Hanne ja Tumppu

[Hanne]

Tumpun päiväkirja
ja vähän Hannenkin...

Ryövärin Tuulenruhtinas "Tumppu"

suomenhevosori

s. 02.02.2014, 8 vuotta

om. Hannele Taivalvaara

[Hanne]

23.3.2014 - Uusi koti

"Hmm.. Tästä se varmaan sitten oli oikealle... Ei kun vasta seuraavasta!" mutisin itsekseni ja yritin ajaessani tiirailla karttasovellusta kännykästäni.
Tiedetään, hieman kyseenalaista, etenkin kun on vielä hevoskuljetusauto perässä. Mutta minkäs teet, navigaattoriin ei ole varaa ja elävä navigaattorini, Samppa, joutui jättäytymään reissusta saadessaan yllättävän töihin kutsun. Joudumme siis lähtemään rakkaan pikkumieheni kanssa kahden matkaan, joka onneksi ei ollut kovin pitkä. Eihän tuolla orilla vielä ollut koppikokemusta nimeksikään, Tumppu kun oli tähän mennessä asustellut vain kotitilallaan Ryövärissä. Lastaus olikin melkoinen show, vaikka sitä oltiin vähän etukäteen treenattu. Taisi raukka tajuta, ettei äitiä enää tämän jälkeen välttämättä näe ja tutut ihmisetkin jäisivät vanhalle tallille.

Liekkijärven seutu oli todella nätin näköistä jopa näin alkukeväästä, enkä malttanut odottaa miltä täällä näyttäisi kesällä! Simoran tallille vievä tie oli metsän reunustamaa, kunnes vasemmalla metsäaukealla tuli näkyviin suloinen pieni lampi. Pian tiheähkö kuusimetsikkö vaihtui avonaisemmaksi mäntykankaaksi, eikä aikaakaan kun edessä näkyi jo punainen talli, muutama muu rakennus, sekä valkoisilla puuaidoilla reunustettuja tarhoja. Parkkeerasin mustan Hondani koppeineen parkkipaikan näköiselle alueelle ja sammutin auton. Kiersin kopin taakse avaamaan lastaussiltaa, kun huomasin silmänurkastani luokseni kävelevän tummahiuksisen naisen. Käännyin tervehtimään ja kiharatukkainen nuori nainen esittäytyi Odelieksi.
"Tervetuloa vaan Simoraan! Tumppu taitaakin olla siellä kyydissä? Ota poika vaan pihalle niin näytän samoin tein sen karsinan. Laitetaan sille vaikka vähän heinää sinne niin saa rauhassa totutella oloonsa", nainen selitti innokkaasti.
"Joo hetki vaan", sanoin ja avasin lastaussillan.
"Otetaas sut ensin irti naruista... Me ollaan nyt sun uudessa kodissa kuules Tumppu. Saat uusia heppakavereita ja päästän kivoihin maastoihin ratsastelemaan", höpisin Tumpulle sen peruuttaessa hieman hätäisesti ulos kopista.
"Noniin, tännepäin vaan!" Odelie hihkaisi ja lähti kulkemaan edellämme kohti isompaa tallirakennusta.

Tumppu mutusti heiniä omassa karsinassaan samalla, kun seurasin paikkoja esittelevää Odelieta pitkin tallikäytävää. Nainen selvitti minulle mistä löytyy satulahuone, kaapit yksityisen omistajien tavaroille, rehuhuone ynnä muut tärkeät paikat. Kun arvelin suunnilleen muistavani kaiken, päästi Odelie minut purkamaan Tumpun tavaroita. Hain ensiksi satulan ja suitset autosta, joille ei tosin vielä ollut juuri käyttöä. Kohtahan noita tosin saa alkaa orille jo sovitella päälle. Seuraavaksi raahasin kassillisen loimia talliin. Sade- ja villaloimen jätin orin oveen roikkumaan, mutta toppaloimet vein kaappiin. Niitä tuskin enää paksukarvainen suokki tarvitsisi. Rehut vein rehuhuoneeseen hyllylle tyhjään kohtaan, johon kiinnitin Odelielta saamani lapun, mihin kirjoitin tussilla "Tumppu". Kun olin vielä saanut harjapakin ja orin suojat vietyä, aloin olla jo voiton puolella tavaroiden osalta. Ylimääräiset satulahuovat ynnä muut ratsastustarvikkeet olin vielä suosiolla jättänyt kotiin, kun en niillä mitään tehnyt.
"Tumpulle tekisi hyvää päästä vielä vähän ulkoilemaan ajomatkan jälkeen... Mihinköhän se Odelie meni?" mietin mennessäni riisumaan orin kuljetussuojia, joiden olin antanut olla sen jalassa sen aikaa, kun vein tavaroita.

"Moi! Sä olet varmaan Hannele? Odelie käski tulla jatko ohjeistamaan sua. Olen muuten Soneü, se jonka kanssa sovittiin puhelimella näistä jutuista", paikalle ilmestynyt pirteän oloinen nainen selitti.
"Sano Hanne vaan. Tosiaan mietin tässä että Tumpun vois pistää vielä pihalle hetkeks, se kun on raukka joutunut möllöttämään sisällä ja kuljetuskopissa melkein koko päivän", vastasin.
"Joo, viedään se vaikka tuonne tyhjillään olevaan tarhaan nyt täksi päiväksi ja katsotaan sitten noita tarhausjärjestelyjä, kun poika on tottunut uuteen kotiinsa", Soneü suunnitteli ja sen pidemmittä puheitta puin Tumpulle riimun ja lähdimme viemään sitä tarhaan. Osa hevosista tuli sisään tähän aikaan ja lyhyen ajan tarhailijat menivät pihalle Soneün mukaan. Tumppu veti tarhaan päästyään pienet pukit ja säntäili hetken aikaa tarhaa edes takaisin hirnuen ja riekkuen. Taisi olla aikakin päästä jo pihalle.
"Tuletko vielä tuonne päärakennukseen sopimaan vähän tallivuokra-asioita, ennen kuin lähdet?" Soneü kysyi ja lähdimme nyökättyäni kävelemään punaiseen päärakennukseen, jossa Odelie olikin jo järjestelemässä papereita.

Kun kaikki oli sovittu ja olin vielä kirjoittanut orin karsinan oveen ruokinta- ja hoito-ohjeet menin käynnistämään autoani. Tumppu pääsisi sisälle tallityöntekijöiden toimesta ja saisi tarhailla seitsemään saakka. Simora oli kyllä ihastuttanut minut täysin tällä ensimmäisellä vierailullani ja tuntui hyvältä jättää Tumppu tänne. Ensikerralla voitaisiin käydä jo vähän tutustumassa maastoihin kärryillä...



Hienoa, että pääsitte muuttamaan Tumpun kanssa niin pikaisesti meille. Ollaan kaivattukin talliin lisää suomalaista verta ja ihastuttava Tumppu tulee varmasti ilahduttamaan päiviämme jatkossa ties millä tempauksilla (; Ensimmäinen yö kävikin pojalla onneksi todella rauhaisasti, kun varmuudeksi kävin sen tarkistamassa ja vasta aamukauroja jakaessa ori tuntui innostuvan ja ilmoittavan kovin olemassaolostaan, ettei vain jäisi sen kaurat tulematta kuppiin. Maastoja tosiaan kannattaa koluta varsinkin jos kärryjä vielä saa laitettua perään, mielelläni lähden vaikka Iivun kanssa näyttämään meidän maisemia, kun sekin kärryt omistaa ja osaa vielä joten kuten niiden edessä juosta. Laitoin Tumpun nyt tarhaamaan Iivun kanssa, jotta suomenputet saisivat pitää yhtä ja ehkä synkkä Iivukin innostuu opettamaan Tumpulle tapoja (hyviä tai pahoja), kunhan ne vähän tutustuu. Jos tämä järjestely vain teille on ok (: - Odelie

[Hanne]

26.3.2014 - Ohjasajoa

Tumppu paistatteli päivää kentän vieressä olevassa tarhassa mennessäni hakemaan sitä. Aamu oli vielä varhainen, mutta halusin käydä hoitamassa kullannuppuni ennen töihin lähtöä. Ori oli päässyt samaan tarhaan suomenhevosruuna Iivarin kanssa. Tai Iivun, kuten Odelie sitä oli kutsunut jutellessamme sunnuntaina. Pojat näyttivät tulevan jo hyvin toimeen ja Iivu päästi kaihoisan hiljaisen hirnahduksen viedessäni Tumpun pois.
"Voi ei, olette jo noin kiintyneitä toisiinne... Älä huoli Iivu, Tumppu tulee kohta tuohon kentälle vähän harjoittelemaan", lohduttelin hätääntynyttä ruunaa.
Talutin Tumpun pikkutalliin, josta se oli saanut oman karsinan voikon puoliveriori Duken vierestä. Sopivat ainakin väriensä puolesta hyvin vierekkäin. Tumppu osoitti hieman mieltään jouduttuaan näin pian sisälle ja uhkasi näreissään näykkäistä minua käsivarresta harjatessani sitä.
"Eläpä jaksa", sanoin rauhallisesti ja jatkoin välittämättä uhmaikäisen kiukuttelusta.

Ori rauhoittuikin pian bongattuaan karsinan lattialta muutamia korsia aamuheinien jäljiltä. Ahneus meni jälleen kiukun edelle. Kaivoin Tumpun sinisestä harjapakista vielä kaviokoukun, jolla rapsuttelin kurat kavioista. Ori nosti kiltisti kaikki jalat valmiiksi ja toimenpide oli nopeasti ohi. Tänään oli ajopäivä, mutta en viitsinyt yksin lähteä kärrylenkille, joten menimme treenailemaan ohjasajoa kentälle. Asetin naapurin ravimieheltä joskus lainaksi saamani silat orin selkään ja kiristin vyön puoliksi. Pujotin vielä ruskeanahkaiset suitset suomenhevosen päähän ja vaihdoin tavallisten ohjien tilalle pitkät ajo-ohjat. Talutin orin pihalle ja asettelin vasta siellä ohjat paikoilleen silojen rei'istä.

