Miyssan päiväkirja

[Linnea]

FWB t.

---

Missways Apache

---

---

[Linnea]

Jan 13, 2014 10:29:49 GMT 2 Linnea said:

Saavuttiin – 13.1.2014


Aurinko paistoi, vaikka pakkastakin oli jo jonkun verran. Koko talvi oli ollut hyvin lämmin, mutta nyt oli jopa muutamia pakkasasteita kertynyt tälle päivälle. Hymyilytti. Takanani roikkui musta-hopeinen traileri, jonka sisällä uusi hevoseni ”Miyssa” seisoskeli menossa kohti uutta tallia; Simoraa. Kotitallia etsiessäni Simora oli lähes automaattisesti päätynyt listalle, koska siellä oleili jo tuttuja henkilöitä. Scarletin nyt olin tuntenut vajaat neljä vuotta ja Suviinkin tutustuin viimevuoden alkupuoliskolla kun hän alkoi hoitaa Miyssan isää Wrindiä.

Parkkeeraan autoni Simoran tallipihalle ja nousen autosta iloisena ulos. Muutamat hevoset käyskentelivät tarhoissa rennon oloisena nauttien kepeästä talvisäästä. Pian trailerista kuuluu hörähtelyjä ja kuopimista, jolloin tajuan lopettaa maisemien ihailun ja siirtyä avaamaan lastaussiltaa.

Valkoinen häntä heilui hermostuneena puolelta toiselle siniloimisen tamman takana. Talutan punarautiaan ulos kuljetuskopista ja pihamaalla Miyssa piti päätänsä korkealla ja katseli paikkaa lähes orimaisella käytöksellä. Tamma hirnui ja tanssahteli kepeästi jalalta toiselle, kunnes näköpiiriin ilmestyi toinen kaksijalkainen, jolloin tamma jämähti patsaan lailla vilkuilemaan häntä.

”Moikka!” nainen tervehtii kävellen meidän luokse.
Miyssa yrittää hamuta uteliaana uutta tuttavaa ja naurahdan hevosen käytökselle ennen kuin tervehdin tallin omistajaa vastavuorostani. Olinhan aikaisemmin käynyt vilkuilemassa kuitenkin tallin tiloja, jolloin olin Soneühun tutustunut.
”Tämmönen höppänä neiti on siis tulossa tänne asustelemaan, jos vaan huolitte”, virnistän.
Soneü naurahtaa ja lähtee opastamaan meitä uutta karsinaa ja Miyssan kotia kohti…

Juuri ennen kun olen ajamassa pois tallin pihasta jättäen ensimmäisen päiväni Simorassa, näen tutun hahmon näköpiirissä ja huikkaan Suville terveiset. Nyt nähtäisiin useammin.

---

1hm

Tervetuloa Simoraan! Miyssalla olikin varmaan paljon tutkittavaa uuteen talliin muuttaessa, mutta tamma on tuntunut sopeutuvan meille oikein hyvin. Mikael ehti jo innostua että saisi teistä uuden ratsukon korkeampiin estevalmennuksiin, se on ihan innoissaan kokoamassa valmennustiimiä. Toivottavasti kuitenkin pääsette nopeasti mukaan Simoran arkeen. Tuttavia sulla näyttikin jo tallilla olevan, ja jos kiinnostaa tutustua muihin Simoralaisiin, kannattaa keskustella yleisessä topicissa. (: - Soneü

[Linnea]

Oli aivan pakko tehdä vain rento luonnostyylinen piirrustus ilman paineita. Jälki tosiaan sen mukaista, mutta tarkoituskin.
Sukat tietenkin unohtui, mutta Miyssa neitinen esiintyypi kuvassa.

Tämä kuva on siis kertakaikkisen suloinen, vaikka luonnostyylinen onkin, Miyssan väri on musta vaan jotenkin niin eksoottisen kaunis, että päädyn aina uudestaan ja uudestaan ihailemaan sitä. Ja vielä kerran mahtavaa, että päätitte sittenkin jatkaa tamman kanssa Simorassa, olis nimittäin ollu kova menetys meille. Kompromissithan tällaisissa tilanteissa on tärkeitä, joten lisäliikunta meiltä päin on varmasti paras vaihtoehto neidolle, ettei se jää liian vähälle liikunnalle, jos et niin usein sitä pääse hoitamaan. Ei se mitään, minä innokkaana olen ainakin olen tammaa käynyt tuunailemassa kun et paikalle ole päässyt, kaikki siis järjestyksessä (:

[Linnea]

Kevät poseeraus 16.4

Pahoittelen taustan laatua, mutta kävi pieni kömmähdys tasojen kanssa tallennus hetkellä, niin jouduin päälle tekemään
uuden, jossa tausta samalla tasolla. Enpä sitten kummemin sitä pystynyt tekemään uudestaan, mutta menkööt. =)


Eipä tuo taustan yksinkertaisuus ainakaan minua haittaa sitten yhtään, musta Miyssaan tarkentaminen on vaan ihanaa ja neiti näyttääkin poseeraavan oikein kunnolla kuvassa. Mukavaa, että pääset käymään Simorassa hoitelemassa tammaa senkin verran kun kerkiät, mutta selvästi on noista muutamasta tunnista kuoriutunut hyödyllistä liikuntaa myös neidille. Täytyypä nyt juoruta, että keskiviikkona tammalla tuppasi olemaan hieman villimpi päivä ja neiti sitten päätti pudottaa paran ratsastajansa selästä pienellä tanssiesityksellä. Ei siinä sen pahemmin käynyt, mutta Miyssa tuntuu olevan ylimaallisen energisellä tuulella, kun tarhaankin tupataan aamusin juoksemaan hirveää vauhtia. Ihuna neiti se on kuitenkin (: <3 - Odelie

[Linnea]

Tammaneiti laitumella juoksemassa 29.6.14
(Hyvin rentoon tyyliin toteutettuna kun toinen käsi paketissa. Järkyttykää tai älkää : D)


Käsi paketissa piirrokseksi täähän on siis aivan mainio piirros, hienoa ja aplodit ! Musta on ihanaa huomata, ettei sullakaan ole Simora unohtunut kokonaan ja Miyssa saa rakkaan omistajansa huomiota aina välillä, vaikka mun yhdeksi lemppariksi tamma onkin tässä ajan kanssa kehkeytynyt (ja paha Odetäti käy liikuttelemassa sitä, ettei liikunta jää liian vähälle (:< ). Tuntiakin sain nyt lykättyä pystyyn, joten innolla pidän kynsin ja hampain sut Simorassa, ensikerralla sitten vaan vaikeusasteet maksimiin ja uutta piirrosta peliin vaikka yhdellä sormella (; - Odelie

[Linnea]

Lomalta palailua
19.9.2014

---

Tulin tallille tänään siinä kuuden maissa, vaikka Miyssa tekikin tänään kaksi tuntia ja oikeastaan mun ei olis tarvinnut tehdä tallilla mitään. Teki kuitenkin mieli tulla moikkaamaan ajankuluksi rakasta puoliveristäni, joka muuten taisi olla yksi kilteimmistä hevosistani. Osasin todella siis arvostaa tätä tammaa, vaikka se olikin semmoinen häslä.

