|
Post by sonya on Apr 13, 2014 20:41:14 GMT 2
sunnuntai, 13.04.2014- Kylläpäs sulla kesti. No, kävitkö sä hakemassa poneille ne uudet suojat, Odelie tiedusteli sännätessäni sisään toimiston ovesta. Heiluttelin ilmassa hevostarvikeliikkeen muovipussia ja päätin levittää sisällön koko komeudessaan pöydälle. Vaaleanpunainset ponisuojat Kirpulle, tummansiniset Repelle ja vaaleansiniset Liinalle. - Ja kato mitä löysin Dukelle, eiks oo söpö korvahuppu! ravistin mustaakeltaraitaista korvahuppua Odelien silmien edessä naisen virnistellessä. - Duke on kuin pieni ampiainen. Arvaa kenet muuten näin kaupassa? Saamatta suunvuoroa monologini välissä Odelie nyökkäsi hymyillen ja odotti kertomustani. * * * * * Seikkailin varustehyllyjen välissä etsien sopivia suojia uusimmille poneille ja hevosillemme. Suojahyllyn lisäksi koin suurta houkutusta ostaa ties minkä muunlaisia härpäkkeitä, joille tuskin koskaan olisi mitään järkevää käyttöä. Dukelle löysin suloisen korvahupun ja poneillekin löytyi viimein oikeanlaiset suojat. - Hei, tunsin käden hartiallani ja pyörähdin ympäri. Iloinen hymy ilmestyi kasvoilleni nähdessäni Danielin edessäni ratsastushousut kädessään. - Ai säkin täällä shoppailemassa, virnistin miehelle. - Piti saada uudet ratsastushousut, miltäs nää näyttää? Daniel levitti tummansiniset kokopaikkaisethousut eteeni kohottaen kulmiaan kevyesti. Näytin miehelle peukkua ja esittelin puolestani omia löytöjäni, joista ampiashuppu sai aikaan huvittuneen naurahduksen. - Sun housut muuten sopii kivasti Repen suojien kanssa, huomautin miehelle. Kun olimme saaneet ostokset maksettua palasimme takaisin kaupan pihalle. - Ootko tänään tallille tulossa? kysyin naksauttaen autoni ovet auki. Daniel kohautti olkiaan ja kertoi olevansa liikkeellä kävellen, mies kun sattui asumaan lyhyen matkan päässä. - No mutta tuut mun kyydillä, hihkaisin. - Noniin, mennääs sitten, hoputin työntäessäni Danielia kohti pelkääjän paikkaa. Mies näytti aavistuksen hämmentyneeltä, mutta astui silti kauluspaitoineen sisään toyotaani. - Et sitten laita mua tallitöihin, tää paita on ihan uusi, Daniel varoitti virnistäen. Kaarsin ulos kaupan pihalta Danielin räplätessä radiota. Pettyneet murahdukset kertoivat, ettei miltään kanavalta löytynyt hyvää jammailukappaletta, mutta viimein kanavasurffailu päättyi ja kaiuttimista jäi kajahtelemaan suomipop. - Toi taitaa olla joku uus ravintola, kysyin osoittaen modernin näköistä rakennusta, jonka ulkokyltit mainostivat herkullisen näköistä pastaa. - Tais ilmestyä tohon viime viikolla, pitäiskö testata? Daniel virnisti toispuoleisesti. Hymähdin ja päätin olla kerrankin spontaani, joten käänsin auton seuraavasta risteyksestä oikealle ja sisään ravintolan parkkipaikalle. - Naiset ensin, Daniel avasi kohteliaasti ravintolan oven minulle. Tarjoilija ohjasi meidät pöytään ja toi ruokalistojen ohella vesikannun pöytään. Tiesimme molemmat mitä ottaisimme vain listaa nopeasti vilkaistuamme, joten tilasimme annokset heti. - Onko nää nyt jo sitten meidän toiset treffit? kysyin Danielilta virnistäen. Mies tuntui hieman hämmentyvän, mutta nyökkäsi kuitenkin hymyillen. - Toivottavasti Odelie ei pahastu, että meidän toimistopalaveri siirtyy vähän myöhemmälle, piti keskustella vähän hoitajatilanteesta. Nessu sai muuten aika nopeasti uuden hoitajan sun lopetettua, juttelin Danielille niitä näitä. Tavallisesti en ollut lainkaan näin puhelias, mutta jokin miehen rauhallisessa olemuksessa sai minut tavallista äänekkäämmäksi. - Eikä, miten söpö kissa! huokaisin Danielin näyttäessä puhelimensa taustakuvaa. Puhe oli jostain kumman syystä kääntynyt kissoihin, ja pian kävi ilmi, että Daniel omisti pienen suloisen risteytyskissan. - Mä olen aina halunnut oman kissan. - Tää on aika uus tapaus, hain sen vajaa kuukausi sitten löytöeläinkodista, Daniel kertoi hymyssäsuin. - Se on välillä ihan hirveä riiviö. Naurahdin ja vilkaisin kelloa. - Eiköhän sitten lähdetä sinne tallille. Daniel nyökkäsi ja lähdimme kohti autoa. * * * * * Odelie virnisteli minulle kerrottuani erittäin yksityiskohtaisesti päivän tapahtumista. - Ja sillä on kissa, ihan tajuttoman söpö sellainen! Mun on pakko nähdä se joku päivä, huokaisin ja keräsin suojat pöydältä takaisin pussiin. - Noniin nainen, keskitytääs nyt tallin pyörittämiseen ja mietitään niitä miehiä myöhemmin, Odelie naurahti ja läimäytti eteeni kasan papereita.
|
|
|
Post by Odelie on Apr 20, 2014 12:16:27 GMT 2
Pitkäperjantai, kun tunnit oli peruttu - 18.04.2014
- Hyvää pääsiäistä ! Jason melkein kiljahti tallissa, kun avasin tallin ovet kokonaan auki. Rami oli taas tainnut unohtaa, että näin lämpimällä päivällä ilmankierto oli erittäin tärkeää, ettei kukaan kuolisi heinäpölyyn. Katselin nuorta poikaa, joka innokkaasti ojensi leipomiani pääsiäispullia kaikille tallissa oleville. Rawana näytti ainakin erittäin tyytyväiseltä saadessaan uunituoreen pullan käsiin ja Alinakin kiitteli hämmentyneenä malttamatonta poikaa, joka lähes vaati kaikkia ottamaan yhden.
- Onpas hällä vauhti päällä tänään, Hanne ilmestyi viereeni hymyillen mukanaan kasa Tumpun varusteita. Ilmeisesti hän oli tullut niitä putsaamaan pesuboksille.
- Joo, jokainen juhlapyhä on sille suurta herkkua, mutta tollasta epäitsekkyyttä mä en ole vielä tähän mennessä kohdannutkaan siltä, naurahdin ja nojasin Dellan karsinaan. Tamma katseli minua hetken epäluuloisena, mutta laiskasti käänsi mnulle pehvansa ja murjotti karsinan pimeässä nurkassa. Hanne näytti hetken mietteliäältä.
- Kai se on toi ikä, tai sitten ootte vaan kasvattanut sen hyvin, Hanne virnisti kevyesti ja havahti kun tavarat hänen käsistään meinasivat tipahtaa lattialle. Nappasin ilmasta harjapakista karanneen pääharjan ja asetin sen takaisin avonaiseen hajapakkiin hymyillen. Hanne kiitteli tuskastuneena.
- Mee ihmeessä nyt tekemään hommas loppuun, naurahdin pehmeästi. - Kiinnostaisko sua lähteä tänään vähän ratsastelemaan. Jos tuupattaisiin vaikka kentällä vähän ja siirryttäisiin sitten maastoon köpötteleen?
