|
Post by Odelie on Sept 22, 2013 14:14:01 GMT 2
Tallikirja 2013 Tallikirjaan ovat vapaita kirjoittamaan tallityöntekijät, valmentajat ja tallin muu henkilökunta.
|
|
|
Post by sonya on Sept 22, 2013 18:01:07 GMT 2
09.02.2013 - "Sun hevoses ei osaa käyttäytyä."
Liikutin kumisukaa huolettomasti valkoisen ponin paksulla karvalla. Shetlanninponi liikuskeli rennosti paikallaan ja hamuili huulillaan heinänkorsia purujen seasta. Upotin sormeni ponin kaulan paksuun karvaan. Se lämmitti mukavasti jo hieman kohmeisia sormiani: olin taas unohtanut hanskani ties minne. Frits nosti päätään hörähtäen: joko mennään? Hymähdin, olin ajatellut lähteä kevyelle maastoköpöttelylle ponin kanssa ilman satulaa. Kurotin nappaamaan suitset karsinan ulkopuolelta ja tarjosin kuolaimia Fritsille. Poni pohti hetken, mutta suostui lopulta suitsittavaksi.
Lumisade oli onneksi lakannut, enää muutama yksinäinen hiutale leijaili maahan. Talutin valkean ponin ulos ja hyppäsin sen selkään. Huomasin Ramin virnuilemassa tallin nurkalla, näytin varmasti huvittavalta shetlanninponin selässä pitkine jalkoineni. Pyöräytin hymyilllen silmiäni miehelle ja keräsin ohjat. Frits lähti kävelemään rennosti eteenpäin, ja ohjasin sen rantaa kohti.
Ponin selkä tuntui mukavan lämpöiseltä ja olisin voinut köpötellä siinä vaikka koko päivän, vajota ajatuksiini ja nauttia tasaisesta kyydistä. Frits ei ollut aivan samaa mieltä, vaan keskittymiseni kadotessa hetkeksi se päätti pienen pukin siivittänänä vaihtaa askellajin laukkaan. Naurahdin ja hidastin orin takaisin käyntiin. Frits oli kuitenkin innostunut niin, että sain pidätellä sitä tosissani.
Käveltyämme ja ravailtuamme pitkän tovin kyllästyin itsekin rauhalliseen menoon, ja päätin antaa ponin päästellä höyryjä vauhdikkaamman laukan merkeissä. Pohja vaikutti hyvältä ja tasaiselta, joten myötäsin ohjaa ja annoin Fritsille luvan nostaa laukan. Pidin ponin tasaisista, joskin lyhyistä, askelista kiitäessämme pitkin tietä rannan suuntaisesti. Kääntyessämme takaisin tallille hidastin ponin raviin ja lopulta käyntiin. Frits pärskähti ja venytti kaulaansa. Annoin sen pidentää ohjaa vapaasti ja nojasin rennosti taaksepäin.
Vasta kun Simoran tallirakennukset tulivat esiin puiden takaa Frits nosti päätään ja hirnahti kimeästi. Keräsin ohjaa ja pysäytin ponin pikku/ison tallin eteen. "Pysyit sitten ton karvakasan selässä?" Rami virnisti ja ärähti sitten Mortin nykäistessä riimunnarua miehen kädestä. "Tää sun hevoses ei sitten koskaan osaa käyttäytyä.." Virnistin takaisin ja kohautin olkiani. "Se on välillä vähän tommonen", myönsin. Rami tuhahti ja lähti taluttamaan oria tarhaan ja mä puolestani Fritsiä talliin.
|
|
|
Post by Odelie on Sept 22, 2013 18:04:08 GMT 2
17.06.2013 - Oma koti kullan kallis
Ruoka oli vihdoin valmista ja asetin sen hyräillen pöytään ja laskin katseeni Jasoniin, joka nyrpisti nenäänsä ylimielisesti. Mulkaisin poikaa varoittavasti, mutta häntä ei näyttänyt haittaavan ollenkaan äitinsä varoittava katse. Jason työnsi lautasen edestään ja risti kätensä. - Mä en aio syödä tota, poika totesi nyrpeästi ja mulkoili minua uhmakkaasti.
- Se oli sun lempiruokaa vielä pari viikkoa sitten, mikä nyt mättää, murahdin pojalle, joka näytti nauttivan tästä tappelun alusta. Käänsin katseeni pois hänestä ja istahdin omalle paikalleni ruokapöytään.
- Sä et antanut mun ratsastaa eilen, Jason murahti samalla tavalla kuin isänsä ja minä naurahdin hieman loukkaantuneena. Tätä peliä äijä siis pelasi.
- Sinä sait jälki-istuntoa ja joudut vielä istumaan ne nyt kesällä, sillon sä et ansaitse päästä hevosen selkään, sä tiedän Jason hyvin talon säännöt, vastasin rauhallisesti ja asetin ruokaa omalle lautaselleni.
Jason vaikeni, mutta istui edelleen ruokapöydässä kädet ristissä. Samassa talon isäntä astui taloon hyväntuulisesti hyräillen. Aurinkoisesti mies istahti pöytään suukottaen minua ensin ja pörröttäen Jasonin jo valmiiksi sekaisin olleita hiuksia. Miehen hymy kuitenkin hyytyi pian, kun huomasi jäätävän ilmapiirin ruokapöydässä. Rakkautta ja lämpöä kotona kerrakseen.
Avasin raivoisasti kodin oven ja astelin ulos Elias kannoillani. Jasonin jatkuva kiukuttelu kävi hermoilleni ja kun Elias ei ollut pitämässä kuria pojalle, kiukuttelut kävivät aina pahemmiksi. Elias tarttui minua olkapäästä ja käänsi minut ympäri. Hän hymyili lempeästi ja kosketti hiuksiani.
- Mä sain remontin tänään lopullisesti valmiiksi, Simora on nyt oma uusi itsensä, Elias kuiskasi korvaani ja minä naurahdin helpottuneena. Yksi ongelma elämään vähemmän.
- Kiitos kulta, kuiskasin ja halauksen jälkeen jatkoimme yhdessä talleille katsomaan hevosia.
Kunnostetut karsinat näyttivät yllättävän hyviltä. Tarhan aidat oli rakennettu uudelleen ja maalattu, lantalaa oli kunnostettu ja pikkutalli oli laitettu hieman parempaan uskoon. Simora ei enää näyttänyt vanhalta navetalta, vaan oikealta tallilta, joka oli kunnostettu vimpan päälle. Hymy levisi taas huulilleni ja vilkaisin Eliasta, joka näytti melko ylpeältä itsestään.
- Tännehän kehtaa jo tuoda ulkopuolisiakin, tästä tulee erinomainen, kunhan kaikki saadaan vaan pyörimään, suukotin miestäni joka ymähti huvittuneena. Olisin voinut taata että innostukseni takia.