"No mites tunti meni?" nojasin karsinan ovensuuhun katsellen rennon oloista puoliveristä hymyillen. Janna, Miyssan uusi hoitaja oli mennyt sillä äsken estetunnilla ja minua jopa hieman harmitti, etten ollut päässyt tallille yhtään aikaisemmin.
"Ei mitenkään super hyvin", tyttö puri huultaan nostaessaan satulan samalla rautiaan selästä pois. "Se ei meinannut oikeen taipua oikeeseen suuntaan yhtään, vaan puski lapa edellä siihen kierrokseen mentäessä ja se ei meinannut keskittyä yhtään mihinkään. Sit kun se meni ihan hirveen reippaasti niin tuosta edellisestä syystä se meinas jopa painaa kädelle ihan kivasti, vaikka opettaja yritti neuvoa meitä parhaan mukaan."
"Outoa", totesin ja rapsutin punertavaa tammaa turvan päältä, jonka jälkeen kävelin Miyssan kyljen viereen alkaen tunnustella sen selkää, kylkiä ja jalkoja molemmilta puolin. Tämän jälkeen jopa yllätyin, ettei tamma tuntunut mitenkään erityisen jumiselta, ehkä hieman, mutta niin vähän, ettei sillä pitäisi olla noin suurta merkitystä.

Hetken mietittyäni pyysin Jannaa pukemaan satulan puoliveriselle uudestaan ja taluttamaan sitten kentälle, koska ajattelin pikaisesti ratsastaa hevosen läpi. Olisinhan minä voinut tehdä sen huomennakin, mutta ajattelin tehdä tämän kuitenkin mahdollisimman nopeasti niin asia saataisiin selvitettyä. Uskoin nimittäin, että tämä johtui vain siitä, etten ollut ehtinyt ratsastamaan tammalla hetkeen ja se kun oli aika nuori vielä niin sen kanssa pystyi helposti tulemaan pieniä ongelmia.

Sillä aikaa kun Janna hoiti Miyssan ratsastuskuntoon, minä kävin vaihtamassa myös omat vaatteeni suopuisimmiksi. Sen jälkeen kävelin kentälle, jossa tyttö taluttelikin jo puoliveristä.

Päästyäni selkään otin melkein heti lyhyet ohjat. Olihan Miyssa vasta ollut tunnilla, niin näin pystyi helposti tekemään. En kuitenkaan vetänyt suoraan lyhyitä ohjia käteeni, vaan keräsin ne hiljalleen tuntumalle, pitäen jalan koko ajan lähellä kylkiä. Näin hevonen automaattisesti kokosi itseään hieman, pysyen kuitenkin rentona. Huomasin heti, että tamma meinasi oikeassa kierroksessa puskea Jannan sanojen mukaisesti lapa edellä varsinkin kulmissa. Myös pää kääntyi vasemmalle, joten käänsin Miyssan hetkeksi voltille, jossa tarkistin, että kaikki avut menivät läpi. Sen jälkeen palasin uralle ja aina kun hevonen ei kulkenut suoraan, käytin oikeaa pohjetta, sekä oikeaa kättä siinä apuna. Pohkeella sain pidettyä tamman uralla ja oikeaa kättä nostin ylöspäin. Heti kun Miyssa teki toivotusti, myötäsin ja jatkoin normaalisti.

Kun kaikki sujui käynnissä, tein saman vielä ravissa ja laukassa lyhyesti. Ongelma näkyi vielä silloinkin, mutta aika helposti sen sai loppujen lopuksi kulkemaan niin kuin kuuluikin. Kunhan vaan muisti, että piti ennakoida tilanteita ja valmistella kaikki ajoissa, eikä yllättäen, sekä myödätä reilusti tamman tehdessä oikein. Ei saanut jäädä kiskomaan oikeasta ohjasta.

"Sait sen sitten menemään ihan oikein päin!" Janna naurahti kentän laidalta ja myös Jason oli tullut aidan reunalle seuraamaan hetkeksi tilannetta, mutta poika ehti häipyä yhtä nopeasti kuin olin hänet ehtinyt huomatakin.
"Suurinpiirtein ainakin", hymyilin hypäten selästä alas, jolloin tyttö tuli nappaamaan tamman ohjista. "Mä tosin uskon, että tämä johtuu vain satulasta. Vaikka Miyssa onkin ison näköinen jo, niin se on yhä tosi nuori ja se kasvaa. Siksi nuorille hevosille ei kannatakaan ostaa ikinä mitään himo kallista satulaa. Jos vaikka viikonlopun ja ens alkuviikosta menee ihan suoraan ilman satulaa, ennen kuin ehdin hankkia uutta ja se tekee tällekin ihan hyvää."
Janna nyökkäsi ja kävelin tämän vieressä talliin. Tyttö halusi itse vielä hoitaa Miyssan kuntoon, joten itse päädyin käymään tamman varusteet vielä sienellä läpi, ennen kuin ilmoitin tallissa häärivälle Soneülle satula-asiasta. Miyssalla kun olisi alkuviikosta vielä tunteja

---

[Linnea]

24.10.2014
Estetunti

Miyssa käänsi minuun vaativasti päätäni pidellessäni sitä paikoillaan ratsastajan noustessa jakkaralta selkään. Tamma kun oli semmoinen säheltäjä niin ei se osannut seistä mitenkään aloilla. Duken ratsastaja vilkaisi punaiseen tammaani mietteliäänä. Tunnistin kasvot heti. Tyttö oli mennyt viime kerralla Miyssalla, ja tuntui välttelevän sitä kuin viimeiseen asti. Mietinkin jo, että pitäisi kysyä, mikä teki tammasta niin pelottavan. Mielessäni virnistin, mutta pian puoliverinen tökkäisi minua turvallaan kylkeen, kuin herättääkseen minut ajatuksista.
"Kiitos", Anni, selässä istuva ratsastaja kiitti minua hymyillen ja päästin irti hevoseni ohjista, jolloin tamma lähti heti kävelemään reippaasti eteenpäin.