Orin kanssa oltiin jo tehty ohjasajoa paljon ja perusjutut sujuivat jo kuin vettä vaan. Päätimmekin tänään tehdä ihan lyhyen harjoituksen, jossa opetin Tumppua venyttämään itseään eteen ja alas käynnissä. Kentälle kävellessämme vastaani tuli Odelie kouluikäinen poika käsipuolessaan.
"No sähän olet aikaisin liikkeellä, moi", nuori nainen hymyili.
"Joo, mulla alkaa työt yhdeltä, niin päätin käydä nyt aamupäivällä moikkaamassa Tumppua, kun täällä on vielä hiljaista", vastasin naiselle ja vilkaisin poikaa, joka näytti siltä kuin haluaisi sanoa jotakin.
"Ainiin! Tässä on Jason, meidän poika. Ratsastelee sillä Iivulla, jonka kanssa Tumppu tarhailee", nainen kertoi äkkiä ja nyt poikakin avasi suunsa.
"Me ollaan menossa Iivun kanssa kansallisiin, kunhan se vähän oppii kulkemaan. Minkä tasoinen sun heppa on? Se on aika oudon värinen suokiksi", poika laukoi ja hämmennyin hetkeksi yllättävästä puhetulvasta.
"Öö... Jaahas.. No sehän kuulostaa hienolta", sain kakistettua ulos Odelien pidätellessä naurua vieressä.
"Jason, Tumppu on vasta nuori, kaksivuotias, eikä sillä vielä ratsasteta. Hassua väritystä kutsutaan voikoksi ja se on hieman harvinaisempi suomenhevosella, kuin vaikkapa rautias", nainen selitti puolestani.
"Onko Iivu rautias?" poika kysyi ja Odelie nyökkäsi hyväksyvästi.
"No, mutta me jatketaan tästä siivoamaan tallia ja päästään teidät treenaamaan, moi moi!" Odelie huikkasi ja lähti kohti päätallia Jason kannoillaan.
Heilautin kättä kaksikolle ja talutin jo hieman kärsimättömän Tumpun kentälle. Iivu tervehti sitä hirnahduksella, johon Tumppu vastasi. Kun muodollisuudet oli hoidettu, pääsimme aloittamaan.

Pidin ohjat kevyellä tuntumalla ja kävelimme hieman uran sisäpuolella Tumppu edellä ja minä perässä. Ori osasi jo hakea muotoa, mutta siinä oli vielä paljon hiomista. Eteenpäin pyrkimystä siltä onneksi löytyi, joten piiskaa ei tarvinnut ottaa mukaan hankaloittamaan ohjaamista ja sain keskityttyä täysin työskentelyyn käsilläni. Aluksi Tumppu meinasi vain lisätä vauhtia vaatiessani sitä kevyesti myötäämään selästään ja kaulastaan. Jaloillaan se astui melko hyvin jo alle, mutta tahti oli epätasaista orin pakoillessa tuntumaa kiristämällä vauhtia. Lopulta yhteystyömme alkoi kuitenkin sujua ja näin orin selän nousevan hieman takaa katsottuna. Kun Tumppu alkoi pysyä peräänannossa, teimme muutamia ympyröitä ja kolmikaarista kiemurauraa käynnissä. Lopetin noin puolen tunnin kuluttua ja irrotin ajo-ohjat siloista taluttaakseni oria edestä. Odelie ja Jason olivat vielä päätallissa siivoilemassa karsinoita, joten päätin kantaa korteni kekoon ja putsata Tumpun karsinan ennen lähtöäni.

Talutin orin karsinaansa, nostin silat pois ja avasin suitset. Kannoin varusteet hetkeksi karsinan oven viereen odottamaan ja harjasin orin karvat suoraan silojen kohdalta. Hionnut se ei kevyestä työskentelystä tietenkään ollut, joten pujotin samoin tein riimun sille päähän ja lähdin taluttamaan takaisin tarhaan. Kenttää vastapäätä olevan tarhan puoliverikolmikko tuli aidalle ihmettelemään taluttaessani Tumppua tarhan ohitse. Kaikki olivat ilmeisesti oreja, sillä Odelie oli maininnut tallia esitellessään jotain oritarhoista. Tumppua eivät isot puoliveriset kiinnostaneet vaan se käveli päättäväisesti eteenpäin katse koti Iivua ja omaa tarhaansa. Syykin innokkuudelle löytyi pian, kun
näin tarhaan levitetyt päiväheinät. Niinpä niin.

Kiirehdin pikkutalliin, jossa Odelie oli juuri siivoamassa Tumpun karsinaa.
"Mä olisin juuri tullut siivoamaan sitä, ettei sun tarvitsisi", sanoin naiselle pahoitellen.
"Ei tämä nyt mitään, samalla menee kuin nuo muutkin karsinat. Mutta jos jotain tahdot välttämättä tehdä, niin käytävän voisi lakaista", nainen ehdotti ja Tumpun kamat putsattuani tartuin harjan varteen.
Pikkutallin käytävässä ei ollut paljoa tekemistä ja pian tallikäytävä olikin puhdas. Käväisin vielä rehuhuoneessa sekoittamassa orin iltaruuat valmiiksi, kunnes lähdin autolle. Vielä täytyi ehtiä käydä kotona suihkussa ja vaihtamassa vaatteet ennen töihin lähtöä.

Iivu ja Tumppu tosiaan on jo kiintyneitä toisiinsa, joka on oikea ihme, sillä tähän mennessä meidän Iivu ei ole tykännyt kenestäkään. Oli ihana huomata, että nuori ori sai sen sydämen sulamaan ja kaikilla on nyt oikeanlainen kaveri tarhaamassa. Jason tosiaan taisi hämmentää meitä molempia hulvattomilla kommenteillaan, mutta eiköhän saada äijästä pikku hiljaa kunnon hevosihminen, jos te simoralaisetkin jaksatte häntä hieman opettaa (; Meillä tosiaan on tallissa sellainen käytäntö, että yksityisten karsinat menee siinä samassa missä omatkin, mutta apua saa aina tarjota, kiitos siitä, joskus kun työtä tuntuu olevan vähän turhan paljon. Hienoa myös huomata, että Tumpulla löytyy kärsivällisyyttä jo oman ikäsensä treeneihin ja mielelläni seurailen orin kehitystä ratsun uralla, jos apua joskus kaipaat, on meillä monta auttavaa kättä tiedossa täällä (: - Odelie

[Hanne]

31.3.2014 - Kuulumisia

Tänään tehtiin oriin kanssa vähän maastakäsittelyharjoituksia kentällä. Vakavamman puurtamisen jälkeen lähdimme kävelylle metsätielle, jossa annoin Tumpun tutkiskella ympäristöä omaan tahtiinsa samalla kun itse nautin keväästä ja kuuntelin lintujen sirkutusta. 
Onneksi kohta on jo huhtikuu, en malta odottaa kesää! Tumppukin varmasti odottaa innolla laitumelle pääsyä. Iivun kanssa tietenkin. Suomenhevoskaksikosta on lyhyessä ajassa tullut lähes erottamaton, mikä on todella suloista. Vanhempi Iivu on ilmeisesti ottanut pikku Tumpun suojatikseen. Onneksi ori on sopeutunut näin hyvin uuteen kotiinsa.

Ennen kotiinlähtöä nappasin orista vielä kuvan ilta-aurinkoa vasten. Kaksikolla oli pieni iltakisailu meneillään ja etenkin Tumppu revitteli kyllä täysin siemauksin. Iivu lähinnä tuhahteli aluksi nuoren oriin pelleilylle, mutta liittyi kuitenkin hetken päästä mukaan. Kerrankin muistin ottaa kameran tallille!

Wau, hämmästyin ihan tätä kuvaa, niin ihana tunnelma, niin suloinen pörrönen Tumppu. Varsinkin ton taustan kanssa onnistuit hämmästyttävän hyvin, mä odotan mielenkiinnolla minkälaisia piirrustuksia saadaan vielä nähdä sulta. Tumppu on tosiaan jo pitkälti täysin kotiutunut tänne meidän porukan mukaan, ilahduin itsekkin toissa aamuna, kun ori hörisi karnassa minun tullessa talliin. Kaipa se on jo jonkinlainen hyväksymisen merkki, ainakin hymy jäi huulile, kun Iivulta varsinkaan saa tällaisia kohteliaisuuksia (: - Odelie

[Hanne]

22.4.2014 - Riimu kateissa

"No jo nyt on kumma, mihin se on voinu kadota?!"
"Onkos jokin hukassa?" kysyi taakseni hiipinyt Suvi.
"Hui kun säikähin! Äh, on. Oon kadottanut Tumpun riimun", vastasin harmistuneena ja koitin vielä penkoa satulahuoneen nurkkia epätoivoisena.
"Mutta eikös sillä riimu oo päässä tuolla tarhassa?" Suvi muistutti naurahtaen varovasti.
"On joo, en mä sentään ihan niin sokea vielä ole", naurahdin. "Mutta siis ostin sille ihan hiljattain uuden vaaleansinisen riimun pääsiäisalennuksista ja toin sen puoli tuntia sitten tänne päätallin satulahuoneeseen, tähän pöydälle odottamaan, kun en heti keksinyt sille paikkaa. Ja nyt se on kadonnut!"
"Voihan harmi, mä voin koittaa katsella sitä kanssa tässä samalla kun järjestelen Allin kamoja?" Suvi ehdotti ja nyökkäsin kiitollisena.
Tarkistimme ihan ensimmäiseksi kadonneiden tavaroiden laatikon, josko joku olisi heittänyt sen sinne. Suvi katsoi seuraavaksi tuntihevosten harjapakit ja minä siirryin etsimään loimipinon luota. Puolen tunnin tuloksettoman etsinnän jälkeen luovutimme ja päätin hakea Tumpun tarhasta harjattavaksi. Suvi lupasi ilmoittaa heti jos näkee riimun jossain ja kehottaa muitakin pitämään silmänsä auki.

Tänään oli tiistai, mikä tarkoitti Tumpulle vapaapäivää. Eiliset maastakäsittelyharjoitukset olivat sujuneet niin hyvin, että se oli sen ansainnutkin. Harjoittelimme salaa myös paria temppua oriin kanssa ja nuori herra oppi melkein jo kumartamaan käskystä! Voitot tulevista koulukilpailuista on jo taattu, kun Tumppu osaa tervehtiä jo tuomareitakin.
"Moi Hanne! Lähde meijän kanssa kävelylle maastoon!" Rawana huikkasi kävellessään minua ja Tumppua vastaan tallilta.
"Sori, tänään ei kykene ja Tumpullakin on vapaapäivä. Mihis päin meinaatte Vaden kanssa lähteä?"
"Ei me vielä tiedetä, nyt on niin nätti keli että vois vetää vaikka pidemmänkin lenkin", tyttö vastasi hymyillen.
"Okei, pitäkää kivaa!" huikkasin ja heilautin kättäni Vaden tarhalle jo kipittävälle Rawanalle.

