Tallipäiväkirja 2010 - 2011

[Odelie]

Pilkkupehvatyyppi

Dean mulkoili minua vihaisesti, niin teki myös Ben. Juuri tämän takia en koskaan kertonut heille mitään aikomuksistani, koska he torjuivat kaikki. Minä olin sataprosenttisen varma, että tämä oli hyvä idea, mutta silti he vain tuijottivat minua. Tiesin Benin ajattelevan tasan tarkalleen, jos Odelie olisi vielä alaikäinen antaisin hänelle ympäri korvia, ja Dean ajatteli, hitto mikä idiootti mä en ainakaan koske siihen ikinä. Hymähdin omille ajatukselleni ja käännyin pois syyttäviltä katseilta. Enään oli turhaa alkaa jankuttamaan, että tein mukamas asioita väärin. Sitäpaitsi Elias oli minun puolellani, hän oli ollut katsomassa sitä minun kanssani ja sanonut, että siitä voisi tulle ehkä joskus jotain. Silloin olin varmistanut päätökseni, minä Odelie Elisabeth Aviv, ostaisin tuon uuden suloisen kirjavan ponin, joka oli vailla kotia.

- Jos sieltä nyt tulee joku hirviö niin nyljen sut, Dean murahti.
- Luota muhun Dean, se on mitä sulosin ja rakastut siihen, hymyilin innokkaasti.
- Ja justjoo, poika pyöräytti silmiään ja käänsi selkänsä minulle.
Meg katsoi minua hieman hymyillen. Olin tietysti kysynyt ystäväni mielipidettä asiaan ja se oli sopinut hänelle hyvin. Hän oli ollut se, joka oli käynyt kokeilemassa erittäin kokematonta ponia selästä ja sanonut, ettei se kamala ollut todellakaan. Dean yritti saada jotain rakkaastaan irti, mutta Meg, onnekseni, oli itsepäinen kuin muuli ja pysyi hiljaa.
- Odelie, uuden hevosen hankkiminen ei saisi mennä näin, sinun tulee pyytää lupa minulta, Ben ärisi korvaani.
- Sinä vain epäilet päättelykykyäni, vastasin tyynesti enkä edes vilkaissut setääni.

Vihdoin traileri saapui pihaan. Taisi olla minun onneni, että he olivat lupautuneet tuomaan uuden ratsuni tänne. Olisi nimittäin voinut käydä niinkin, että Benin nähdessä uuden asukin hän olisi tehnyt U käännöksen ja suunnannut suoraa päätä takaisin kotiin. Hymy levisi huulilleni kun tuttu ihminen hyppäsi autosta. Kättelin Bambia ja juttelimme hetken järjestelyistä, ennenkuin kiersimme trailerin toiselle puolelle. Inisevä hirnahdus kuului trailerista ja sillä hetkellä kaikki jo tiesivät, että kyseessä oli jonkin sortin vauva.
- Mie otan nää kamat, Meg ilmoitti ja katosi sitten talliin.
Tyttö todella tiesi, milloin oli paras häippästä. Trailerin takaluukku aukeni ja siellä paistoi kirjava pehva. Minua suorastaan itketti, kun suloinen pieni poni käänsi päänsä ja katseli minua epäluuloisella tummalla silmällään.
- Ei voi olla todellista.
Se oli Dean.

- Sä menit ostamaan ponin! poika huudahti tallin pihalla.
- Me tarvitaan tänne joku ratsu, joka ei oo mitään grand prix tasoa, huomautin pojalle.
- Sä menit ostamaan kirjavan nuoren idiootin näköisen poniorin, Dean ärisi, mutta hiiljaa ettei Bambi kuullut.
- Kuules nyt Dean. Sun ei tarvitse osallistua tähän, eikä puuttua koko leikkiin, mä en kaipaa sun apuas tän hyypiön kanssa, keskity ihan vaan niihin muihin. Kyseessä on MUN harrasteratsu eikä mikään muu, tunsin kiihtymyksen sisälläni ja bambi katsoi meitä kahta hieman hämillään.
- Otteks te siis pari vai..? hän oli hieman hämillään, sillä Eliaksen tavatessaan olin esittänyt hänet miehenäni, eikai hän kuvitellut, että minä..
- Ei tietenkään, vain kaveri ja työntekijä, huokaisin ja keskustelu Deanin kanssa loppui siihen.

- Sen nimi on Felix, ilmoitin terävästi benille, kun Bambi talutti sen pois trailerista.
Ben nyökkäsi ja häipyi sitten pois paikalta. Se tarkoitti sitä, että hän oli hyväksynyt ponin taloon, muttei haluaisi puuttua siihen millään tavalla. Annoin ponin taas haistella minua, mutta nopeasti sen kiinnostui siirtyi ympäristöön. Se hirnui kimeällä äänellään uteliaille kasvoille ja oritarhassa oleva Shot hirnui sille takaisin. Myös Kukka inisi sille tammatarhassa kiinnostuneena, mutta heistä ei pahemmin kavereita tulisi.
- Niin, tämä on uusi kotisi söpöläinen, lepertelin orille ja sitten kannustin sitä talliin päin.
- Se todella taitaa saada lellipentu kasvatuksen täällä, Bambi naurahti ja nyökkäsin. Olisihan se myönnettävä, että tästä tulisi uusi lellikkini, niiden muutamien lisäksi.

Uusi karsina oli sille hurja paikka. Se katsoi vastapäisessä karsinassa olevaa uutta kaveriaan ja hörisi sille kiinnostuneesti. kiinnostus ei ollut kuitenkaan molemmin puoleista ja vastaukseksi Felix sai tympääntyneen ilmeen ja pehvan jolle puhua. Se ei ollut levoton, vaan hirmu utelias, eikä aluksi meinannut malttaa syödä ollekaan heiniään. Lopulta se kuitenkin nappasi suuhunsa tukon heinää ja painui sen jälkeen juomaan varmaan 40 litraa vettä.
- Me laitettiin sen uuden ponin kamat paikalleen, Kirsi ilmestyi luokseni.
- Kiitos, hymyilin.
- Ompas se muuten söpö, tietääkö Soneü tästä uudesta tulokkaasta? Kirsi taisi siis jotenkin olla perillä tässä leikissä.
- Siinä se hauskuus vasta onkin, kun Soneü tulee tekemään iltatallia ja PAM mitä siellä onkaan, naurahdan ja viekas ilme sytti myös Kirsin silmiin.

[Deleted]

Tänään sain taas tyytyväisenä soitella Sonelle, josko se tulis hakemaan mut tallille. Puhelimeen vastannut iloinen ääni muuttui aika ärtyneeks kun kuuli joutuvansa ajamaan taas edestakaisin.
"Soita joskus ennen kun oon jo kerenny lähtee tallille," Sone tokaisi, mutta lupas kuitenkin hakea mut puolen tunnin sisällä. Pakkasin kamat mukaan ja jäin odottelemaan mustaa autoa.

