pyysin Jenniä hidastamaan laukkan raviin, josta hetken päästä käyntiin asti. Kävin vaihtamassa narun puolta ja käänsin myös Jennin ympäri. Ravia toiseenkin suuntaan ja vähän laukkaa. Jennillä riitti energiaa pariin lisä pukkiin ja pään heilutteluun. Oli varmaan ihan hyvä, että liinasin sitä enkä ratsastanut. Pyysin Jennin käyniin ja menin sen luokse. Pörrötin sen etutukkaa ja pussasin sen otsaa.

- Sä oot Jenni ihana poni, mumisin mustaa otsaa vasten.

Suitsikuva:3

Ompas söpö kuva Jennistä! Kiva kun suakin on näkynyt tallilla vähän useemmin. Mikael kertoikin että sulla oli käynyt vähän huono tuuri meidän jääpihalla tän pahamaineisen perjantain kunniaksi. Harmi että Jenni pääsi karkuun, mutta onneksi ei kuitenkaan pahemmin käynyt. Näin joulukuun puolella kelit saattaa olla vähän liukkaita, pitäis ehkä harkita jos hiekoittais vähän tota Simorankin pihaa. Taisit myös tehdä tuttavuutta Ramin kanssa. Mies osaa olla välillä vähän tyly, mutta ei kannata välittää. Olisi kiva lähteä vaikka porukalla maastoon, joten tule vaan nykäisemään hihasta jos yhteinen maastolenkki kiinnostaa! - Soneü

[Scarlett]

18.12.2013
18.12.2013

Siinä minä istuin suuren tamman selässä kun se hengitti syvään katsellen edessä kohoavia esteitä. Sen korvat kääntyilivät eteen- ja taaksepäin kun se tarkkaili minua ja katseli sitä jännittäviä asioita. Tunsin sen pelon ja kaikki vain huonoista kokemuksista. Itse pysyin tyynenä ja yritin ajatella mahdollisimman positiivisesti. Se tästä vielä puuttuisi jos hevonen luulisi minun pelkäävän ja epäröivän tamman lisäksi. Siitä ei tulisi mitään. Maiskautan puoliverisen liikkeelle ja pian se laukkasi liitävin askelin ympäri maneesin uria. Sen kaviot tömähtelivät vuorotellen maata vasten ja se sai onnen kuohahtamaan sisälläni. Tämä oli kuin unta...

Saatuani temmon sopivaksi ja kun varmistin että Eifel kuunteli minua, käännän sen ohjan, pohkeen ja osittain istunnan avullani kohti ensimmäistä estettä: 40cm ristikkoa. Vaikka este olikin hyvin matala ja Einfalinella riitti kapasiteettia paljon korkeampiin, niin silti tunsin kuinka hopeanmustan vauhti meinasi hidastua. Se alkoi epäröimään.

Painan pohkeet lähemmäs sen kylkiä ja annan positiivisuuden tunteen vallata itseni: "Minä tiedän että onnistumme" ja saan tammankin uskaliaammaksi. Nyt olisi pitkään vaalittu luottamuksemme koetuksella, sekä 13 vuoden ratsastuskokemukseni. Vain kaksi vaihtoehtoa: onnistuminen ja epäonnistuminen, ja jälkeinen ei ollut tänään mahdollinen. Ei kun minä sain päättää.

Esteen lähellä Lite Einfaline lähes pysähtyy, mutta ehdin huomata sen ajoissa ja "kannustin" sitä hyppäämään yli. Pidin pohkeet lähellä, myötäsin ja maiskutin. Hetken epäröinnin jälkeen neitokainen hyppää kuin hyppää pienen esteen ylitse, vaikka ilmavaraa jäikin erittäin paljon. Aivan kuin sen alla olisi ollut hirviö, joka yrittäisi syödä sen.

Taputan Eifeliä kaulalle ja suuntaan sen uudestaan kohti samaa estettä. Kaviot rummuttavat maata ja myös tällä kertaa huomasin hentoista epäröintiä, mutta sitä ei ollut nyt läheskään yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla.

Muutaman kerran jälkeen esteen ylitys sujui jo todella hyvin, vaikka ilmavaraa jäi enemmän kuin hieman esteen ja hevosen väliin. Silti taisin välillä tuntea että Eifel jopa imi hieman estettä kohti. Suurin osa kalvavasta epäröinnistä oli pudonnut matkan varrelle. Ehkä me törmättäisiin vielä sen kanssa, mutta tämä päivä oli hyvä alku.

