Tutustumista osa 2: ponitarhaan
Ti 13.05.2014"Toi on Kirppu", Ida sanoi minulle.
"Niin se on. Halia ja Kirppua kävin moikkaamassa kerran, kun ei muuta tekemistä ollut. Nyt täällä on muutkin asukit", sanoin. Seisoin Idan kanssa ponitarhan aidalla, olin häntä ennen tallilla. Meinattiin lähtä Allin kaa mettään. Nyt aateltiin ensin moikata ponitarhan asukkeja, näiden hevosten opetteleminen kun on vähän tämmöstä..
Musta-valkoinen poni tarhasi ponitarhassa puun alla. Se etsiskeli ruohon haituvia maasta. Sininen riimu koristi ruunan päätä. Risteytysponi oli puolisentoista metriä korkea, vähän Allia pienempi ja sirompi.
"Eikö ookkin aika komia poni tuo kirjava Repe", kysäsin kun nimi muistui mieleeni.
"Joo. Ja toohan on sen toisen Iidan Jenni tuo neljäs poni, eikö?" Ida kysyi.
"On se. Aika kauniita nuo fellponit, vaikka minulle ne alkaa olla jo pieniä", totesin mustan ponin tullessa kiinnostuneena meitä katsomaan. En saanut silitettyä ponia, kun se viskeli päätään ärsyyntyneesti ja kääntyi pois.
"Höh, ei se ollutkaan yhteistyöhaluinen", Ida hihitti. "Mennään nyt hakemaan Alli tammatarhasta."
Alli ja Salli tarhailivat tapansa mukaan vierekkäin haassa. Kun Alli näki meidät, se ravasi luoksemme. Olimmehan sille tuttuja ja tärkeitä, luottoihmisiä. Ida ollut vuosia sitten monta vuotta ja minäkin kohta puolitoista. Silittelimme Allia hetken, kunnes laskimme mamman tarhasta ulos. Pidin sen riimusta kiinni ja Idaa kainaloiden alta, vähän tukea pienelle.
"Arvaa mitä", blondi sanoi kesken kävelyn.
"Nooh?" kysäisin uteliaana ja korjasin hieman kättäni tukemaan paremmin pikkulikkaa.
"Lääkäri sano, et saan kesällä nää tuet pois", tyttö yllätti.
"Hienoa! Koipesi vahvistuneet, mahtavaa. Opit vielä joskus kävelemään ilman tukea, ja juoksemaankin, eikö totta?"
Hymyilin onnesta, vaikkei Ida sitä erottanutkaan.
"Joo, jos se musta on kiinni!" Ida tokaisi päättäväisesti.
Ida huilaili Allin karsinan jakkaralla. Olin antanut sen olla vaan, mitäpä pikku jakkaraa raahaamaan pois kun Alli ei mikään hulivili häsläri ollut. Siihen sai tuntilaisetkin tarpeen tullen istahtaa. Ida opetteli tunnustamaan eri harjoja pakista, ja järjesteli niitä minun harjatessa.
"Tää on kumisuka, millä talvikarvat lähtee", sanoi likka ja ojensi tomerana sinistä, joustavaa sukaa.
"Joo, hyvinhän sä muistat. Onneks ei muisti mennyt sillon..."
Hetken hiljasuuden jälkeen iloinen puheensorina jatkui taas. Ida kertoi uudesta kaveristaan, sokeasta Annikasta, joka ei ollut koskaan nähnyt mitään.
"Mä ja Annika tykätään kuunnella radiosta kasetteja", Ida sanoi. "Se Rölli ja usvaneito mikä lienee on ihana tarina", jatkoi hän.
"Mäkin kuuntelin sitä sun ikäsenä", kerroin. "Ja Lumikkia myös. Opettelin sen tarinan ulkoa, joo, sanasta sanaan, ja lueskelin aina ulkomuistista."
"Ai koko sadun? Oikeesti?"
Myhäilin vastaukseksi tuolle hämmästyneelle ilmeelle. Ihanaa, kun Ida muisti ilmeet, vaikkei niitä muiden kasvoilta nähnyt.
Ajatella nyt, miltä tuntuisi, jos erotat hevosesta värin ja koon, satulan möykkynä, metsän vihreänä, sumusena kasana ja toisesta ihmisestä vaan vähän värejä? Millasta semmonen elämä olisi. Ei voi lukea, katsella kuvia, piirtää tai maalata. Ei näe nuotteja, jonkun pitää lukea niitä kunnes oppisi soittamaan. Et näe mitä lautaselles laitat. Huhhuh, ja Ida siitä on selvinnyt.
Pian sain Allin harjattua. Puin riimun takaisin ja hain ohjat. Ajattelin, että talutan tammaa tänään, Ida saa tukea ohjista. Satulaa en jaksanut raahata - mitä sillä tekee?
Nostin intoa puhkuvan Idan Allin selkään ja talutin ulos. Lähdimme tallipihasta tietä pitkin kohti rantaa. Taivas oli pilvessä ja oli vähän kylmähkön olosta.
Valokuvat ei varmaan kuulus tänne mut laitoin kuvittamaan,
jakun mul on näitä taustamalleja tuol...:3"Mites koulu?" kysäisin.
"Pääsin erkkaan", Ida sanoi. Liekkijärven pienessä koulussa ei vammautuneille luokkaa ollut, mutta erkkaan pääseminen oli tosi hyvä asia vaikkei se kavereiden saamista edistänytkään. Näkövammaisten koulut on kaupungissa asti..
"Entä sä?" Ida kysy.
"Ootan päättötotaria", sanoin. "Pääsen kaupungin lukioon ihan heittämällä, siihen pienempään lukioon. Saa nährä mitenkä sinne kotiudun.."