"Ootko harkinnu oman auton hankkimista?"
"Onhan se käyny mielessä, mutta rahatilanne ei oikeen salli sitä tällä hetkellä," virnistin Sonelle ja taputin taskua jossa mun tyhjyyttä kumiseva lompakko lepäsi. Nainen pyöritteli silmään ja ehdotti mua osallistumaan johonki autoarvontaan. Ihan ku siitä muka vois voittaa jotain. Matkalla me juteltiin vähän kaikenlaista, ja Sone mainitsi et Simoraan on muuttanu joku uus elikko. Kyselin tarkempia tietoja, mutta ei se suostunu muuta ku hymyilemään typerästi, sain kuulemma yllättyä. Päädyin murjottamaan loppumatkan.

Ryntäsin autosta ulos heti sen pysähdyttyä. Halusin nähä sen uuden konin, joka toivottavasti olis joku upea kilpahevonen. Sone perässäni juosten astelin talliin jossa en nähnyt mitään erikoista. Sit mä huomasin yhestä karsinasta kurkkaavan pään, ja mun hymy veny korviin. Deanin tullessa paikalle yritin pidätellä naurua.
"Komeen ponin ootte hankkinu..."
Dean pyöräytti silmiään ja Sone hyppäsi eteeni kurkkimaan karsinaan.
"Täähän on ihan ylisöpö, kato nyt sen mustia suloisia nappisilmiä", Sone leperteli ja kurotti kädellään ponin turpaa kohti.
"Joo, onhan se ihan, mutta kuvittelin että Ben olis halunnu jonkun vähän.. elegantimman ratsun", tuumin mittaillessani ponia katseellani.
"...itseasiassa Ben ei tienny tästä ennen kuin se saapu Simoraan", Sone hymyili. Virnistin ja rapsutin ponia niskasta. Ponin nimen Sone kertoi olevan Felix, ja tuumin kyseisen orin olevan ihan hauska lisä tallin kovin hevospainotteiseen kaartiin.

"Haluisitko ratsastaa tänään Shotilla?" Sone kysyi kun pääsimme vihdoin pois ponin luota.
"Mä kyllä aattelin kokeilla tänään jotain muuta", sanoin. "Osaatko suositella jotain?"
Sone esitteli minulle Dessun, Driimin, Tarun ja Sadun, joista voisin valita. Päätin kokeilla välillä vähän erilaista rotua, joten päädyin Satuun, joka kuulemma oli oikein mukava. Epäilin kyllä vähän oliko Sone edes koskaan ite kokeillut tammaa, mutta kävin silti hakemassa varusteet ja laittamassa Sadun kuntoon. Ode kävi moikkaamassa meitä ja kertoi Satun olevan vähän testaavaa tyyppiä. Sone kävi varustamassa Mortin, saisi orikin vähän vaihtelua normaalisti niin yksipuoliseen treenailuunsa.

Satu käveli mun mukana maneesiin tosi kiltisti, eikä mulla kyllä ollut ongelmia kuntoon laittaessakaan. Nousin selkään ja maiskautin tamman liikkeelle. Satu käveli ainakin alkuun ihan nätisti, vaikka pientä kovasuisuutta olikin havaittavissa. Sonella oli vähän ongelmia saada Mortti kulkee nätisti, mutta lopulta seki muovautu jonkinlaiseen muotoon. Satun kanssa me otettiin vähän ravipätkiä ja voltteja, sellasta perus alkulämppää, yritin tehä tuttavuutta hevosen kanssa. Vähän se alkuun testaili, mutta ei sen enempää ja yhteistyö meillä sujui ihan hyvin. Ei tehty mitään kauheen erikoista, siirtymisiä ja taivutteluja. Alkuun vähän tahmeeta menoo, mutta upeet liikkeet tuli lopputunnista esiin. Me laukattiin rauhallisesti ja sulavasti, toisin kuin Mortti ja Sone, jotka kiisi välillä vaarallisestikkin meidän ohi. Pitäis varmaan vähän valmentaa Sonea, eihän tosta noiden menosta tuu yhtään mitään.

Mun naama oli kuin hangon keksi hypätessäni alas Sadun selästä. Sonen ilmeestä ei voinut sanoa samaa kun se kiskoi sähäkkää oria perässään.
"Saat kyllä tulla ratsastaa tällä joku päivä, tää on muuttunu ihan kamalaks", nainen tuhahti. Naurahdin ja lupasin auttaa Mortin kanssa joku päivä. Kävin heittämässä Sadun pihalle ja kävin sitten juttelemassa Sonen kanssa. Se myöns että oli pulassa nuoren orinsa kanssa ja pyys mua valmentaa sitä ja Morttia. Lupauduin sillä ehdolla, et se jatkossakin tulis hakee mut tallille.

2011/11/20

(onko muuten okei jos ratsastan välillä myös Dessulla, vaikka sillä onkin hoitaja?)

Tottakai saat Dessullakin ratsastella jos siltä tuntuu. Upeaa myös, että päätit lähteä ratsastelemaan Sadulla, sillä näiden ratsusuomalaisten liikutus on jäänyt lähiaikoina vähän taka-alalle. Onhan se tosin vaikeaa omistaa monta hevosta, mutta onneksi on aina avulias ja aulis ratsuttaja, niinkuin sinä. Jos sinua myös kiinnostaa nousta Felixin selkään ja vähän kokeilla miltä ori tuntuu selästä käsin. mihinkään apuihin se ei ole kuitenkaan tottunut, niin pyydäthän jotain vaikka juoksutusliinan päähän.
Varohhan muuten vaan sen Soneü kanssa, kun niin viehättävä neiti osaa olla, nimittäin ei sitä voi tietää, vaikka rakkauden kärpänen puraisisikin Kunhan kiusaan. Ja tarinoitasi on hauska lukea, niissä on omanlainen leimansa, josta tunnistaa eräänlaisen vapaamielisyyden, jota monilta ei pahemmin löydykkään. kannattaa myös tehdä tuttavuutta tallipoikamme Deanin kanssa, nimittäin se voi avata Simoran maailmassa sinulle enemmän ovia kuin voit uskoakkaan. - Odelie

[Deleted]

Kello näytti puoli viittä ja ulkona oli jo säkkipimeää. Katselin kentällä pomppivaa tummaa ratsukkoa. Mikael se siellä ratsasteli Shotilla ja minä kärräsin täysiä kottikärryjä kohti lantalaa. Reilu peli, reilu peli.. Onnekseni alkoi taivaalta tipahdella vielä pieniä, kylmiä vesipisaroita, jotka eivät tehneet ulkona juoksemisesta kottikärryt sylissä yhtään mukavampaa. Kiirehdin nopeasti takaisin talliin ja palasin Shotin karsinalle.
- Oliskohan tää sitte seuraavana vuorossa.. Hei siivoo sä tää jooko mun pitää mennä nopee tonne... noin..
Dean sai samassa talikon käteensä ja jäi hölmistyneenä katsomaan kun lähdin hipsuttelemaan kohti vinttiä. Sohva oli houkuttelevan pehmeä ja kahviakin Dean oli keittänyt, hienoa, palvelu pelaa.