- Tumpullako sä meinasit, että mä ratsastan? nainen naurahti kuivasti ja mielessäni vilisi koomiset ajatukset siitä, minkälanen rodeoesitys se olisikaan. Viihdyttävä, mutta samalla aika vaarallinen.
- Enhän mä nyt Tumppua sellaselle koetukselle kehtaa laittaa. Meinasin, kun suokkitäti tuppaat olemaan, että vaikka Iivun selkään hyppäisit. Se on nyt menny Jasonin kanssa tosi paljon, että kunnon työnteko ei olisi sille pahitteeksi näin vaihteeksi, hymyilin ja edistyimme pesuboksille asti. Hanne laski tavarat käsistään ja vilkaisi ulos aurinkoiseen päivään. Siellä pärjäsi melkein jo topilla, ellei kylmä tuuli olisi aina vähän väliä yllättänyt.
- Kyllä sitä Tumpun parasta ystävää ois kiva kokeilla, vähän on tainnu jäädä ratsastukset jäädä, kun vaan ton ukkelin kanssa on noita lastenleikkejä harrastanut, nainen hymähti reippaasti ja käänsi katseen takaisin minuun.
- Hei hienoa, me tossa Eliaksen kanssa hoidetaan toi Repen ja Vaden kengitys alta pois eka. Ei siihen mene kun puolisentuntia, mutta jos mä otan ton Dellan vaikka ratsuksi, niin nähään tossa kentällä tunnin päästä. Vai meneekö liian myöhäselle? hierasin niskaani.
- Ei mene yhtään myöhäselle, mutta on vielä tää puhdista Tumppu urakka kesken, Hanne hymhti ja nyökäten karkasin paikalta, ennen kuin Hanne ehi mieltään muuttaa sen enempää. Suuntasin hakemaan Repen riimunnarun ja lähdin hakemaan sitä tarhasta. Päätimme ensin hoitaa ponin pois alta avualiaan miekkosen kanssa, sillä olin jo viime viikolla sopinut, että Rawana pääsisi harjoittelemaan kengitystä meidän kanssamme Vaden jaloilla. Uusia ulottuvuuksiahan sitä piti tarjota kaikille mietin samalla kun nappasin Repen otsahiuksista kiinni. Pujotin riimun sen päähän ja siristin silmiäni, ruunan jenkkisiili näytti taas vähän hapsottavan, sitäkin tulisi korjata tänään.
Repen kanssa kengityksessä ei ollut mitään ongelmia. Se luimisteli epäilevästi Eliakselle miehen saapuessa talliin ja yritti napata tätä käsivarresta, kun mies pujottautui riimunnarun ali. Vihamielisyydet kuitenkin unohtuivat siihen ja työn alkaessa ainoastaan vastapäisessä karsinassa Nessu polki jalkaansa karsinan ovea vasten ja hirnahteli tyytymättömänä. Loci oli juuri tuonut sen sisään ja oli ilmoittanut lähtevänsä maastoesteradalle sen kanssa pieniä hommia kokeilemaan, mutta ilmeisesti tamma olisi halunnut jäädä tarhaan laiskottelemaan ja nauttimaan auringosta, kuten aina.
Onneksi Repen takajalat kaipasivat vain päivitystä, sillä pieni pelko alkoi pistelemään sydnt'ni, kun vilkaisin kelloa. Kiikutin Repen hetkeksi tottumaan uusiin kenkiinsä karsinaan ja viitoin sitten Rawanaa tuomaan Vaden paikalle. Elias hymyili ysävällistä aurinkoista hymyään Rawanalle, joka katseli epäluuloisesti kaikkia niitä työkaluja joita kengitykseen tuli käyttää. Seurasin hetken vierestä, kuinka Elias selitti kuin aloittelijalle miten hommat sujuivat ja hetken minusta tuntui todella hölmöltä Rawanankin puolesta, jota hymyilytti hieman miehen selittäessä mistä löytyy säde.
- Pärjäätkö sä ton hölmön kanssa? kuiskasin Rawanalle, joka seurasi samalla tarkkaavaisena, kuinka kenkää lähdettiin irroittamaan.
- Totta kai mä pärjään täällä, mene nyt ihmeessä laittamaan se Della kuntoon ja nauti säkin tästä päivästä muuten kun huolehtimalla, Rawana hymyili ja minä huokaisin helpottuneena. Tallissa iloisesti sinkoillut Jason oli onneksi lähtenyt Hannen mukaan laittamaan Iivua kuntoon ja pätemään kuinka ruunaa tuli hoitaa. Hetken minua kävi sääliksi uhriksi joutunutta naista, mutta sain olla erityisen kiitollinen, että kaikki tallillaiset tuntuivat pitävän pienestä innokkaasta pojasta. Ainakin hitusen verran.
Della ei ollut onneksi likainen melkein yhtään, sellainen henohelma se oli, joten sain kurottua menetetyn ajan nopeasti kiinni ja satuloin tamman hurjassa vauhdissa. Epäluuloinen lämminverinen irvisteli minulle varoittavasti, kun kiristin sen satulavyötä, mutta suitsia laittaessa se haikkasi kuolaimet kiltisti suuhun ja mutrusuuna mussutteli niitä, kun olisi ollut minulle vihainen. Kipitin oleskeluhuoneeseen vaihtamaan pikaisesti ratsastushousut jalkaan, jottei tarvinnut esitellä alushousuja ihan tallin käytävällä ja syyttömän näköisenä poistuin tyhjästä huoneesta takaisin tallin puolelle Dellan luokse.
- Mä niin olisin halunnut nähdä tuon, Elias kietoi käden mpärilleni minun ohittaessani hänet ja tyydyin suukottamaan miestä hymyillen.
- Niin mäkin, Rami virnuili Halin tyhjästä karsinasta talikon kanssa ja kaikki paikalla olevat mulkaisvat häntä. Olisin voinut vaikka vannoa, että niin teki myös herrasmies Vade.
- Talli on täynnä kauniita tyttöjä, joten eikö valinta ole vähän vapaa, naurahdin pojalle jatkaessani kävelyä Dellan karsinalle. - Valmistaudu vain saamaan nyrkkiä, jos et hio vähän noita sun herrasmiehen taitoja. Ne on nimittäin vähän karkeat.
Naurahdin itsekseni miehen suun mennessä mutruun ja avasin Dellan arsinan oven. Olin ilmeisesti nolannut hänet pahastikin, sillä Rawanan nauru sai miehen posket punehtumaan kevyesti ja kiroten hän katosi takaisin Halin karsinaan tekemään hommia. Malttamaton Della puski jo ulos karsinasta ja tuuppaili minua kylkeen innokkaana, joten pääsin napata saappaat vain mukaani ja lähdin neitokaisen kanssa jo kentälle. Pääsimme kentälle hetkeksi täysin kahden Dellan kanssa, sillä Hannea ja Iivua ei vielä kuulunut, joten saappaat sain laitettua jalkaan oikein sutjakasti ja jätin tallitossut lepäämään kentän laidalle, ne olivat tehneet jo kovan työn tänään.
- Haittaako, jos tullaan tähän tekeen loppukäynnit? Scarlett ilmestyi Eifelin kanssa kentälle, minun mittaillessa jalustimien pituutta.
- Ei tietenkään, hymyilin. - Tuo Hanne ja Iivu tuppaa tulemaan tuolta vähän hitaamman puoleisesti, joten kyllä sulla tässä aikaa on.
- No hyvä. Käytiin Eifelin kanssa reippailemassa maastoesteillä nyt kun maa on jo kuiva. Kyllä oli tällä taas vauhtia severan paljon, että meinas tukka lähteä päästä, Sletti pyyhkäisi otsaansa ja taputteli sitten Eifeliä, joka edelleen näytti olevan erityisen valppaana. Samalla huomasin, että Hanne kiiruhti pienen pojan ja tympääntyneen karvaisen ruunan kanssa kentälle.