Kun myöhemmin huomasin Soneun tallin pihalla, olin onnesta soikeana kun pystyin sanomaan:
"Me onnistuttiin..."

Mahtavaa kuulla että teillä menee hyvin ja ilmeisesti edistystä tapahtuu. Eifel onkin jo tuntunut käyttäytyvän paljon rauhallisemmin kun tallissa on liikkunut ja iltatallia tehnyt. Jos teitä kiinnostaa saada palautetta tai ohjeistusta hyppäämisen suhteen, kannattaa nykäistä hihasta Mikaelia. Luulen, että jos oikein vakuuttavasti pyydät, hän saattaisi suostua pitämään teille yksityistä estevalmennusta. Mikaelin mukaan teissä kahdessa on potentiaalia esteille. - Soneü

[Scarlett]

20.12.2013
Maastoon(ko)?

Rapsuttelen rauhassa tammatarhassa olevia hevosia -tällä kertaa Allia ja Eifeliä. Musta shetlanninponi Jenni katseli meitä vähän matkan päästä, eikä suostunut tulemaan mukaan "hemmotteluhetkeen", vaan tyytyväisenä se söi maassa lojuvia heinänkorsia. Neljäs tarhan asukkaista oltiin viety jo sisälle hoidettavaksi Soneun johdolla, ja seuraavaksi sisälle pääsisi myös rakas puoliveriseni hopeakarvoineen.

Kylmä viima puhalsi silloin tällöin heilutellen hevosten jouhia ja hiuksiani sen tahdissa. Taas suuret suunnitelmat kunnon maastolenkistä menivät sivusuun, sillä sadekuurojen takia en viitsinyt ulkona kovastikaan ratsastella. Ilmeisesti mut oltiin tehty ihan sokerista, mutta tämän päivän reissu siirtyisi taas myöhemmälle, toivonmukaan vain viikonloppuun...

Saatuani Eifelin tarhan portista ulos, Suvi, Allin hoitaja käveli ohitseni ilmeisesti hakemaan hoidokkiaan myös sisälle. Tervehdin blondia hymyillen ja jatkan matkaani sisälle talliin, jossa kävikin jo aikamoinen kuhina tuntiratsastajien myötä. Hitsi, tulin näköjään erittäin huonoon aikaan tallille, sillä nyt myös maneesi olisi varattu ja joutuisin sittenkin pihalle.

***

Hoidettuani Einfalinen kiiltäväksi ja hyvinvoivan näköiseksi, lähdin etsimään maastoon seuraa. Ulos kun sittenkin joutuisin niin parempi vaihtoehto olisi kuitenkin mennä maastoon kuin pyöriä kentällä yksinään. Pian saankin näkökenttääni tutun tyypin ja lähden valkoista hammasrivistöä vilauttaen kohti oivaa maastokaveria.
"Terve Soneü!" hymyilen saaden naisen huomion itseeni, joka tervehtii vastavuoroisesti myös minua. "Oisko susta saanut mukavaa maastoseuraa mun ja Eifelin seuraksi? Ajateltiin mennä maastoestereitin kautta Liekkikosken sillalle ja sieltä laukkasuoran kautta kotia. En nyt ole täysin varma reitti valinnasta, mutta mitä nyt sain Ramilta udeltua", virnistän ja nojaan kädelläni seinää vasten.
"Kyllä minä voisin varmaan mukaan 'uhrautua'. Pääsisi Nessullakin vähän kokeilemaan maastoilua ennen kuin päästää sitä tuntilaisten riemuksi maastoon." Soneü naurahtaa ja vilkuilee pikaisesti miten tuntilaiset suoriutuvat hevostensa kanssa. "Tavataanko vaikka vartin päästä pihalla?"

Sovittuamme asiasta hiipparoin varustepinkka sylissäni takaisin karsinalle, jossa Eifel pyöri innoissaan ympäri asumustaan tietäessään että pääsisi pian liikkumaan. Hymyillen lasken varusteet alas: satulan seinää vasten nojaamaan ja suitset oveen roikkumaan ennen kuin avaan karsinan oven ja astun sisälle karsinaan päitset kourassani. Kun tuntilaiset äsken alkoivat lähtemään maneesin suuntaan niin voisin ihan hyvin sitoa tamman käytävälle, sillä itse koin sen aina parhaimmaksi vaihtoehdoksi varustaessa hevosta. Tai sitten se oli vain tottumiskysymys. Edellisellä tallillani nimittäin piti sitoa hevoset harjauksenkin ajaksi käytävälle, eikä siihen silloin ollut mitään erityistä syytä.