Tumppu oli nauttinut auringon kuivattamasta savimontusta täysin siemauksin harmaan pölykerroksen peitossa olevasta karvasta päätellen. Kiinnitin oriin pihalle puomiin, sillä pimeä tallikäytävä ei näin kauniilla säällä oikein houkuttanut. Tumppu jäi odottamaan tulevaa harjaustuokiota alahuuli roikkuen kipaistessani hakemaan harjapakkia. Takaisin tullessani puomille oli ilmaantunut kaksi tyttöä, Suvi ja Alina.
"Moi taas! Riimua ei ole vielä löytynyt, vaikka ollaan Alinan kanssa käännetty koko talli ympäri", Suvi kertoi.
"Käytiin katsomassa jopa leirimökistä, jos joku olisi vienyt sen sinne", Alina jatkoi.
"No voi harmi, kiitos tytöt kuitenkin kun autatte. Varmaan Odelielta tai Soneülta täytyy sitten vielä kysäistä, josko he olisivat nähneet sitä tallissa hääriessään", sanoin.
"Me voidaan mennä kysymään! Tullaan kohta takaisin", tytöt huudahtivat yhteen ääneen ja lähtivät juoksujalkaa kohti päätallia.
"Eiköhän me löydetä vielä sun hieno uusi riimu, Tumpukkani", tokaisin naurahtaen oriille, joka jäi uteliaana tuijottamaan tyttöjen perään.

Kun suomenhevosen karva kiilsi taas kullanhohtoisena auringossa, lähdin viemään harjapakkia takaisin oritalliin. Tumpun karsinan ohitse kävellessäni katseeni kiinnittyi johonkin vaaleansiniseen... sehän oli Tumpun uusi riimu! Tytöt olivat varmaan Odelien avustuksella löytäneet sen ja tuoneet tänne, hieno juttu! Vein riimun harjapakin mukana satulahuoneeseen Tumpun varusteiden paikalle ja palasin tallipihalle vapauttamaan oriin puomista. Samaan aikaan Odelie tuli ulos päätallista päiväheinien kanssa Jason käsipuolessaan ja tervehti meitä.
"Kiitos hei kun löysitte sen riimun, olis mennyt 30 euroa ihan hukkaan, jos se olis lopullisesti kadonnut", kiittelin naista kävellessämme yhtä matkaa Tumpun ja Iivun tarhalle.
"Sen vaaleansinisen? Ei me kyllä sitä löydetty vaikka kuinka koitettiin Soneün kanssa etsiä..." nainen vastasi kummastuneena.
"Ette vai? Outoa, löysin sen nimittäin just äsken Tumpun karsinalta, jossa se ei taatusti vielä hetki sitten ollut, kun hain oriin harjoja", olin itsekin jo hämmentynyt.
"Simorassa on vissiin ruvennut kummittelemaan tai jotain", nainen sanoi keventääkseen tunnelmaa ja nauroin takaisin, vaikka tilanne olikin hyvin hämmentävä...


Tumppu ja Iivu jäivät mutustamaan tyytyväisenä heiniään minun ja Odelien jatkaessa matkaa seuraavan tarhan luokse. Juttelimme hetken niitä näitä. Päivittelimme muun muassa sitä, että kohta kevät olisi jo niin pitkällä, että hevoset saisi laittaa laitumille nauttimaan tuoreesta ruohosta.
"Ei mutta nyt täytyy lähteä lenkittämään koiraa. Samppakin alkaa kohta palailla töistään", totesin Odelielle vilkaistuani kelloa.
"No niin, tässä alkaa itse kullakin olla kohta työt tehtynä, kunhan vielä karsinat saa siivottua," nainen vastasi hymyillen. "Onneksi löytyi se riimu!"
"Niinpä, nyt se on ainakin paikallaan varustehuoneessa. Mutta nähdään huomenissa taas, moi!" sanoin ja lähdin kävelemään kohti oritallia Tumpun riimunnarua pyöritellen.

Tallissa katsoin vielä, että minulla oli kaikki tavarat mukanani ja lähdin kävelemään autolle päin. Takin heitin saman tien päältäni, pihalla oli nimittäin jo yli 15 astetta lämmintä. Hondan luona seisoskeli Jason pälyillen oudosti ympärilleen.
"Moikka, mitäs sä täällä?" kysyin pojalta ystävällisesti.
"Se riimu... Ei se ollu kummitus, kun..." Jason takelteli maahan tuijotellen.
"Ai tiedätkös jotain siitä vaaleansinisestä riimusta?" kohotin kulmiani ja kyyristyin pojan tasolle.
"Kun se oli siinä pöydällä, niin aattelin ettei se oo kenenkään ja otin sen Iivulle, kun se olis sopinut sille hyvin ja oli siistin värinenkin. Mut sitte äiti ja Soneü etti sitä ja puhu, että se oliki Tumpun niin vein sen äkkiä sen karsinalle," poika kuiskasi.
"Jaahas, että se olikin sun tekosiasi," naurahdin nolona olevalle Jasonille.
"Anteeks, se oli oikeasti vahinko. Ethän kerro äitille, kun se aina sanoo, ettei saa varastaa."
"Sovitaan sitten niin, mutta muistathan tästä lähtien aina kysyä äidiltä tai Soneülta, ennen kuin otat mitään tavaroita, jotka näyttää vaan lojuvan ilman omistajaa? Ne voi laittaa vaikka siihen löytölaatikkoon, jos omistajaa ei muuten löydy. Ilman lupaa ei saa kuitenkaan ottaa mitään koskaan," ohjeistin poikaa.
"Ihan varmasti kysyn joo! Ethän oo vihanen?" poika vielä varmisti.
"Hahhah, en tietenkään, kiva kun tulit sanomaan, niin ei tarvi alkaa pelätä mitään kummituksia," hymyilin tälle.
"No ei tarvi, hui! Mut moikka!" Jason heilautti kättään istahtaessani autoon.
"Moikka!" huusin pojalle ja vilkutin perään.

Että sellaisia kummituksia tällä kertaa.

Tätä tuli kyllä mietittyä ties miten päin, että mitäköhän sille Tumpun riimulle oli loppupeleissä sitten käynyt. Eihän tuo Jason sitä minulle olisi muuten kertonutkaan, mutta kun poika tuppaa olemaan yhtä huono valehtelija kuin minä, illalla ruokapöydässä oli pakko kysästä, että olisiko pojalla ollut jotain osaa ja arpaa peliin. Hänpä sitten juoksi omaan huoneeseensa piiloon, taisi toista vähän hävettää, joten asia on nyt selvitetty Tumpulla on taas riimu ja Jasonilla hyvä mieli, ettei olekaan rikollinen ^^ Tumpusta on kyllä kasvanut jo sellainen miehenpuolikas, että jään todella usein sitä ihailemaan aamusin kun päästään tarhaan. Kaikki kasvavan varsan takakorkeus on siltä alkanut pikku hiljaa kadota ja oikein kadehdin kun se hienoilla askelille kiusaa meidän möllykän näköistä Iivua, joka ei mikään kauneuskuningas ole, ainakaan Tumpun vierellä. Nauttikaahan nyt alkavasta kesästä ja Tumpun uudesta riimusta, kohta se kova työ vasta nimittäin orin kanssa alkaakin (; - Odelie

[Hanne]

12.5.2014 - Poseerauspäivä

Pikkuinen orinretale on kasvanut jo melkoiseksi körilääksi lyhyessä ajassa. Tässä vähän poseerausta tältä päivältä.

Tänään käytiin vähän maastossa talutuslenkillä ja mukaamme lähti Odelie Duken kanssa. Naureskelimme sävy sävyyn valituille hevosillemme ja suunnittelimme huomista. Nainen oli luvannut auttaa minua, kun sovittaisimme ensikertaa satulaa suomenhevosoriini selkään. Muut varusteet Tumppu on ainakin hyväksynyt suosiolla, katsotaan mitä tästä tulee...

Siis missä vaiheessa muka Tumppu on kasvanut jo noin isoksi pojaksi? En vieläkään halua uskoa, että se suloinen rimppakimttu alkaa jo muistuttamaan kunnon miestä ja ylipäätään sitä, että siltä löytyisi miehisiä ajatuksia yhtään päästä. Senhän pitäisi olla ikuisesti söpö vauveli. Näköjään haluista huolimatta noi lapset vaan kasvaa, eikä voi sille oikein mitään, mutta mielelläni olen mukana Tumpunkin eteenpäin viemisessä, ehkä minunkin hieman unohtuneesta ammattitaidosta voi olla jotain hyötyä, kun Dukekin alkaa muistuttaa ja suhteellisen hyvää kansalaista, hiljaa se hyvä tulee (; - Odelie

[Hanne]

1.6.2014 - Onnistumisen iloa

"Voi miten hieno poika!" intoilin istuessani voikon oriin selässä kentällä.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Tumpun selässä oli sekä satula, että minä, eikä ori näyttänyt olevan moisesta millänsäkään!
"No, miltä tuntuu?" oria kiinni pitelevä Odelie kysyi hymyillen.
"Arvaa vaan! Olen onneni kukkuloilla!" vastasin ja suunnaton ilo ja onnistumisen tunne paistoivat kasvoiltani varmasti kilometrien päähän.
"Uskaltaiskohan sitä kävellä kierroksen?" ehdotin varovasti Odelielle.
"Eiköhän se onnistu, kokeillaan ihmeessä!" nainen vastasi vähintäänkin yhtä innoissaan kuin minäkin ja maiskautti oriin kevyesti liikkeelle.
Toivoin ettei pienoinen jännitykseni tarttuisi Tumppuun ja koitin hillitä itseni parhaani mukaan. Ori otti ensimmäiset askeleensa kunnon paino selässään hieman haparoiden, mutta hetken päästä se käveli jo reippaasti eteen päin. Ja voi kuinka pehmeä käynti sillä olikaan! Oloni oli kuin pikkutyttönä ensimmäistä kertaa talutusratsastuksessa.

Kahden kierroksen jälkeen päätin tulla alas selästä. Eihän makeaa sopinut syödä mahan täydeltä ja Tumpunkin oli hyvä päästä ihan rauhassa ratsu-uransa alkuun. Salaa kuitenkin iloitsin mielessäni siitä, että ehkä kohta jo pääsisimme tunneille mukaan. Vaihdoimme kentällä oriin suitsien tilalle riimun ja taluttelin Tumppua vielä pienen lenkin verran tallipihalla satula selässä. Oikeasti tänään olisi ollut oriin vapaapäivä, mutta koska meillä molemmilla, Odeliella ja minulla olisi edessämme melkoisen kiireinen viikko, päätimme aikaistaa tämän ensimmäisen ratsastusyrityksen näin sunnuntaille, tiistain sijaan.