- Virtaa sillä kuuluukin vielä olla, ennen kun se pyöristyy niin jättimäiseksi, ettei sillä kehtaa enään hypätä, virnistin ja nousin sutjakasti Dellan selkään. Tamma meinasi heti lähteä liikkeelle, mutta sain pidäteltyä sitä vähän, jotta se malttaisi edes hetken olla paikallaan. HAnne sulki kentän portin takanaan ja näytti tyytyväiseltä kääntäessään Iivun kaartoon seisomaan.
- Joo no, vähän jännityksellä odotellaan minkälaista mötikkää sieltä on tulossa. Mites Della, joko alkaa maha näkyä? Scarlett katseli Dellaa, joka tosiaan näyti erittäin sutjakkavartaloiselta edelleen, vaikka varsan syntymä läheni jo hurjaa vauhtia.
- Kyllä sillä vähän tota naismaista pyöreyttä alkaa näkyä, mutta aika laiha on. Käytiin just kuvautteleen viimeviikolla, että kyllä siellä ihan terve kaveri masussa makoilee, mutta pienikokonen vaan varmaan, kohautin olkiani ja päästin Dellan köpöttelemään uraa pitkin, sillä se alkoi käymään jo levottomaksi.
- No hyvä, että siellä pikkunen on ihan kunnossa, meilläkin on katsastus ensiviikolla. Vähän jännittää. Hanne, ootko sä napanu vähän väärän hevosen mukaan? Sletti nauroi pehmeästi ja Hanne mulkaisi tätä hymyillen Iivun satulasta samalla kun laittoi jalustimia kuntoon.
- Armas Jason antoi mulle autuaasti luvan ratsuttaa hänen ylhäisyytensä uljasta ratsua, Hanne totesi ja vilkaisi vielä Jasonia. Ilmeisesti tätä lausetta oli harjoiteltu koko tallissa olon ajan, sillä poika nyökkäsi tyytyväisenä kuullessaan nämä sanat naisen suusta. Purskahdimme nautuus Sletin kanssa, jota Della hieman säpsähti.
- Joo o, mä en ketä tahansa päästä Iivun selkään. Vaan hyvät ratsastajat ja kauniit naiset on sallittu pääsevän sinne, Jason virnisti ja keinui kentän aidalla hieman vaarallisen näköisesti. Päätin kuitenkin olla sanomatta mitään, kun pieni hurmaava poika iski Sletille ja Hannelle silmää. Pudistin päätäni huvittuneena ja keskityin taas Dellaan, joka ei näyttänyt ilahtuan yhtään, että en selässä puhuttiin sanaakaan.
- Noniin, katsotaampa mitä tästä tulee, Hanne hieroi vielä käsiään yhteen ja olisin voinut vaikka vannoa, että näin pienen jännityksen naisen silmissä. Taitavasti nainen kuitenkin maiskautti Iivun liikkeelle, joka hieman laiskanoloisesti lähti löntystelemään uralle. Tällainen peli ei kuitenkaan sopinut Hannelle sitten yhtään ja hämmästyksekseen iivu joutuikin ihan oikeisiin töihin heti alkukäynneistä asti. Hölmistynyt hevonen nauratti meitä kaikkia vähän, vaikka Jason katsomossa näytti hieman katkeralta, ettei saanut Iivua liikkumaan ihan samalla hienolla tavalla. Harjotus tekee mestarin, niin kuin paremmat meistä sanoivat.
|
|
|
Post by Odelie on Apr 28, 2014 16:25:00 GMT 2
Tumppu oli erittän poseeraavalla tuulella taas kerran, kun lähdimme hakemaan suomenmiekkosia tarhasta. Hanne siellä hymyili Iivulle, joka ei millään malttaisi tulla sisään vaan karkasi kolmatta kertaa, kun Tumppu taas oli laukannut mammansa luokse iloisesti. Kai se jo tiesi, että oli ruoka-aika, sillä talliinkin se kulki puoliravissa ja ravisteli pörheää päätään höristen. Palkintokuva Hannelle ja Tumpulle pääsiäismunien metsästyksestä ! (:
|
|
|
Post by Odelie on Jun 29, 2014 22:33:07 GMT 2
Kesä kukoistaa ja meidän pikku villimiehet viiletivät jo toista tuntia yhdessä laitumella. Kun Iivu väsyi nuorempimielisten tyyppien touhuihin, se vetäytyi kauemmas kavereistaan, mutta Tumpun kannustuksella muut jaksoivat vielä ravailla pitkin laidunta. Onneksi päästiin juuri paikalle iltakävelyllä Eliaksen kanssa, sillä näky oli mitä mainioin, kun poja kiusailivat toisiaan ja taisi kyllä Tero lopulta saada pienen pureman pehvalleen. Tällaista iltaa saimme me olla todistamassa ja kuvan nappasin Tumpusta, Halista ja Popparista, nauttikoon vielä ne muutamat päivät, mitä saavat (:
|
|
|
Post by Odelie on Jul 4, 2014 15:40:16 GMT 2
Koska Linnea oli jo kolmatta päivää vain laisketollut oleskelutilassa ja kanssani toimistossa, oli neito aika laittaa hieman töihin, että saatiin karistettua suklaakekseistä aiheutuneet kalorit, ennen kuin mahamme kasvaisivat jättimäisiksi. Tai no, minä seisoinkentällä antamassa ohjeita, kun Linnea oli karistamassa Duken selässä ylimääräisiä kaloreitaan. Hyvin heillä treeni näytti kuitenkin menevän, vaikka Duke aluksi hieman testailikin tätä uutta tuttavuutta selässään pienin pukein ja taisi se poika hieman keuliakkin jossain vaiheessa. Ei se mitään, nyt on Linnean kilot karistettu ja minä palasin paperihommiin suklaakeksien pariin kasvattamaan kesävatsaani, ihan niin kuin laitumella käyskentevät hevosemmekin.