Kiinnitettyäni puoliverisen keskelle käytävää, hyvin kummaltakin puolelta, niin pääsen nostamaan satulan Einfalinen selkään. Kuolaimet neiti ottaa nätisti suuhunsa ilman kummempia pään nosteluita ja pian me olimmekin täysin valmiita tulevaa reissua varten.

***

Pihalla saimme hetken ajan odotella Soneüta ja mustaa Nessua, mutta sillä välin sain antaa Eifelin kävellä rennosti ympyrää pihamaalla. Ylimääräinen lämmittely ei koskaan olisi pahasta.

Pian olimmekin jo kävelemässä maastoestereittiä pitkin kohti siltaa.
"On kyllä hienoa seutua!" totean haltioituneena, vaikka kovin pitkää matkaa emme olleetkaan menneet, eikä edes lumi koristanut teiden pintoja valkealla hohteellaan.
Eifel katseli uteliaana uutta ympäristöä ja se piti myös toista mustaa tammaa erittäin mielenkiintoisena kaverina.
"Onhan tämä" nainenkin myöntää tyytyväisenä ja olisihan se ollut outoa jos hän ei ylpeänä kantaisi sitä asiaa hartioillaan että pystyi ratsastamaan tälläisella alueella milloin tahansa. "Mutta on täällä upeampiakin paikkoja! Et ole vielä nähnyt mitään" Sone virnistää ja vinkkaa toista silmäänsä.

Annamme hevosten kävellä pitkin ohjin noin parin kilometrin verran siihen kohtaan missä vesi alkoi näkymään. Loppumatkan sillalle ravailimmekin jo ja hevoset, varsinkin Nessu sai uutta puhtia kaverin yrittäessä loikkia nopeampaa ja nopeampaa. Jouduinkin jarruttelemaan Eifelin menoa vähän väliä, mutta onnekseni se ei mikään kovasuinen ollut, joten suuren tamman hallinta oli suhteellisen helppoa. Innoissaanhan se vain oli ja koska se ravaili kuitenkin pidemmin askelin kuin Soneün ratsu, niin pitihän meidän pysyä lähellä toista ratsukkoa.

Sillan kohdalla pysäytämme ratsut ja Sone ohjaa tammansa sillan päälle asti. Minä en onnistunut menemään perässä, koska Einfalinea jännitti yllättävän paljon sillan päälle astuminen ja se meinasi loikkia pystyyn jos väkisin sitä yritin sinne ohjata, joten jätin urakan suosiolla väliin.

Päästyämme ravissa sillalta laukkasuoran kohdalle niin annamme molempien tammojen siirtyä rentoon laukkaan, vaikka rauhallista tempoa taisi olla kummallakin hankala pitää. Nessulla taisi olla kiire takaisin tallille ja Einfaline vain oli innoissaan maastolenkkeilystä kentälle tai maneesiin menon sijaan. Muutamia pukitteluja koimme, mutta hengissä pääsimme laukkasuoran loppuun ja siitä takaisin tallille.

Kiitän tallin omistajaa ehkä hieman lyhyehköstä reissusta, mutta todella mukavasta maastoseurasta. Pitäisi käydä useamminkin!

Meiltä tosiaan löytyvät aivan upeat maastot, joskaan Rami ei taida olla paras valinta reittiä ehdottamaan. Kiva, että tulit kysymään mukaan, lähden ilomielin maastoon ihan milloin vain, kun noita hevosia on kuitenkin liikutettavana aika monta. Eifel vaikuttaa upealta hevoselta, vaikkakaan ei siltä kaikkein helpoimmalta. Olisi joskus kiva kokeilla tammaa jos haluat vaihtaa hevosia päittäin vaikka Morttiin, joka on ihan mukava ja reipas, mutta tuppaa joskus innostumaan aivan liikaa.  Kiitos maastoseurasta myös itsellesi! - Soneü

[Scarlett]