Tallissa vein oriin karsinaansa, johon Odelie oli laittanut sille päiväheinät valmiiksi. Pihalla alkoi olla melkoinen helle, joten päätimme antaa oriin vilvoitella hetken aikaa sisällä. Riisuin satulan ja riimun ja asetin ne hetkeksi satulatelineeseen karsinan viereen, johon Odelie oli jättänyt myös suitset. Päätin putsata varusteet kunnolla Tumpun mutustaessa heiniä ja kävin hakemassa satulahuoneesta valjasrasvan ja saippuapalan, sekä pienen pesusienen oriin harjapakista. Nappasin vielä varusteet karsinan luota mukaani ja asetuin tallin edustalla olevalle penkille. Koko aamupäivän oli tallilla ollut melko hiljaista, mutta nyt huomasin kahden tytön polkevan kauempana tallitietä pitkin. Lähempää tunnistin tytöt Suviksi, toisesta en ollut varma. Heilautin kuitenkin kättäni tervehdykseksi.
"Moi! Miten menee?" Suvi huikkasi.
"Et ikinä arvaa, ratsastin tänään eka kertaa Tumpulla!" ilmoitin hymy korvissa. "Nyt mä sitten putsailen näitä kamoja tässä, kun se syö heiniään sisällä. Mitäs teille?"
"OIKEESTI? Kohtahan sä varmaan jo kisaat sillä tai jotain?" tyttö hämmästeli.
"No ehkei kuitenkaan ihan vielä", nauroin.
"Haha, okei. Mutta joo, ihan hyvää meille, vai mitä Cati? Oon menossa varmaan taluttelemaan Allia", Suvi kertoi Caitliniksi paljastuneen tytön nyökätessä hänen kysymykselleen.
"Mä meen varmaa mukaa Teron kanssa", hiljaisen oloinen tyttö tokaisi yllättäen.
"Okei, pitäkää hauskaa. Tänään onkin oikein loistava ulkoilusää", hymyilin tytöille, jotka katosivatkin pian tallin uumeniin.
Uppouduin vielä hetkeksi Tumpun suitsien kiillottamiseen ja lopuksi kävin pesemässä kuolaimet oven pielessä olevan vesiletkun luona.

Kiikutin oriin kamat paikoilleen ja kävin hakemassa karsinassaan hermostuneena kuopivan oriin. Joku oli selvästi jo kyllästynyt odotteluun... Päästin jolpin irti tarhan portilla ja tämä säntäsi heti pierupukkilaukkaa Iivun luokse villiten senkin ilotteluun. Jäin hetkeksi tuijottelemaan kaksikon riehumista ennen kuin lähdin takaisin tallille hakemaan tavaroitani. Paluu matkalla törmäsin vielä Odelieen, joka harppoi pikkuruinen riimu kädessään kohti tarhoja.
"Onko teille tullut joku miniatyyriponi vai ketäs sä olet menossa hakemaan?" heitin naisen tullessa kohdalleni.
"Just joo, ei kun haen tuon meidän pikkuisen Cadyn, nyt kun kerrankin on aikaa touhuta sen kanssa", nainen vastasi.
"Ainiin, no tietysti! On se kyllä niin suloinen ilmestys, kun ohimennen vilkaisin taas", sanoin ja lähdin jatkamaan matkaani.

Kun olin varmistanut, että kaikki oli mukanani tallustin autolle. Musta Honda oli kuin sauna, sillä aurinko oli porottanut etupenkille koko aamupäivän. Onneksi ilmastointi on keksitty!

Siis, palatkaamme taas kommentointiin ja siihen hihkutukseen, että mä en voisi olla Tumpusta ylpeämpi ! Se käyttäytyi meidän kanssa niin hienosti koko treenin ajan, vaikka vekkul onkin, että olin kirjaimellisesti ihan äimänä. On se kyllä niin hienoa, että ollaan saatu tuollainen kaksikko tänne meidän tallillemme, varsinkin kun sinunkin apuusi voi luottaa omien hevostemme tilanteessa (; Tästä kuitenkin lähtee sitten sun ja Tumpun uusi ura eteenpäin ja pidetään vaan peukkuja visusti pystyssä, että kohta viiletätte hullun yvillä tuloksilla pitkin kisakenttiä. Kunhan vaan pysytte täällä meillä ja minä pikku hiljaa vanheneva mamma saan valmennella teitä sitten : D Hyvä, että suitsetkin tuli puhtaaksi, samoin Tumppu, nauttikaamme nyt sitten kesästä ja siitä ajatuksesta, että piakoin saadaan Iivu ja Tumppu takaisin laitumelta vauhdittamaan päiviämme uusilla pierupukkilaukoilla (: - Odelie

[Hanne]

22.7.2014 - Miehiä ja hevosia

– Siis onko toi muka se sun varsa? Samppa hämmästeli kävellessämme yhtä matkaa tarhalle.
– No on, kävisit useammin katsomassa sitä! Yritin esittää loukkaantunutta, mutta en voinut olla naurahtamatta miehelle.
Samuel "Samppa" Taivalvaara, rakas aviomieheni, oli vaivautunut seurakseni tallille. Historiallista. Edellisen kerranhan mies taisi käydä Simorassa Tumpun ollessa vasta parivuotias varsa.
– Haluutko käydä hakemassa sen? Kysyin mieheltä tarjoten riimunnarua. – Se on ihan kiltti.
– Jos sä nyt kumminkin haet sen, Samppa ehdotti. – Päästään nopeammin talliinkin.
– Niimpä niin, mutisin ja kävelin tarhan poikki voikon suomenhevosoriin luokse. Tumppu hörähti pehmeästi minut nähdessään. Pahaa aavistamatta kävelin suoraan oriin luokse ja juuri kun olin tarttumassa riimuun, teki se valtavan sivuloikan ja lähti hillitöntä rallia ympäri tarhaa villiten Iivunkin mukaansa. Olin suorastaan järkyttynyt, Tumppu ei ollut vielä kertaakaan tehnyt noin minulle.
– Pää kiinni! Sihahdin portilla kovaan ääneen naureskelevalle Sampalle.
Päätin yrittää toista keinoa ja kävelin hieman kaartaen Iivun luokse, joka pysähtyi minut nähdessään. Rapsuttelin ruunaa ja seurasin sivusilmällä Tumppua. Pian sen uteliaisuus voitti ja mahdollisten herkkujen saanti voitti karkuun juokseminen. Ori käveli luokseni ja alkoi tutkia taskujani porkkanan toivossa. Samalla napsautin riimunnarun kiinni ja rapsutin sitä.
– Katsotaan niitä herkkuja sitten tallissa hölmö, sanoin ja lähdin taluttamaan oria portille.

Suunnitelmissani oli tänään harjoitella valmentajan kanssa viime torstaina opeteltuja asioita maneesissa. Tumppu oli parissa kuukaudessa kehittynyt valtavasti. Se osasi jo kaikki askellajit, pysähdykset, peruutukset ja asetukset molempiin suuntiin. Tästä kaikesta kiitos kuului tietysti valmentajalleni, ilman häntä olisimme varmaan vieläkin pyörimässä kenttää ympäri käynnissä. Peräänantossa kulkeminen oli orille vielä hieman hankalaa, vaikka sillä kaikki edellytykset siihen rakenteellisesti löytyivätkin. Vatsalihakset kaipasivat kuitenkin vielä treeniä, niin hevosella kuin ratsastajallakin...
– Viitsisitkö olla ihana ja hakea tän suitset ja satulan? kysyin läheisen karsinan ovella seisoskelevalta Sampalta samalla, kun puhdistin orin kavioita. – Ne on ne ruskeat, missä on messinkiset soljet ja muistaakseni molemmissa lukee Tumppu.
– Nojoo, mä koitan löytää, mies sanoi ja lähti pikkutallin satulahuoneeseen palaten pian oikeiden varusteiden kanssa.
Minulla oli tapana hoitaa varustaa Tumppu aina päätallissa käytävällä, pikkutallissa oli yleensä niin hiljaista ja yksinäistä. Ori käyttäytyi ihan mallikelpoisesti, ellei nyt tammoja viety ihan turvan vierestä, joten ongelmia ei ainakaan toistaiseksi ollut tullut.
– Viitsitkö vielä katsoa missä reiässä jalustinhihna on siltä puolen, pyysin Sampalta. – Pitäis olla kasissa.
– Kasissa on, hän vastasi.
Kun Tumppu oli varustettu napsautin oman kypäräni soljen kiinni ja lähdimme kolmisin kävelemään kohti maneesia.

Tallilla oli melko hiljaista, emmekä olleet vielä törmänneet kehenkään. Tuntitoimintakin taisi olla tauolla näin kesäaikaan. Astuimme tyhjään maneesiin ja kävelytin Tumppua pari kierrosta maasta käsin. Se oli melko virkeän oloinen eikä ihme, kävimme eilen vain pienellä kävelylenkillä. Täytyy kyllä alkaa lisätä ratsastuskertojen määrää viikossa, nyt kun orin koulutus on jo sillä mallilla, että sen kanssa voi mennä perusjuttuja itsenäisesti.
– Autatko mut selkään? Huikkasin Sampalle, joka riensi luoksemme jakkaran kanssa.
Ponnistin satulaan ja Tumppu oli heti sitä mieltä, että nyt lähdetään.
– Soo jaa! Pidätkö vielä kiinni siitä, että saan satulavyön säädettyä, pyysin Sampalta.
Mieheni oli onneksi vahva ja sai oriin vakuutettua siitä, että nyt seistään vielä hetki. Pian annoinkin oriille ohjaa ja päästin sen kävelemään uralle Sampan luikkiessa katsomoon (pelaamaan kännykällä).

Aloitin tekemällä käynnissä pysähdyksiä, sillä Tumppu tuntui koko ajan lähtevän lapasesta. Muutaman toiston jälkeen ori alkoi taas tuntua siltä, kuin se kuuntelisikin apujani. Vaihdoin välillä suuntaa ja tein ympyröitä ja voltteja käynnissä. Tumppu ei onneksi tuntunut yhtään jäykältä vaan päin vastoin, se taipui kuin unelma. Pikkuhiljaa aloin tehdä ravisiirtymisiä pitkillä sivuilla. Ensimmäisellä kerralla Tumppu ampaisi eteen päin kuin tykinkuula, mutta seuraavat raviin siirtymiset sujuivat hallitummin. Hetken päästä päästin Tumpun ravaamaan koko uraa pitkin ohjat puoliksi tuntumalla. Tein ravissa suuret keskiympyrät kummallekin pitkälle sivulle ja vähän ajan päästä lisäsin harjoitukseen myös käyntisiirtymisen lyhyillä sivuilla. Tein samaa harjoitusta myös toiseen suuntaan muutaman kerran, kunnes annoin oriin kävellä hetken vapaalla ohjalla.
– Sehän näyttää jo oikein hyvältä!
Odelien ääni yllätti minut täysin ja Tumppukin näytti huomaavan naisen vasta nyt.
– Oletko sä ollut kauankin siellä stalkkaamassa, naurahdin.
– Kunhan ohimennen kurkkasin, nainen vastasi. – Tahdon kyllä nähdä teidät kunnolla joskus tunnilla tai valmennuksessa.
– No ei me vielä mitään oikeasti osata, mutta jos pakotat niin kai me sitten tullaan, vastasin.
– Oppimaanhan sinne tunneille tullaankin, Odelie naurahti. – Nyt mun täytyy jatkaa tallihommia, jatkakaa te harjoittelua.
– Niin ja koita kestää Samppa, nainen huikkasi vielä maneesin ovelta miehelleni, joka nyökkäsi naurahtaen.
Päätin pitää treenin lyhyenä, ettei ori kyllästyisi, joten jatkoin käyntihuilailun jälkeen laukalla. Tein aluksi nostoja pitkän sivun alusta. Keskityin siihen, että ori ylipäätään nostaa oikean laukan ja kehuin sitä jokaisen onnistuneen noston jälkeen. Kun kumpikin laukka näytti hyvältä, annoin oriin hieman irrotella ja päästin sen laukkaamaan koko maneesin ympäri. Siitäkös Tumppu vasta innostuikin ja minulla oli vaikeuksia pysyä kyydissä, saati pysäyttää vauhtia. Onneksi Odelie lähti juuri ennen holtitonta kaahaustamme. Kolmannen kierroksen jälkeen, puristettua vatsalihakseni äärimmäisyyksiin, sain kuin sainkin oriin raviin. Ravasin hetken puolipitkällä ohjalla ja taivuttelin hevosta eteen ja alas. Kun ravin tahti alkoi rauhoittua, eikä Tumppu ollut koko ajan säntäämässä laukkaan, hidastin käyntiin ja annoin sen kävellä pitkin ohjin. Samalla ohjasin sitä kuitenkin koko ajan venyttämään kaulaansa, jotta selkäkin pääsee venymään.