Olin hankkinut sille vasta uuden satulan ja aika kalliin sellaisen, mutta näköjään se auttoi aika paljon. Miyssa kulki nykyään taas hienosti, eikä toispuoleisena eteenpäin.

Kääriydyin vilttiin ja istuin katsomoon Ramin viereen. Kyllä, ihan Ramin viereen. Olin saanut tehdä töitä kuitenkin aika paljon sen eteen, jotta olisin saanut miehen tulemaan maneesiin seurakseni. Kaupungille lähtö olisi kuitenkin ollut paljon parempi idea miehen mielestä, mutta hän suostui kuin suostuikin epämääräiseen pyyntööni.

Nyt Rami vain katsoi käveleviä ratsukoita, eikä hän vaikuttanut lainkaan harmistuneelta. Oikeastaan päinvastoin. Melkein kiinnostuneelta. Virnistin.
"Mitä?" mies oli huomannut virnistykseni ja katsoi minuun mietteliäänä.
"Ei mitään.." hymyilen ja siirrän katseeni Miyssaan, joka käveli turhankin reippaasti eteenpäin. Soneü huomauttikin tästä Annille. Istunta piti saada vakaammaksi ja rennommaksi. Jos nojasi liikaa taakse, Miyssa kiihdytti lähes raviin asti.
"Mä tiedän, että sä ajattelit jotain musta", Rami tuumi ja näin, että toinen hymyili sisäisesti. "Mitä sä ajattelit? Olenko mä niin outo näky?"
"Ääh, ei vaan sä oot niin suloinen kun sun mielestä tänne tulo oli muka niin kamalaa, mutta näytät kuitenkin viihtyvän."

Toinen vilkaisi minua et-oo-tosissas -ilmeellä ja naurahdin.
"Kyllä mä tiedän, että viihdyt", hymyilen.
"Ehkä mä näytän tältä, jos tein mielessäni suunnitelmaa siitä kuinka livahdan täältä kämpille." Rami katsoi minuun ilkikurisesti.
"Mä tiedän kyllä minkä takia sä näytät tuolta", hymyilin taas ja käänsin katseeni pois miehestä, joka pyöritteli minulle päätä. Äskeisenkin pystyi ajattelemaan moneen tapaan, mutta Rami oli vaiti.

Miyssa kulki hienosti pohkeenvälissä ja oli mukava katsoa tamman menoa toisen ratsastajan alla. Se kulki hyvin pohkeesta eteen ja pysyi pyöreänä, vaikka esteitä hypittiinkin.

"Tue Miyssaa vähän enemmän jalalla ja myötää ohjasta enemmän, jotta et jää vetämään sen suusta. Huolehdi kuitenkin, että tuntuma säilyy." Hymyilin Soneün neuvolle, sillä oli mukavaa, että toinen huomasi pienen epävarmuuden Miyssassa, vaikka pikaisesti katsottuna sellaista ei olisi nähnytkään.
Tamma oli ihan taitava hyppäämään, mutta tosiaan vaati ratsastajalta aika paljon tukea. Hypyt olivat tänäänkin aika ilmavia, mutta onneksi ratsastaja osasi asiansa opettajan johdolla ainakin, niin lopuksi tuli vielä muutama erittäin onnistunut suoritus matalemmilta esteiltä.

Seuraavaksi estekorkeus nousi metriin ja Miyssan ratsastajan epävarmuus paistoi katsomoon asti.
"Ei tää pääse tuon yli..." Anni sanoi hieman värisevällä äänellä. "Hyppäshän se pienemmät ihan hyvin, mutta tää tuntuu vähän epävarmalta hyppäämään tänään.."
Soneü melkein naurahti, mutta ymmärsi toisen tilanteen.
"Ei sun ole pakko hypätä näin korkeaa, mutta Miyssa osaa kyllä hypätä helposti tuon metrinkin. Sun pitää vaan luottaa siihen niin se voi luottaa suhun." nainen hymyili ratsastajalle, joka näytti aika mietteliäältä. "Mä en pistäis sua hyppäämään näitä jos en uskoisi, että pärjäät. Sulla menee hienosti, mutta jos et halua, voin laittaa sulle vielä matalammaksi."

Anni kuitenkin halusi kokeilla metriäkin ja me katsomossa Ramin kanssa melkein jännitettiin ratsastajan puolesta. Miten nyt menisi. Miyssa oli aika haka kieltämään jos ratsastaja ei antanut tukea, mutta toisaalta Anni oli hyvin taitava ratsastaja ja Soneü tunsi Miyssan, sekä Annin ja luotin tämän arvointikykyyn.

Miyssa nosti päänsä ylös ja lyhensi askeltaan, nähdessään edessään kohoavan pystyn. Soneü kuitenkin neuvoi Annia pitämään jalan hyvin lähellä kylkeä ja pitämään tuntuman koko ajan. Jos ohjat heittäisi pois, tamma tulisi kieltämään. Sitä ei saanut jättää yksin esteelle.

Askel, toinen, kolmas ja hyppy. Miyssa hyppäsi vähän töksähtäen esteen yli ja puomi tipahti maahan.
"Laukkaa maneesin ympäri ja tule heti uudestaan!" Soneün ääni kaikui maneesissa kun nainen juoksi nostamaan puomia paikoilleen. "Anna sen nyt laukata ihan rehellisesti eteenpäin. Hyvä kaarrelaukka!"

Miyssa näytti jopa innostuvan tästä ja tällä kertaa sitä sai pidättää aika paljon ennen estettä, mutta nyt hyppy onnistui, vaikka hypyn korkeus oli lähempänä 140cm kuin metriä. Kovaa ja korkealta -tyyli oli Miyssalle selvästi vakiokamaa. Ratsastaja kuitenkin osasi varautua siihen ja myötäsi hienosti.
"Hienoa!" Soneükin kehui. "Taputa sitä kaulalle, tulitte tosi hyvin..."

Miyssa on kyllä sellainen pakkaus, ettei sitä voi olla rakastamatta! Tamma on ihanan sähäkkä ja pitkään ennen tätä masua sitä salaa ratsastelin, että älä nyt vain suutu. Tamma on kyllä kehittynyt täällä huimasti siitä, mitä se oli vielä silloin kun te saavuitte vasta Simoraan. Siitä on tullut varmempi ja rehellisempi, vaikka yleensä tunneilla hevoset eivät opi muuta kuin lintsaamaan. On ihanaa nähdä myös sinua tallilla hieman useammin. Tuntuu todella tyhjältä, kun et ole pitämässä tälle mamma paralle seuraa, joten auto käyntiin vähän useammin ja nokka kohti Simoraa!