21.12.2013
Irtohypytystä kentällä ja lievää ärsyyntymistä sitä ennen

Päivän ensimmäiset tuntilaiset hoitivat hevosiaan vielä karsinoissa. Jotkut odottelivat jo valmiin hevosen kanssa maneesiin lähtöä, mutta minä käärin vielä punaisia pinteleitä Eifelin kaikkiin jalkoihin. Pian kuului ääniä käytävän puolelta ja neljä tuntihevosta lähti kävelemään ratsastajiensa vierellä kohti lämmintä hallia. Itsekin sain käärittyä viimeisen jalan pintelin valmiiksi ja lähdin taluttamaan tammaa muiden perässä kohti tallin ulko-ovia juoksutusraippa kädessäni. Yllättäen kuitenkin huomaan maan katoavan jalkojeni alta ja läsähdän vatsalleni tallin käytävälle. Pitihän näin sattua kun keskittyi aivan muihin asioihin kuin kävelemiseen. Joulun ja uudenvuoden odotus jännitytti ja toisaalta ilostutti, mutta nyt kaikki nekin ajatukset lensivät päästäni pois.

Koska kaikki kävi niin nopeasti, niin pian huomaan vain Einfalinen tumman takapuolen juoksemassa tuntihevosten ohi. Se kiilasi Allin ohitse niin että jopa kiltti tamma näytti kaverilleen ärsyyntymisen merkkejä. Mitä nyt tuli änkemään siitä välistä. Noustessani ylös Allin taluttaja vilkaisee minua pahasti, sillä ilmeisesti hänkin oli hieman pelästynyt kun suurikokoinen karvamoottori juoksee yllättäen ohitse kun ei talutettavakaan näyttänyt iloisimmasta päästä olevalta.

Pahoittelen hevostani, joka kerkesi karata jo muiden perässä pihamaalle kuin pieru Saharaan ja kävelen ripeästi ulos katsomaan näkyikö tammaa enää missään kun se kerran pääsi irti. Yllätys oli kuitenkin suuri kun se kulki jonon perässä, tai oikeastaan sen vierellä muiden tuntihevosten rinnalla. Lähdin siis itsekin kohti maneesia. Hölmö otus.

Maneesille päästyäni hymyilytti nähdessäni Mikaelin ja Odelien hämmentyneet ilmeet vapaana olevan puoliverisen pyrähtäessä heidän vierestään täyteen laukkaan. Ilmeisesti heidän juttelutuokionsa oli keskeytynyt kun he eivät olleet täysin varmasti vielä hoksanneet mitä oli tapahtunut. Hali luimisteli maneesin keskellä kaarrossa aina kun hopeanmusta olento juoksi sen ohitse innoissaan. Pari tuntiratsastajaa näyttivät hymyilevän villille hevoselle ja Vaden teki jopa mieli lähteä tammaneidin perään. Iloisuus näytti olevan tarttuvaa.

Ennen kuin Odelie tai Mikael hoksasivat kysyä minulta mitään, minä jo karjaisen Eifelin nimen, jolloin se pysähtyi kuin seinään. Se katseli niin soman näköisenä minua koiranpentu katseellaan että melkein jo nauratti. Se oli niin hellyttävä hevonen, vaikka olikin välillä erittäin ärsyttävää sorttia.

Kipaisen nappaamassa ilmassa roikkuvasta narusta kiinni ja talutan puoliverisen ulos maneesista. Mikael virnisti tapahtuneelle, mutta kumpikaan heistä ei vieläkään maininnut asiasta mitään.
"Ratsastajien piristys sessio", mainitsen itse hymyillen ja talutan Eifelin kentälle, jonne olin kasannut jo kujaksi muutamia esteitä.
Jos nyt sujuisi hyvin niin ehkä pian päästäisiin treenaamaan esteitä kovemmin ja ehkä ensivuonna päästäisiin jo kisaamaankin. Se nähtäisiin sitten.

Loppu ajan sitten treenattiin esteiden ylittämistä ja voin taas mainita että estekammo taisi olla sillä jo historiaa suurimmalta osin...

(Meni vähän päällekkäin Suvin tarinan kanssa kun en älynnyt lukea tämän päivän tarinoita alkuun kun alotin tätä jo eilen. Pitää sitten ensikerrasta alkaen tarkistaa asiat paremmin.)