- Hyvä olla rouvalle mieliksi, mutta nyt tyttö, menes liikuttamaan ratsu parkasi, Felix ei ole saanut liikuntaa vähään aikaan, Elias taputti minua takapuolelle ja lähti sitten tallista. Vilkuilin oria, joka hörähti minulle tuttavallisest. Menisin ehdottomasti kentälle tuuppaamaan sen kanssa. Sen se oli vihdoin ansainnut.
|
|
|
Post by sonya on Sept 22, 2013 18:05:02 GMT 2
03.07.2013 - Vesileikkejä
Mortti kirmasi laitumella tuhatta ja sataa. Se heitti pariin kertaan takapuoltaan häntä villisti propellina pyörien. Sitten se käännähti kannoillaan ja säntäsi taas toiseen suuntaan. Ruohotupsut pöllysivät ja pikkukivet saivan kyytiä kun kaviot jymistelivät pitkin tannerta. Orilta ei tuntunut loppuvan virta millään, vaikka oli heinäkuinen kesäpäivä kuumimmillaan. Minä seisoin laitumen portilla riimunnaru kädessäni, ja tuijotin epäuskoisena orin temppuilua. Ei ollut mikään yllärtys, ettei Morttia saanut kiinni laitumelta helposti, mutta tällaista laukkashowta en sentään odottanut. Se laukkasi aivan aidan viereen, teki äkkipysähdyksen niin nopeasti, että oli miltei kaatua nokalleen, ja säntäsi jälleen huimaan neliin. Valahdin istumaan aidantolppaa vasten ja pyöräytin silmiäni. Tota menoa Mortti ei jaksaisi enää vääntää koulua. Vaikka ei siinä mitään, en minäkään jaksaisi.
Noin vartin kirmailun ja välttelyn jälkeen Mortti käveli huokaisten luokseni päätään riiputtaen. Se näytti väsyneeltä ja laski turpansa naamani tasolle. - Idiootti, nyt mä en voi enää rääkätä sua kentällä, hymähdin orille ja rapsutin sitä otsasta. Kiinnitin riimunnarun ja lähdin taluttamaan hevosta kohti tallia. Se seurasi säyseänä perässä ilman minkäänlaisia vastalauseita. Tallissa Mortin karsinan edessä seisoivat kottikärryt, ja karsinassa niihin lantaa lappaava Rami. - Jaahas, sitä ollaan siivoushommissa, tokaisin miehelle ja vilkaisin Morttia. - Mihis me nyt sut viedään? - Joo, mä olen kyllä ihan kohta valmis, oota hetki, Rami vakuutteli ja kärräsikin pian kottikärryjä pois. Mä päästin orini karsinaan ja kävin hakemassa harjoja satulahuoneesta.
Pöly täytti karsinan, kun harjasin Mortin rautiasta karvapeitettä. Ori oli nähtävästi päässyt piehtaroimaan laitumella sydämensä kyllyydestä, ainakin sen verran likaa näytti karvojen välistä löytyvän. Kun olin saanut Mortin siedettävään kuntoon pujotin suitset orin päähän. Suunnittelin ratsastavani kahluupaikalle jalkoja uittamaan. - Hey rakas, minne matka? kysyi auringon päivettämä, vaaleatukkainen mies, joka oli salakavalasti pujahtanut sisään karsinaan. - Öö.. en saanut vastausta ulos suustani, sillä olin jumittunut tuijottamaan Mikaelin paidatonta ylävartaloa. Mies oli tosiaan käynyt salilla viimeaikoina, rantakunnossa tosiaan. - Et sitten löytänyt mitään rättiä päällesi, tokaisin lopulta, kun unohdin mikä varsinainen kysymys oli ollut. - Tällaisella helteellä? Mikael naurahti. - Ei kuule tekis sullekkaan pahaa vähän vähentää vaatetta, mies virnisti ja iski silmää. Pyöräytin silmiäni ja käännyin Mortin puoleen. Ori katsoi mua väsyneesti, eikä olisi halunnut lähteä muualle kuin takaisin laitumelleen.
- Meettekö maastoon? Mä voin lähteä Sallilla mukaan, Mikael ehdotti toiveikkaasti ja nyökkäsi Sallin karsinan suuntaan, jossa tamma jo odotti valmiina harjattuna. - Ai sä oletit että saat automaattisesti luvan lähteä mukaan? tuhahdin, mutta ilmeeni suli lopulta hymyyn. - No vauhtia sitten, Sallilla ei näytä olevan vielä edes varusteita päällä. Mikael virnisti ja pujahti pois karsinasta kiiruhtaen varustamaan hevosta. Pudistelin päätäni hymyillen ja painoin kypärän päähäni.
Lähdimme käynnissä tallilta kohti kahluupaikkaa. Matka ei olisi pitkä, mutta keskipäivän helle ei tekisi siitä yhtään mukavampaa. Mikael jutteli minulle niitä näitä, upottaen sanoihinsa pientä, viatonta flirttiä. Hevoset astelivat tietä pitkin laiskasti, hännät paarmoja huitoen. Mikael oli sentään laittanut kevyen t-paidan päälleen, muutoin olisin varmaan tippunut Mortin selästä alta aikayksikön.
Saavuimme pian kahluupaikalle, jossa varsinkin Mortti innostui säntäämään syvemmälle veteen, kastellen minut kokonaan. Mikael nauroi ja kahlasi veteen muutaman metrin, kunnes Salli päätti, että oli aika pysähtyä. - Ei ole kivaa, mun vaatteet on ihan märät! kiljahdin, mutta nauroin perään. Kun hevoset olivat saaneet vilvoiteltua tarpeekseen, sidoimme ne puuhun ja kahlasimme itse veteen. Kahlausretki muuttui lopulta vaatteet päällä uimiseksi, kun juoksimme vuoron perää toisiamme karkuun vettä loiskien. Lopulta istuimme rannalla vaatteita kuivatellen. Paahtava aurinko kuivasi ohuet kesävaatteet hetkessä, ja lähdimme ratsastamaan takaisin tallia kohti.