Talutin oriin päätalliin ja pyysin Samppaa hakemaan ämpärin ja sienen. Riisuin varusteet tallin käytävällä ja pyyhin muutamat hikiläntit satulan ja satulavyön kohdalta sienellä. Muuten ori ei hiessä ollutkaan.
– Moi! Suvi huikkasi kävellessään Allin karsinalta luoksemme. – Te ootte ilmeisesti tulossa jostain?
– Juu, käytiin maneesissa, meinaa olla jo niin kuuma tuolla ulkona ettei viitsinyt mennä kentälle läkähtymään, vastasin.
– Aijaa? Mekin taidetaan Allin kanssa lähteä sitten suosiolla metsän siimekseen maastoilemaan, Suvi päätti. – Mitenkäs Tumppu meni tänään?
– Siinähän se, sanoin. – Vähän meinasi mennä meno villiksi välillä, mutta kyllä siitä vielä ratsu saadaan, hymyilin.
– Olis kyllä kiva kouluttaa alusta oma hevonen varsasta asti, tyttö haaveili.
– Onhan se, mutta on siinä kyllä hommaakin, kerroin. – Ja inhottava puoli on se, että kaikki hevosen viat on myös yleensä sun vika.
– Haha, nojoo, onhan se varmaan noinkin, Suvi sanoi.
– Hei mutta nyt me lädetään tarhaan, sanoin ja irrotin oriin käytävältä. – Tuu Samppa.

Kun olin päästänyt Tumpun tarhailemaan, otin siitä vielä muutaman kuvan. Kun kerran järjestelmäkamera tuli mukaan, niin pitihän sitä käyttääkin. Parin onnistuneen otoksen jälkeen huikkasin orille heipat ja lähdimme Sampan kanssa autolle.

[Hanne]

6.7.2014 - Maastoretki Suvin kanssa

Suvi:
Allimamman karsinaan ilmestyvä Suvi tervehtii käytävä lakaisevaa Rawanaa.
"Moi, mutta olen kyllä juuri lähdössä", hän huokaisee. "Liikutin jo Vaden, pitää mennä kotiin siivoamaan..."
"Joo ok, katsotaan löytyykö tallista muuta ratsastusseuraa", Suvi sanoo ja alkaa harjaamaan Allia. Hän harjaa ja harjaa, selvittää jouhet, putsaa kaviot. Liinalla hän pyyhkii silmäkulmista rähmät ja pian on valmista. Alli on tavan mukaan nauttinut harjaustuokiosta ja ottaa hieman unisena kuolaimet suuhunsa ja laskee pään tottumuksesta.
Suvi taluttaa Allia käytävällä kohti ulko-ovea.
"Moi", sanoo Hanne orinsa karsinasta. "Oota, oon ihan just valmis niin mennään yhdessä jos sopii", hän kiirehtii sanomaan.
"Good idea", Suvi sanoo. "On muuten poikkeuksellisen pilvistä verrattuna aiempiin hellepäiviin", hän sanoo.
"Joo paitsi rallitorstaina oli hillitön myrsky", Hanne huokaisee ja muistuttaa talojen määrästä, keiltä puuttui sähköt.
"Jooh, meiltäkin meni ne", Suvi sanoo kun Hanne jo pukee varusteita.

Hanne:
Hanne on tapansa mukaan ottanut Tumpun päätalliin varustettavaksi. Nainen pistää vauhtia touhuun Suvin odotellessa ja pian ori onkin jo satuloituna.
- Kuinkahan nämä tulee toimeen keskenään, kun meillä on nyt tamma ja ori mukana, Hanne pohtii.
- Totta... No jos tehdään niin, että Tumppu menee edellä, niin se ei koko ajan joudu tuijottelemaan Allia? Tyttö ehdottaa ja siinä järjestyksessä lähdemme liikkeelle.
Ulkona alkaa olla jo tukala helle. Hanne riisuu ohuen neuleensa ja asettelee sen Tumpun satulan etukaarrelle. Paarmat ovat hiipineet ratdukoiden kimppuun ja Alli huiskii hännällään ärtyneesti.
- Ravataanko vähän, Hanne ehdottaa.
- Joo, ehkä nää inhottavat paarmat jättää meidät rauhaan.
Hanne kannustaa voikon suomenhevosoriin raviin ja ratsukot viilettävät hetken aikaa rytmikkäässä ravissa hiekkatietä eteen päin.

Suvi:
"Allin ravi on ihanan tasaista", Suvi sanoo. Hän on jo tottunut ratsastamaan ilman satulaa.
"Sä voit vaan nauttia", Hanne naurahtaa. "Orilla ei ehkä kannata mennä ilman kunnon tukea, minkä satulasta saa, etenkään nuorella", Hanne jatkaa ja kääntää taas katseensa eteenpäin. Jo kaukaa tytöt kuulevat auton hurinan ja hidastavat käyntiin. Autokin onneksi hidastaa, eikä hevoset juuri reagoi siihen.
"Hei tuolla on se laukkasuora", Suvi sanoo - hän on jo pidemmän aikaa maastoillut Liekkijärven lähistössä ja tuntee reitit.
"No, mennään sitten sinne!" Hanne huudahtaa ja kääntää ratsunsa polulle. Pelto pilkottaa jo puiden takaa, ja aurinko paistaa. Enää ei näy juuri ainuttakaan pilveä, edellisten päivien helle jatkuu.

Hanne:
Tumppu tuntuu vaistoavan tulevan vauhtipätkän ja alkaa steppailla. Hannella on täysi työ pidellä oriita, mutta pellon reunaan selvitään kuitenkin käynninkaltaisessa askellajissa.
– Ootko valmis? Hanne vilkaisee Suvia ja koittaa samalla pidellä dynamiittipötköltä tuntuvaa suomenhevosta.
– Anna mennä vaan! Suvi vastaa ja kannustaa hieman rauhallisemman Allin rentoon laukkaan.
Hanne antaa vihdoin oriille periksi ja Tumppu ampaisee täyttä vauhtia eteen päin. Ori kompuroi aluksi ristilaukassa, mutta osaa onneksi korjata itse askeleensa. Hanne ei ehdi ajatella mitään ylimääräistä, hän keskittyy vain pysymään selässä. Suvilla ja Allilla sujuu hyvin, tosin tavallisesti niin rauhallinen tamma innostuu jopa hieman kirimään voikkoa oriita. Pian ratsukot selviävät pellon reunaan ja Hannekin saa Tumpun pysäytettyä.
– Oliko kivaa? Suvi kysyy hymyillen. Heillä näytti olevan Allin kanssa todella kivaa.
– Nooooh.., hieman kauhusta kalpea Hanne aloittaa. – Ehkä ei oteta ihan heti uusiksi, ennen kuin tämä nuorikko on oppinut vähän varmemmaksi jaloistaan.
Matkaa jatketaan käynnissä ja Hannekin pystyy jo nauramaan äskeiselle hurjalle laukalle.

Suvi:
Tyttö on yhä innoissaan laukasta ja Allikin viimein heräsi horroksestaan. Ratsukot löytävät kapealle polulle koivumetsään, jossa linnut visertää ja haavan lehdet havisee. Suvi keinahtelee Allin käynnin tahdissa, hän pitää harjasta kiinni ja antaa tamman seurata oriitta löysin ohjin. Polku kaartaa tien näkyessä ojan pohjalle ja sieltä heinien lomasta tielle.
"Ravataan!" Suvi ehdottaa ja Hanne laittaa vauhtia suokkiinsa. Matka jatkuu verkkaisesti teitä pitkin ja jonkun ajan päästä vauhtia taas hidastetaan.
"On tämä maastoilu vaan niin ihunaa", Suvi huokaa.
"Joo", Hannekin myöntää. Tytöt jatkavat iloista rupattelua.

Hanne:
– Pääseekö tosta tallille? Hanne kysyy.
Lämpö on noussut jo niin paljon, että on viisainta palata tallille ja päästää hevoset lepäämään päivän kuumimman ajan yli.
– Juu, mennään vaikka siitä! Suvi sanoo ja molemmat kääntävät suomenhevosensa varjoiselle metsätielle.
– Ravataanko vielä pikkuisen ennen loppukäyntejä? Suvi ehdottaa ja Hanne nyökkää hyväksyvästi.
Lopulta molemmat siirtävät ratsunsa käyntiin ja antavat niille hieman ohjaa. Tumppukin on jo niin nuupahtanut helteestä, ettei jaksa vilkuilla Allia tai yrittää kaahottaa.
Tallilla Hanne kiinnittää Tumpun pihalle puomiin ja riisuu varusteet. Ori on litimärkä hiestä joten nainen hakee tallin seinustalta letkun ja suihkuttaa hevosen kauttaaltaan. Tumppu näyttää nauttivan viilentävästä vedestä ja sulkee silmänsä hetkeksi.
– Käyn jo viemässä Allin tarhaan! Suvi huikkaa.

Suvi:
Alli on tyytyväinen päästessään tarhaan. Suvi rapsuttaa Allia, silittää ja päästää Allin viimein menemään, kuiskaten tamman perään "Olet rakas". Suvi poistuu tarhasta ja etsii Hannen käsiinsä, hän saa jo hevosensa kuivattua ja the sen tarhaan. Suvi kävelee vierellä.
"Oli mukavaa", Suvi sanoo, ennenkun tytöt lähtevät kotia - yhtä matkaa.