|
|
|
Post by Odelie on Aug 28, 2014 9:54:08 GMT 2
Toiminta torstai Silmät tuntuivat pullistuvan ja palavan ulos päästä, kun suljin toimiston tietokoneen ja vilkaisin ulos ikkunasta. Sää oli taas kehno, mutta nyt kun syksy oli jo asettunut aloilleen oli kylmän ilman innostuksista päästy jo yli. Se oli vain yksi ongelma tuhansien joukossa ja jokainen ongelma tuntui tuhat kiloiselta taakalta selässä. Soneu piti omaa lomaansa ja viiletti Danielin kanssa euroopassa, hänestä kuului enää harvoin. Mikael joutui ottamaan loparit ja joutui kunnon toimistotyöhön, vaikka kävihän mies ratsuttamassa hevosia aina välillä. Olin yksin. Jokaisen päivän jokainen tunti oli vastuullani. Rami oli ottanut vähän enemmän vastuuta, mutta asiakaspalvelijaksi hän ei ollut vieläkään suostunut. Olimme tallissa käytännössä kaksin, mitä Elias töiltään ehti auttaa ja sen lisäksi minulla oli perhe, lapsi, joka vaati huomiota. Huokaisin syvään ja suljin toimiston oven. Tallin käytävillä alkoi jo olla pientä hälinää, kun ratsastajat laittoivat ratsuja valmiiksi ensimmäiselle tunnille. - Laitetaanko hevosille tunnin jälkeen loimet? Eräs tuntiratsastajista Seija ilmestyi eteeni. Jo kohta keski-iän paremmalla puolen oleva Seija oli käynyt Simorassa ikuisuuden ja häntä näki tallilla useamman kerran viikossa. - Jos ne hikoo, niin pestään ja heitetään loimi niskaan. Jätetään hevoset tänään sisään, Rami vie niitä ulos vielä illasta jos on tarvis, hymähdin ja Seijan kasvoille ilmestyi tuttu tietäväinen ilme. - Mahtaa olla Rami ylpeä ylennyksestään, hän virnisti. - Ja pa**anmarjat, mies ärähti kävellessään ohitsemme ja nauroimme molemmat ehkä turhan vahingoniloisesti. Rami ei ollut pelkkä työntekijä, vaan myös perheen jäsen. - Menettekö tänään kentälle vai maneesiin? Aattelin ratsastaa Vaden, mennä vähän esteitä, Rawana kysyi ilmestyttyään vierelleni. - Me mennään nyt eka tunti kentällä, mut jos annan sulle radat piirrokset ni viitsitkö rakentaa sen ens tuntilaisille valmiiksi? Katsoin melkein anovasti Rawanaa. - Joo totta kai voin, hän hymyili ja lähti ohjeistuksestani hakemaan piirtämääni lappua toimiston pöydältä. Talli oli taas täynnä tyttöjä ja muutamia poikia, kun iltapäivä tuli voimaan ja koulut loppuivat. Vapisin kylmyydestä kentän keskellä, kun ohjasin ensimmäistä tuntiryhmää pohkeenväistöjen ja kokoamisen parissa. Välissä jouduin vielä laittaa Hannen, joka juuri saapui tallille, hakemaan minulle villapaidan, etten vielä kaiken lisäksi vilustuisi. Onneksi seuraavalle tunnille Rawana oli tajunnut laittaa maneesin lämmityksen päälle ja estetunnin ratsastajat näyttivät asteen tyytyväisemmiltä kun edellinen ryhmä. Estetunti sujui sutjakasti. Aloittelevien estehyppääjien epävarmuus toi aina jännitystä joka hetkeen ja vähän hiekkaakin maisteltiin, mutta mitään pahempaa ei sattunut. Kun ratsastajat viimein kääntyivät kaartoon hengähdin helpotuksesta. Rakastin opettamista, mutta välillä kaikki paino omilla harteilla tuntui kovin raskaalta. Ohjeistin tuntilaisia kävellessämme talliin ja pistin Ramin vahtimaan tallityttöjä silmä kovana. - Sä todella kaipaat virkistävää maastoa, Hanne virnisti ilmestyttyään ison tallin satulahuoneeseen. - Lähetkö mukaan? - Luit mun ajatukset, virnistin väsyneesti. - Otan vaikka taas Duken, kun se ei paljoa hikoillut tänään, niin äly ja valo saa lyödä aivonsa taas yhteen. - Viime kerta olikin niin mieluisa, Hanne naurahti. Todella mieluisa, kun Tumppu oli näykkäissyt Dukea pepusta ja molemmat oriit lähtivät pierupukkilaukassa vinkuen metsätietä pitkin viilettämään. Duke oli tänään yllättävän hyvällä päällä. Se puski tuttavallisesti kylkeäni ja asetteli päätään syliini. Ori ei kiukutellut, kun kaivoit harjat esille, vaan vilkuili korvat hörössä uteliaana ja nyökytteli päätään. Kaviot sain nostettua hyvin ylös, vaikka ori yritti niitä vedellä pois ja mukamas varoitella, mutta tämä kiukuttelu oli vielä niin viatonta, ettei hymy hyytynyt kasvoiltani hetkeksikään. Kun olin varustanut Duken valmiiksi, asetin vain kypärän päähäni ja maiskautin nelijalkaisen miehen liikkeelle. Tanssahdellen pääsimme tallin ulkopuolelle harjauspuomille, jossa ensin Hanne nousi Tumpun selkään ja minä perässä Duken. Ohjasimme orit taas kohti maastoja ja Hannella oli ystävällinen hymy. - No ootko sä löytänyt jo ratkasun sun stressin tekijöille? Nainen kysyi heti. Olimme muutama päivä sitten keskustelleet tallin työntekijä vajaudesta. - En tiiä mitä tekisin. Tarviis tallia tekemään ja opettamaan jonkun tai jotkut, mutta mulla ei oo hajuakaan uskallanko tehä sen vai en, naurahdin ja laskin hetkeksi katseeni. - Pistät nyt vaan sen haun pystyyn, nautit siitä, että sulla on avuliaita hoitajia. Mutta nyt vaan nautit tästä syys maastosta, Hanne nauroi leppoisasti ja päätin itsekin rentoutua. Voisin stressata myöhemminkin. - Kuulostaa hyvälle, naurahdin ja samassa Duke potkaisi ilmaan jättimäisen pukin ja hirnui villisti keskellä metsätietä.
|
|
|
Post by sonya on Sept 18, 2014 20:17:10 GMT 2
torstai, 18.09.
Astuin sisään päärakennukseen sen kummempia koputtelematta, taluttaen perässäni hievenen epäröivän näköistä miestä. Olimme palanneet Euroopanreissultamme vasta eilen, mutta ensimmäinen paikka jossa halusin käydä oli ollut Simora. Niimpä me nyt seisoimme Odelien eteisessä kellon näyttäessä vasta puolta kahdeksaa. Tummahiuksinen kohotti kysyvästi kulmiaan, mutta kohautin hartioitani ja nyökkäsin miehelle rohkaisevasti. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun hiipparoin tässä talossa kutsumatta.
- Huomenia taloon, kajautin kuuluvasti astellessani kohti keittiötä. Tuttu kiharapää kurkkasi ovelta hivenen uninen ilme kasvoillaan, mutta henkäisi lopulta yllättyneenä tunnistaessaan tulijat. - Sone! Mitä sä täällä teet? Odelie huudahti innostuneeseen sävyyn. Emme olleet nähneet vähään aikaan ja yhteydenpito oli muutenkin jäänyt turhankin vähälle, joten tapaamisen riemu oli molemminpuolinen. Riensin halaamaan naista virnistäen leveästi. - Me palattiin eilen Brysselistä, kerroin innosta väristen. - Sitä ennen me oltiin Bratislavassa, Budapestissä ja vaikka missä muualla. Oota vaan kun kuulet mitä meille kävi Venetsiassa, mua ei oo koskaan pelottanu yhtä paljon...
Olisin voinut jatkaa juttua samantien vaikka iltapäivään asti, mutta huoneeseen kävellyt Jason päätti keskeyttää juoksemalla halaamaan minua. - Siitä on ollu varmaan ikuisuus, kun oot ollu täällä viimeks, poika valitti tuikea ilme naamallaan. Murjotus kääntyi kuitenkin leveään hymyyn, kun ojensin Jasonille suuren lahjapaketin. - Mä kuitenkin muistin tuoda sullekin vähän tuliaisia, naurahdin. Poika kiitti uudella halauksella ja syventyi välittömästi avaamaan yllätystään.
- Et arvaakaan miten me ollaan täällä kaivattu sua. Ja tietysti Danielia myös, mitä sä siellä ovella piilottelet, tuu peremmälle vaan, Ode viittoi nyt hennosti punastuvaa miestä lähemmäksi. - Ainiin, arvaa mitä muuta on tapahtunut, mä hihkaisin yhtäkkiä ja nappasin vierelleni saapunutta miestä kädestä. - Me mentiin kihloihin! En pystynyt estämään hölmöä leveää virnistystä leviämästä naamalleni. Odelie katsoi meitä ensin ällistyneenä, mutta päätyi lopulta hymyilevään iloisesti. - Vai että näin pääsi käymään, nainen virnisti. - No mutta onnea sitten rakastavaisille.