Palatessani puolentunnin päästä takaisin alas talliin huomasin talikon ja kottikärryjen nököttävän edelleen Shotin karsinan edessä ja karsina likaisena. Damn.. Vihaisen Benin ilmestyessä jostain totesin parhaaksi ruveta lappamaan lantaa ja kiireen vilkkaa. Murahtaen mies mutisi jotain ja käveli ohi. Hän ei ilmeisesti arvostanut suurta työpanostani.
- Tyyt tyyt, Mikael ilmoitti tulostaan Shotin kanssa. - Eikös tän pitäny olla siisti kun mä tuun?
- No joojoo, mutisin ja vedin kottikärryt pois karsinasta. Mies talutti muustan orin boksiin ja riisui kypärän päästään. Vaaleat hiukset olivat söpösti pörröllään ja sateesta märkä takki tiputti vettä karsinaan.
- Tais olla vähän ikävä sää? kysyin kulmiani kohottaen kun Mikael yritti avata satulavyötä kohmeisilla sormillaan. Siitä ei meinannut tulla mitään joten pääsin mennä auttamaan.
- Tosiaan vähän vetinen keli, mutta Shot on kyllä uskomattoman kiva ratsu, Mikael totesi.
- Sulla on varmaan kylmä, sä voit mennä lämmittelee vintille, mä hoidan Shotin kyllä, Mikke vinkkasi minulle silmää ja hymyilin silmiäni pyöritellen.

Riisuin Shotilta varusteet ja vein ne satulahuoneeseen. Tyydyin pyyhkäisemään enimmät vedet päältä ja irroittamaan satulahuovan, joka kaipaisi ehdottomasti pesua. Loimitin orin ja katsoin kelloa. Alkaisi olla kohta iltaruokinnan aika. Kiltisti jaoin ruoat kaikille heposille, olenhan ahkera ja työintoinen tallitöiden tekijä.
- Hiljaa siellä Krista, kyllä sä sapuskas saat, mutisin yksinäni vaeltaessani pikkutallissa heittelemässä kauroja ympäri tallia. Kyllä sen käytävän kerkeää joskus siivota.
- Moi Ode, hihkaisin päästyäni takaisin isoon talliin. - Haluisitko jakaa nää ruoat loppuun?
- En.
En viitsinyt suostutella naista turhaan joten tyydyin jakamaan ruoat itse. Hyppelin sen jälkeen portaat ylös kohti oleskelutilaa (jossa ei muuten tapahtunut mitään!).

- Soneü, joka kerrankin päätti tehdä vähän tallitöitä

// tästä tuli jotain niin outoa, mitäköhän mä oon ottanu....

Vihdoin myä nähään sut oikeasti tallihommissa näin illallakin. Usein kun tuppaa käymään niin, että sie katoat jonnekkin päivällä ja se on ben, joka sitä iltatallia päätyy tekemään. Innolla odotellaan, että sie vielä lisää niitä talleja ottaisit ittelles, niin sain noi meidän talon miehet joskus vähän vapautta. Oli ihan oikein deanilta, kun se ei Shotin karsinaa ottanut, Benin reaktio aivan suorastaan ihmeellinen ja usko mua rakkaani, jos miulla on kiire oman kultani kainaloon, niin jätän vaikka omatkin hevoset ruokkimatta. Ehkä sie tosiaan oot vähän ekstaasia ottanu, kun oot tätä tarinaa kirjottanu, mutta mitä sitä nyt aina ihan järkeen käypää tekstiä kirjustamaan, sittenhän siitä puuttuu aina se jännitys ja odottaminen. Innolla odottelen seuraavia tallejasi, tapahtumia ja toivottavasti edistyisit joskus sen Mortinkin suhteen, ettei siitä ihan rasavilliä tule. Ihan vaan vinkkinä näin, että enskerralla kannattaa hoitaa ne karsinat ajoissa, nimittäin Benin nurinaa on inhottava kuunnella (: - Odelie

[Odelie]

Maanantai
Olin päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja tällä viikolla pyöriä mahdollisimman paljon Simoran hevosten parissa. Olihan tämä viimesiä viikkoja, kun kykenin hyödyntämään Rosien apua muualla, kun pian tyttö lähti rakkaansa mukana käymään Englannissa.
heti aamulla, kun olin saanut aamutallin tehtyä ja syönyt sen jälkeen itse aamupalaa, oli nakannut Herttualle kärrit perään ja olimme suunnanneet suoraan Artsilan raviradalle. Pitkästä aikaan pääsi Herttuakin kiihdyttelemään niin paljon kun jaloistaan vaan irtosi, kun sen kanssaoltiin lähinnä metsälenkkejä tehty jonkun aikaa. Kun olin palannut Herttuan kanssa, kävin hieman lyhyempää lenkkiä Kaisan kanssa metsässä ja ajelin takaapäin ilman kärryjä elleniä, kun neidillä näytti olevan hieman kiukkuinen päivä.

Ajelujen ja päivä tallin jälkeen, jota en siis tehnyt vaan ruokaa sisällä. Lähdimme Deanin kanssa maatoon käppäilemään Dessun ja Driimin kanssa. Molemmilta neideiltä löytyi ihan hirmuisesti energiaa ja käyntiinkin sitten lopulta pomppaamassa muutama maastoeste ihan vain energian purkamiseksi. Kyllä se Dean meinasikin Dessun pukitellessa lentää kaulalle, mutta sai taltutettua neidin innokkuuden. Matkan jälkeen sovimme, että Dean liikuttaa tänään suomenhevoset ja Mariel benin kanssa loput hyypiöt, jotta saisin keskittyä omien pikku kirjavapullieni koulutussessioihin.

Julilla näytti olevan tänään aivan mahdottoman paljon energiaa. Tuuppauksesta ei meinannu tulla mitään, kun neiti joko kieltäytyi taipumasta tai sitten se pomppi kentän keskelle, koska lumi oli siitä hirmu jännää. vasta lopputunnista, kun Ben tuli seisomaan kentälle ja katselemaan suoritusta, Juli älysi käyttäytyä ja meni hienosti. Ehkä neidistä olisi tulevaisuudessa koulukisoihinkin.
Felixillä löytyi enemmän energiaa kuin Julilla. Siksi näin parhaaksi juoksuttaa sen, ennen kuin nousin sen kyytiin. Mies oli päässyt ratsukoulutukseen vasta hetki sitten, joten se ei meinannut pysyä ollenkaan housuissaan, kun sen kanssa tehtiin töitä. Minulla taisi jotenkin käydä tuuri, sillä ori päätti silti malttamattoman kiltisti seurata saamiaan ohjeita ja onnistuimme tekemään jopa yhden kauniisti onnistuneen voltin.

Tiistai
Sone tuli viisi minuuttia myöhässä talliin ja se aiheutti raivokohtauksen Benille. Tyttö ei kuitenkaan pahastunut ukon huudoista vaan ymmärtäväisesti sanoi, että vanhan miehen on tietysti noudatettava aikajärjestystä, ettei vain koko rytmi menisi sekaisin. Sen jälkeen kukaan ei enää halunnut puhua Benin kanssa. Onnellisena kiitin, että Zumototoka tuli hoitelemaan Satua tänään, niin pääsin tämän neidin liikutuksesta tällä kertaa helpolla. heti aamusta jouduin kuitenkin liikuttamaan Tarun, jonka kanssa tuuppasin huolella, Driimin, jonka kanssa mentiin kavaletteja ja puomeja sekä Dessun, joka pääsi pomppimaan vähän korkeampia esteitä.