- Uimassa? pihalla seisoskeleva Rami kysyi kulmat koholla, kun saavuimme tallin pihaan. - Mistä niin päättelit? kysyin ihmeissäni. En muistaakseni ollut maininnut miehelle meneväni uimaan. - Sun meikit, Rami vihjasi ja osoitti havainnollistavasti kasvojaan. Vilkaisin hämmentyneenä Mikaelia, jolla oli selvästi vaikeuksia pidättää nauruaan. Mä muistin kyllä laittaneeni ainakin ripsiväriä aamulla, enkä muistaakseni edes vedenkestävää. - Senkin kettu, henkäisin ja huitaisin kädelläni miehen suuntaan. Mikael purskahti nauruun ja väisti huitaisuni kevyesti ratsastaen edeltä lähemmäs tallia. Mulkaisin Mikaelia tyytymättömästi, olisi se voinut sanoa ennen kuin palasimme tallille. Myös Rami jäi tuijottamaan Mikaelia kasvoillaan tulkitsematon ilme. Kohautin olkiani ja lähdin taluttamaan Morttia talliin.
|
|
|
Post by Jason on Sept 22, 2013 18:08:17 GMT 2
05.07.2013 - Kohti paremmuutta, sitä mä olen
Mä harjasin Doloa reippaasti, sillä halusin äkkiä päästä ratsastamaan. Musta oli kivaa, että vihdoin sain luvan mennä muillakin kun sillä koiran kokoisella Fritsillä, joka oli jo niin vanha, ainakin mun mielestä. Dolon kuntoon laittaminen oli tosi helppoa, koska oli päässyt Seppeleen ratsastuskouluun tunneille ja isi opetti mua muutama kerta viikossa. Välillä äitikin, mutta sitä mä en jaksanut kuunnella yhtään.
Asetin satulan Dolon selkään ja maiskautin sen ulos karsinasta. Se lähti liikkeelle paljon reippaammin kuin Frits ikinä tai kukaan ratsastuskoulussa. Tänään ratsastuksesta tulisi kivaa, koska Soneü valvoisi ja ohjeistaisi mua tänään. se oli musta niin kaunis, mutta sitä en oo ikinä kertonut kenellekään. Se ois aika noloa.
Ulkona oli sairaan kuuma, varsinkin kun mun oli pakko pitää tummat saappaat jalassa. Soneü seisoi kentällä kesävaatteissa ja mä olin vähän kateellinen sille, paitsi etten ikinä laittaisi tyttöjen vaatteita päälle. Talutin Dolon keskelle kenttää ja laitoin jalustimet mulle sopivaksi. kiristin vielä satulavyön ennen kun nousin selkään ja sit oli valmis lähteen. Soneü katsoi meitä arvioivasti, mutta anto luvan lähteä liikkeelle.
- Ootko ennen ratsastanu Dololla? Se voi olla vähän vaikea välillä kuulemma, Soneü sanoi mulle kun keräsin ohjia käteen. Dolo oli valpas kokoajan, mutta mua ei pelottanut.
- En oo menny, mut kyl mä sille pärjään, vastasin itsevarmasti ja tein muutaman voltin Dolon kanssa.
Soneü katsoi mua arvioivasti ja seurasi ratsastustani, joka ärsytti mua ihan hirveästi. En mä tippuisi hevosen selästä, mutta jos Dolo alkaisi pelleillä, musta ois äärimmäisen noloa, että Soneü olisi kattomassa sitä. Se oli niin hyvä ratsastaja verrattuna muhun, mutta ei kyllä pitkään. Kannustin Dolon raviin ja rauhallisesti se lähti liikkumaan eteen. Sen ravi tuntu vähän oudolta, mutta siihen oli aika helppo mukautua.
- Saako liittyä seuraan kentälle? tallin uusi asukas, Tamsus se tais olla, ja sen omistaja Kics ilmestyi portille.
- Tietysti saatte, Jason voi mennä vaikka ympyrällä ja sie toisessa päässä niin ette joudu törmäyskurssille, Soneü vastasi ystävällisesti ja mä vilkaisin sitä vähän murhaavasti.
Mökötin hetken selässä ja tein ihan omia juttuja Dolon kanssa, ennen kun Soneü keksi miten mä antaisin sille anteeksi. Se lupasi auttaa mua löytämään paremman tavan istua ja näyttää miten saisin ratsastettua edes vähän eteen ja alas. Nainen selitti mulle rennoista käsistä ja polvista, selästä, kaikki meni multa ohi, mutta sitten se väänsi väkisin mut ihan erilaiseen selässä ja pakotti mut liikkumaan eteen. Aluksi se tuntu vähän oudolta, mutta sitten kun Dolon pää tipahti alaspäin ja vähän kaarelle mun sydän melkein pysähtyi.
Soneü hymyili tyytyväisenä ja kehu mua. Mä yritin rentoutua paremmin, mutta aina Dolo nykäisi hetken kuluttua päänsä ylös. "Yritä kokeilla ravissa" Soneü oli ehdottanut ja mustakin se oli hyvä idea, osasin istua paremmin ravissa. Kannustin Dolo liikkumaan reippaammin ja yritin pitää saman tuntuman siihen, onneks Soneü ohjeisti mua kokoajan. Lopulta Dolon pää taipui taas kaarelle, tällä kertaa paremmin kun aikasemmin.
- Hyvä Jason ! Soneü hihkaisi ja mä hymyilin itsevarmasti. Tämä jos joku tekisi vaikutuksen naisiin. Kunhan vaan eka oppisin ylläpitämään sen muodon, jos se ees oli joku muoto.
- Nosta sillä vielä laukka, mut varo vähän Tamsusta, ettette törmää, mä nyökkäsin. Enhän mä koskaan törmäisi johonkin muuhun hevoseen. Katoin kuitenkin Soneü mieliksi, että Kics oli heppansa kanssa toisessa päässä kenttää ja sit kannustin Dolon laukkaan. Se laukkasi vähän laiskasti aluksi, mutta kun napautin sitä ekaa kertaa raipalla, me mentiin lujaa.
|
|
|
Post by sonya on Sept 22, 2013 20:58:02 GMT 2
22.09.2013 - Kiinniotto-ongelmia ja laukannostoja
- Saamarin poni! kiljahdin turhautuneena kun Felix juoksi kolmatta kertaa ohitseni voitonriemuisesti häntäänsä huiskutellen. Poni oli päättänyt nauttia vapaudesta oikein olan takaa eikä suostunut millään lähtemään kanssani talliin. Minä sen sijaan olin jo aivan kypsä orin pelleilyihin ja olisin voinut taluttaa sen talliin vaikka korvista, jos olisin vain päässyt tarpeeksi lähelle saadakseni sen kiinni. - Et sä voi mua ikuisesti vältellä, muistutin ponille ja yritin vielä kerran lähestyä sitä rauhallisesti. Kiinniottoa ei lainkaan helpottanut kaksi vahingoniloisesti virnuilevaa naamaa tarhan aidan toisella puolen. Rami ja Jason olivat päättäneet tulla katsomaan mun 'nöyryytystäni', kuten he asian ilmaisivat. - Tuu nyt auttamaan Rami, en mä saa tätä täältä, vinkaisin luovuttaneena kun Felix oli toistamiseen juosta suoraan ylitseni. - Mä kyllä saan sen sieltä, Jason uhosi ja oli alittamassa tarhan aitaa, mutta Rami pysäytti tämän. - Tää on kyllä nyt vähän vahvempien miesten homma.