Odelie keitti meille kaikille kahvia ja laittoi muutaman voileivän pöytään. Kerroimme Danielin kanssa vuoron perään jos jonkinlaisia tarinoita reissultamme, jota ei voi väittää ainakaan tylsäksi. Ehdittiin me kaiken seikkailun välissä vähän rentoutuakin, matkan varrelle osui nimittäin muutamia (kymmeniä) upeita rantoja. - Mennäänkö moikkaamaan hevosia? kysyin Danielilta hörpätessäni viimeisen tilkan kahvikupista. - Mikä ettei, sulla taitaa olla niitäkin vähän ikävä, mies hymyili. - Ai vähän? naurahdin. - Ne ei varmaan enää edes muista mua. Mutta kiitos Ode kahvista ja seurasta, tosin mä taidan roikkua täällä ainakin seuraavan viikon kun ei olla niin pitkään aikaan nähty. Odelie nyökkäsi hymyillen, kunnes vakavoitui. - Mulla olis sulle vielä vähän kahdenkeskistä asiaa, nainen vinkkasi. - Mä voin mennä jo edeltä talleille, Daniel sanoi ymmärtäväisesti ja heilautti kättään Odelle lähtien talsimaan kohti eteistä.
- Ootko sä kertonu jo Mikaelille? Odelie kysyi jäätyämme kahden keittiöön. Hymy hyytyi minunkin kasvoiltani ja hypistelin nutturastani roikkuvaa hiussuortuvaa. - En mä vielä, vastasin välttelevästi. En ollut miettinyt ollenkaan kuinka kertoisin Mikaelille, eikä ajatus kertomisesta kuulostanut oikeastaan ollenkaan houkuttelevalta. - Sun pitää kertoo sille, Odelie sanoi vaativaan sävyyn. - Te ootte ollu kuitenkin kavereita niin pitkään. Huokaisin syvään. - Tiiän, kyllä mä sille kerron. Ootan vaan oikeeta hetkee. - Älä oota kuitenkaan liian kauan, Ode hymähti jo lempeämmällä äänellä. - Mees nyt miehes kanssa moikkaa heppoja.
Tutut tuoksut ja äänet tervehtivät minua saapuessani talliin. Havaitsin Danielin nojailemassa Vaden karsinan oveen ja kiiruhdin tämän luokse. - Ootko sä jo ehtiny kertoa kaikille hepoille meidän kihlauksesta? tokaisin tavoitellen kasvoilleni loukkaantunutta ilmettä. - Jätin mä sulle pikkutallin asukkaat, mies virnisti ja painoi kevyen suudelman huulilleni. Pyöräytin silmiäni virnistäen ja pujahdin Vaden karsinaan halaamaan hieman hämmentynyttä ruunaa. - Voi kun mulla on ollu suakin ikävä, kuiskutin hevoselle ja rapsutin tätä harjan juuresta. Viereisen karsinan Liana tutkaili uteliaana mitä kummaa toisella puolella oikein tapahtui, ja kurotin silittämään tämänkin kaverin turpaa. Liana oli minulle hieman uudempi tuttavuus, sillä se oli saapunut talliin juuri ennen Euroopan matkaamme.
Kun jokaiselle ison tallin asukkaalle oli sanottu heippa ja annettu muutama (rehuvarastosta haettu) tuliaisporkkana, jatkui matka pikkutalliin. Dukeahan minulla oli ollut melkein eniten ikävä ja herra muistutti yhä enemmän aikuista hevosta. - Sustahan on kasvanut jo iso mies, vastahan sä olit ihan pikkunen varsa emän takana piilossa, ihmettelin ääneen silitellen voikon kaulaa. Duke vaikutti olevan enemmän kiinnostunut taskussani tuoksuvista porkkanoista kuin minusta, joten tuhahdin ja annoin herkut sille. - Ruokahalu taitaa ainakin olla kohdallaan.
- Meinaatko ratsastaa tänään, Daniel kysyi poistuessamme tallista. Pyöräytin päätäni. Matkaväsymystä oli vielä sen verran, että toivoin vain pääseväni takaisin peiton alle nukkumaan. Kyllä minulla olisi vielä aikaa ratsastaa niin paljon kuin lihakset vain kestäisivät. - Lähdetään vaan kotiin, haetaan vaikka ruokaa siitä kiinalaisesta ravintolasta, mistä sä kerroit mulle, ehdotin. Olimme päättäneet muuttaa yhdessä Danielin kaksioon jota mies oli vuokrannut matkan ajan. Oma vuokrakämppäni oli mennyt jo menojaan, joten muutoin olisin joutunut pyörimään Oden nurkissa. Daniel hymyili ja tarttui minua kädestä. - Eiköhän sitten mennä.
|
|
|
Post by sonya on Sept 19, 2014 20:12:53 GMT 2
perjantai, 19.09.Avasin silmäni kuullessani epämääräistä kolistelua keittiön suunnalta. Kääntyessäni kyljelleni huomasin viereisen paikan olevan tyhjä, Daniel olisi siis laittamassa aamiaista. Vedin villatakin päälleni ja kävelin yöpuvussa kohti keittiötä. - Anteeks, ei ollu tarkotus herättää, Daniel pahoitteli ja käveli luokseni kädessään kaksi kuppia kahvia. - Tässä, mies sanoi ojentaen toisen kupin minulle. Kiitin hymyillen ja suutelin miestä kevyesti poskelle. - Minkäslaisia suunnitelmia sulla on tänään? kysyin Danielilta hörpäten samalla kahvia. - Ajattelin, jos mentäis tänään tallille? mies ehdotti kysyvästi. - Voitaisiin mennä vaikka maastoon. Nyökkäsin tyytyväisenä, tekikin jo mieli päästä hevosen selkään. - Mä voisin sen lisäksi ratsastaa vielä Duken. Kello näytti jo lähemmäs kymmentä, joten söimme aamiaisen sijaan vähän tukevamman brunssin ennen tallille lähtöä. Yhdeltätoista olimme viimein valmiit ja istuimme autossa ajamassa kohti Simoraa. - Mä ajattelin ottaa maastoon Lianan, pohdin ääneen ja tiedustelin Danielin ratsuvalintaa. - Voin mennä vaikka Nessulla, mies totesi ja nyökkäsin hyväksyvästi valinnalle. Tallille päästyämme menimme suoraan talliin, jossa Odelie muistutti kipakkaan sävyyn Ramia ikkunalaudasta, joka oli ollut korjaamatta viimeiset kolme viikkoa. Kajautin pirteän tervehdyksen ja kaksikko kääntyi tervehtiäkseen meitä. - Ollaan menossa maastoon Lianalla ja Nessulla, se on varmaan ihan ok? varmistin Odelielta. Mistäs sitä tietää, jos nainen oli keksinyt jotain hevosten varalle. - Joo tottakai, Odelie nyökkäsi ja lähdimme Danielin kanssa satulahuoneen kautta varustamaan hevoset kuntoon. Parinkymmenen minuutin kuluttua seisoimme tallin pihassa lähtövalmiina. Nousin kevyesti Lianan selkään ja keräsin ohjia käteen. - Valmiina? kysyin Danielilta. Mies näytti säätävän vielä jalustimia, ennen kuin väläytti minulle hymyn. - Valmiina. Lähdimme kävelemään rinnakkain leveää hiekkatietä auringon säteillessä epäsyksyisen lämpimästi. - Mä oon muuten illalla menossa viettämään aikaa parin kaverin kanssa, ilmoitin Danielille ohimennen. En ollut nähnyt kavereitani ties kuinka moneen kuukauteen reissatessani ympäri maailmaa. Olisi mukavaa päivittää kuulumisia heillekin. - Kuulostaa kivalta, mies hymähti. - Kai sä tuut kuitenkin nukkumaan yöks mun viereen? - Katsotaan, virnistin. Maastolenkki sujui leppoisissa merkeissä. Pääasiassa me kävelimme ja juttelimme, mutta mahtui kierrokseen myös muutama vauhdikas ravi- ja laukkapätkä. Reilun puolentoista tunnin kuluttua saavuimme takaisin tallipihaan, jossa näkyi jo enemmän liikettä kuin aamusta. - Moikka Suvi, huikkasin tytölle, joka talsi kohti tallirakennusta. Tyttö kääntyi kuullessaan nimensä ja näytti ällistyneeltä. - Katos, moi Sone, Suvi hihkaisi ja käveli lähemmäs. - Oot näköjään tullu takas. - Joo, ei me sitten kauempaa siellä Euroopassa viitsitty olla, naurahdin laskeutuessani Lianan selästä alas. Jäimme hetkeksi juttelemaan Suvin kanssa, ennen kuin veimme hevoset takaisin talliin. * * * * * - Miten