Siis aivan mieletöntä, että sä sait Sampan tulemaan mukaan tallille, aina miehinen voima keskuudessamme tekee hyvää, kun toi Ramikin on tollanen ryttysuu ja Jasonin pitää ehkä vähän vielä kasvaa, ennen kuin sen miehistä voimaa voi alkaa hyödyntämään. Varo vaan, mä saatan pistää miehes vielä peltotöihin näin syksystä Eliaksen kanssa, ellei hän nyt sitten juokse kauhuissaan karkuun tämän uutisen johdosta : D Harmillista, että Tumppu nyt vähän esitteli miehisiä puoliaan Sampan saapuessa, mutta ihan ymmärrettävää, ettei kilpailijoille saa ihan kiltti olla, oothan sinä kuitenkin Tumpulle ihan ykkösihminen ja sit pitäisi vielä jakaa. No ei kyllä käy. Hienostihan se Tumppu lopulta alkoi menemään, että ehkä sodat on ainakin hetkeksi käyty ja hymyillä voi hetken.

Tumpun ansiosta mulle on iskenyt aivan mieletön suomenhevoskuume, eli pari tammaa on lisää tulossa talliin. Tai no Valeri neitohan tänne jo saapui, mutta toinen lapsukainen on vielä tulossa, ehkä niistä löytyisi tulevaisuuteen Tumpullekin oma heila. Ainakin niin olen ilkeässä mielessä suunnitellut (; Mä en aio päästää teitä kyllä Simorasta koskaan pois, muuten menetettäisiin sinut ja mahtava koulutus apu ja meikäläisen inspiraatiota ylläpitävä Tumppu <3

Ihana piirros taas kerran, piirrät kyllä niin mahdottoman kauniisti, että oikein kadehdin, varsinkin väritystyötä, kun tuntuu, että itselläni on peukalo keskellä kämmentä. Näkyy kärpäsiä ja paarmojakin olevan tuolla Tumpun kimpussa. Maastoilemaankin lähdin Suvin kanssa, siis mahtavaa! Onneksi Tumpun miehisyys ei liian huipussaan ollut kauniin leidin läsnäollessa. Lisää tarinoita kiitos, mahtavaa mahtavaa (: - Odelie

[Hanne]

3.9.2014 - "Ainaski metrin ratoja"

Tallissa kävi vilske ja vilinä. Toisessa päädyssä parveili pieniä alkeiskurssilaisia, joiden perässä hoitajat juoksivat ja yrittivät parhaansa mukaan neuvoa hevosten varustamisessa. Olimme Tumpun kanssa vallanneet toisen käytävän päädyn, jossa asettelin oriille valjaita. Tarkoitukseni oli lähteä pienelle kärrylenkille, sääkin kun oli mitä hienoin.
– Moi, kuulin rawanan äänen takaatamme.
– No moi taas! Mitäs suunnitelmia tälle päivälle? kysyin.
– Eipä ihmeempiä... Vadekin lähtee kohta tunnille.
– No hei, jos et vielä eilisestä maastoilusta saanut tarpeekses, niin lähe mun kanssa kärrylenkille! Kyllä noihin Odelien koppakärryihin kaks mahtuu.
– Niinno, mikä ettei! tyttö innostui ja auttoi minua kiristämään viimeisetkin remmit.

Talutin oriin pihalle, jossa muutaman tuntilaisen joukko istui harjauspuomilla. Tyttöjen ratsut olivat ilmeisesti jo valmiiksi tunnilla ja nämä odottelivat oman tuntinsa alkua. Rawana kipitti hakemaan kärryjä pikkutallin seinustalta ja jäin pitelemään oriita.
– Onkohan toi peevee... kuulin yhtäkkiä yhden tytön kysyvän matalalla äänellä kavereiltaan.
– No ei tietenkään oo, etkö nyt suokkia tunnista! Toi se sen Hannen ori! Oon kuullu et se hyppää ainaski metrin ratoja sillä, vastasi toinen, ilmeisesti tietävämpi tyttö.
– Oikeesti! Mut miks sillä sitte on valjaat? kolmas ihmetteli.
– Se kato juoksee samalla raveissa, suokit on tosi monipuolisii, toisena suunsa avannut tyttö kertoi.
Yritin pidätellä nauruani ja jouduin kääntämään pääni tytöistä pois päin, jottei huvitukseni olisi näkynyt. Onneksi rawana palasi pian kärryjen kanssa ja saimme oriin kärryjen eteen. Tyttö ihmetteli hilpeyttäni kovin, kunnes päästyämme tarpeeksi kauas tallipihasta, kerroin hänelle äskeisestä keskustelusta.


– Ei oo oikeesti todellista! Meidän Tumppu, ainaski metriä! nauroin vedet silmissä rawanan tirskuessa mukana.
– No kuule, kyllä se vielä jonain päivänä hyppääkin, tyttö vakavoitui hetkeksi. –Ihan varmasti.
– Niinkö luulet? Nojoo, kyllähän mulla vähän haaveena olisi alkaa tuon kanssa jo kohta koittamaan esteitä, sanoin. –&nbsp;Tuntuu vaan etten oikein uskalla aloittaa...
Olimme kävelleet jo melkoisen matkan hiekkatietä pitkin ja päätin kannustaa oriin raviin. Kärryttely oli Tumpulle jo tuttua puuhaa ja se ravasi reippaasti, mutta rennosti eteen päin. Olimme ravipätkän ajan hiljaa ja nautimme vain vauhdista. Niin ja kurasta, jota oriin kaviot lennättivät suoraan naamallemme...
– Yäääk! Kiitti Tumppu, rawana valitti.
– Kaunis ilma vaan hämäs, kuraa täällä on vieläkin, naurahdin.

Kärrylenkki oli todella rentouttava ja juttelimme rawanan kanssa kaikesta maan ja taivaan väliltä. Meillä synkkasi ihmeellisen hyvin, vaikka ikäeroa onkin sen neljä vuotta. Annoin hänen ajaa loppumatkan tallille ja Tumppu kulki oikein siivosti myös rawanan ohjauksessa. Tallilla vastuutehtävät kutsuivat, ja hänen piti lähteä avustamaan tuntilaisia hevosten purkamisessa. Jäin käytävälle&nbsp;pesemään Tumpun hikiä pois sienellä ja huomasin sattumalta yhdessä karsinassa kirjavan ponin, jota en ollut aiemmin nähnyt. Päätin kurkata tätä tulokasta ja hipsin karsinalle.
– Moi!
– Hui! säikähdin tyttöä, joka oli ilmestynyt vierelleni.&nbsp;– Tai siis moi! Tää on sun heppa? Sori, mä olin vaan utelias.
– Haha, sori jos säikäytin, tummahiuksinen tyttö vastasi.&nbsp;– Mutta saa sitä kyllä katsoa, mun nimi on muuten Romppu ja tuo tamma on Rossi.
– Aa okei! Mä oon Hannele, tai sano Hanneksi vaan.
– Tuo suokki on siis ilmeisesti sun? Romppu kysyi osoittaen Tumppua.
– Juu, se on mun kakara. Ratsu siitä pitäisi isona tulla, vaikka kärryt onkin perässä, naurahdin.&nbsp;– Onko tuo Rossi joku poni?
– Joo risteytys. Kisailen sillä vähän koulua ja esteitä sekaisin. Ihan näppärä peli, tyttö esitteli.

Juttelimme vielä hetken, kunnes olin saanut Tumpun valmiiksi ja lähdin kiikuttamaan sitä tarhaansa. Olin laittanut tallissa kaiken kuntoon, joten pääsin lähtemään heti. Koira odotti jo kotona ulkoilutusta ja mies ruokaa.

Eih, mä en ole nauranut pitkään aikaan millekkään niin paljon ku "onks toi peevee". Voi Tumppu parka oli hetken täysin väärin ymmärretty, mutta onneksi siellä sitten oli neiti kaikkitietävä ja asiat tulivat selvyyteen. Ja totta kai Tumppu hyppää metriä. Jos ei nyt ihan vielä, niin ainakin muutaman vuoden päästä sulla on käsissä sellainen estemestari : D

Oikeasti on kyllä todella hyvä, että jaksat käydä ajeluttamassa Tumppua, että tyyppi saa vähän vaihtelua nimittäin olen nähnyt hevosia, jotka lopulta kyllästyessään on kieltäytyneet työskentelemästä enää ollenkaan. Oli varmasti Rawanallekin kiva kokemus päästä mukaan kärryttelemään ja niitä saa tosiaan lainata ihan milloin haluaa, kunhan palauttaa paikoilleen. Ja kurat naamaan saanti on ihan väistämätöntä ajettavan hevosen omistajana, oon saanut kokea sitä jo monesti Valerin kanssa, kun se juoksee jotenkin tosi oudosti.

Ihanaa lukea näitä sun tarinoita ihan joka kerta. Kieliopillisesti ne on ihan herkkua, että sielu ja silmät lepää ja tyylisi kirjoittaa on jopa hyvin ammattimaiselta : D Näin päätänkin myöntää sinulle pronssisen puskaratsastaja- merkinnän (joista tulee merkkejä kunhan kone taas toimia). Innolla odotan taas teidän kahden seikkailuja (: - Odelie

[Hanne]

4.9.2014 - Tumpun retki Liekkijärvelle

Muistelua 20.8. ratsastetulta maastoretkeltä Tumpun näkökulmasta.

Ei vitsi oli lämmin. Täydellinen keli syödä ja rentoutua laitumella! Mutta ei, väkisin mut taas
raahattiin talliin ja tyttö höpötteli jostain maastoretkestä. Noh, eihän sille voi
vastaankaan sanoa, joten totta kai kilttinä poikana suostuin moiselle retkelle. Ainakaan ei tarvinnut
kiertää sitä hiekkalaatikkoa ympäri ja koittaa arvailla mitä se musta haluaa.

Taivaallisen rapsuttelutuokion jälkeen sain tuttuun tapaan satulan selkääni ja sen hökötyksen päähäni.
Onneksi en joutunut pureskelemaan rautaa kuten muut hevoset, vaan Hanne käytti suussani semmoista
omenanmakuista pehmeää juttua. Pihalla oli aika hämärää, mutta hyvin siellä näki heti kun silmä tottui.
Meitä oli yhteensä neljä. Toinen suomenhevonen, sellainen rento tamma ja tumma puoliveriruuna, jonka ratsastajan kanssa
Hanne kävi usein metsässä. Lisäksi etummaiseksi pääsi sellainen kuvankaunis musta tamma, jonka luokse Hanne ei
mua laskenut. Ärsyttävää. Tamman selässä ollut nainen huuteli ohjeita ja Hanne ohjasi mut jonon hännille, mikä oli
tietenkin mun mielestä ihan väärin, mutten jaksanut sitä kauaa protestoida. Sitten me lähdettiin liikkeelle.