Ramin avustuksella sain vihdoin Felixin karsinaan ehjin nahoin karsinaansa. Jason murjotti tallin ovella, koska ei saanut pyydystää oria tarhasta. Virnistin myötätuntoisesti pojalle ja yritin keksiä keinon piristää toista. - Kävisitsä hakemassa Shotin sisälle? ehdotin Jasonille, jonka pää kääntyi samantien minua kohti. - Saat vaikka vähän ratsastaakin sillä... Siinä samassa kun sana ratsastus mainittiin lähti tummahiuksinen poika juoksemaan tarhoja kohti uudella innolla. Naurahdin ääneen ja käännyin Felixin puoleen. - Susta pitäis sitten saada jollain ilveellä puhdas, huokaisin. - Miten sä aina löydät ne kaikkein mutaisimmat kolot?
Felix ei olisi millään jaksanut seistä paikallaan karsinassa, joten sidoin sen kiinni. Siitä huolimatta poni jaksoi venkuilla ja pyöriä paikoillaan. Jason saapui talliin ylpeänä hymyillen, taluttaen jokseenkin uneliaan näköistä Shottia. - Voinko mä harjata tän myös? poika kysyi innostuneena. Myönnyin Jasonin pyyntöön, Shot todennäköisesti vain nuokkuisi paikallaan. Karsinoita siivoava Rami vilkuili mustan orin kanssa häärivää poikaa epäilevänä, mutta jatkoi kuitenkin touhujaan.
Kun olin saanut Felixin muistuttamaan edes etäisesti puhdasta suuntasin Shotin karsinalle. - Alkaakos täällä olla valmista? kysyin Jasonilta ja kurkkasin sisään karsinaan. Poika oli kyykistynyt harjaamaan orin jalkoja. - Melkein, poika mutisi ja suki vielä viimeiset vedot pölyharjalla. - Shot on kyllä nyt tosi puhdas! - Niimpä näyttää olevan, hymähdin. - Mä käyn hakemassa satulan ja suitset niin mennään vähän tohon kentälle käppäilemään. - Mä kyllä haluan mennä laukkaa, Jason ilmoitti ja seurasi perässäni satulahuoneeseen.
Pian seisoin Jasonin ja Shotin kanssa keskellä kenttää. Odelie hymyili kannustavasti kentän laidalta kun autoin Jasonin puoliverisen selkään. Jason näytti pieneltä shotin selässä eivätkä jalustimet tahtoneet lyhentyä tarpeeksi edes kierroksien avulla. Jason kuitenkin hymyili säteilevästi istuessaan suuren hevosen selässä ja vilkaisi minua odottavasti. Annoin ratsukolle luvan lähteä kiertämään kaviouraa käynnissä. Shot käveli rauhalliseen tahtiin ja kääntyi kuuliaisesti volteille Jasonin pyynnöistä. Ohjeistin poikaa istunnan parantamisessa ja muistuttelin asetuksesta kulmissa. - Kokeillaanko ravia? kysyin. Jason nyökkäsi innokkaasti ja kannusti Shotin raviin. Ori lähti laiskasti ravaamaan ja Jason näpäytti sitä kevyesti raipalla, jolloin tahtikin reipastui. Alkuun poika ei ollut pysyä orin suurissa liikkeissä mukana, mutta nopeasti Jason tottui puoliverisen raviin.
- Mitä, eikö me muka laukata? Jason kysyi pettyneenä kun olin lopettelemassa ravin jälkeen. Hymyilin ja mietin hetken. - No anna mennä vaan, myönnyin lopulta ja osoitin pojalle suunnan. Jason kannusti Shotia eteenpäin, ja muutamien raviaskeleiden jälkeen ori nosti reippaan laukan. - Eiköhän me nyt sitten tähän lopetella, päätin laukkojen jälkeen ja autoin Jasonia riisumaan orilta varusteet. Jason halusi viedä Shotin takaisin tarhaan ja minulle jäikin sitten varusteiden putsailu ja paikalleen laitto, niinpä tietenkin.
|
|
|
Post by Odelie on Sept 23, 2013 19:48:12 GMT 2
23.09.2013 - Pieniä pulmia
- Näyttää vähän huonolta, huokaisin ja hieroin silmiäni, jotka olivat kipeät tietokoneen tuijottamisesta. Elias sekoitteli kahviaan ovenkynnyksellä ja huokaisi.
- Kyllä sieltä vielä joku sopiva löytyy, kunhan jaksat etsiä, hän totesi rohkaisevasti ja kohautin olkiani. Nousin ylös tuolista ja raahustin miehen ohi keittiöön. Kaivoin kaapista aiemmin tehdyn ruuan ja lämmitin sen mikrossa. Istahdin alas ruokapöydän ääreen ja Elias istui minua vastapäätä hieman huolestuneen näköisenä.
- Sä näytät todella väsyneeltä, sun pitäis levätä välillä, Elias laski käden vapaalle kädelleni ja minä hymähdin hieman.
- Älä nyt turhia höpise, lupasin valmentaa Soneüta vielä tänään, sillä on kuulemma jotain ongelmia Sallin kanssa tasasella, huokaisin ja huisaisin kättäni huolettomasti. Elias siristi silmiään hetken minua katsoessa, mutta lähti sitten suosiolla katsomaan, oliko Jason tehnyt läksynsä.
Vedin tallikengät jalkaa ja nappasin naulakosta pehmeän kangastakin päälleni. Suuntasin suoraan isoon talliin, jossa tiesin Soneü olevan lakasemassa lattioita. avasin tallin oven ja astuin sisään, suljin vielä oven perässäni ja tervehdin sitten jo sisällä olevia hevosia. Soneåu tervehti minua pirteästi samalla kun nojasin karsinoihin, väsymys oli järkyttävä, mutta en halunnut valittaa, sellaista elämän vain oli.
- Mä harjaan Dolon, niin saatko siinä ajassa Sallin kuntoon? kysyin hetken kuluttua, kun oli haukotellut ainakin kymmenen kertaa.
- Joo tietty, kakskytminuuttia ja nähään maneesissa, tähän aikaan iltapäivästä on jo turhan kylmä kentälle, Soneü totesi ja minä nyökkäsi.