ihmeessä te sitten löysitte sieltä pois? entinen kämppikseni Katrin kysyi hämmentyneenä istuessamme iltaa paikallisessa baarissa. Olin juuri kertonut, kuinka eksyimme Milanossa toiselle puolelle kaupunkia keskellä yötä. - Me tavattiin ystävällinen vanha mies joka neuvo meille mihin suuntaan lähteä, kun vaan oltiin ensin toistettu sille sata kertaa mikä meidän ongelma oli. Se ei juurikaan puhunut englantia, saati sitten kuullut yhtään mitään, virnistin toisille. - Mä käyn nyt hakemassa lisää juotavaa, tuonko teillekin? Porukasta kuului innokkaita myöntäviä vastauksia ja lähdin kohti baaritiskiä. Tiskillä ei ollut jonoa ja luettelin baarimikolle tilaukseni. Seuraavan kierroksen saisi kyllä tarjota joku muu. Samassa tunsin voimakkaat kädet lanteillani ja käännähdin säikähtäneenä ympäri. - Sori jos säikäytin, naurahti tuttu ääni. - Sua ei oo näkyny ikuisuuksiin. - Mikael, älähdin. - Mitä sä täällä? - Tulin pitämään hauskaa, toinen virnisti. - Niinkuin säkin näytät tekevän, oikein kaksin käsin, Mikael tokaisi vilkaisten eteeni ladottua juomamäärää. - Ei noi kaikki mulle oo hölmö, tuhahdin mutten voinut estää hymyn kohoamista kasvoilleni. - Miten vaan, mies hymähti. - Mutta oikeesti, kiva nähdä sua taas, sä näytät hyvältä. Tunsin punastuvani. Missä vaiheessa minun pitäisi muka pamauttaa, että olin mennyt kihloihin? - Tota.. mua varmaan jo odotetaan, sanoin välttelevästi ja yritin kerätä mahdollisimman monta lasia mukaani. - Annas mä autan, Mikael tarjoutui ja nappasi puolet juomista mukaan seuraten minua pöytään. - Moro Mikael, Katrin hihkaisi tunnistaessaan perässäni kävelevän miehen. - Susta ei näytä pääsevän eroon kulumallakaan, nainen naurahti. Mikael pyöräytti silmiään ja esitteli itsensä lopulle seurueelle. Kaikki tuntuivat olevan mielissään miehen liittyessä seuraamme. Keskustelu tuntui soljuvan ja lasit tyhjenivät tasaiseen tahtiin. Ainoastaan minä olin tavallista hiljaisempi, pohtiessani kuinka kertoa Mikaelille Danielista. - Mennäänkö tanssimaan? Katrin ehdotti jo hyvässä hiprakassa. Pyöräytin päätäni. - Mun täytyy varmaan lähteä kotiin, oon aika väsynyt, mutisin ja nousin lähteäkseni. Tunsin Mikaelin käden tarttuvan minua ranteesta. - Eikai sun nyt vielä, tuu tanssimaan, mies sanoi hymyillen vinosti ja veti minua lähemmäs. Kieltäydyin päättäväisesti ja nostin laukkuni lattialta. - Entä jos mä tuun sun luo yöks? Mikael yritti. Naurahdin ironisesti. - En usko, että Daniel oikeen tykkäis, mutisin. - Daniel? Mikael kohotti kulmiaan hämmentyneenä. - Miten Daniel nyt tähän liittyy? Huokaisin syvään. - Me mentiin kihloihin, kohotin vaisusti vasenta kättäni. Viimeinenkin flirttaileva hymynkare valahti pois Mikaelin kasvoilta, ja iloisen ilmeen tilalle nousi hämmentynyt ja epäuskoinen. - Mitä? Ettekä menny, mies kielsi ja pudisti päätään. - Mut- mut sähän oot tuntenut sen vasta vuoden tai jotain, ootko sä nyt tosissas? Nyökkäsin huultani purren. En uskonutkaan Mikaelin hyppivän onnesta uutisen kuullessaan, mutta en toisaalta ihan tällaistakaan reaktiota odottanut. Mikael aukoi hetken suutaan saamatta sanaa suustaan, kunnes kääntyi kannoillaan ja marssi kohti tanssilattiaa jättäen minut seisomaan yksin pöydän viereen.
|
|
|
Post by sonya on Oct 7, 2014 10:50:24 GMT 2
tiistai, 07.10.2014- No mikä yllätys sulla oli mulle, Odelie kysyi kärsimättömänä. Olin raahannut naisen tallipihalle kanssani odottamaan. En meinannut pysyä paikoillani ja malttamattomana virnistelin typerän näköisenä. - Kohta sä näät, oota hetki, vakuuttelin ja tähyilin tielle päin. Juuri samalla hetkellä pihaan kaartoi likaisenvalkoinen hevoskuljetusauto, jota vastaan lähdin astelemaan iloisesti. Odelien kasvoilla oli hämmentynyt ilme. - Ootko sä hankkinut uuden hevosen? nainen kysyi tietäväisen oloisena. En vastannut, vaan siirryin keskustelemaan ulos astuneen kuljettajan kanssa. - Se riiviö on tuolla takana, voit ottaa sen ulos heti kun vaan tahdot, kuljettaja tokaisi ja lähti avaamaan takaovea. - Riiviö? Ode kohotti kulmiaan epäilevästi, mutta seurasi perässämme auton taakse. Pian talutin enemmän tai vähemmän yhteistyöhaluisen otuksen ulos trailerista. Narun päässä seurasi utelias, kaikesta hämmentynyt puhtaanvaalea varsa. Se hyppeli alas ramppia hieman mutkitellen, mutta kohtalaisen kiltisti seuraten. - No mitäs pidät? kysyin onnesta soikeana taluttaen varsan Odelien eteen. - Pakko myöntää, että on se aika kivan värinen, Odelie naurahti. - Mistä sä tollasen löysit? - Nooh, yks Unkarissa asuva tuttu vinkkas tällasesta kaverista, jonka tulevaisuus ei olis siellä näyttänyt kovinkaan loisteliaalta, ja mä päätin sitten ottaa sen Simoraan, selostin epäselvästi. - Sä siis ostit hevosen tietämättäs yhtään mitä saat? Odelie sanoi toruvaan sävyyn. - No on sillä paperit ja eläinlääkärin lausunnot, puolustelin ja kurottauduin rapsuttamaan orivarsaa, joka yritti kääntää päätään yhtä aikaa joka suuntaan. Odelie pudisteli päätään, mutta hymyili sitten. - No mennääs ettimään kaverille karsinapaikka, nainen sanoi ja lähti johdattamaan meitä kohti tallia. Cremellovarsalle löytyi karsinapaikka pikkutallista, josta Duke sai muuttaa isoon talliin. Ori vilkuili uteliaasti ympärilleen tilavassa karsinassa ja tervehti naapureitaan kurottamalla turpaansa kaltereiden välistä. - Mikäs tän nimi mahtaa olla? Odelie kysyi ja tutkaili varsaa kiinnostuneena. - Cseresnye, tai miten lie lausutaankaan. Eetuksi mä ajattelin sitä kutsua, totesin. - Sopiskohan Eetulle tummansiniset varusteet? Pitääkin lähteä heti shoppailemaan kun tulee sopiva hetki. Odelie naurahti. - Sopii, sopii. - Mitäs täällä ihmetellään? kuului ääni tallin ovelta. - Missäs Duke on? Käännähdin ympäri. Mikael nojaili ovenkarmiin kulmiat koholla. - Duke on nykyään isossa tallissa, ilmoitin. - Täällä asuu uus varsa, Eetu, jatkoin ylpeänä. Mikael asteli lähemmäs, hänkin halusi tietää mitä ihmettä oli tapahtunut. - Ompas komee, missä vaiheessa tollanen tänne ilmestyi ja kenen se on? Mikael hämmästeli. - Ihan hetki sitten saapui, ostin tollasen Unkarista, kerroin hymyillen. - Vai niin, Mikael naurahti. - Tuu sitten nykimään hihasta, kun tarviit vinkkejä villiorin kouluttamiseen, mies virnisti kadoten tallista. Pyöräytin silmiäni tuhahtaen, kyllä minä itsekin hevoseni kanssa pärjäisin, ainakin hyvin mielelläni uskoin pärjääväni. Cseresznye"Eetu" hwb-o, s. 03.06.2014väritys (c) Soneü
|
|
|
Post by Odelie on Nov 9, 2014 18:53:17 GMT 2