On hienoa huomata, että Eifelin karusta menneisyydestä huolimatta, te edistytte kokoajan parempaan suuntaan. Eihän pienelle takapakille tai tempuilulle voi koskaan mitään, mutta näikin lyhyessä ajassa Eifelin kotiutuessa Simoraan näkyvää edistystä on tapahtunut. Tosiaan yllätys oli Eifelin tempaus meille kaikille, mutta kannattaa katsoa sitä positiivisestakin kulmasta, tuntihevoset saivat hieman vipinää jalkoihinsa, eikä vähään aikaan olla niitä noin reippaina nähty, kiitos siitä vain teille (; - Odelie

[Scarlett]

2.1.2014
Uuden vuoden maastakäsittelyä


Olin taluttanut Eifelin kentälle, jotta päästäisiin harjoittelemaan maastakäsittelyn juttuja. Pidin niitä erittäin tärkeinä, koska se syvensi luottamusta hevosen ja "ohjaajan" välillä. Hymyillen kokeilen ensin muistiko tamma jo opettamiani asioita sille, joten taitan porkkanan palan taskustani näyttäen sitä hopeanmustalle kaunottarelle. Eifel ravistelee mustaa harjaansa ja se kävelee tyytyväisenä takaisin luokseni kun olin päästänyt sen irti riimunnarusta. Se pysähtyy eteeni ja laitan porkkanan palan sen etujalkojen väliin niin että se joutui kurottelemaan sitä jalkojensa välistä. Tämä oli hyvä liike myös selän lihasten venyttelyyn... Kun Eifel kurotti hienosti porkkanaa kohti niin nostan sen toista etujalkaa laittaen sen koukkuun maata vasten, jolloin puoliverinen kirjaimellisesti kumarsi. Palkitsen tamman ja annan sen nousta ylös.

Seuraavaksi siirryn puoliverisen lavan viereen sivuttain ja koskemalla sen kylkeä ja maiskauttamalla sain sen siirtymään sivulle. Väistämään minua. Annan taas palkinnon uteliaana olevalle tammalle, joka korvat hörössä melkeinpä odotti että mitä seuraavaksi. Rapsutan sitä harjan tyvestä ja seuraavaksi pyydän sitä peruuttamaan ottamalla raipan ja pitämällä sen molemmista päistä käsin kiinni seisten samalla hopeanmustan edessä ja maiskauttaen, jolloin se siirtyi muutamia askelia kauemmas minusta.

Sitten jatkamme niin että lähden ensin kävelemään, sitten juoksemaan porkkana kädessäni, jolloin sain uteliaan hevosen seuraamaan. Jos se tuli liian lähelle koskin sen turpaan, jolloin se heilautti päätään ja hidasti vauhtiaan. Kun pysähdyin niin pysähtyi kauraturpakin ja palkitsin sen.

Välillä Eifel innostui liikaa ja se pukitteli että nousi pystyyn, mutta se ei ollut ärsyyntynyt vaan onneksi innoissaan. Hymyilin villille tammalle ja pyydän sen luokseni.
Seuraavaksi juoksutan sitä hetken aikaa ympäri kenttää, jotta energia vähenisi seuraavaa juttua varten: ratsastamista.

Juoksuttamisen jälkeen kiipeän suuren tamman selkään korokkeelta ja aluksi kiepautan riimunnarun sen kaulan ympäri niin että pidin sen päistä kiinni. Naru oli kätevä siihen kun halusi hevosen pysyvän aloillaan, sekä oiva väline ratsastajan tasapainon säilymiseen. Sitten löysään narua ja istunnan avulla saan Einfalinen kävelemään eteenpäin. Yritän pysyä itse vain rentona ja vaikuttaa vauhdin lujuuteen vain istunnallani, en edes äänellä.

Tein paljon pysähdyksiä niin että ensin kokeilen istunnalla pysäyttää sen, mutta jos se ei tehonnut niin käytin hellästi narua apuna ja jos sekään ei vielä tehonnut niin käytin narua hieman voimakkaammin...

Kun tulos oli se että hevonen oli kuuliainen ja pysähtyi lähes heti istunnan avulla niin palkitsen sen ja laskeudun paljaasta selästä takaisin maahan. Taputan sitä tyytyväisenä kaulalle.
"Oot sie aika taitava neitokainen", hymyilen säteilevänä ja pian näen aidan luona istuvan pikku pojan ja käännän katseeni hymyillen häneen.
"Moi Jason", virnistän tummatukkaiselle pojalle kiinnittäen riimunnarun päitsiin kiinni ja sitten taluttaen Eifelin portille, Oden pojan luokse.
"Moi!" Jason vastaa paljastaen valkean hammasrivistönsä ja sitten kiinnittäen katseensa vieressäni seisovaan tammaan, joka laski päätään kiinnostuneena pojan luokse.