Nythän sulla voisi olla siihen jopa erinomainen syy! Meidän ikuisesti poikamies Rami tuntui iskeneen vähän silmiänsä suhun ja olisi aivan sydäntä särkevän ihanaa, jos vaikka tästä voisi kehkeytyä jotain,ä. Hehe, taas puhuu minä ja minun romanttiset aivoni, niitä ei ain kannata kuunnella, mutta ainakin näytätte tulevan paremmin toimeen kuin kukaan muu tulisi Ramin kanssa toimeen täällä meillä.

Sitten kehuihin. Aivan huikeaa tiivistä kirjoittamista ja onnistut aina kannattelemaan tarinat kevyesti alusta loppuun. Niissä on aina jonkinlainen idea, jonka saat kerrottua hyvin tyhmemmillekin aivoille, eikä kirjoitusvirheitä löydy ainakaan minun silmään. Piirtää kaunista Miyssaa ja meitä muita pulleroita saisit kyllä enemmän! Olet erityisen taitava piirtämisessä, kuin kirjoittamisessa, joten täältä meiltä et ole lähdössä. Jos karkaan, ill find You! Eli siis innolla uusia merkintöjä odotellen! - Odelie

[Linnea]

Kouluratsastusta 6.11.2014
^{vai koulurääkkiä?}

Seisoin tammatarhassa ja yritin pyydystää Miyssaa, joka näytti tänään tosiaan olevan sitä mieltä, että se haluaisi ehdottomasti jäädä Lianan seuraan. Toinen tamma antoi alahuulensa roikkua ja hyvä etteivät korvatkin valuneet jo maata kohti. Niin rennosti Liana osasikin ottaa. Miyssa taas. Noh, Miyssa yritti piilotella tamman takana ja aina kun meinasin yhyttää sen, se pinkaisi laukkaan. Lumi vain pöllysi kun se livahti ohitseni sentin tarkkuudella.

Niinpä jouduin hyppäämään seuraavaksi aina tammojemme väliin, koska jos halusin Miyssan kiinni, piti minun ensin erottaa kaverukset toisistaan. Joten aina kun punertavakarvainen hevoseni juoksi Lianaa kohti, estin sen. Lopulta hieman kyllästyneen näköinen puoliverinen katsahti minuun nyrpeänä maneesikulmauksesta ja kävellessäni sitä kohti, tamma meinasi vielä kerran yrittää. Olin kuitenkin nopeampi tällä kertaa ja tullessani sen vierelle, heitin riimunnarun sen kaulan ympäri, jolloin se ei päässyt enää livistämään.

Tallissa Miyssa sentään palautui omaksi pirteäksi ja iloiseksi itsekseen, joten sen hoitaminen oli kuitenkin mukavaa. Kääriessäni pinteleitä sen etujalkoihin se laski karsinassaan päätään aina niin alas, että se pääsi hamuamaan pinteleitä turvallaan. Jouduinkin hätistelemään sitä, tai sen päätä aina kauemmas, jotta kääriminen onnistuisi hieman helpommin.

Hanne ja Tumppu lähtivät juuri maneesista kun me kävelimme sisälle, ja meille jäi siis kokonainen maneesi omaan käyttöömme. Tuntilaiset olivat tänään hyvän sään sattuessa kohdalle lähteneet nimittäin maastoilemaan.

Alkukäyntien jälkeen aloin kunnolla treenaamaan koululiikkeitä tamman kanssa. Väistöjä, prikulleen huoliteltuja ympyröitä ja voltteja, sekä erilaisia kaarevateitä, jotta sain Miyssan taipuisaksi ja rennoksi. Kun tamma alkoi tuntumaan halutulta, nostin tasoa.

Tein pitkille sivuille aina lyhyet pätkät avotaivutusta. Miyssa meinasi aina jännittää itseään, mutta kun se älysi, että mitä siltä halutaan, niin se meni jopa tosi hyvin.

Olin jo alkutunnista saanut sen liikkumaan hyvin takaosa allaan, mutta tehtävien aikana se meinasi lipsua niiden takana olevien jalkojen käytössä. Niinpä pyysin siltä vielä erityisesti tehtäviin niiden käyttöä, jonka jälkeen armahdin Miyssaa, antaen sille hetkeksi pitkät ohjat.

Otettuani ohjat takaisin, pyysin puoliveristä ravaamaan. Hain heti sen heti hieman pyöreämpään muotoon ja huolehdin, että se liikkui kunnolla selän lävitse eteenpäin. Kun tamma liikkui ravissa hyvin, nostin kokoamisastetta. Sellainen oli nuorelle hevoselle aina rankkaa, joten kokosin sitä vain hetkeksi kerrallaan, jonka jälkeen annoin sen liikkua taas hetken vapaammin.

Ratsastuksen jälkeen Miyssasta huomasi, että se oli vetänyt kunnon treenin. Sen karvapeite oli aivan hikinen, joten tallissa kävin sen huolellisesti märällä sienellä läpi, jonka jälkeen heitin fleeceloimen sen selkään. Kello oli jo sen verran, että jätin Miyssan suosiolla talliin. Eihän sitä märkänä tosin olisi kannattanutkaan laittaa ulos, mutta jos kello olisi ollut vähemmän, en olisi sitä ihan sienellä kehdannut vetää, jotta se pääsisi vähän myöhemmin vielä pihalle.

[Linnea]

Simoran salapoliisijengi vauhdissa

10.11.2014

Kirosin mielessäni autoani, sillä se oli hajonnut varsin mukavasti tienposkeen. Tummansininen Audi teki yllättävän usein juuri näin, mutta silti asia otti päähän. Tästä olisi Simoraankin matkaa ihan kiitettävästi, tällaisella koiranilmalla. Loskainen maa, vettä satoi ja kaikenlisäksi hämärä oli alkanut laskeutumaan. Eihän kello ollut vielä paljoa, mutta talvi mikä talvi. Suomen säät osasivat olla aika mahtavia.

Ehdin soittaa peräti hinausauton paikalle, kunnes puhelin sammui valittaen akun loppumista. Huokaisin syvään ja nojasin tyynesti auton penkkiä vasten.