Kun oli kuollut ratsastuksen jälkeen, päätin jäädä syömään Simoraan, enkä mennyt kotiin tekemään edes kullalleni ruokaa keksin, että Kristalle tekisi hyvää välillä juoksutus. Kun innostuin juoksuttamaan kristaa hieman reippaammin, joka oli neidistä tosi jännää, päätyi myös Juli kentälle juoksutettavasti. Onneksi Juli osasi kuitenkin käyttäytyä hyvin, joten nämä kävivät oikein sutjakan nopeasti.
Olin saanut näistä leikeistä vähän lisää energiaa, joten pääsyin maneesiin harjoittelemaan Felixin kanssa hieman näyttelysääntöjä. Harjoiteltiin paikallaan seisomista, joka ei oikein ollut Felixin juttu, hetkittäin se kuitenkin seisoi hienosti. Ja harjoiteltiin kolmiota, joka oli pojalle oikein jännä paikka. Kuka nyt haluaisi siirtyä käyntiin joka kulmassa kun vasta sitä päästiin vauhtiin.

Loppupäivä olikin sitten vapaata, joten menin kotiin tekemään rakkaalle edes päivällisen ja hieroin hartioita ja juttelin päivästä. Taisin olla oikeaa huippuvaimo luokkaa, kunnes sitten lähdin takaisin Simoraa kohti tekemään iltatallia. Ennenkuin lähtisimme syöttämään hevosia, päätimme Megin kanssa lähteä Kukka ja Siiri messissä ravailemaan hieman metsikköön. iltatalli olikin sitten rauhallinen, vaikka Felix nälissään yritti kiivetä karsinan oven yli.

Keskiviikko
Olin ihan kuollut. Edellisen päivän jatkuva liikkuminen oli ollut tuskaa ja heti aamusta olin juossut Niilamoon liikuttelemaan Jolia. Onneksi minulla oli maailman paras mies, joka oli käynyt liikuttamassa tai ainakin hoitamassa tammani muutamat edelliset päivät. sitten oltiin taas Simorassa ja heti kävi käsky, että hophop puoliveristen selkään ja menoksi.
Dessu vaikutti olevan edelleen hieman väsynyt eilisestä pomppimisesta, joten näin parhaaksi mennä kävelemään sen kanssa vain maastoon. Driimillä kuitenkin näytti olevan sitäkin enemmän energiaa, joten oli pakko ratsastaa se tuuppauksen merkeissä puhki. harjoiteltiin nimittäin muutamaan otteeseen vähän kouluratoja, jotta päästäisiin sinnekkin ehkä joskus näyttelemään taitoja.

Felix ja Juli oli onneksi Deanin vastuulla tänään, nimittäin en olisi jaksanut kumpaakaan hetkeäkään tänäpäinänä. Dean pääsikin kokeilemaan Julilla länkkärin alkeita, joka meni niiltä hyvin ja Felix koulittiin sellaiseen kuosiin, ettei poju ole koskaan sellaista ennen kokenut. Olenhan vain sitä rakastava nainen.
Tarulla ja Sadulla oli tänään vapaapäivä, joten ne möllöttivät vain tarhoissaan tuijottamassa minua, kun ravasin innokkaan Kukan kyydissä niiden ohi kohti Artsilaa. Neidistä löytyikin ihan hurjasti energiaa ja se pääsi hieman skabailemaan Artsilan heppojen kanssa, jotka olivät myös työn alla kun saavuimme paikalle.

Herttuan ja Ellenin kanssa kävin hieman ajelemassa, muita en ehtinytkään sitten liikuttamaan, nimittäin piti taas kerran juosta kotiapäin. Metsässä sitten Ellen näkikin hieman pelottavia monstereita, jota piti pomppia karkuun, mutta hienostihan se sitten loppumatkan kulki. Ainoastaan kun Mariel kaahasi Siirillä ohi, kun palasimme Simoraan, aiheutti tammassa niin pahan sätkyn, että juoksimme muutaman ylimääräisen kierroksen Simoran pihan ympäri, että nauratti.

Torstai
Mikael lupasi ratsuttaa tänään puoliveriset oikein huolella, että ne saisivat sitten lepäillä vähän huomenna. Olikin todella rento olo, kun ei tarvinnut niistä huolehtia ja Felixsin menisi tänään vain käsihevosena. Onnekseni Sara ilmestyi tallille ja suostui lähteä kanssani taluttelemaan maastoon Elleniä, jonka kanssa tytöllä ei näyttänyt olevan minkäänlaisia ongelmia. Että kun oikein suututti, miksi miun hevoset käyttäyty kaikkien muiden kanssa niin hyvin paitsi minun. Felix kuitenkin oli oikea herrasmies, eikä käyttäytynyt itsekkään sen huonommin.

Lenkkimme jälkeen pääsin sitten vähän harjoittelemaan suokeillamme hieman esteratsastusta, joka oli molemmista tytöistä ihan super jännittävää. Taru oli jokseenkin epävarma ja kielsi pikkuesteet muutamaan otteeseen, mutta Satu näytti pikemminkin jyräävän niistä läpi, severan se neiti sitten lopulta kuumui. Selässä kuitenkin pysyttiin ja kun nostin korkeutta hieman, niin Satukin hyppäsi huomattavasti hienommin.
Lähdettiin sitten tämän jälkeen oikein porukalla ajelemaan mettään, että Dean otti Herttuan, Mariel Kaisan, Meg Siirin ja mie otin tietty Kukan. Ellen ja Juli vietti tänään ansaittua vapaapäivää, eikä niitä näyttänyt kiinnostavan, vaikka pihalla juoksenteli useampikin hemmo.

Perjantai
Tänään pääsivät vuorostaan puoliveriset viettämään ansaittua vapaapäivää. Myöskään Shot ja Mortti eivät poistuneet tarhasta kertaakaan, eikä Herttuakaan päässyt tänään hommiin. ei se olisi jaksanutkaan, nimittäin eilinen lenkki oli aiheuttanut sille pienen haavan jalkaan, joka oli herran ymmärrykselle aivan liikaa. Sellainen diiva oli meidän tallimme ravaajauros.
Siirin vuoro oli päästä tänään kruisailemaan hieman raviradalle, jossa se pääsikin sitten ottamaan vähän vauhtia niin paljon kun sitä vain innosti. mariel tuli mukaan Ellenin kanssa ihmettelemään ja siitäkin tytöstä löytyi sellaista puhtia, ettei aikoihin olla nähtykkään.

Juli pääsi tänään vähän osoittamaan reiningtaitojaan ja vauhtia siitä piisasikin, varsinkin, kun Elias tuli katsomaan ja ohjeisti työtämme, että hyvältä sitten lopulta näytettiinkin. Kyllä sen jälkeen ramasi oikein huolella, että oli pakko soittaa Mikaelille, hän saisi tulla liikuttelemaan muutamaa heppaa, sillä minua innosti tasan mennä kotiin ja tehdä jotain rakkaani kanssa kahdestaan.
Vaikka Mikael lupasikin tulla auttelemaan, minun oli pakko liikutta Taru, joka näytti olevan pikkasen pahalla tuulella. Päätin sitten sutjakasti käydä neidin kanssa hieman ravailemassa maastossa, että ei tarvitsisi kauheasti työstää enää. Sen jälkeen me painuttiin Eliaksen kanssa kotia ja vietettiin romanttista koti iltaa ja miehän en niitä ruokia tehnyt tälläkertaa vaan Elias.