Avaan portin ja talutan tamman ulos siitä hyvästellen pojan. Vien Eifelin karsinaansa ja matkalla tervehdin myös uutta hoitajaa Elinaa ja Rawanaa, joihin en
ollut muutamaa sanaa enempää tutustunut.

Myös Suvin tapasin myöhemmin kun puunasin tammani varusteita satulahuoneessa satulasaippuan kera. Hän jopa liittyi joukkooni ja yhdessä saimme varusteet ennätys(nopeasti)hitaasti valmiiksi kun juttelimme kaikenlaisista asioita, kuten uudesta vuodesta ja hevosista. Siinä samalla sain idean myös rungottoman satulan hankkimiseen, sillä sellainen olisi mukava varsinkin maastoon!

[Scarlett]

Koneelle päästyäni lataan kuvan paremmin, mutta nyt näin. Ihmisen kasvot mitä on ja värit aika väärät, mutta olkoon nekin kun kadotin tummanruskean puuvärini jonnekin. =D

Kuva

[Jason]

Mä mulkasin Soneüta, joka yritti tulla auttamaan kun Iivu taas kerran näykkäsi ilmaa ja luimisteli mulle vihaisesti. Me ei oltu vieläkään oikeen löydety Iivunkaa yhteistä säveltä, vaan se koetteli mua ihan loppuun asti. Joskus se suututti mua hirveesti, mut kyl mä ymmärsin myös sen, ettei Iivu nähny mut kun pikku poikana, joka yrittää tulla sörkkimään sitä sen alueelle. Soneün perääntyessä mä nappasin taas Iivun takakaviosta kiinni ja putsasin sen, vaikka ruuna yritti vetää sitä pois kokoajan ja meinasin jo kolmannen kerran kaatua kumoon. Kavion onnistuessa taputin kuitenkin Iivua pehvalle ja menin hakemaan karsinan ulkopuolelta satulaa. Joskus mua suututti, että aina kun tein jotain Iivun kanssa, oli joku mua vahtimassa, mut eihän ylisuojelevalle äitille voinu mitään.

"Anna mä autan ton kanssa" Soneü lähesty mua ja seurasi karsinaan asti. Mä silti nostin satulaa Iivun selkään, eikä Soneün tarvinnu auttaa kun vähän, ei enää kauaa, ni saisin satulankin ite laitettua selkään. Iivu naksutteli hampaitaan silti, eikä me meinattu päästä sen toiselle puolelle ja taas kerran satulan laitto oli yhtä taistelua.

Äiti katseli mua hieman huolestuneena, kun nousin kevyesti Iivun selkään ja ruuna lähti heti liikkelle. Mua se ei enään haitannut, koska jalustimet oli aina mulle sopivat, kun kukaan muu ei sillä ratastanut ilman mun lupaa ja nyt olin hoitanut kotityötkin kunnolla, että sain mennä Iivulla joka päivä. Olisin halunnut jo päästä hyppäämään sen kanssa esteitä, mutta mä olin kuulemma liian pieni ja liian uhkarohkea. Just joo, mä olin ihan tarpeeks vanha jo ja mua ärsytti kun Soneükin kohteli mua, kun olisin joku pikku poika, vaikka mä olin pelastanu sen monta kertaa miesongelmilta ja silleen. Keräsin ohjat nyt käteeni ja pyyhin kaikki ajatukset pois päästäni. Mulle oli opetettu, että ratsastus sujuu parhaiten, kun ei mietiskele turhia ja tästä se taas sitten lähti.

"Myötää vähän Jason ohjaa sille, niin saatte tahtia paremmin kuntoon, noin hyvä, työnnä jalkoja kohti maata, juuri noin, hyvä" Soneü ohjeisti mua äidin lähtiessä tekemään ruokaa. Hyvä, koska äiti oli ärsyttävä kun se opetti ja mä tykkäsin Soneün äänestä paljon enemmän. Mä olin kehittynyt kyllä ratsastajana aika paljon, enkä enään pomppinut selässä, vaan pystyin istumaan siellä aika hiljaa, ainakin Iivulla, mut isot hevoset oli edelleen tosi vaikeita.

"Älä horjahda eteen Jason vaan suorista nyt selkä, yitä ylläpitää se ryhti, kyllä sulla vatsalihaksia riittää" Soneü kannusti mua ja mä hymyilin ja tietty yritin, mut mua sattu vatsaan ihan hirveesti. Onneksi pääsin sitten siirtymään käyntiin ja hetken melkeen pidätin itkua, kun mua sattu niin paljon, mut sitä en ikinä kertoisi kellekkään. Se ois noloa.