Horroksessa Tunsin oloni niin kovin turhautuneeksi. Oli vasta mennyt pari viikkoa ratsastuskieltoa, mutta tuntui kun en olisi noussut hevosen selkään ikuisuuteen ja kauhea kutkutus pitkin kehoa sai minut ajattelemaan kaikenlaisia pahuuksia, mitä voisin tehdä ihmisten seläntakana. Pahuuksilla tarkoitin ratsastamista, mutta tuntui että joka puolella oli joku suunnitelmiani aavisteleva kuikuilemassa. Olin sitten päättänyt tänään vain valjastaa Muskan kärryjen eteen ja suuntasin hieman tasapainottoman nuoren orin kanssa Artsilalle ja radalle, jossa se saisi kehitellä itseään ja lihaksiaan rauhassa. Muskasta oli kyllä kieltämättä tullut todella kaunis nuorukainen, se kehittyi harvinaisen tasapainoisesti ja liikutti jo pelkästään itse itseään niin hyvin, että siltä löytyi jo muutama lihas sieltä ja täältä. Artsi, enemmän ja vähemmäs rakas naapurimme, oli suhtautunut hyvin miehisellä tavalla raskauteeni. Hän ei paaponut tai häslännyt, vaanistui punainen alkoholitölkki käsissään radan reunalla ja naureskeli minun ja Muskan menoille, kun olisi seurannut komediasarjaa telkkarista. Miten hän siis reagoi? Ei mitenkään. Se oli ehkä ollut helpottavaakin tavallaan, sillä kaikki muut tuntuivat muuttuvan ympärilläni jo yli innokkaiksi energiapalloiksi tai katselivat minua, kun olisin juuri maahan alaskeutunut ufo. Mutta silti olin onnellinen, minun ei enää tarvinnut olla epävarma tulevaisuudesta niin kuin Jasonia odottaessa, vaan sain rauhassa nautiskella asettuneesta elämästäni ja ihanasta perheestäni. Ja tietysti näistä pihalla käyskentelevistä hevosista, joiden karvaset naamat kohtasin joka päivä, kun vain vaivauduin nousemaan sängystä. - Onko kaikki hyvin? Elias kietoi kätensä ympärilleni, kun istuin tietokoneen ääressä selailemassa tuhatta eri sivua. -- Etkai ainakaan hankkimassa uusia hevosia? - Ei uusia hevosia. Vain mietiskelen pitäisikö tänne saada lisää työvoimaa, kun musta ei ole kohta enää kuin lyllertämään, hymähdin pienesti ja miehen kädet laskeutuivat vatsalleni. Hän vaikutti onnelliselta, tai no oli onnea puhkuva, mutta hänkin taisi olla jo liian väsynyt hyppelemään innosta, mitä hän teki vielä pari viikkoa sitten. - Kuulostaa ihan järkevältä, Elias nyökytti päätään. - Pitäisikö sun puhua siitä vielä Sonyan kanssa? - Joo tietysti, kunhan se vaan noilta tuhansilta kihlajaiskuherruksiltaan kerkeää, naurahdin ja suljin koneeni. Kai sitä olisi voinut vaikka tehdä ruokaa koko perheelle, kun kaikki sattuivat olemaan kotona nyt samaan aikaan. Se oli kieltämättä kyllä harvinaista. Raahauduin keittiöön ja kaivelin tavaroita kaapista esiin. Elias lähes ryntäsi luokseni ja hellästi laski kätensä minun kädelleni. - Käy sinä vaikka tallillä, minä teen ruokaa, Elias puhui tänään taas niin ärsyttävän lempeästi, mutta tyydyin vain suukottamaan miestä kevyesti ja vedin ulkovaatteet niskaani. Ulkona ei ollut erityisen kylmä, mutta lunta oli maassa jo ainakin viisi senttiä, eikä näköjään ollut lähdössä enää mihinkään. Pihalla oli ihanan rauhallista ja liikettä näkyi ainoastaan tarhoista, joissa hevoset käyskentelivät laiskan näköisenä. Uudistukset tallissa tuntuivat hieman pelottavalta, tai eihän ne nyt uudistuksia täysin olleet. Mutta tuntitoiminnan hiipuminen pois oli hyvä idea varsinkin nyt, kun kaksoset olivat mahassa hyvää vauhtia kasvamassa. Astelin sisälle talliin, jossa näin isänpäivänä tuntui olevan ihan aavemaisen hiljaista. Muutamasta karsinasta kuului hiljainen rouskutus ja Nessu tunki turpaansa ulos karsinasta kerjäten huomiota ja mahdollisesti herkkuja. rapsutin tamman turpaa hajamielisesti samalla kun katseen kiersi tallissa. Oikeastaan minulla ei olisi edes ollut mitään tekemistä enää tallissa kun hommat oli hoidettu. Tai no, Duke kaipasi vielä tänään liikuntaa, sillä se oli saanut eilisenkin vapaaksi Sonyan lähdettyä hetken mielijohteesta tapaamaan Danielin vanhempia. - Unohtiko se Rami viedä sut ulos? Hämmästelin Nessulle, joka kiersi kehää hieman hermostuneena karsinassaan. - Ei se unohtanut, kuului Hannen ääni satulahuoneesta ja nainen hypähti sidetarvikkeiden kanssa sieltä ylös. - Mä tossa kävelin tammatarhan ohitse Tumpun kanssa ja huomasin, että ostain noista neideistä vuotaa verta. Pesin sen ja laitoin pintelin suojaamaan, ettei tuu roskaa. Nyt aattelin paketoida ja sitten ilmottaa sulle. - Jaaha, vai että sellästä. Tuleekohan noi ees toimeen siellä tarhassa? Rapsuttelin päätäni edelleen hajamielisen näköisenä, ihan kuin olisin ollut hullu professori joka ei ollut elävää hevosta koskaan nähnytkään. - Kyllä ne tulee, aita siellä oli rikki. Käskin ton Ramin korjaamaan sitä, ettei sun tarvitse turhaan stressailla, Hanne hymyili hieman vinosti ja kyykistyi Nessun jalan luokse. Hän asetteli ja sitoi siteet hyvin napakasti ja nopeasti kiinni hevosen jalkaan ja palkitsi sitten Nessun pienellä herkkupalalla, joka todennäköisesti olisi alkujaan kuulunut kyllä Tumpulle. - No hienoa, sä olet kyllä aikamoinen monitoimiihminen, naurahdin kepeästi ja Hanne kohautti olkiaan. - Joo, Linnea on muuten laittamassa just Dukea kuntoon. Aattelin mennä kattomaan miten niillä kahdella sujuu, tuutko kailottelemaan maneesiin? Hanne kääntyi katsomaan minua ja asetteli tavaroita pikaisesti paikoilleen. Nyt tunsin todellakin oloni hyvin ufoksi. - Ainiin, mähän ihan unohdin, että pyysin eilen Linneaa liikuttamaan sen. Tottakai tulen! Pitäähän saada molemmille kunnon treeni aikaiseksi, ettei vaan kumpikaan pääse lintsailemaan, naurahdin kepeästi ja tunsin terästäytyväni vähän viimeaikaisesta jumittamisesta. Kävelimme yhtä matkaa Hannen kanssa ulos tallista ja suuntasimme Duken perässä maneesiin katsomon puolelle. Suuntasin heti avustamaan Linnean selkään, sillä Dukella oli edelleen paha tapa olla päästämättä ratsastajia selkään ja heti ratsastajan istuessa alas satulaan, se oli jo menossa, eikä kauheasti meinannut. Tänään selkään päästiin kuitenkin erikoisen hienosti ja Linnea kiitteli Dukea jännittyneesti hymyillen. - Pidä peukkuja, tyttö irvisti ja virnisti. - Pidän pidän, teillä mitään huolta siellä ole, naurahdin ja taputin Dukea pehvalle. Kuin sähköiskun saaneena Duke hypähti eteen päin ja lähti reippaassa käynnissä uraa pitkin. Se ei kauheasti tarvinnut hoputusta, mutta ei pidätteitäkään. Nuoresta orista oli kasvanut rehellinen ja innokas työskentelijä, vaikka ei kuitenkaan ihan kiltti. Se kertoi jo paljon, että pystyin luottamaan sen selkään muutamia ihmisiä ja sen kanssa onnistuttiin kerta toisensa jälkeen, mutta ori sai toisinaan myös hieman tuhoa aikaan. Nytkin se heilutteli päätän melkein maneesin katossa asti, mutta uskoin, ettei pieni kiukuttelu ollut Linnealle mikäänongelma. Kävin hakemassa katsomon "kahvilasta" Hannelle ja minulle kahvia ja istahdin naisen viereen. - Voitaisiin tässä samalla keskustella vähän siitä, millon Tumppu ilmotetaan ekoihin kisoihin, koska mä haluan olla paikalla, virnistin naiselle joka näytti hetken hieman kauhistuneelta.