Huomasin takaa tulevan auton valot ja ajattelin toisen jo ohittavan minut, mutta yllättäen toinen pysähtyikin taakseni. Auton valot heijastuivat märästä takalasista sen verran, etten edes nähnyt ketä sinne oli pysähtynyt. Niinpä istuin vain aloillani. Ei tehnyt lainkaan mieli hypätä autosta ulos sateeseen.

Pian joku koputti ikkunaan ja hieman hätkähtäen avasin oven. Pieni hymy nousi kasvoilleni tunnistaessani tulijan.
"Rami!" Katsahdin toiseen iloisena.
"Autoko hajos?" Mies katsahti minuun ja hymyili myös ihan pienesti. Hän oli kyllä kuullut kuinka rakas Audini teki tätä jatkuvasti.
Nyökkäsin.
"Hyppää sitten kyytiin jos Simoraan aijot. Mä olen myös menossa sinne."

Ei tarvinnut kahta kertaa kehottaa ja pian istuin Ramin auton pelkääjän paikalla.
"Kiitti", katsahdin mieheen kiitollisena.
"Ei sun mitään pidä kiitellä." Rami ajoi tasaisen varmasti oman autoni ohi, eikä mies edes vilkaissut minuun. "Mutta mä en ymmärrä miksi sä et vaihda tuota sun autoasi..jos se hajoaa koko ajan."
Kohautin olkiani.
"En mä tiedä oikein miksi mä en sitä vaihda. Kaipa mä elättelen toiveita siitä, että se vielä toimis joskus kunnolla. Se on kuitenkin tosi kiva, silloin kun se siis toimii."
Rami vain naurahti, mutta ei sanonut sen jälkeen enää mitään.

Mies ajoi Simoraan ja itse lähdin heti tarhojen suuntaan, jossa Miyssa seisoi kahden kaverinsa kanssa sateessa..Tamma oltiin puettu kaulakappaleelliseen sadeloimeen ja siinä vaiheessa jotenkin ehkä vähän kaduin vaaleanpunaisen loimen ostamista. Miyssa näytti juuri sellaiselta, että kukaan mies ei suostuisi taluttamaan sitä julkisella paikalla tuo vaaleanpunainen sadeloimi hevosen yllä.
Naurahdin ja sujahdin aidan alitse. Tamma antoi onneksi nätisti kiinni ja pääsin itsekin nopeasti pois sateesta.

Tallissa vein loimen suoraan kuivumaan ja sen jälkeen syvennyin harjaamaan tammaa huolellisesti lävitse. Samalla tein sen kanssa hevosten pilates/venytys -liikkeitä, jotka oli hurjan helppo tehdä Miyssan kanssa, vaikka se olikin sellainen höseltäjä. Harjattuani tamman, kiristin muutamia hokkeja tiukemmiksi ja sen jälkeen lähdin hakemaan puoliveriselle vilttiä, koska ajattelin käydä sen kanssa kävelemässä maneesissa. Tammalla nimittäin oli tänään kevyempi päivä, koska täysin vapaan päivän jälkeen se aina oli ihan ylienerginen, joten tykkäsin silti puuhastella sen kanssa aina jotain sen "vapaapäivänäkin." Tai vapaa ja vapaapäivänä. Tänään Miyssan nimittäin olisi pitänyt mennä viimeiselle estetunnille, mutta ratsastaja oli viimetippaan ilmoittanut, ettei päässytkään. Itse taas en jaksanut ratsastaa tänään, joten tamma saisi pärjätä vähemmällä liikkumisella.

Käytävällä kuitenkin Jason tuli vastaan intoa puhkuen.
"Sua mä etsinkin!" Poika oli riemuissaan huomattuaan minut ja pysähdyin niille sijoilleni. "Tuutko sä mun mukaan etsimään kummitusta?"

En aluksi saanut sanaakaan suustani Jasonin nopean kysymyksen jälkeen. Poika taisi huomata sen ja jatkoi.
"Hanne siis oli sanonut nähneensä jotain Artsilan suunnalla kun se oli käynyt kävelemässä siellä Tumpun kanssa. Ihan kuin aaveen. Niin, mä haluisin käydä kattomassa näkyykö siellä enää mitään, mutta en mä sinne yksin viitsi. Kun on pimeää ja kaikkea.."

Emmin hetken aikaa ja mietin vaihtoehtoja päässäni.
"Siellähän sataa.." Aloitin, mutta poika vain naurahti.
"Ei se nyt haittaa. Ei teitä tyttöjä mistään sokerista ole tehty."
"Entäs jos mut on valmistettu väärin ja mut on tehtykin sokerista?" Katsahdin toiseen virnistäen.
"No et sä ainakaan vielä ole sulanut. Sä nimittäin oot jo ihan märkä." Jason katsoi minua kulmiaan kohottaen ja tunnustelin päätäni. Tosiaan. Hiukseni olivat osittain märät jo.

"Aivan sama", hymyilin ja vilkaisin Jasoniin. "Sä sitten liikutat Miyssan jos mä vilustun siellä."
Poika näytti voitonriemuiselta. Varmaan sen takia, että suostuin ja jälkimmäisestä ajatuksestani.
"Siis, ehkä sä mielummin vaan hinkkaat sen varusteet tiptop kuntoon", iskin tälle silmää hymyillen ja lähdin kävelemään Miyssan karsinaa kohden. Voisin tamman ottaa myös mukaan aavejahtiin.

Kävelin Jasonin perässä kohti Artsilaa ja Miyssa käveli nätisti loimitettuna vieressäni. Toki olin napannut kaikenlaisia heijastimiakin mukaan, koska kävelisimme kuitenkin teitä pitkin osan matkasta.

Onneksi loskaa ei oikeastaan ollut enää lainkaan ja maa oli ainoastaan vain märkä. Niinpä itsekin pysyin helposti pystyssä ja Jasonkin pystyi tyytyväisenä kävelemään hyvin rivakastikin eteenpäin. Poika käveli minuakin nopeammin ja jouduin Miyssaakin maiskutella välillä kävelemään reippaampaa.

"Nyt me mennään tästä läpi", Jason pysähtyi metsän rajalle ja katsoin tätä hetken aikaa järkyttyneenä.
"Ei kai meidän tosta pidä mennä? Eihän siinä mene mitään polkuakaan tai mitään", totean. "Vähän sivummalle niin siellä menis oikaisureitti ravitallille.
"Ääh, tää on parempi. Voidaan yllättää se, mikä siellä nyt on." Sitten Jason suuntasi salamyhkäiset kasvonsa minuun ja antoi käteeni jotain kovaa. Taskulamppu. Poika olisi siis tosissaan.