Lauantai
minun toki piti mennä aamutalliin, mutta huonojen yöunien takia en sitten jaksanut mennä. tuli sitten soitettua benille ja mieshän ei käskytyksestäni ollut järin iloinen. mitä väliä sillä oli tulinko vai en, kun mies heräsi aina automaattisesti juuri sopivaksi aamutalliin ja minä tyytyväisenä peiton alla käänsin kylkeä ja ajauduin eliaksen syleilyyn.
Muutaman tunnin kuluttua olin kuitenkin taas tallilla ja sain kuulla, ettei minun tarvitsisi puuhailla tänään ollenkaan ravurien kanssa. Se tietysti oli lohduttava tieto, sillä välillä ne pursuivat oikein korvista yli. Pidettiin sitten palaveri Benin, Eliaksen ja Mariel kanssa. Suunniteltiin Kaisalle nimittäin oria, sillä vauva sille olisi tulossa niin pian, kuin vain olisi mahdollista.

Loppupäivästä kun olin siis auttanut karsinoiden putsauksessa ja olin ihan naatti. Nousin sitten vielä Driimin selkään ja tuupattiin vähän. Kirsi tuli samaan aikaan kentälle tuuppamaan Dessun kanssa kevyesti ja yhdessä sitten työskenneltiin ja ohjeistettiin toisiamme. Päätimme jopa jokukerta vaihtaa vähän ratsukkoa ja katsoa, miten ne erosivat toisistaan, jännää juttua oli siis luvassa.
Puoliveristen ratsutusten jälkeen menin vielä tutustumaan Julin kanssa maastoesteitä. Niitä se tuijottinkin silmät soikeina, eikä ymmärtänyt, että kaatuneen veneen yli voisi vaikka hypätäkkin. niitä sitten harjoiteltiin jonkun aikaa, ennenkuin alkoi pimeä ärsyttävän aikaisin laskeutua ja painuttiin suoraa päätä äkkiä takaisin tallille. Onneksi ei tarvinnut jäädä iltatalliin, nimittäin Ben oli taas menettänyt hermonsa ja kiirenvilkkaa ihmisiä katosi kuin rivistä tallilta. Huhhuh mikä viikko.

[Meg]

Joulun yllätys

18.12. Elias:

- Tarvitaan kunnon suunnitelma, Dean huomautti. Joimme Lahdelta saatua glögiä, olohuoneessani. Meg ja Dean olivat varta vasten tulleet puhumaan jouluaatosta, jollon kaiken piti tapahtua. Olin kieltämättä hieman jännittynyt, sillä oli vielä monia asioita, jotka voisivat mennä pieleen.
- Eikä Ode saa tietää mistään mitään ennen sitä, Meg huomautti.
- Soitin sille, tanssilavaa pitävälle hyypälle ja sano, et se on vapaassa käytössä aattona, Dean selitti. Hyvä. Siis yksi asia hoidettu, enää... liian monta asiaa.
- Ajatko sitä Herttuaa sit täl viikol?
- Joka päivä, Dean totesi vakavana.
- Hei. Kaikki järjestyy. Sun täytyy käydä puhuu Benille, Meg huomautti. Niin kai sitten. Mies tuskin innostuu asiastani, mutta haluan kaiken tapahtuvan oikein.
- Te koristelette Herttuan, sillo edellisen iltan? Varmistin. Jännitys kupli sisälläni, enkä voinut hetkeäkään rauhoittua. Miten saisin kaiken salattua Odelta?
- Älä sä siit huolehdi. Dean virnisti. Hörppäsin glögiä mukista, vaikka melkein mieleni teki jotain vahvempaa. Kuulin avaimen työntyvän lukkoon.
- Nyt naamat peruslukemil, Meg sihaisi korvaani. Helppo sen oli sanoa, kun ei mukanaan kantanut elämää mullistavaa salaisuutta. Vien mukini keittiöön, ja huuhtelin sitä sen aikaa kun Ode tervehti vieraita.
- Hitsi, kun tuolla on paljon porukkaa, ja kaikkee ihmeen joulukrääsää. Kaupassakin on tosi outo tunnelma, kun kaikki ostaa vaan tiettyi tuotteit. Niil on varmaa kunnon voitot joulukuussa. Odelie laski kauppakassit pöydälle. Hän näytti reippaalta, ja niin kauniilta.
Tarkkailin tuota nuorta naista, ja mieleni täytti ihailu. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja suukotin naisen pehmeää, mutta kylmää poskea. Tiesin nyt tasan tarkkaan, mitä sanoisin hänellä aattona.


19.12 Meg:

Kuuntelin äitini iloista vihellystä tallin toisesta päästä. Hän oli viikonloppuna askarlellut havunoksista koristeita talliin. Niissä oli punaisia nauhoja, värikkäitä palloja, käpyjä, hilettä ja vaikka mitä. Äitini kieltämättä rakasti joulua, edes Ben ei raaskinut riistää sitä naiselta. Hän oli muristen hyväksynyt joulukoristeet talliin. Hän oli jopa suostunut auttamaan Marielia. Dean puhdisti karsinaa vastapäätä omastani ja virnuili.
- Eikö oo kauniita? Mariel hihkaisi ihastuneena. Hän ripusti juuri köynöksen karsinan oveen. Naisen kasvoilla hehkui pitkästä aikaa leveä hymy. Benin kasvoilta kuvasti kaikki mitä hän ei ääneen sanonut, mutta mies oli hieman vaikuttanut pehmeämmältä äitiäni kohtaan. Mikä lie sitäkin vaivasi? Äitini oli niitä "jouluihmisiä". Itse en paljoa perustanut jouluun, sillä se oli pikemmin lasten juhla, mutta tänä vuonna mieltä ei varjostanut masennus tai puuttuvat perheen jäsenet. Olimme sytyttäneet isän muistoksi kynttilän, kun hänen haudalleen ei päästy tänä vuonna.
- Millo sen Herttuan ajat? Mariel kääntyi kysymään Deanilta. Poika keräsi lannat taitavasti talikkoonsa, eikä tahtia hidastanut mikään.
- Tos iltapäivänä, kui? Marielin kasvoille ilmestyi salaperäinen hymy.
- Voitas viiä koristeit sinne ja sillain. Tottus Herttuakin siihen reittiin. Dean näytti mietteliäältä. Hän työnsi kottikärryt äänettä seuraavaan karsinaan.
- Toi on hyvä idea, huomautin. Hevoset taisivat syödä paljon sulamatonta kuitua, vai tuntuiko vain minusta, että lantaa oli karsinoissa vain enemmän.
- Lähetään lounaan jälkeen, Dean huomautti. Mariel hymyili kuin salaliittolainen, ennen kuin palasi koristeluunsa.
Aamupäivän jälkeen Ode ilmestyi Simoraan. Hän tuli liikuttamaan hevosiaan, ja olin vain onnellinen, että Mariel ja Dean olivat jo lähteneet. Hymyilin hänellä aurinkoisesti, tieto tulevista tapahtumista sai hymyn kasvoilleni.
- Lähetkö maastoon? Nainen ehdotti. Se oli erinomainen ehdotus.
- Nähää tallin edes puolen tunnin pääst. Pistin Deanille viestin Oden läsnäolosta.