Tultiin järvelle, jossa tyttö oli usein käynyt mun kanssa kävelemässä. Nyt sille ei kuitenkaan ilmeisesti riittänyt
rannalla kävely, vaan se halusi että meen uimaan! Mietin vähän että mikä tää juttu on, mutta puoliverinen ruuna
meni niin reippaasti veteen, että uskaltauduin sitten perässä. Ja se oli kivaa! Totta kai mä sitten vähän näytin miehisiä
taitojani sille nätille puoliveritammalle ja loiskutin vettä niin kovaa, ettei se voinut olla mua huomaamatta. Ja
ihan varmasti se ihaili mua, vaikka esittikin vaikeesti tavoteltavaa. Juuri kun tultiin ylös järvestä, alkoi läheisestä
pusikosta kuulua kunnon ryminää ja meinasin jo pinkaista pakoon. Hanne vaikutti kuitenkin rauhalliselta, joten päätin
jäädä seuraamaan tilannetta. Ihmiset mietti ääneen, mikä siellä mahtoi elämöidä ja Hanne epäili jotain peuraa tai hirveä.
Mulle oli ihan sama, kunhan se ei yrittänyt syödä mua.

Järveltä jatkettiin eteen päin ja päästiin jo menemään kovempaa. Se oli kyllä kivaa maastoretkillä, melkein kuin olis ottanut
kisaa laitumella, mutta Hanne selässä. Se istui kyllä tosi huomaamattomasti, eikä häirinnyt mua juurikaan. Vaikka
tasapaino olikin vähän hankala vielä pitää, kun selässä oli jotain ylimääräistä. Hetken päästä tultiin aukiolle, missä Hanne
hyppäs alas ja riisui mun varusteet. Sitten mut vietiin kauemmas muiden luota, yksinäiseen aitaukseen, josta yritin kyllä
osoittaa mieltäni. Miksen saanut hengailla ruunan ja kauniiden tammojen kanssa? Tyydyin kuitenkin kohtalooni ja käännyin
tarkkailemaan ihmisiä. Ne levitti hirveän määrän ruokaa viltille ja Hanne rohmusi ainakin kahden ihmisen edestä leipiä.
Muisti se muakin ja kävi sujauttamassa suuhuni kolme omenaa aidan vieressä. Samalla se esitteli jotain paperipussia ja mainitsi
ettei ne olleet mulle. Vitsi mikä tyyppi. Omenat oli kyllä hyviä, enkä usko että ne lastut olis olleet ees kauheen hyviä.

Jatkettiin kävellen ja mentiin kaikenlaisia kivoja pikkupolkuja pitkin. Seurasin tiiviisti ruunaa, mutta samalla koitin vähän
haukkailla evästä matkan varrella olevista puskista. Vähän ajan päästä tultiin alueelle missä oli kivikasoja ja isoja tukkeja.
Jostain syystä mua alkoi jännittää ihan hirveästi ja Hannekin puristi ohjia tavallista enemmän. Katsoimme ensin kun se kaunis
musta tamma hyppi niiden tukkijuttujen ylitse ja sen jälkeen ruuna meni perässä. Touhu näytti hauskalta, mutta Hanne
totesi että olen liian nuori ja kokematon, joten kävimme leikkimässä vesihaudalla, jossa sammutin myös janoni. Lisäksi
Hanne antoi mun laukata nurmella edes takaisin niin kovaa kuin halusin. Kiersimme myös erinäköisiä tukkeja ja muita esteitä
läpi ja Hanne esitteli niitä mulle. Hauskaa oli, vaikken saanutkaan hypätä.

Vihdoin oltiin kotona, oli jo aika pimeää ja vaikka näinkin ihan hyvin, astelin mielelläni valoisaan talliin. Hanne riisui mun
varusteet ja heitti ison kasan heinää karsinaan. Mussutin sitä tyytyväisenä samalla kun tyttö pesi mun selkää sienellä.
Oli tullut vähän hiki, vaikka oonkin tosi kovakuntoinen. Pian tyttö katosi pihalle ja jäin juttelemaan Duken kanssa. Se oli tosi
kiva tyyppi ja oltiin jokseenkin saman ikäsiä, joten tultiin hyvin juttuun. Pihalta kuului välillä naurua ja jossain vaiheessa
Hanne tuli vielä talliin. Se lujahti mun karsinaan ja istui nurkkaan hetkeksi. Menin tytön luo ja haistelin, olisko sillä ollut
jotain hyvää mulle. Ei tällä kertaa, mutta tykkäsin silti kun se hengasi mun kanssa. Jotenkin oon kiintynyt tohon tyttöön, joka
on ollut mun kanssa varsasta asti. Se on niin rauhallinen eikä tekisi mulle ikinä mitään pahaa. Luotan siihen.

Kun Hanne oli vuodattanut mulle hetken sydäntään, kuului pihalta auton ääni ja se nousi ylös.
– Nyt mun pitää mennä rakas, Samppa tuli. Nähään taas huomenna, sulla on vapaapäivä, mutta tuun rapsuttelemaan sua, tyttö sanoi
ja antoi pusun turvalleni. Katsoin sen perään, kunnes tallin ovi sulkeutui ja syvennyin taas ruokaan.

Tämä maksu kuitattu! Taas kerran huikeaa tekstiä, fanitan kyllä sun tarinoita ja kuvia enemmän kuin mitään (: - Odelie

[Hanne]

8.10.2014 - Ruskaratsuni

Ruskan kultaamat vaahterat vilahtelivat ohitse kun laukkasimme pehmeällä turpeen peittämällä metsätiellä. Suomenhevosen laukka oli vielä raakaa ja nelitahtista, mutta hioutui koko ajan. Olin noussut kevyeen istuntaan, jotta häiritsisin oriita mahdollisimman vähän.
― Ptruuuu sooh...., rauhoittelin hevosta ja istuin takaisin satulaan.
Tumppu siirtyi hetkeksi hieman holtittomaan pompottavaan raviin ja viimein käyntiin. Huokaisin, käänsin oriin takaisin tallille menevälle tielle ja annoin sille ohjaa. Maastolenkki oli jäänyt hieman lyhyeksi hirvenmetsästyskauden rajoittaessa reittien käyttöä. Tarkemmin ajateltuna se oli kuitenkin sopivan kevyt eilistä kenttärääkkiä ajatellen.


Ori puuskutti hetken laukan jälkeen, mutta tallipihalle tullessamme se oli jo saanut uutta puhtia ja tuijotti kiinnostuneena kirkkaanpunaista postilaatikkoa.
― Onko postilaatikko pelottava? kysyi ohitsemme kävelevä Soneü.
― En usko, pikemminkin potentiaalinen leikkikaveri, naurahdin ja maiskautin oriin eteen päin.
― Hehheh, hei olitteko muuten maastossa? Soneü kysyi. ―&nbsp;Uskaltaako siellä mennä vai saako siellä pelätä pyssymiehiä?
― Hyvin uskaltaa, kunhan vaan pysyy noilla merkityillä reiteillä, vastasin. ― Vauvan kanssako meinasit mennä?
― Katsotaan nyt, nainen vastasi mietteliäästi ja katosi talliin.
Riisuin Tumpun varusteet vaihteeksi puomilla pihalla ja harjasin sen karvat suoraksi. Ori oli alkanut jo kasvattaa talvikarvaa ja vanhaa kesäkarvaa lähti niin paljon, että siitä riittänyt vaikka tyynyntäytteeksi! Kun ori oli valmis, kävin viemässä varusteet pikkutalliin ja nappasin sieltä porkkanan mukaani. Irrotin Tumpun puomista ja lähdin kiikuttamaan sitä tarhaan, jonka portilla sujautin pojankoltiaiselle porkkanan.
― Heihei höpsö, olethan sitten kiltti, etkä kiusaa Iivu-raukkaa henkihieveriin, lässytin oriille, ennen kuin jätin sen syömään iltapäiväheiniään.

Tallipihalla törmäsin vielä Odelieen ja Jasoniin.
― Hei Hanne! Mitä Tumpulle kuuluu? Joko hyppäät sillä? poika kyseli innokkaana Oden naureskellessa vieressä.
― Totta kai hypätään, ainaski metriä ratana, vastasin pilke silmäkulmassa.
― Äiti ne hyppää jo enemmän ku mä ja Iivu! poika parkaisi.&nbsp;― Sun pitää valmentaa meitä enemmän!
Nauroimme yhteen ääneen Oden kanssa.
― Tumppu näyttää kyllä päivä päivältä paremmalta, ties vaikka kohta hyppäisitte jo niitä metrin ratoja, Odelie tokaisi.&nbsp;― Mitäs se taas täyttikään?
― Ensi kuussa viisi vuotta, vastasin hämmästyen itsekin lukemaa.
Niinkö vanha ori jo oli? Kohtahan pitää alkaa ajatella jo ensimmäisiä kisakokeilujakin, mikäli aiottiin joskus menestyä sillä saralla. Odelien ja Jasonin jatkettua matkaa istahdin autoon ja lähdin ajelemaan kotiin. Kotimatkalla mietin jo treeniaikatauluja ja varustehankintoja ensimmäistä kisakautta ajatellen.

Niinhän se vaan valitettavasti hevosten (ja lasten) kanssa menee, ettei sitä edes huomaa kuinka aika vain hurahtaa ja pian ne on jo vanhoja ja osaavia. Siihen jää miettimään että mihin se kaikki aika katosi, kun toinen osasi vielä hädin tuskin liikkua metriäkään pois emänsä luota. On ollut kunnia seurata Tumpun kehitystä ja mitä enemmän sen lihaksisto on tässä kehittynyt, sitä upeampi siitä on aina vain tullut. Tumpusta on tulossa kyllä sellainen hurmuri, että jossain vaiheessa siitä on vauva varastettava, eikä yksikään päivä kyllä ole unohtumaton sen kanssa!

Jos jätetään paljastamasta omistaja paralle, kuinka voikko on meikäläistä riepotellut menemään muutamana aamuna, haluaisi, kehua sitä kuinka taitava kirjoittaja olet. Olet yksi niistä lahjakkuuksista, joiden kielioppia epäsuomalaisena kadehdin ja aina olen kiiruhtamassa lukemaan tarinoitasi. Myös piirustukset ovat ällistyttävän hienoja ja väritys aina niin hempeän kaunista, että sielu lepää. Lehdetkin tässä tarinassa tuovat aivan omanlaisensa tunnelman, syksyisen sellaisen. Vaikka täällä Liekkijärvellä pitkälti jo sataa lunta.