Huokaisten alistuin kohtalooni. Kerran sitä vain elettäisiin. Vanhana sitten olisi ehkä jopa hauska muistella kuinka me hiippailtiin Liekkijärven metsissä etsimässä kummitusta vain taskulamppujen avulla. Eihän se ollut yhtään sama kuin kävelisi tylsästi hyvää (ja ihanaa) tietä pitkin.

Niinpä seurasin Jasonia pilkkopimeään metsään. Miyssa epäröi alkuun hieman, mutta näytti myös huokaisevan ja käveli sitten rennosti perässäni puiden siimekseen. Tammalta puuttui kokonaan salapoliisi fiilikset. Ihan selvästi.

Puut narisivat epäilyttävästi ja aina välillä kun kauempaa kuului oksan räsähdys, mieleni teki hypätä metri ilmaan ja juosta karkuun tukka hulmuten. Pysyin kuitenkin tyynenä, yrittäen sysätä laukkaavan mielikuvitukseni syrjään. Seurassani nimittäin oli a) hevonen, joka saisi varmaan aika pahan slaagin jos toimisin äsken mainitulla tavalla ja b) lapsi, jolle en tosissaan näyttäisi hyvää esimerkkiä (ei siinä, että pimeässä metsässä hiippailu kuuluisi siihen) ja en voisi juosta paikalta pois, jättäen tätä yksin metsään.

Taskulamppu valaisi ainoastaan hyvin pienen alueen edestämme ja pysyttelin tiukasti Jasonin perässä kiinni. Olisi pitänyt napata Ramikin mukaan, jos olisin tiennyt metsä hiippailusta.

Lopulta edessämme alkoi näkyä tien valoja ja Jason käski sammuttaa lamput. Hiippailimme hitaasti lähemmäs ja Miyssa näytti hyvin kyllästyneeltä koko touhuun. Ihan ihme ihmisiä...

Metsän rajalla pysähdyimme ja Jason tiiraili uteliaana tielle päin. Siellä ei kuitenkaan näkynyt mitään. Vain märkää tietä ja tien toisella puolella olevaa metsää.
"Ääh, ei täällä ole enää mitään. Lähdetään pois", Jason sanoi hieman pettyneenä ja silloin tajusin vilkaista ylös.
Astuin askeleen eteenpäin.
"Katso, tuossa", ehdin sanoa ennen kuin maa alkoi liukumaan jalkojeni alta. Märkä havunneulasilla ja lehdillä kuorrutettu savi luisui kenkieni alla kuin jää ja liu'uin alaspäin. Yllättäen kaaduin takamukselleni, mutta matka ei stopannut.

Ehdin vain nähdä Miyssan hyppäävän ojan ylitse oikein ketterästi ja lähtien ravaamaan Simoran suuntaan oikein tyytyväisen näköisenä.
"Miyyyy..." Yritin ehtiä kutsumaan tammaa, unohtaen samalla, että edessäni oli sama kuin hevosellakin oli ollut.
Oja.
Yritin hypätä, mutta jalkani lipsahti ja tunsin kaatuvani suoraan selälleni ojaan.
Kiljaisin ja tunsin kastuvani kokonaan hyiseen veteen. Kuulin takaani naurua ja noustessani ylös, näin hykertelevän Jasonin, joka ei edes yrittänyt peitellä vahingoniloisuuttaan.
"Sä oot ihan mahtava, Linnea!" Poika nauroi ja asteli varovasti alamäen, hypäten yhtä ketterästi ojan toiselle puolelle kuin Miyssakin oli tehnyt. "Se olis pitänyt saada videolle!"

Kiipesin myös tielle ja pyyhkäisin märät hiussortuvani korvieni taakse.
"No me löydettiin meidän 'aave'", totesin ja Jasonkin katsoi kuuseen. Totta tosiaan, siellä nimittäin oksalla oli irtonainen lakana, joka näytti irtoavan pian uudestaankin tuulen vietäväksi.
"Mä en kyllä vaan hae sitä. Saan kokea saman kohtalon vielä uudestaan." Virnistin ja katsoin Jasoniin, joka hymyili jo minulle.
"Suoritettu!" Tämä tokaisi ja nyökkäsi minulle tyytyväisenä. "Mä kuitenkin ajattelin, että ratkaisu olis ollut jännittävämpi."
"Ai niinkuin oikea aave?"
"Äsh, ei tietenkään. Jotain pelottavampaa kuitenkin."

Niinpä me lähdimme tyytyväisenä kävelemään tietä pitkin Simoraa kohden, jonne Miyssakin toivonmukaan oli lähtenyt. Ennen kuin astuimme sisälle talliin asti, Jason pysäytti minut ja katsoi minuun vakavasti.
"Sä et nyt saa sitten vilustua. Sä teit sen ojalennon varmaan ihan tahallasi", poika pysyi pokkana vain hetken, ennen kuin kikatteli taas. Oma mielikuvani tilanteesta ei ollut niin mahtavan näköinen, joten en voinut yhtyä siihen.
"No joo, en mä kyllä vilustua halua. Enköhän mä tästä kuitenkin selviä kun ei mua nyt edes palele paljoa."
"Hyvä!" Jason hymyili ja kääntyi ympäri. Tämä lähti kävelemään kotinsa suuntaan. "Heippa.. Kiitti mahtavasta reissusta."

Tallissa Odelie käveli heti minua vastaan. Huomasin samalla, että Miyssa seisoskeli onneksi jo omassa karsinassaan. Se oli ottanut varaslähdön pois sateesta. Myös Rami nojaili kauempana seinää vasten ja vilkaisi minuun hämmästyneenä.
"Mitä kävi?" Ode katsoi minuun mietteliäänä.
"Paha tapahtumaketju", virnistin. "Kaaduin ja tipuin ojaan. Miyssa lurjus sentään pääsi ojan ylitse. Kaikki kuitenkin kunnossa. Pitihän mun varmistaa edeltä reitti Jasonille", naurahdin ja Odeliekin huokaisi helpottuneena.

"Mistä ihmeestä te sitten kuljitte, jos teidän reitti meni ojan yli?" Rami katsoi minuun huvittuneena.
"Metsästä. Me oltiin kunnon salapoliisijengi", hymyilin ja mietin miltä kaikki mahtoikaan ulkopuolisen korvaan kuulostaa.
"Lopputulos oli tosiaan kyllä vähän pettymys. Hannen kertoma aave olikin vain lentävä lakana."
Molemmat naurahtivat ja Odelie palasi viimeistelemään pian iltatallia.