Varustin Edin ja ratsastin tallin pihalle. Sillä oli selvästi hieman energiaa. Ode oli valinnut ratsukseen Sadun, sillä sitä ei Mikael ollut ehtinyt vielä liikuttaa. Lenkki oli kieltämättä reippaan puoleinen, eikä säässäkään ollut kovasti kehumista. Taivaalta tuli jotain rännän tapaista. Onneksi olin valinnut vettäpitävän takin ja kunnon villasukat. Annoimme hevosen kävellä metsätietä pitkin, ennen kuin ne keräisivät liikaa kierroksia.
- Miten se Dean on niin kovasti innostunut Herttuaa ajamaan? Ode kysyi yllättäen. Esitin ihailevani maisemia, kun yritin saada ilmeeni kuriin. Odelie ei saa tietää mistään mitään.
- Sil on mennyt treenit sen kans niin hyvin, et innostu sitä ajaa, huomautin. Oden kulmakarva nousi huvittuneena.
- Ei mulla mitään sitä vastaan ole. Valittaa vaa aina kuinka luupäit suomenhevoset on, miten tylsää ajaminen on, tiiäthä. Ode rapsutti Sadun kaulaa.
- Joo, mut ehk se nyt innostuu. Tuskimpa vaan, mut aina voi toivoa. Yritin hillitä hymyäni, sillä jos Ode tietäisi...
- Toivottavasti kestää ens vuoteenkin, Ode virnisti.
- Pistän sen lupaa, vastasin vinkaten silmää naiselle.


20.12 Elias:

Enää 4 päivää jouluun. Taisin olla hieman vainoharhainen. Sillä tuntuu kuin Odelie epäilisi jotain. Hän on nahjaillut asiasta iltaisin ennen nukkumaan menoa, jolloin olen kieltämättä heikoilla. Naisen painaessa jumalainen vartalo omaasi vasten - voi pojat. On vaikea pitää naama peruslukemil, ja päästää valkeita valheita suustaan. No, sekin oli helppoa tämän iltaiseen tehtävään verrattuna. Ben ei ollut vielä sulannut minua ja Odea, ja tämä lisäisi vettä myllyyn. MInun piti olla päättäväinen ja vakuuttaa hänet rakkaudestani. Huokaisin levottomana. Matka Simoraan ei ollut koskaan tuntunut yhtä pitkältä. Pieni koneisto raksutti mahanpohjalla, kuin olisin nielaisut sahanpurua.
Parkkeerasin auton parkkipaikalle. MInun oli pakko painaan otsani rattia vasten, ja laskea sataan. Sitten suuntasin talliin.
Äitini oli juuri kylmäässä Herttuan jalkoja. Hän hymyili minulle ymmärtävästi.
- Sisällä. Nainen ohjeisti. Käännyin päärakennusta kohti.

Löysin Benin olohuoneesta. Hän katseli juuri uutisia. Mies vaikutti jotenkin todella luoksepääsemättömältä, enkä oikein ymmärrä mitä äitini hänessä näkee. En ehtinyt mitään sanoa, kun Ben huomasi minut.
- Elias, mikä sut tänne lennätti? Olin pitkän ajan hiljaa. Kiusallista.
- Aioin kosia Odea 4 päivän päästä, vastasin lopulta. Suora totuus. Ben siirsi katseensa televisiosta minuun. Hänen silmissään pilkehti huvittuneisuus.
- Haluat siis siunakseni? Kysymys esitettiin ääni täynnä ivaa. Nyökkäsin. Ei Benin vastaus suunntelmaani vaikuttanut erityisemmin, mutta tuntui kohtuulliselta sentään kysyä. Tämän mies taisikin arvata.
- Minun sanomisillani ei taida olla mitään väliä. Ne naiset eivät pärjää omillaan, joten muista kattoo sen perää, Ben vastasi. Virnistin. Sen Ben tiesi vielä paremmin kuin minä, mutten kehdannut sanoa sitä ääneen. Tyydyin vain nyökkämään ja toivottamaan hyvät pyhät.


21.12 Mariel:

Aamulla keittiöön saapujia tervehti juuri leivottuen pipareiden tuoksu. Mariel oli paistanut varmaan 10 pellillistä pipareita, eikä tahti hidastunut. Hänen mielensä täytti iloinen odotus, ja nainen ei osannut purkaa onnellisuuttaan mihinkään muuhun kuin pipareiden paistoon. Hän tervehti aurinkoisesti hymyilen Beniä, joka ilmestyi keittiöön.
Miehen kulmat nousivat ihmetyksestä. Mariel punehtui kuin pikku tyttö.
- Aattelin, et näist voi antaa yksärien omistajille. Benin oli pakko hymyillä hieman, sillä hän ei ollut vuosiin nähnyt Marielia niin intoa täynnä. Tietty kultapojan kihlat piristivät naista. Hänen siniset silmänsä loistivat suurempana kuin vuosiin. Nainen muistutti enemminkin nuorta tyttöä kuin miehensä menettänyttä kahden lapsen äitiä. Hänen vaaleat hiukset olivat vapaana, ja kuin sulaa kultaa. Tämän tytön Ben muisti vielä elävästi, ja oli iloinen, ettei hän ollut kadonnut ajan myötä.
Hän oli kattanut aamupalan pöytään, ja ohjasi sinne kaikki nälkäiset. Myös Sone ilmestyi aamutallin jälkeen päärakennukseen. Mariel jakoi kahvia, ja kaikkea mahdollista, mitä kenenkin teki mieli. Hän vitsaili Deanille, ja hymyili Megille. Sone näytti hieman kummaksuvalta, mutta Benin pelottavan länsäolon takia tyttö oli hiljaa.
- Tässä ois joulun kunniaks, Mariel ojensi Sonelle rasiallisen pipareita.
- Ja niitä sitten riittää, Meg virnisti. Sone kiitti naista hieman kiusaantuneena.
- Pääsen varmaan lähteen aikasemmin tänää? Mariel kysyi, ja hilautui hieman lähemmäs Beniä. Hän joi kahviaa täysin tyynenä.
- Jooko, kiltti Benjamin? Mariel kujersi, ja liu'utti kätensä miehen niskassa. Tämä murahti, ja liikahti hieman.
- Jos kerran vaadit, hän antoi periksi. Ja sai märän pusun poskelleen siitä hyvästä.
Päivä lensi ohi, eikä mikään himmentänyt hymyä naisen kasvoilla. Hän jakoi pipareita yksärien omistajille, lennätti puhtaat aluset karsinoihin ja juoksutti hevosia. Koko tallin ilmapiiri oli muuttunut, sillä Mariel sai suupielet kuin suupielet kaartumaan ylöspäin.
- Onks sun äitil tullu jotain erikoist? Kysyjä oli Sone.
- Se on vaa innoissaan joulusta, Meg huomautti. Hän ei paljastanut tarkempaa syytä äitinsä iloisuuteen.
- Kukapa ei? Sone virnisti. Hän oli saanut tietää, että jouluaatto oli vapaapäivä, samoin uusi vuosi.