"No mitä mieltä sä olet, haluutko kokeilla puomeja tänään?" Soneü nojasi maneesin seinään ja katseli kun ratsastin pörisenvän ruunan kanssa sen ohi. Taputtelin Iivua ja näytin hetken mietteliäältä, vaikka en tarkotuksella. Tietty mä halusin!

"Joo, haluun" Nyökkäsin hymyillen ja korjasin valahtaneen kypärän takaisin paikalleen.

"Valmistaudu sitten taas vähän reippaampaan menoon, vaikka eihän sulle laukka oo ollu mitenkään vaikeeta" Soneü naurahti ja lähti hakemaan puomeja katsomon puoleisesta varastosta. Mä tuhahdin naisen ihan järjettömille sanoille ja ratsastis katsomon viertä.

"Mikään ei oo mulle vaikeeta" totesin, enkä ymmärtänyt miks Soneü vaan naurahti, ennen kun nappai ensimmäiset kaksi puomia mukaansa. Joskus musta tuntui, ettei Soneü ottanut mua tosissaan, mut joku päivä se vielä lankeaa mun hurmaavaan hymyyn. Kaikki tytöt teki niin, ainoastaan sen ärsyttävän Mikaelin takia kaikki meni aina ihan pieleen.

Keräsin ohjat taas käsiini ja maiskautin Iivun kunnolla liikkeelle. Me päästiin heti siirtymään raviin ja pidettelin vähän sen menoa, että mä pystyisin taas istua sen kyydissä kunnolla. Me aiottiin eka ylittää puomeja ravissa, jotta saataisin tahtia kuntoon ja Iivun innostusta laantumaan, mutta Soneü myös lupasi, että mä saan kokeilla niitä myös laukassa. Kevensin Iivulla ja ohjasin sen puomeja kohti. Taas kerran ruuna yritti reipastaa tahtiaan ja puikkelehti, mutta puristin itteni kaikin voimin kiinni satulaan ja pidättelin sitä. Me ylitettiin puomit ilman yhtäkään kolahdusta, joten sain taputtaa tyytyväisenä Iivua. Seuraavaksi oli vuorossa laukkaa ja saatiin olla varmoja, että Iivua ei pysäyttäisi mikään käsky. Sillä tuulella se taas oli.

[Scarlett]

Rentoa meininkiä
12.1.2014

"Moi", tervehdin Suvia ja Rawanaa, jotka kävelivät sisälle huoneeseen makoillessani rennosti sohvalla.
"Eikös sun pitäis liikuttaa Eifeliä..?" Rawana virnistää ja tunkee viereeni sohvalle, joka oli helpommin sanottu kuin tehty kun olin vallanut koko sohvan omaan käyttööni.
"Liikutettu!" naurahdan ja yritän nousta ylös Suvinkin änkiessä istumaan, mutta ennen kun kerkesin reagoida mitenkään niin mut oltiin tiputettu jo lattialle.
Jo paikalla ollut Jason hihitti ja joi mukistaan kaakaota. Mä nousin ylös ja menin istumaan pikkupojan viereen katsellen sohvan valtaajia. Ahneella huono loppu. Siis mulla kun menetin sohvan sitten kokonaan.

"Ooksä ollu jo kauan täällä?" Suvi kysäisee multa hymyillen.
Olinhan mä varmaan ollutkin, mietin. Ensin olen hoitanut ja liikuttanut Einfalinen, jonka jälkeen putsasin vielä sen varusteet ja kipot.
"Kyl mä varmaan kolmisen tuntia oon ollu..."
"Vajaat kolmisen tuntia", Jason myhäilee, mutta olihan hän nähnyt kun olin tallille tullut.
Pörrötän pojan hiuksia ja nousen jälleen ylös, tosin tällä kertaa pois koko huoneesta.
"Hei!" Jason hihkaisee mun perään ja jää selvittämään hiuskuontaloaan siistimmäksi.

Haukotellen kävelen ulos tarhojen luokse. Kylmä pakkanen tuntui luissa ja ytimissä, joten vedän takkia ylemmäs ja pipoa syvemmälle päähän.
"Eifel!" huudahdan tammalle, joka söi päiväheiniään yhdessä Allin, Sallin ja Jennin kanssa.
Tamma nostaa päätään heinänkorsia suustaan roikkuen ja hengähtää syvään, ennen kuin talsii rennosti minua kohti. Naurahdan sille ja rapsutan sitä harjan tyvestä hellästi, ojentaen neidille samalla taskustani porkkanan palasen, joka katosi heti parempiin suihin.