Kävelin Ramin luokse hymyillen.
"Sä et varmaan kehtaa heittää mua kotiin tällaisena", niin ojassa uitettuna ja vielä mudassa pyöriteltynä.
Rami naurahti minulle ja pyöritteli pienesti päätään, haroen hiuspehkoaan.
"Enköhän mä silti voi heittää sut.."
"Kunhan et heitä puuta päin", keskeytän toisen hymyillen.
Rami pyöräytti silmiään.
"Nainen, sä oot kyllä aikamoinen."
"Kuulemma mä oon mahtavakin", katsoin toista viekkaasti, mutta iloisesti.
"Mutta mä voin kyyditä sut jos pääsen teille saunomaan? Oma hajos viikonloppuna." Rami katsoi minua vuorostaan virnistäen.
"Sovittu!" Tarjoan kättäni, mutta mies pyöritteli päätään uudemmankerran.
"Etitään sulle pyyhe.."

[Linnea]

Estevalmennus 11.11.2014

"Miyssa neliapila tehtävällä"
Miyssa oli kyllä aikamoinen pakkaus valmennuksen alussa, eikä tamma meinannut millään pysyä karvoissaan. Lämmitellessä teillä oli hieman ongelmia, kun yrititte pysyä tehtävissä, eikä Miyssa nyt millään olisi halunnut väkisinkään tehdä niitä ysähdyksiä, mitä piti. Tulihan ne pysähdykset sieltä sitten lopulta, kun veivasitte vähän aikaa ja täytyy kyllä kehua, että sait tamman taipumaan oikein kauniisti. Laukassa Miyssalla tuntui jatkuvasti olevan vähän turhan kiire joka suntaan, mutta sait hienosti puolipidätteet läpi ja pysyitte ympyrällä. Pään viskomista se olisi toki voinut tehdä hieman vähemmän, vaikka se tasaantui hyvin heti kun pääsitte ensimmäisille puomeille. Puomityöskentelyn ja ristikon suorititte erittäin hyvin, tiet, joita tänään yritettiin saada toimimaan onnistuivat hienosti. Neliapilalla Miyssalla meinasi selvästi hermot loppu kesken ja muutamaan otteeseen jouduitte aloittamaan laukassa alusta, onnistuittehan te lopulta sitten ravissa ja laukassa tehtävistä kunniallisesti ja loppu valmennuksesta Miyssa kulki kyllä niin hienosti, että sai vain hämmästellä. Muistathan jatkossa kevyessä istunassa katsoa, ettei kädet valu sään alle, muuta moitittavaa tähän hätään ei minulla ole. Hienoa työtä molemmilta! -Odelien kommentti valmennuksesta

Siis mä kyllä ihailin jo tuossa aikaisemmin tätä valmennuksen piirrosta, mutta ihailen edelleen. Onnistuit kyllä sen piirtämisessä huikean hyvin, eikä siinä mitään orimaisuutta ole, oikein Miyssamainen kuvahan tuo on. Tamma on edelleen kaunis kun joku jumalallinen olento ja sinä huippupiirtäjä niin että sydäntä kolottaa! Sulta tulee kyllä myös aivan huikeita tarinoita. Oli aihe mikä tahansa kirjotustyyli vaan toimii, eikä kirjoitusvirheitä löydy, joka pistää itselläni ainakin aika pahasti silmään. Ja kun itse olen niin huono suomi -kirjoittaja (hehe). Ideat sulla on aina mitä parhaimmat ja en kestä, mun aivot vaan kutkuu ja hihkuu onnesta aina kun säpinöitte vähän Ramin kanssa. Se saa mun ihan hullaantumaan, koko ajatuskin, että meidän aina tympeä Rami on alkanut olemaan ällistyttävästi paljon paremmalla tuulella kuin ennen ja jotain hymyäkin sieltä toisinaan on alkanut löytyä. täysin sinun ansiostasi!

Siis.. Mä en varmaan tiedä ketään muuta joka jaksaisi Jason juttuja kuunnella niin kärsivällisesti kuin sinä, saatika, että lähdet pojan touhuihin mukaan ja vaellatte pimeässä metsässä etsimässä aavetta. Salapoliisijengi siis tosiaan toimi ja onneksi lakana löytyi, koska vaikka ei se sen kummempi aave ollut, voit kyllä olla varma, että hevoset ei ota juttua yhtä kevyesti. Harmillista, että nyt satuit liukastelemaan siellä, toivottavasti ei kovin kipeiksi paikat jäänyt, ainakin Jason sai vähän naureskeltavaa, vaikka mun kauhistuneissa silmissä se ei hauskaa todellakaan ollut. Miyssakin pääsi kävelemään sopivasti teidän retkellä ja kovin aktiivisesti olette nyt näköjään alkanut treenailla, joten kipaiseppas vaikka joku päivä meille ihan kahvia juomaan ja pullaa syömään, kun tämä täti alkaa pikku hiljaa tulla hulluksi yksin kotona nököttäessä. Jes, odotan kyllä miyssan ja sun juttuja innosta kuhisten! :3 - Odelie

[sonya]

Linnealle piirtelin uutta henkilökuvaa Simoran porukkasivulle, toivottavasti on näköinen. (:

[Linnea]

^^ Aww! Aivan ihana kuva, ihan näköinenkin on. Kiitoksia : )


Pyhittäisit lepopäiväsi
16.11.2014

Sunnuntai oli Miyssalle aina sellainen rennompi päivä. Kuitenkin hevosen mukaan menemällä, en voinut pyhittää tammalle kunnollista vapaapäivää, koska muuten se olisi seuraavana päivänä ihan ylivirkeä kaveri ja kaikki menisivät päin puuta. Toki tarhat Simorassa olivat isoja ja Miyssa tykkäsi välillä juosta kilpaa tarhakavereidensa kanssa, mutta puoliverinen kaipasi muutakin siihen ohelle. Eihän se nimittäin koko aikaa tarhassakaan juossut, vaan puolet ajasta meni varmasti paikoillaan olemiseen ja heinän mutusteluun.

Tänään ohjelmassa oli lähinnä vain uuden opettelua. Ajattelin nimittäin opettaa neitokaiselle kaulanarulla menoa.