Iltapäivällä Mariel pakeni kaupunkiin ostoksille. Hän osti koristeita aattoiltaa varten, ja muutamia viime hetken joululahjoja, kuten Benille solmion. Nainen tapasi myös sukulaisiaan, ja sai kutsun uuden vuoden juhliin, jonne hän varmasti lähtisi. Ehkä hän tapaisi sielä jonkun, sillä Eliaksen suunnitelmat olivat saanet hänet miettimään. Pitkään aikaan aviomiehen kuoleman jälkeen Mariel tunsi elävänsä. Eikä hän ollut liian vanha löytämään rakasta rinnalleen, vaikka kukaan ei korvaisi smaragdisilmäistä ja kylmää Richardia. Miehen piti olla mies, liialle tunteilulle ei ollut sijaa, mutta sydämetön mies ei saanut olla. Nainen kääntyi viime hetkessä takaisin, ja päätti etsiä itselleen jotain juhlavaa. Palauttuaan takaisin Simoraan hänen kasvonsa hehkuivat vielä enemmän, jos se oli edes mahdollista. Hän halusi läheisyyttä, miehen läheisyyttä, ensimmäistä kertaa moniin vuosiin, joten Mariel pujotti vihkisormuksensa pois sormestaan.
- On aika päästää irti, hän huokaisi.
- Korkea aika.Turhaan kuihdut pois vielä. Ääni oli ihmeellisen lempeä, että se liikutti Marielia. Hänen silmiään kuumotti hieman, ja naista hävetti. Miksi hän oli niin tyttönen tuon miehen läsnäollessa? Hetken mielijohteesta Mariel painoi päänsä vasten tuota hyvin tuttua rintaa.

22.12 Meg:

Puhelimeni soi illalla. Katselimme Deanin kanssa juuri elokuvaan, joten vastaaminen kesti useamman minuutin.
- Meg, en tiiä kelle muulle soittaa, mut.. Sanat havahduttivat, ja huolestuttivat.
- Mikä nyt Ode? Nainen oli pitkään hiljaa.
- Onko sulla koskaan ikävä Riksuu? Hän kysyi lopulta. Odelie ilmeisesti ajatteli äitiään. Hän käytti "Riksua" lempinimenä isälleni, ensin se ärsytti, mutta pian vakiintui käyttöön. Huokaisin hiljaa.
- Tietenkin, varsinkin joulun alla, vastasin myötätuntoisesti.
- Ku tää joulu on niin perhejuhlaa, ja mul on niin orpo olo. Eliaski on jutellut sukulaisille pitkin päivää. Se on nyt muutenkin ollu tosi outo viime aikoina, Ode puhui hieman lohduttomalla äänellä. Olisin halunnut halata naista, mutta olen varma, että veljeni tekisi sen illan myötä.
- Sä kuulut meijä perheeseen, huomatin lempeästi. Tiiviimin kuin nainen edes osasi arvata.
- Oot mulle tosi rakas. Nainen vilpitön ääni toi hymyn huulilleni, tosin hieman surkean hymyn, sillä tiesin minkälaista oli viettää joulua ilman perhettä.
- Nii säki, hyvää yötä.

Ilalla en saanut unta, vaikka olin todella uupunut. Päädyin miettimään Eliasta ja Odea. He olivat kuin luodut toisilleen, sellaista yhteyttä ja onnellisuutta, joka on melkeen epätervettä ei voinut kun he saada aikaan. Odelie oli toki ollut joku pienen ikänsä rakastunut veljeeni, sitä ei käynyt kiistäminen. Vihreäsilmäinen, ylpeä ja intohimoinen mies oli kaikkea mitä Ode voi vain toivoa, mutta eniten huvitti se, miten hän oli auttamattoman veljeni lumonnut. Tämä oli hetkessä rakastunut peruuttamattomasti, mutta se toi hänen parhaat puolensa esiin. Vaikean, köyhyyden ja nyöryytyksen jälkeen Elias oli vavahtanut eloon Odelien käsissä. He olivat melkein kuin yö ja päivä. Ehkä se sovitti parin yhteen, mutta sitä yhteyttä ei saanut sanoiksi. Sen vain näki heidän silmistään. En ihmetellyt yhtään Eliaksen päätöstä kosia Odelieta. En yhtään.Se oli viimeinen ajatus, ennen kuin nukahdin.

23.12 Dean:

Illalla valkea lumi peitti maan. Maisema oli jotenkin tunnelmallinen. Kieltämättä se joulumieli hiipi myös minun mieleeni, vaikka olin päättänyt vastustaa sitä kaikin keinoin.
Tosin puhelu kotipuolesta oli kaikkea muuta kuin mieltänostattava. En olisi halunnut olla tekemisissä vanhempieni kanssa, enkä varsinkaan mennä sinne jouluksi. Siitä olimme käyneet raatavan tappelun isäni kanssa, mutta lopulta sain luvan jäädä Suomeen. Täällä oli perheeni ja rakkaani. Eliaksen päätös sitoutua tosissaan oli saanut myös minut miettimään suhdettani Megiin. Olimme olleet yhdessä jo pitkään. Hän oli kasvanut arasta teinistä rakastavaksi nuoreksi naiseksi. Vuosi vuodelta, päivä päivältä tunsin olevani vain syvemmin sidottu tuohon ujoon ja vakavaa tyttöön. Hauskinta oli se, että juuri se jonka kanssa kuvittelee vähiten päätyvänsä on se, jonka vierestä herää aamuisin. Pujahdin talliin, jossa oli jo valot. Mariel oli jo siistimässä Herttuaa. Se soveltui täydellisesti huomiseen. Komea poika, muttei liian tyhjäpäinen. Olimme ensin ajatellut Kukkaa, mutta siihen olisin tuskin saanut koskea. Mariel juuri punoi punaisen nauhan orin harjaan. Se oli hieman klisee väri, varsinkin suomenhevosorille. Herttua oli hyvin oman arvonsa tunteva mies.
- Otat sä noi kärryt? Mariel ehdotti. Puhdistin kaiken jäätyneen kuran, ja pujotin havunneulasista tehdyn köynöksen kärryihin. Totta kai penkki vuorattiin valkealla lampaan karvalla, jotta hänen Korkeutensa matkustaisi mukavasti. Kaikki valmistelut oli tehty huomista varten.
- Dean, Mariel laski siron kätensä olkapäälleni. Melkein äidillinen lempeys sai minut hieman kiusaantumaan. En oikein tuntenut Marielia, mitä nyt hänen kanssaan töitä tein, mutta nainen ei olluta aivan sitä mitä olin odottanut. Kaikkea muuta, ehkä tämä viikko oli paljastanut yhteneväisyyksiä hänen ja lapsiensa välillä.
- Niin? Mariel hymyili ja kietoi käden hartijoilleni. Hetkessä, koti ikävä valtasi mieleni.
- Sä olet oikeastaan hyvä poika, vaikka epäilin aluksi. Kun Elias kerto susta, olin ihan varma, et satuttaisit vielä Megiä. Mut, taas on todettu et villkko tarvitsee aina jonkun, joka sen kesyttää. Sanoihin ilmestyi jokin sävy, joka kieli jostain henkilökohtaisesta. Ehkä nainen puhui myös itsestään. Sitä en tiennyt. Annoin naisen suukottaa kasvojani, ja päätin ottaa yhteyttä omaan äitiini.