Lähdin hakemaan Dolon harjapakkia satulahuoneesta. Uuden hevosen hankkiminen pyöri edelleen mielessäni, enkä saanut turhautuneisuutta karistettua harteiltani, kun ajattelin ettei sopivaa meinannut löytyä. Vaikka minulla ei ollut selvää kuvaa mitä oikein halusin, tiesin aina, millon se oikea sattui kohdalle. raahustin Dolon karsinalle ja tamma hörähti minulle tervehdykseksi. Hymyilin hiljaisena ja katselin pilkullista tammaa. Se muistutti minua Megistä, ikävä puristi rintaani, mutta siitä huolimatta se oli mitä oivallisin ratsu minulle ja varsinkin Jasonille.
|
|
|
Post by sonya on Dec 5, 2013 19:45:49 GMT 2
05.12.2013 - Ikäkriisi ja muisteloita
Mortti otti talven ensimmäisestä suuremmasta lumipyrystä kaiken ilon irti kiitäen tarhassaan pukkilaukkaa päästä päähän. Shot tyytyi vain katselemaan nuoremman innostusta ja nuokkumaan portin läheisyydessä. Heiluttelin riimunnaruja tallustellessani kohti oritarhaa kaulaliina tiukasti kaulan ympärille kiedottuna. Minut täytti haikea ja hieman surullinenkin tunne katsellessani rautiaan orin menoa tarhassa. Sekään ei ollut enää nuorikko, vaan täyttäisi tammikuussa jo 25 vuotta. Kuinka minun pikkuisesta villivarsasta olikin yhtäkkiä tullut vanhus, joka kaipaisi kohta jo eläkkeelle. Vaikka virtaahan Mortissa riittää edelleenkin ihan saman verran kuin ennenkin, minun pieni ikiliikkujani.
Avasin portin ja kutsuin ratsuja lähemmäs. Shot lähti välittömästi kävelemään luokseni, Mortti teki vielä muutaman kierroksen häntä soihtuna tarhan ympäri ja päätyi sitten tutkimaan, josko minulta löytyisi herkkuja. Vanhenemisen merkit näkyivät Shotissa selvemmin. Se ei enää jaksanut riehua ja rellestää, vaan käyttäytyi äärimmäisen tyynesti ja rauhallisesti, kuten sillä aina oli muutenkin ollut tapana. Shot saikin viettää eläkepäiviään rennommin ja orin kanssa käytiin enää maastolenkeillä ja ratsastettiin kevyesti kentällä, pieniä esteitä unohtamatta. Morttia ei voinut ihan niin vähälle liikutukselle jättää, jos mielii saada orin edes jonkinmoiseen kontrolliin.
Napsautin riimunnarut hevosten riimuihin ja lähdin taluttamaan kaksikkoa ulos tarhasta. Hevoset kulkivat tottuneesti vieretysten ja Morttikin oli rauhoittunut jo sen verran että sen sai talutettua pikkutallin harjauspuomille, johon jätin ruunikon hetkeksi odottamaan. Shot pääsi omaan karsinaansa ja sai muutaman omenan ruokakuppiinsa. Palasin Mortin luokse harjat kainalossani ja taputin oria lavalle. Ilma oli kirkastunut ja aurinkokin pilkahteli pilvipeitteen lomasta. Oivallinen sää siis hoitaa hevonen ulkosalla. Rapsuttelin ensin syksyn myötä paksuuntunutta karvapeitettä kumisualla, ja pyyhin pahimmat pölyt pölyharjalla. Kavioiden kanssa Mortti halusi olla hankala ja kiusasi minua heiluttelemalla jalkojaan.
Saatuani viimeinkin Mortin kaviot puhtaiksi sujautin suitset orin päähän ja kypärän omaani. Satulattomaan selkään ponkaisin itseni penkin päältä ja välittömästi selkään päästyäni Mortti lähti ravissa eteenpäin. Naurahdin ja pidätin orin käyntiin. Olikohan sittenkin viisas veto lähteä maastoon ilman satulaa? Mortilla oli ollut tapana vähän pukitella, varsinkin innostuessaan. Mitä vanhemmaksi ori oli kuitenkin tullut, sitä vähemmälle tämä tapa oli jäänyt. Muutaman kerran olin kilpailuissakin tipahtanut pukittelun takia. Yksi asia mistä Mortin kanssa voimme olla ylpeitä, on kilpailumenestys. Lukuisissa kilpailuissa kierrettyämme olemme saavuttaneet niin monta ruusuketta, ettei yksiössäni tunnu olevan fiksua paikkaa missä niitä säilyttää. Nyttemmin kilpaileminen on rajoittunut lähinnä pieniin harjoitus- ja seurakilpailuissa käymiseen, mikä tuntuu Morttia hieman harmittavan.
Mortti kulki energisesti ja reippaasti, se olisi halunnut vaihtaa askellajia tuplasti reippaampaan, mutta pidin sen päättäväisesti rauhallisessa käynnissä. Kun tie kävi tasaisemmaksi annoin orille luvan siirtyä raviin. Alkuun ravin tahti muistutti lähinnä ravihevosen menoa, mutta koottuani hevosta hieman alkoi hallitumpi rytmi löytyä. Maisemat vilahtelivat kun kiidimme pitkin kevyesti lumettunutta tietä. Mortti piti maastoilusta ehkä eniten siksi, että silloin sai mennä kovaa ja vähän päästellä höyryjä. Rauhallisia maastolenkkejä ei tämän kaverin kanssa ollut olemassakaan. Mitään superpitkää lenkkiä emme tänään kuitenkaan tehneet, vaan pian käännyimme jo takaisin tallia kohti. Tallin pihassa Mortti hirnahti terävän tervehdyksen kavereilleen. Se oli aina ollut sitä sosiaalista sorttia, koskaan ei saanut jättää yksin tai muuten ori tuli aidoista läpi. Shot olikin oivallinen toveri Mortille ja kaksikko tuli toimeen kuin parhaat kaverukset. Shot ja Mortti olivat rakkaimpani, kaksi hevosta joita en koskaan voisi unohtaa.
|
|
|
Post by sonya on Dec 6, 2013 18:57:42 GMT 2
06.12.2013 - Tandemratsastusta ja varsatoiveita
- Kato, me saadaan lisää lunta! Jason hihkaisi minulle innoissaan ja osoitti oleskeluhuoneen ikkunan läpi taivasta, joka alkoi hiljalleen tiputtamaan lumihiutaleita. Hymähdin pojalle ja pörrötin tämän hiuksia. - Niimpä näkyy.
Hapuilin kahvikuppia, jonka olin jättänyt viereiselle pöydälle, sitä kuitenkaan löytämättä. Sen sijaan hiljaa huoneeseen hiippailleen miehen käsi nappasi sormeni pujottaen ne omiensa lomaan. Henkäisin yllättyneenä ja käännyin katsomaan Mikaelia, jota en osannut odottaa tallilla. Miehellä oli ollut kiireitä muiden töidensä parissa, eikä häntä ollut pahemmin Simorassa näkynyt. - Mitä... mitä sä täällä? änkytin. - Tai siis, eihän tänään ole edes valmennuksia tai mitään. Mies pudisti päätään hymyillen. - Tulin tietty moikkaa mun rakastani. Tunsin punan nousevan poskilleni ja hymyn eksyvän huulilleni. - Niin siis Morttia, mies lisäsi ja tuhahtaen läimaytin tätä kevyesti olkapäähän. - No heh, kai mulla suakin oli vähän ikävä.