Jason kyllä on ollut taas niin oma itsensä sinun seurassasi, että oikein naurattaa! Voi olla, että kilpailun himoissaan se yrittää vielä peitota teidän Iivun kanssa, kovaa vauhti on poika kehittymässä. Siksi kannattaa vähän tulta pehvan alle saada, tai saat kuulla seuraavat vuodet Jasonin naljailua. Hahah, ei hätää, kyllä mä pojan pistän kuriin mutta hoputusta ensimmäisiin kisoihin en lopeta (; - Odelie

[sonya]

Vade ja Tumppu tarhailee

[Hanne]

11.11.2014 - Kilpailuihin valmisteleva estevalmennus

Olin ihan hermona jo kiristäessäni oriin satulavyötä, enkä oikein edes tiedä miksi. Olen aina rakastanut hyppäämistä ja pienempänä hyppäsin jopa parit seurakilpailut ratsastuskouluni opetushevosilla, mutta Tumpun myötä minusta on jotenkin tullut varovainen. Tai ehkä olen vain pitkittänyt tätä hyppäämistä niin kauan, että siitä on kasvanut mörkö. Olin minä Tumppua irtohypyttänyt pari kertaa Odelien kanssa ja kyllä sillä selvästi jotain hajua esteistä on. Jotenkin en vaan ole selästä käsin uskaltanut esteitä kokeilla, lukuun ottamatta muutamia maapuomeja.

– Ja Hannekin ottaa ohjat kunnolla käteen ja pistää sen Tumpun takapään töihin, Odelien huomautus keskeytti minut ajatuksistani, mikä oli vain hyvä, sillä jouduin nyt keskittymään enemmän ratsastamiseen kuin murehtimiseen.
Tein ohjeiden mukaan voltteja pitkille sivuille ja pysähdykset lyhyille sivuille. Tumppu oli hermoilustani huolimatta erinomaisesti kuulolla tänään ja tuntui melkein kuin se olisi rohkaissut minua esteiden suhteen. Pysähdyksetkin sujuivat lähes täydellisesti tasajaloin. Hetken päästä oli aika ravata ja harjoittelimme kevyttä istuntaa keskiympyrällä. Tumppu hämmentyi hieman yrityksistäni pysyä tasapainossa oriin selässä, siitäkin oli niin kauan kun olin viimeksi ollut kevyessä istunnassa... Jalustimet pidin visusti jalassa Odelien maanitteluista huolimatta.

Teimme lämmittelyiksi vielä laukkaa keskiympyrällä kevyessä istunnassa. Saimme Tumpun kanssa tulla ympyrälle erikseen, sillä oriin laukka oli vielä niin raakaa ja huonosti säädeltävissä, että samaan aikaan muiden kanssa meneminen olisi tuottanut vain ruumiita. Tumppu laukkasi "käynnistyttyään" ihan kohtuullisesti, vaikka vauhtia olikin liikaa
ja ratsastaja oli rento kuin rautakanki. Laukkojen jälkeen olikin esteiden vuoro. Katsoin tarkasti mallia Linnealta ja Miyssalta, jotka menivät kuvion edellämme. Vuoromme tullessa ohjasin oriin kädet kylmänhikisinä, mutta päättäväisesti ensimmäiselle ristikolle. Pyysin Odelielta luvan mennä tätä harjoitusta ravissa ja lupasin kokeilla laukkaakin myöhemmin. Tumppu tuijotti ristikoita ihan oo:na, mutta hyppäsi jonkinlaisella tyylillä ne kuitenkin mukisematta. Hetken päästä se tajusi että niistä pääsi vähemmälläkin vaivalla yli ja nosteli komeasti jalkansa kolauttamatta yhtäkään puomia. Neliapilalla sijaitsevat puomit sujuivat hyvin ja sain jopa käännettyä niille lähes moitteetta.

Kun ensimmäistä harjoitusta oltiin veivattu tarpeeksi, siirryttiin rataharjoitukseen. Jouduimme aloittamaan Tumpun kanssa ja menimme yhä ravissa. Ensimmäinen ristikko sujui hyvin ja Tumppu jaksoi vaihteeksi hypätä. Hypyn jälkeen se jäi laukkaan.
– Hyvä Hanne, älä vaan pidätä sitä! Odelie huusi katsomon päädystä ja annoin oriille tilaa laukata.
Menimme vähän ohi neliapilan kakkospuomilta, mutta kolmoselle osuimme. Jouduin tosin kiertämään neliapilan muut puomit hirveän kaukaa. Viimeiselle ristikolle käännös oli melko tiukka ja ori alkoi jo hyytyä laukassa, mutta ponnisti vielä vinosti viimeisen ristikon ylitse.
– Noniin, nyt vaan tarkempia teitä ja koitat aavistuksen koota sitä, Odelie sanoi hymyillen ja näytin kieltä takaisin.
Rawana ja Vade menivät pikkuradan oikein tyylikkäästi ja odotin masentuneena taas omaa vuoroani. Tumppu oli alkanut käydä vähän kuumana esteistä ja oli suorastaan lähteä käsistä lähestyessäni taas ensimmäistä ristikkoa. Annoin oriille ohjaa hypyssä ja heti sen jälkeen tein puolipidätteet ja käänsin voimakkaasti istunnalla ja pohkeella kakkospuomille.
– Hyvä, nyt muistit ne ulkoavut ja Tumpun oli paljon helpompi kääntyä tiukasti! Odelie huikkasi ohjatessani jo kolmospuomille.
– Ulkoavut, ulkoavut, hoin itselleni lähestyessäni viimeistä kaarretta.
Ei se viimeinen ristikko vieläkään suoraan mennyt, mutta jo paljon varmemmin. Taputin Tumppua kiitokseksi ja annoin sen hetken kävellä pitkin ohjin.

Viimeinen tehtävä oli hirvittävä häkkyrä, josta koitin parhaani mukaan saada selkoa.
– Ode miten se nyt meni, siis eka toi ristikko ja sitten toi puomi, toi sitä seuraava..., emmin samalla kun Romppu ja Rossi menivät edellä.
– Et nyt ajattele liikaa, menet vaan, Odelie vastasi. – Voit mennä koko radan ravissa kun Tumppu teki niin hienosti tuon edellisen tehtävän, mutta
yritä vähän koota sitä ravissa.
Suunnistin ensimmäiselle ristikolle ja Tumppu jäi hypyn jälkeen laukkaan. Annoin sen laukata pari askelta ja siirsin taas raviin. Ylitin ensin katsomon päädyn puoleisen puomin, sitten sitä edeltävän puomin ja taas sitä edeltävän puomin, kunnes olin jo niin pyörällä päästäni, että on ihme, että selvisin viimeiselle ristikolle.
– Hyvä, voit tehdä vielä kerran vaikka niin, että nostat viimeisen maapuomin jälkeen laukan ja tulet laukassa tuon viimeisen ristikon, Odelie neuvoi. – Sitten teille riittää.
Toisella kerralla neliapila tuntui jo selkeämmältä ja nostin viimeisen puomin jälkeen vasemman laukan ja laukkasin aina viimeiselle esteelle asti. Tumppu ylitti sen oikein komealla loikalla ja annoin sen laukata seuraavaan päätyyn asti, kunnes siirsin sen raviin ja aloin loppuverrytellä itsekseni. Tumppu hakeutui jopa jonkinlaiseen muotoon ja myötäsi hienosti kaulasta houkutellessani sitä eteen ja alas. Valmennus oli selvästi tehnyt tehtävänsä.

Tumppu on kyllä niin ihana kun se aina yrittää parhaansa, vaikka vähän puikula vielä onkin. Jo heti alussa sinun jännityksesi paistoi kyllä varmaan lähimmälle moottoritielle asti, mutta kun aloit tosissasi Tumpun kanssa työskentelemään myös jännitys katosi pikku hiljaa. Tumpulla on edelleen hieman epätasapainoinen tapa pukkelehtia miten sattuu, mutta suoriutui lämmittelystä ihan yhtä kunnialla, kun valmennuksen vanhimmatkin konkarit. Puomeilla Tumppu tuntui olevan vähän pihalla, että hei mitäs me nyt muka tehdään, ristikoillahan se tipautti puomit pariin kertaan, ennen kuin se tajusi miten hauskaa hyppääminen voi ollakkaan. teillä oli tehtävissä tosiaan vielä pieniä vaikeuksia mahtua radalla, mutta neliapilaa kun toistitte, Tumppu näkyi olevan jo perillä miten hommat toimii. Ihan hyvä, että näin ensikertalaisina päätitte mennä osan radasta ravissa, vaikka varmasti Tumpulla olisi ollut potentiaalia laukkaankin, pikku hiljaa hyvä kuitenkin tulee. Ensi kerralla painutte sitten rohkeasti kohti tuntematonta, sillä tänään teitte Tumpun kanssa ihan huippu suorituksen. Muista vaan rentoutua siellä selässä vaikka jännittää, tiedät itsekin, että Tumppu reagoi jännitykseen negatiivisella tavalla. Mutta upeaa työtä!

[Hanne]

22.11.2014 - Laukataan! kouluvalmennus

 

Odelien kouluvalmennuksessa. Toilailimme Tumpun kanssa C-päädyssä yrittäen nostaa vasenta laukkaa. Vähän ravinsekaistahan se oli, mutta kyllä sieltä jonkinsortin laukkakin lopulta löytyi! Ratsastajan ilmeestä päätellen kuvanottohetkellä ei kaikki mennyt kuitenkaan ihan putkeen. Kiitos hyvästä valmennuksesta, oli loistavaa treeniä pikkuoriille!  

(Ps. Huomatkaa toki, kuinka hyvin osaan piirtää ihmisiä! :'D)

Huh! Tumpulla tosiaan oli valmennuksen aikana vauhti päällä ja välillä alkoi näyttämään teidän touhut jo vähän turhan vaarallisesta. Jo alkukäynneissä sinulla oli pieniä ongelmia Tumpun pidettelemisen kianssa, kun se meinasi rikkoa kokoajan raville. Sain kuitenkin vielä käynnissä Tumpun keskittymään tehtäviin ja puikkelehtiminen loppui sitten siihen. Raviin siirtyessä Tumpulla oli taas menot ja meiningit mielessä ja se kiisi pitkin maneesia ennen kuin sait sen taas kuulolle. Taisi olla maneesin katolta tippuvilla vesillä jotain osaa näihin Tumpun pyrähtelyihin, mutta hienosti saitte sitten muutamaan otteeseen tötteröiden väliin tehtyä sen pysähdyksenkin. Laukkatehtävät sujuivat teiltä hienosti, kun Tumppu oli ehtinyt energioitaan purkaa jo alkutunnin sähläyksiin. Ympyrät tosiaan menivät hieman isoiksi, kun eihän nuoren miehen tasapainolla kaikkea ihan osata. Kuitenkin hienoa työtä teiltä ja suuret kehut Tumpulle vielä mallikkaasta ja sitkeästä yrittämisestä! Kohta kuljette jo kilparadoilla (;

Hienostihan nuo ihmiset näkyy luonnistuvan ja harjoitus tekee aina vain paremmaksi! Maksut kuitattu, tunnit kommentoitu, kiitos! - Odelie