24.12 Elias&Dean[/b]

Aamun, päivän ja vielä iltapäivänkin kuljin kuin huumattuna. Mistään ei tullut oikein mitään. Aamiaisella en voinut katsoa Odea silmiin, sillä pelkäsin niiden paljastavan salaisuuteni. Nainen virnuili hieman kiusaava pilke silmissään. Hän oli varannut varmasti jotain todella mielenkiintoista joululahjaksi.
- Oi kato, Odelie hihkaisi. Vilkaisin ikkunalle. Ulkona satoi lunta.
- Ihan kuin elokuvista. Nainen huokaisi. Kiedoin vain käteni hänen ympärilleen. Elämä naisen kanssa oli kuin elokuvaa. Kaikki oli niin... täydellistä, mikä teki kaikesta myös hyvin epätodellista. Käänsin naisen kasvot kohti omiani. Olimme pitkään hiljaa, kunnes suutelin naista. Valtava määrä tunteita kulki kehoni läpi, kuin sähkö. Isäni olisi kyllä saanut hävetä minua. Hänestä tunteet eivät ole kovinkaan miehekäitä. Mutta, tänään en niitä tukahduttaisi.
- Hyvää Joulua rakas, kuiskaisin Odelle. Naisen kädet kietoutuivat ympärilleni, kiusaavasti, pehmeästi.
- Oota kun saa lahjas, hän kujersin korvaani. Värähdin noiden huulten koskettaessa poskeani.
- Just cant wait, virnistin.
- Mulla on sulle jotain, joten ole valmiina viiden aikaa, jotain nättiä päälle, tanssimiseen soveltumaan.

Kello näytti 4 iltapäivällä. Oli aika lähteä valmistelemaan tanssilavaa. Otin mukaani vaatteet, jotka pistäisin päälle illalla. Mariel oli Dean kanssa käynyt aiemmin viikolla jo siivoomassa, ja koristelemassa paikan. Se oli kerta kaikkiaan ihastuttava tunnelmaltaan.
Sisällä ei enää ollut edes kylmä, kiitos muutaman patterin, jotka olin lainannut Lahdelta.
Tanssilava oli itseasiassa pieni kahdeksakulmainen rakennus, suurinen ikkunoineen.
Niissä roikkui nyt paksut tumman punaiset verhot, koristeita ei ollut paljoa, mutta tarpeaksi. Meg oli jo äitini kanssa sielä kun saavuin. Dean jumitti vielä töissä.
He näyttivät viihtyvän yhdessä. Josta olin onnellinen. Mariel oli tuonut ruuat mukanaa, ja asetteli ne kauniisti. Vaihdoin vaatteeni. Valot sammutettiin, lyhdyt ja kynttilät sytytettiin, kaikki oli valmista.

¤¤¤

Valjastin Herttuan hienoihin koristeltuihin valjaisiin. Niihin oli kiinnitetty tietenkin kulkusia ja joulukuusen koristeita. Herttua pärskähteli pikkupakkasessa. Laitoin päähäni hatun, ja oikaisin housuni, ennen kuin lähdin Simoran pihasta. Odelie odotti kotipihallaan kärsimättömästi. Hänellä oli jalassaan suloisen korot, alla jotain punaista ja päälle heitetty pitkä takki. Kiharat oli osittain kesytetty. Nainen oli hermostunut.
- Kelpaako neidille kyyti? Kysyi mahdollisimman juhlavasti. Tämä naurahti lempeästi. Autoin hänet kyytiin, jonka jälkeen sidoin naisen silmät. Maiskautin Herttuan liikkeelle.
- Sä tiiät jotain, Ode huomautti kärsimättömästi. Hän piti kiinni kärryistä hieman jännittyneenä.
- Ehkä, totesin viattomasti. Matka taittui ongelmitta, ja Herttua pysähtyi kiltisti. Sidoin sen kiinni, ja autoin Oden pois kärryistä. Tämän jälkeen nykäsin siteen silmiltä. Naisen ilme oli yhtä hämmennystä, kun johdatin hänet sisään tanssilavalle.

¤¤¤

Odelie astui hämmentyneenä sisään. Hänen kätensä oli hetkessä suun edessä. Hymyilin leveästi. Tänään kaikki tunteet tuli olla esillä. Kaikki se mitä olin kerännyt pitkin viikkoa. Dean auttoi naiselta takin pois. Ojensin hänelle käsivarteni. Ode tarttui siihen kevyeesti ja hyvin hämillään. Se hymyilytti suuresti.
- Tervetuloa. Toivottavasti sulla on nälkä, sillä päivällinen on katettu. Johdatin Odelie peremmälle, pienen pöydän luo. Sitä koristi tumman punainen liina ja kynttilä. Nainen katsahti hieman epäilevänä minua, mutta istui alas tarjoamaani tuoliin. Hän ei edelleenkään ollut sanonut mitään. Istuin häntä vastapäätä.
Mariel ilmestyi luoksemme. Hän oli myös vaihtanut päälleen tummanvihreän mekon.
Hän kaatoi viiniä laseihimme.
- Ruoka tuodaan hetken päästä, nainen sanoi hymyillen, ja samalla vilkaisi minuun vihjaavasti. Yritin saada aikaan jotain keskustelua, mutta oma jännitykseni ja Odelie hämmenys teki siitä hyvin tönkköä. Onneksi saimme syötyä ihan kaikessa mielihyvässä.

Jostain kantautui Elvis. Tiesin, miten paljon Odelie sitä miestä rakasti. Se oli merkki. Hetkessä jännitys taso nousi pilviin.
Hypistelin housujani ja yritin koota ajatukseni. Nousin, kumarsin Odelle ja suutelin hänen kättään. Ihanan, suloisen ja vastuttamattoman naisen kättä.
- Saanko luvan? Epäilys ei postunut Oden silmistä, sillä hänen toinen kulmakarvansa nousi hieman, mutta hymyillen nainen suostui. Pyöritin häntä pitkin parkettia. Nainen hymyili, ja painautui lähelle. Lopulta pysähdyin. Nyt tai ei koskaan.
- Odelie. Mä en oo koskaan tavannut ketään sun kaltasta, enkä oikeen osaa pukea tätä sanoiksi, mutta haluan vain sanoa, että rakastan sua. Nyt ja aina, niin kauan kun iho on ryppynen, ja reuma on selän vieny, joten rakas(tässä vaiheessa ääneni värisi karheasti, ja otin Oden käsistä), Viettäisitkö loppuelämäsi kanssani? Ja suostumaan vaimokseni? Tämän sanottua kaivoin tumman sinistä samettia olevan rasian taskustani.
Sen sisällä oli sormus, joka oli kulkenut viimeiset viisi sukupolvea Anderssonien suvussa. Kultainen, yhdellä aika mitättömällä smaragdilla varustettu kultasormus. Avasin rasian. Ode oli hiljaisen järkyttynyt, kunnes kun sähköiskusta hän syöksyi syliini hihkaisten onnellisena. Nainen suuteli minua itkien ja suostui. En olisi koskaan voinut olla onnellisempi. Tämän jälkeen luovutin sormuksen Odelle, pyöritin häntä sylissäni, kunnes suutelimme, yhä uudestaan ja uudestaan.