- Lähettäiskö maastoon? On niin kiva ilmakin, Mikael ehdotti ja ojensi mulle kahvikupin, jonka höyryävä sisältö tuoksui vahvalta kahvilta. - Mmhh, vastasin myöntävästi ja siemailin varovasti polttavaa juomaa. Istuimme vierekkäin oleskeluhuoneen pehmoisella sohvalla ja olin melkein unohtanut, kuinka mukavalta Mikaelin läsnäolo tuntui. - Mä otan Mortin, mies päätti antamatta minulle sananvaltaa. - Mites muuten Salli, eiks se oo jo aika viimesillään? Nyökkäsin. Sallin maha oli tosiaan jo hyvin pyöreä, eikä tammalla oltu enää hetkeen ratsastettu. Varsa saattaisi syntyä minä hetkenä hyvänsä, luultavasti kuitenkin vasta joulun tienoilla. Toivoin varsasta tervettä, komeaa voikkoa, joka siitä todennäköisesti tulisi. Varsa saisi jäädä Simoraan tulevaksi tuntiratsuksi, kunhan kasvaisi. - Mä voin sitten auttaa kouluttamisessa, Mikael lupasi. Lupaus kuulosti loistavalta, mies oli tosiaan taitava hevosten kanssa, eikä apu olisi pahitteeksi.
Loppujen lopuksi päädyimme lähtemään maastoon vain yhden hevosen voimin, sillä Shot näytti tavallista väsyneemmältä. Mortti sen sijaan tanssahteli jo tarhasta hakiessa ja minua rupesi mietityttämään, olikohan tandemratsastus villiorilla sittenkään hyvä ajatus. Mikaelin mielestä kuitenkaan mitään vaarallista ei voisi tapahtua, olihan hän kuitenkin "kaiken kokenut kilparatsastaja". - Otetaan sitten ihan rauhallisesti, ei mitään hurjia kiitolaukkasessioita kiitos, varoittelin miestä kun nousin Mortin selkään. Mikael nyökkäili virnistellen pahaenteisesti ja nousi taakseni istumaan. - Sullahan ne ohjat on, sä päätät, Mikael tokaisi.
Lähdimme rauhallisessa (tai niin rauhallisessa kuin Mortti innostuksissaan kykeni) käynnissä Simoran pihalta kohti maastoja. Mortti tuntui olevan hieman ihmeissään siitä, että yhden ratsastajan sijaan selässä istuikin kaksikko, mutta päätti kuitenkin edetä normaalia tahtia. Mikael vihelteli rennosti tuttua sävelmää ja selvästi nautti talvisesta tunnelmasta. Morttikin kulki loppujen lopuksi mukavan rauhallisesti ja rentona, ehkä se tajusi ettei kukaan jaksaisi tänään katsella sen riehumista. - Miksei me useemminkin tehdä tällaisia maastoretkiä, Mikael pohti ja kietoi kätensä vyötäröni ympäri.
Kokeilimme myös muutaman pätkän ravia, mutta Mortin korkeissa askelissa ei meinannut pysyä mukana ollenkaan. Siispä päädyimme vain kävelemään lenkin. Takaisin tallille palattuamme Mikael tarjoutui ystävällisesti hoitamaan Mortin ja viemään sen takaisin tarhaan. Sillä välin kävin katselemassa miten Salli pärjäili suuren mahansa kanssa. - Kyllä sä pian pääset tästä mahasta eroon, juttelin Sallille ja silitin sen valtavan pyöreää kylkeä. Salli puuskahti ja haisteli olkapäätäni tuttavallisesti. - Toivottavasti sieltä tulee joku komea ori, joka sais monia upeita jälkeläisiä. Salli heilautti päätään kuin ymmärtäen mitä mä sanoin. Kyllä se vielä upean varsan saisi.
|
|
|
Post by Odelie on Dec 7, 2013 16:36:07 GMT 2
07.02.2013 - Joulukuu elää
Näppäilin vielä hetken tietokonetta ja suljin sitten kapistuksen. Silmissäni pyöri kahden tunnin datailun tulos ja päätä särki hirveästi, joten valuin keittiöön hakemaan päänsärkylääkkeen ja pistin lämmintä kaakaota tulemaan. Koko tila tosiaan tuntui oudon hiljaiselta, kun Dolo ja Felix oli lähtenyt, mutta samalla olimme saaneet muutaman uuden kaverin joukkoihimme, joka omalla tavalla rikastutti taas arkea. Elias astui ovesta sisään ja kopisteli kenkänsä eteisessä, hymyilin aurinkoisesti, kun mies tuli keittiöön ja istahti suoraan mukin ääreen.
- Soititko sinne? Elias kysyin saman tein ja nautinnollisesti hörppäsi lämmibtä juotavaa.
- Soitin, mä lähden maanantaina käymään siellä, käväsen samalla Helsingissä, hymyilin ja haroin pörröisiä hiuksiani parempaan asentoon.
- Ajattelit sieltä siis kahta hevosta hakea? kysely siis jatkui samalla kun mies kaivoi sähköistä kalenteria taskustaan Hän oli taas lähdössä pian maapallon toiselle puolen töihin muutamaksi viikoksi.
- Yksi poni ja yksi tamma ois sieltä tulossa, mä oon joskus nuorempana vielä ratsastanut sen poniruunan Halin isllä, virnistin ja nojasin tuolissani.
- Ja olet nyt ihan varma kaikesta tästä? Hevosista ja toiminnasta? Elias kohotti kulmiaan, mutta hymyili loistavalle innostukselleni lempeästi. Hän oli tähän mennessä tukenut kaikkia hankintoja, vaikka kahdeksan vuotta täyttänelle pojalle ostettu hevonen oli häntä ensin arveluttanut.
- Täysin, tai niin ainakin luulen, naurahdin ja suukotin sitten mieheni poskea. Vein tyhjän mukin takaisin tiskialtaaseen ja menin pukemaan saman tein vaatteet päältä. Pojat olivat olleet vaateostoksilla yhdessä ja epäilemättä Jason oli laukannut suoraan talliin laittamaan uutta suomenhevosruunaa Iivua kuntoon. Oli paras mennä katsomaan miltä siellä näyttää, sillä kahden äijän valtataistelu oli vielä kesken ja Iivu pompotti Jasonia aika pitkälti miten itse lystäsi.
|
|
|
Post by Mikael Gren on Dec 9, 2013 21:54:27 GMT 2
Mun autoni näytti saaneen pakkasesta tarpeekseen, eikä hievahtanutkaan, kun mä yritin käynnistää sitä. Turhautuneena potkaisin rengasta ja kaivoin puhelimeni esiin. - Sone rakas, aloitin anelevaan sävyyn puhelun. - Mä en saa autoo liikkuu, tuu hakee mut tallille, jooko? Puhelimen toisesta päästä kuului ärsyyntynyttä mutinaa, jonka saattoi jollain tavalla tulkita myönteiseksi vastaukseksi. Niimpä mä jäin odottamaan naista, joka saapuikin puolen tunnin kuluttua. - Saat kyllä tästä hyvästä ratsastaa Mortin, Sone ilmoitti ja mä tyydyin virnistämään ja nyökkäämään.