|
|
|
Post by sonya on Nov 9, 2014 19:50:29 GMT 2
10.11.2014, kärryttelyä ja kirjava poni
- Ja sitten kiinnitetään vielä kärryt perään, opastin kiertäessäni kirjavan ponin toiselle puolelle. Daniel kuunteli tarkkaavaisena vieressä yrittäen oppia kuinka poni valjastetaan. - Miten tätä sitten ajetaan? mies kysyi painaen kypärän päähänsä. - Se on ihan helppoa, kyllä sä huomaat kun hyppäät kärryihin, vakuutin miehelle ja suutelin tätä poskelle. Daniel tuhahti ja painoi kypärän päähänsä. - Mennään vaikka tonne kentälle eka testaamaan, mä tein sinne jo tötsistä radankin, hihkaisin innostuneena ja lähdin kävelemään edeltä. Daniel talutti virkeää ponia perässään ja seisautti sen sitten kentän portin sisäpuolelle. - Hyppäänkö mä nyt tähän kärryille, Daniel kysyi ja nyökkäsin vastaukseksi. - Sitten vaan maiskautat niin se lähtee liikkeelle, kerroin. - Jos ei, niin voit huitaista sitä niillä ohjilla. Daniel sai Popparin liikkeelle kevyellä maiskautuksella ja hyppäsin kentän aidan päälle istumaan. Katselin hetken hiljaisena kaksikon menoa, kunnes kehotin Danielia kokeilemaan tötteröiden pujottelua. Hieman varautuneena Daniel lähti ohjaamaan ponia kirkkaiden merkkien välistä. Muutaman kerran ponia käänneltyään mies oivalsi, ettei ajaminen ollutkaan yhtään sen hankalampaa ja päätyi pian kannustamaan Popparin ravissa kentän poikki. Naurahdin Danielin innokkuudelle hyväntahtoisesti ja keksin erilaisia harjoituksia kaksikolle. Poppari toimi superhyvin kärryjen edessä ja Daniel varmaan tunsi itsensä tosi taitavalksi kuskiksi, vaikka Poppari olisi varmaan mennyt yhtä hienosti kenen tahansa ohjastamana. Vaikka ei siinä mitään, olihan Daniel ihan kelpo kuski ja kunhan vielä vähän totuttelisi, saattaisi sen päästää kokeilemaan taitojaan vaikka kilpailuissakin.
- Mitäs täällä on meneillään, en mä tiennyt että sun miehes on tollanen poniravikuski, kentän laidalle saapunut Rami tokaisi vinoillen. Tuhahtaen läppäsin miestä kevyesti käsivarteen. - Älä nyt viiti vinoilla kun Daniel on selkeesti ihan innoissaan, sanoin ja vilkaisin ympäri kenttää suhaavia kärryjä. - Vaikka ehkä joku vähän isompi hevonen olis katu-uskottavampi. Rami nyökytteli päätään ja jäi hetkeksi katselemaan kaksikon menoa. Se taisteli selkeästi virnettä vastaan, eikä päässyt yli huvittuneisuudestaan. - Mun on pakko kertoa Mikaelille, mies mutisi ja poistui niine hyvineen paikalta. Pudistelin pätäni, eikai tämä tilanne nyt niin huvittava voinut olla.
Daniel pysäytti viimein Popparin ja hyppäsi kärryiltä hymyillen. Kävin keräämässä tötteröt kasaan ja kiiruhdin sitten miehen luokse. - No, mitäs pidit, kysyin innokaana kuulemaan Danielin mielipiteen. - Täähän oli ihan kivaa, vois ottaa joskus uudelleen, mies tokaili kietoen kädet ympärilleni. Nyökkäsin tyytyväisenä, olin onnistunut tavoitteessani innostaa Daniel ajamaan Popparilla enemmänkin. Lähdimme kävelemään takaisin kohti tallia, jossa parveili jo ratsastamaan lähdössä olevia hevosenomistajia. Jätin Danielin selviämään yksinään ponin kanssa, sillä minun oli vielä käytävä moikkaamassa Eetua, ennen kuin voisimme lähteä viettämään rauhallista koti-iltaa. Eetu rymisteli ylös karsinassaan hyvin vikkelästi astuessani sisään pikkutalliin. - Moikka kaveri, hihkaisin ja kurottauduin rapsuttamaan varsaa. Eetu hamusi takkini hihaa huulillaan ja näytti joka päivä karvaisemmalta. Varsa tulisi takuulla muistuttamaan islanninhevosta talvikarvassaan, ja virnistin mielikuvalle. - Jos mä vaikka harjaisin sut, huokaisin orille ja etsin käsiini Eetun harjat. Vaalea karva oli suhteellisen puhdas, joten harjailu ei vienyt kauaakaan aikaa. Päätin laittaa orille riimun päähän ja talutella sitä hetken ulkona, jos se vaikka malttaisi käyttäytyä kunnolla.
Eetulla olikin sitten virtaa vaikka muille jakaa, joten päätin ihan oman turvallisuuteni puolesta viedä sen ennemmin maneesiin irtohypytettäväksi, kuin yrittää pitää sen lyhyen riimunnarun päässä. Daniel tuli pian seuraksi maneesiin katselemaan orin loikkia. Eetu selvästi piti hyppäämisestä, vaikka tähän mennessä oltiin kokeiltu vain melko pieniä esteitä. Purin sitten esteitä pois varsan jolkotellessa vapaana maneesia ympäri. Se ei ollut enää ylienerginen, vaan käyttäytyi rauhallisesti ja kävi uteliaana tutkimassa niin minun kuin Danielinkin taskut. - Eiköhän tän päivän treenailut olleet sitten tässä, tokaisin ja kiinnitin riimunnarun Eetun riimuun.
|
|