Salli hörisee tuttavallisesti kauempana ja pian Einfaline hypähtää vierestäni täyteen laukkaan ja pysähtyy vasta Sallin vierellä pukkaisten sitä leikkisästi lavalle. Toinen tamma painaa korvansa hetkeksi luimuun ja se saa hopeanmustan palaamaan omalle heinäkasalleen jatkamaan syömistään.

Hymyilen ja lähden kävelemään talvisäässä kohti kotia.

Hei Scarlett! Sinun ja Eifelin yhteistyötä ja kehittymistä on mukava seurata tarinoissasi, varsinkin kun kirjoitat aktiivisesti. (: Ilmeisesti alatte päästä jo eroon pahimmasta jännittyneisyydestä esteillä ja Mikaelkin mainitsi kuinka hyvin teillä oli sujunut estevalmennuksessa. Piirtämäsi kuva oli myös todella suloinen ja katselisin mielelläni lisääkin piirroksiasi tulevaisuudessa. - Soneü

[Linnea]

Saavuttiin – 13.1.2014


Aurinko paistoi, vaikka pakkastakin oli jo jonkun verran. Koko talvi oli ollut hyvin lämmin, mutta nyt oli jopa muutamia pakkasasteita kertynyt tälle päivälle. Hymyilytti. Takanani roikkui musta-hopeinen traileri, jonka sisällä uusi hevoseni ”Miyssa” seisoskeli menossa kohti uutta tallia; Simoraa. Kotitallia etsiessäni Simora oli lähes automaattisesti päätynyt listalle, koska siellä oleili jo tuttuja henkilöitä. Scarletin nyt olin tuntenut vajaat neljä vuotta ja Suviinkin tutustuin viimevuoden alkupuoliskolla kun hän alkoi hoitaa Miyssan isää Wrindiä.

Parkkeeraan autoni Simoran tallipihalle ja nousen autosta iloisena ulos. Muutamat hevoset käyskentelivät tarhoissa rennon oloisena nauttien kepeästä talvisäästä. Pian trailerista kuuluu hörähtelyjä ja kuopimista, jolloin tajuan lopettaa maisemien ihailun ja siirtyä avaamaan lastaussiltaa.

Valkoinen häntä heilui hermostuneena puolelta toiselle siniloimisen tamman takana. Talutan punarautiaan ulos kuljetuskopista ja pihamaalla Miyssa piti päätänsä korkealla ja katseli paikkaa lähes orimaisella käytöksellä. Tamma hirnui ja tanssahteli kepeästi jalalta toiselle, kunnes näköpiiriin ilmestyi toinen kaksijalkainen, jolloin tamma jämähti patsaan lailla vilkuilemaan häntä.

”Moikka!” nainen tervehtii kävellen meidän luokse.
Miyssa yrittää hamuta uteliaana uutta tuttavaa ja naurahdan hevosen käytökselle ennen kuin tervehdin tallin omistajaa vastavuorostani. Olinhan aikaisemmin käynyt vilkuilemassa kuitenkin tallin tiloja, jolloin olin Soneühun tutustunut.
”Tämmönen höppänä neiti on siis tulossa tänne asustelemaan, jos vaan huolitte”, virnistän.
Soneü naurahtaa ja lähtee opastamaan meitä uutta karsinaa ja Miyssan kotia kohti…

Juuri ennen kun olen ajamassa pois tallin pihasta jättäen ensimmäisen päiväni Simorassa, näen tutun hahmon näköpiirissä ja huikkaan Suville terveiset. Nyt nähtäisiin useammin.

---

(Tähän tulee kuvaa)

1hm

Tervetuloa Simoraan! Miyssalla olikin varmaan paljon tutkittavaa uuteen talliin muuttaessa, mutta tamma on tuntunut sopeutuvan meille oikein hyvin. Mikael ehti jo innostua että saisi teistä uuden ratsukon korkeampiin estevalmennuksiin, se on ihan innoissaan kokoamassa valmennustiimiä. Toivottavasti kuitenkin pääsette nopeasti mukaan Simoran arkeen. Tuttavia sulla näyttikin jo tallilla olevan, ja jos kiinnostaa tutustua muihin Simoralaisiin, kannattaa keskustella yleisessä topicissa. (: - Soneü