- Ode ja Scarlett taitaa olla tällä hetkellä maneesissa, sä voit mennä niitten jälkeen, Sone sanoi ja työnsi mut Mortin karsinalle. - Tossa toi sankari nyt sitte on, nainen hykerteli ja poistui takavasemmalle. Mä meinasin tiputtaa silmät päästäni kun näin komistuksen karsinassa. Vaikka oli pakkasta jo muutama aste, ori oli onnistunut löytämään tarhastaan juuri ne parhaat kohdat, joissa piehtaroida itselleen komea likakerros. Vai tällaisen homman Sone oli mulle keksinyt...
Kun mä olin saanut Mortin siedettävämpään kuosiin, otin kypärän kainaloon ja lähdin taluttamaan oria maneesiin. Areena oli sopivasti tyhjentynyt meidän showta varten, ainakin uskoin Mortin yrittävän järjestää mulle jos jonkinlaista jekkua. Mä nousin selkään ja ohjeistin Mortin uralle. Ruunikko käveli rennosti mutta tarkkaillen jatkuvasti mua. Mikäli mun huomioni herpaantuisi hetkeksikään saattaisin löytää itseni aika nopeasti hiekan seasta. Sellainen tää ratsu tuppas olemaan.
Mortti päätti kuitenkin yllättää mut menemällä koko ratsastuksen ajan kauniisti. Reippaasti, mutta kuuliaisesti. Mä palkitsin sen runsailla taputuksilla ja kehuilla. Onneksi Mortin pahin riehumisaika oli jo takanapäin, olihan herralle kertynyt ikääkin ihan kiitettävästi. Silti mä jaksoin joka kerta ihmetellä sen intoa ja energiaa. - Sehän meni ihan kivasti, maneesiin Sonen kanssa katselemaan tullut Ode sanoi. - Joo, se oli yllättävän hyvällä tuulella tänään, nyökyttelin päätäni ja silitin orin turpaa. Mortti pärskähti ja tuuppasi mua otsallaan. - Miks se on sulla aina kiva, ja kun mä hyppään selkään niin onkin pakko riehua ja juosta pää viidentenä jalkana, Sone mutristi naamaansa ja laittoi kädet puuskaan. - Se on kato ne ratsastustaidot... tai niiden puute, vihjaisin varovasti ja päätin poistua äkkiä takavasemmalle vihaisen Sonen ulottumattomattomiin.
Hevoset rouskuttelivat tallissa jo iltaheiniä, ja Mortille tuli yhtäkkiä kova kiire päästä omaan karsinaansa. - Ota iisisti kaveri, ei ne heinät sieltä mihinkään karkaa, naurahdin orille ja nappasin melkein lennossa satulan ja suitset pois. Salamana ruunikko hyökkäsi tyytyväisenä heiniensä kimppuun. - Mä tuun harjaa sut myöhemmin, lupasin Mortille ja taputin sen lapaa. Vein varusteet satulahuoneeseen ja irroitin hikisen satulahuovan muualle kuivumaan. - Noni satulasankari, lähetääs menee, Sone viittoili mua autolle. Sillä oli ilmeisesti kiire nukkumaan, raukka näytti aika väsyneeltä vaikka mähän se tässä olin urheillut. - Mut toi Mortti- - Rami hoitaa sen loppuun, tuu nyt vaan.
Mulle ei jäänyt paljon muita mahdollisuuksia kuin seurata naista autolle ja lähteä tämän mukana kaupungin suuntaan. Mä tarkkailin Sonea matkan aikana, ehkä vähän huolestunut ilme naamallani. - Onks sulla kaikki okei? kysyin varovasti. - Joojoo, oon vaan vähän väsynyt, Sone mutisi äänellä, joka ei aivan vakuuttanut mua. En kuitenkaan viitsinyt kysellä enempää, vaan käänsin puheen iloisempaan aiheeseen. - Millos te haette niitä uusia heppoja? Sone kohautti olkiaan ja alkoi jo hieman innokkaammalla äänellä selittämään mulle, kuinka ihania karvakorvia ne oli käyneet Oden kanssa jo katsomassa. Ilmeisesti asukkaiden lisäystä oli tulossa pikemmin kuin arvasinkaan.
09/12/2013
|
|
|
Post by sonya on Dec 12, 2013 19:41:01 GMT 2
12.12.2013 - Uusia ratsuja
Simoran arki oli vilkastunut sillä sekunnilla, kun kaikki viisi uutta tuntiratsua oli lastattu ulos kuljetusautoista. Oli ponia, puoliveristä, suokkia ja lämppäriä. Hymyilin tyytyväisenä katsellessani Odelien ja Dellan reipasta menoa maneesissa. Kiva saada uutta porukkaa tallille. - Mikä noista uusista on sun lemppari? viereeni hiipinyt Jason uteli. - Hmm, pohdin hetken aikaa. Parin päivän jälkeen ei ollut helppoa valita suosikkia. - Ehkä Hali.. tai Vade. - Joo, niin mullakin, Jason sanoi päättäväisesti. Pörrötin kevyesti pojan hiuksia.
- Tää meni aika reippaasti, Odelie pohti laskeutuessaan satulasta. Della näytti hikiseltä, mutta edelleen energiseltä ja tutkiskeli uteliaasti Odelien taskuja. - Mmh, hyvä siitä tulee, nyökkäilin ja kurottauduin rapsuttamaan tammaa. Me lähdettiin kaikki kolme kohti tallia, jossa Rami ja Mikael harjailivat Nessua ja Halia. - Mä kuulin että mun rakkaat oripojat muutti pikkutallin nurkkaan, Mikael kuulutti kauempaa käytävältä tyytymättömällä äänellä viitaten Shotiin ja Morttiin, jotka oli siirretty tuntihevosten tieltä pikkutalliin. - Niin kenes hevosia ne nyt taas olikaan? muistutin miestä ja ignoorasin varsinaisen kysymyksen.