"Ettekös te puhu ruotsia koulussa? Oon nauranu ruotsalaisille puhujille kun se on nii hassun kuulosta."
"Joo, oha meil ruottin tunteja. Och jag gillar svenska mycket, jag har en brevvän från Sverige och jag skulle vilja tala mera svenska."
Ida nauroi ruotsinkieliselle puheelleni.
Kuljimme polkua keskellä honkametsää. Männyt olivat jyhkeitä, suoria ja vahvan näköisiä. Niiden oksilla hyppi orava. Se istui hetken oksalla, joka heilahteli ylös alas pienen painosta, ja sitten se ponnisti. Se nousi ylös ja liiteli alas raajat joka ilmansuuntaan sojottaen, häntä pystyssä, ja tipahti alemmalle oksalle joka notkahti huimasti alas, mutta kurren ote piti.
"Puussa hyppii orava", sanoin. "Innokkaasti se liisi kuin liito-orava", jatkoin.
"Hihih voin kuvitella", Ida sanoi. Aivan. Kuvitella. "Meidän lintulaudalla oli oravia kun olin pikkunen."
"Joo, meiänkin lintulaudan alla vilisee nelisen kurrea aina talvisin ja sit ne leikkii hippaa", kerroin ja naurettiin kuvitelmille telmivistä oravista. Kuinka ne juoksee, kiipee, hyppii ja välillä tipahtelee puista..
Pian tultiin tielle ja mentiin sen yli järven rantaan.
"Haluatko selästä alas?" kysyin.
"Voin mä tulla. Ota kii!"
Miin Ida liukui Allin pehmeästä selästä ja minä oikaisin hänet jaloilleen. Heitin sinisen riimunnarun selän päälle, ja Alli löntysti vähän sivuun heiniä etsimään. Siinä se unisena ja onnellisena laidunsi, ja maha killitti molemmin puolin. Kyllä varsasta tulisi ihana!
"Ootatko tammaa vai oria?" kysyin Idalta.
"Hmm. Alli varso viimekskin tammoja, eikö? Se Hani mitä hoidit, ja heti perään sille Linnealle varsa."
Ida muisti kaiken, mikä liittyi jouhikarvankaan verran Alliin.
"Niin se oli. Linnean varsaa en jäänyt hoitamaan, kun lähdin Ruolammesta."
Oih. Oli se kova paikka jättää Alli... Muistan vielä viimeisen laukkamme... Mutta pääsin pian hoitamaan Hania, Allin varsaa. Nyt se on jo aikuinen heppa, asustaa Lapissa.. Kaukana täältä, kenties?
"Ei kyllä oo aikoihin Alli oreja varsonut, mutta silti toivon tammaa", sanoin. "Ode sano että varsa jää Simoraan, eikö ookin kiva?"
"Joo! Mut määpä veikkaan oria. Onhan sen aika saada oma poika!"
"Okei, katotaan kumpi voittaa! Se saa sit ekan kerran uittaa Allia!"
Huhhuh, on meillä vedonlyönnit!
"Sopii", sanoi Ida ja lähti kohti rantaa. "Mä haluun kokeilla tota vettä. Sano kun voin käydä kyykkyyn!"
Ida käveli hitaasti ja vähän ontuen kohti rantaviivaa, ja kun hän oli ihan lähellä, sanoin että siinä hyvä. Ida kyykistyi ja kurotteli kädellään vettä.
"On se vielä kylmää", tyttö sanoi ja palasi luokseni. Huomasin, kuinka hän tunnusteli jaloillaan, mihin astui. Vallan tyytyväinen tuo oli päästessään minun viereen istumaan - pieni huilitauko ennen matkaa takaisin tallille.
Makasimme selällään ruohikossa. Tuuli humisi ja laineet liplatti. Lintu lauloi, käki kukkui. Heinät kutitti niskaa. Alli rouskutti jossain etäämmällä tyytyväisenä ruohoa. Siinä maattiin ja nautittiin poutapäivästä, vaikkei aurinko päässytkään paistamaan.
Ponkaisin vähän ajan päästä ylös, mutta Alli ei päätään ruohosta hetkauttanut. Kävelin sen luo ja silittelin valtaisaa mahaa. Se nosti kuin nostikin päänsä ja nuuhki kättäni. Awws, mikä ihana Alli!
"Ida, nousehan jo. Lähdetään kotiin."
Alli ♡ Suvi, ja Ida 48 HMIhanaa lukea pitkästä aikaa sultakin tarinoista, näitä oonkin kaipaillut ja ihanaa löytää Idakin taas tarinoista, on niin tärkeää, että kaikilla löytyy kavereita. Alli oli onneksi hyvällä tuulella tänään, vaikka maha tuntuukin roikkuvan jo maassa ja nythän mamma jäikin tosiaan lomalle odottelemaan vauvan syntymää. Jännittävää lukea myös vähän aina Allin ja sun historiikkia, kun teillä taival on hieman pidempi kun meillä, joka tietty tuo teitä yhteen omalla tavallaan, jota ihailen. Tarina oli ihanan tunnelmallinen ja kuvittelin jatkuvasti jonkun tuulen humisevan kevyesti korvissani ja tuudittavan jollain tavalla, koskettavaa, vaikka ei mitenkään surullista. Rannassa käyminen oli tosiaan hyvä idea, varmaan virkistävää ihan jokaiselle, varsinkin nyt kun Alli ei ole oikein maastoonkaan päässyt vähään aikaan. Kauniita sanoja oot taas saanut aikaiseksi ja innolla odotan taas hoitoja, kohta on jo vauvankin aika tulla (: - Odelie