Hepat olivat näyttäneen sopeutuneen hyvin Simoraan, mitä nyt Della vähän nirsoili ja Hali muisteli oriaikojaan hörisemällä tammoille. Kävelin Nessun karsinalle rapsuttamaan tummaa hevosta. - Kävitte vähän hakemassa lisää hommia mulle, Rami tokaisi ja viittoi ympäripyöreästi uusien hevosten suuntaan. Hymähdin ja hivelin tamman turpaa. - Ettei vaan pääs työt loppumaan.
Salli alkoi olla viimeisimmillään mahansa kanssa, ja pian saisimme odottaa lisää asukaslisäystä. Kunhan varsa syntyisi, pääsisi Sallikin osallistumaan taas estetunneille. Sekin varmasti kaipasi jo hyppäämistä. Kävin hakemassa pari porkkanaa tammalle syötettäväksi ja kellanvaalea hevonen kiinnostuikin heti herkkupaloista ahmaisten miltei samalla sormeni.
|
|
|
Post by sonya on Dec 21, 2013 1:06:32 GMT 2
tiistai, 17.12.2013
Ajelin rauhallista tahtia kohti Simoraa. Tänään oli ollut viimeinen työpäivä ennen joululomaa, mutta tallityöt jatkuivat vielä lomallakin. Tallipihalla näkyi liikettä, ilmeisesti perjantai oli vetänyt muutakin porukkaa rentoutumaan hevosten parissa. Virnistin huomatessani Mikaelin tarpovan pihan poikki kohti maneesia. Oli estepäivä, mikä tarkoitti Mikaelille kahta tuntia pidettäväksi. Mitä olin miehen käyttäytymisestä päätellyt, ei aloittelevien ratsukoiden opetus ollut hänelle sitä kaikkein mieluisinta, vaan eniten mies nautti kun sai hioa taitavia ratsukoita vielä paremmiksi.
Pysäköin auton ja lähdin Mikaelin perään kohti maneesia. Puolet ratsukoista seisoivat jo keskellä kenttää valmiina aloittamaan tunnin, ja kaksi muuta valuivat hitaaseen tahtiin maneesin ovista sisään. - Mikael hei, kuului keimaileva kutsu kentän keskivaiheilta. - Tuu auttamaan mut selkään, tää Nessu on niin korkee... Virnistin miehelle, joka huokaisten loi tekaistun hymyn ratsastajalle ja käveli tämän luokse. Enempää en ehtinyt kuitenkaan tapahtumaa jäädä seuraamaan, sillä takaani kuului varovainen yskähdys. - Sä varmaan tunnet vähän paremmin nää tallin hevoset, niin osaisitkos kertoa mulle mistä löydän Vaden? Kysyjä oli eksyneen näköinen nuorehko mies, luultavasti alle kolmenkymmenen. Jäin muutamaksi sekunniksi räpyttelemään silmiäni, kunnes löysin taas puhekykyni. - Joo, mä voin näyttää sulle, vastasin ja lähdin ohjaamaan miestä ulos maneesista.
- Ootko sä ekaa kertaa täällä tunnilla? kysyin samalla kun kävelimme kohti tallia. Miehellä oli tummat, lyhyttä pidemmät hiukset ja kevyt parransänki. Sain vastaukseksi nyökkäyksen. - Sä varmaan olet ratsastanut täällä jo kauan? - Noh, niinkin voisi sanoa, hymähdin. - Olen itseasiassa toinen tallin omistajista. Miesparka näytti perinpohjin nolostuneelta ja tyytyi vain naurahtamaan hermostuneesti. - Ah, en tunnistanutkaan. Sivuutin tapauksen kädenheilautuksella ja osoitin miehelle Vaden karsinan. - Tässähän tää meidän ruuna asustaa. Vade on tosi kiva ja kiltti, kapasiteettiäkin riittää. - Ja korkea, mikä on hyvä, tummahiuksinen lisäsi.
- Melkeen unohdin, mun nimi on siis Soneü, esittelin itseni miehelle. - Tai Sone, ihan kumpi vaan on helpompi. Mies tarttui ojennettuun käteeni ja nyökkäsi. - Mä olen Daniel. Ja kiitos avusta, Daniel lisäsi ja hymyili. - Eipä mitään. Mähän voin samalla näyttää mistä löydät varusteet, kun nyt kerran tässä olen. Niimpä me sitten kierrettiin Danielin kanssa samalla koko talli, minä hevosia ja paikkoja esitellen, Daniel nyökkäillen ja hymyillen. Lopulta päästin kuitenkin miehen hoitamaan ratsunsa kuntoon ja piipahdin vilkaisemassa mitä Sallille kuului pikkutalliin. Tamman maha oli jo aivan valtava, mutta merkkejä synnytyksestä ei vielä ollut ollut havaittavissa. Täytyisi siis vain odottaa ja valvoa silmä kovana tallia. Voisi toki olla, että varsominen venyisi ensi vuoden puolellekin.
- Sä saitkin Vaden kuntoon, hyvähyvä, nyökyttelin kun huomasin ratsukon talsivan ulos tallista. Liityin heidän seuraansa kävelemään maneesia kohti. Mikael oli jo lopettelemassa edellistä tuntia ja ratsukot kävelivät hikisinä uralla turvat maata viistäen. Vaaleaverikön tunnit olivat armottomia, mutta ainakin tehokkaita. - Joo tulkaa vaan jo seuraavat sisään, ja edelliset voisivat pikkuhiljaa lähteä valumaan talliin päin, Mikael kajautti ja läimäytti kätensä yhteen. Daniel viittoi minua menemään ensimmäisenä ovesta ja soin miehelle pienen hymyn. Huiskautin kättäni tervehdykseksi Mikaelille ja sain vastaukseksi silmien pyöräytyksen virneen kera. - Näissä ratsastajissa onkin työsarkaa, huhhuh mitä jengiä, Mikael kuiskasi minulle selvästi liioitellen ja naurahdin. - No ei kai ne nyt niin pahoja voi olla. Yritä nyt vaan tottua siihen ajatukseen ettet pääse enää opettamaan pelkkiä huippuratsukoita.
Siirryin hiekalta katsomon puolelle. Myös Halin, Nessun ja Dellan ratsastajat olivat löytäneet tiensä maneesiin, ja Alli poistunut tallin suuntaan. Jäin katselemaan kuinka Mikael otti tiukasti komennon ja ohjasi ratsastajia paremman istunnan kautta parempaan ratsastukseen. Useammin kuin kerran katseeni harhaili Vaden pitkänhuiskeaan ratsastajaan, joka ohjasi keskittyneesti puoliveristä esteeltä esteelle. Kenties törmäisimme Simorassa vielä uudestaan.
|
|
|
Post by sonya on Jan 18, 2014 19:48:57 GMT 2
Pojat kesälaitumella 2013Poseeraamassa Shot, Mortti ja Vade
|
|