Niinpä istuin Miyssan satulassa ja tamma seisoi keskellä maneesia yllättävän rauhallisena. Okei, sain varmaan viisi minuuttia pyytää sitä olemaan aloillaan, ennen kuin tamma rauhoittui ja jäi odottamaan tulevaa uteliaana, mutta kuitenkin.

Pidin oikealla kädelläni vasemman puolen ohjasta kiinni ja vasemmalla kädellä pidin taas kaulanarusta kiinni. Kuten yllättävän monet luulevat, niin hevonen ei osaa automaattisesti mennä kaulanarulla, vaan se täytyy opettaa siihen.

Laitoin hieman painetta vasemmalle ohjalle ja samanaikaisesti tein vähän samaa kaulanarun kanssa. Kun Miyssa ohjan ja istuntani vaikutuksesta käänsi kaulaansa vasemmalle, kehuin sitä ja suoristin sen. Toistin samaa useasti ja pienestäkin reaktiosta palkitsin hevosen. Pikkuhiljaa pystyin pienentämään ohjan vaikutusta, yrittäen vaikuttaa Miyssaan ainoastaan istuntani ja narun avustuksella.

Tamma älysi halutun asian hyvin nopeasti, joten uskalsin edetä tänään vähän pidemmällekin.

Seuraavaksi pyysin Miyssaa kävelemään uraa myöten rauhallisesti ja hitaasti. Se vaati aikamoista kärsivällisyyttä puoliveriseltä, mutta hetken säätämisen jälkeen se luottavaisesti rauhoittui jälleen. Sitten tein sen kanssa samoja asioita, mitä olimme kaulanarulla tehneet sen kanssa paikoillaan. Tänään hyväksyin kuitenkin hyvin pienetkin muutokset, lähinnä oli tarkoitus vain saada ohjan käyttöä vähemmäksi.

Lopputunnista Miyssaa pystyi jo hyvin kevyesti ohjaamaan vain kaulanarun ja istunnan avulla, mutta mitään suuria käännöksiä ei vielä onnistuttu tekemään. Tässä vaiheessa se ei vielä haittaa kuitenkaan lainkaan.

Kun hyvillä mielin lopettelimme kaulanarulla työskentelyn, jäin vielä hetkeksi ihastelemaan Hannen ja Tumpun työskentelyä kun he olivat saapuneet juuri ennen lähtöämme paikalle. Juttelimme hetken vähän oripojan kehityksestä kun eihän siitä ole kauaa kun Tumppukin oli vielä ihan kouluttamaton suomalaispoika. Nyt se oli aika komean näköinen jo, vaikka lihasmassaa sille tulisi kehittymään varmasti vielä paljon. Siinä samassa mietin itsekin kunnon kisaamisen aloittelua Miyssallakin. Se vain kaipaisi hieman harjoitusta sekin.

[Linnea]

Laukkailua raviradalla
^{ja kuulemma tammasta olisi joksikin muuksikin kuin ratsuksi.}
20.11.2014

Eilen oli satanut maahan ihan kivasti lunta ja koska maa ei kuitenkaan ollut mitenkään huonolaatuinen tai liukas, niin suuntasin tänään Miyssan kanssa raviradalle. Olin ottanut mukaan saksanpaimenkoirani Kitan, jonka nimeä kaikki aina kommentoivat,(Onhan sillä niin iso kita..heheh) mutta pienenä pentuna se oli kyllä aivan nimensä veroinen otus kun tosiaan se järsi kaikkea mahdollista mitä se nyt eteensä sai. Tällä hetkelläkin koira oli aika riiviö, sillä eihän se ollut vielä edes vuoden vanha. Osasi Kita totella kuitenkin käskyjä aika hyvin kun sen kanssa treenasin kotona aina tottelevaisuutta, mutta henkisesti se oli vielä pentu mikä pentu.

Ravailin kevyesti ympäri ravirataa ja tunsin kuinka Miyssa aivan uhkui intoa. Sainkin jarrutella sen menoa aika usein. Silloin sain pitää jalan kuitenkin hyvin lähellä, sillä pidätteestä tamma jäi suorastaan paikoilleen ravaamaan muutamien laukka-askeleiden tapaisten kera.
"Etkö sä vieläkään halajaisi tän ruutitynnyrin selkään?" virnistin katsomossa istuvalle Ramille, joka vahti Kitaa alarivillä.
Mies kohotti katseensa minuun ja naurahti kevyesti.
"En tosiaankaan."
"Rami! Mä ajattelin, että sä jopa tykkäisit kun pääsisit kunnolla revittelemään hevosen selässä", hymyilin miehelle antaen Miyssan kävellä hetken ajan katsomon kohdalla ympyrää.
"Ehkä..Nyt mä kyllä mielummin katselen sua kun sä teet niin", Rami virnisti puolestaan ja minä pyöritin päätäni. Vielä minä saisin hänet hevosen selkään.

Sitten päästin Miyssan ravaamaan vielä kerran radan ympäri. Sen askel muuttui hyvin pitkäksi ja lennokkaaksi, että jopa Artsilan Tappi tuli katsomoon seuraamaan menoamme. Olin oppinut tuntemaan hieman miestä ollessani kesätöissä vuosi sitten ravitallilla, mutta aikani ei riittänyt mitenkään siihen, että olisin jatkanut siellä työskentelyäni. Ravuritkin kiinnostivat, ei siinä mitään, mutta ratsuihminen olin paljon enemmän.

"Et sitten ole harkinnut tuolle ravurin uraa?" Tappi hymyili minulle tullessamme seuraavan kerran katsomon kohdalle.
"No en!" naurahdin. "Miyssassa nyt ei ole pisaraakaan ravihevosen verta ja ravi-ihmisenä luulis ettet sä edes miettisi tuollaista tällaisesta ratsuhevosesta." mainitsin vielä painottaen sanaa "ratsu" erityisen paljon.
Tappi vain hymyili, mutta Rami oli tuntunut siirtävän katseensa lähinnä maahan. Kurtistin pienesti kulmiani, mutta annoin Miyssan taas ravailla hieman reippaampaa. Pian päästin tamman laukkaan.

Puoliverinen suorastaan lennähti häntä kaarella reippaaseen laukkaan ja sain heti alkuun jarrutella sitä hieman, jotta se ei kuitenkaan ilman toimivia jarruja vetelisi radalla. Lumipohja oli oikein toimiva ja Miyssa käytti koko kroppaansa ihmeen hallitun tuntuisesti. Se kun oli vähän sellainen sählä välillä. Pikkuhiljaa päästin tamman laukkaamaan yhä nopeampaa ja nousin hieman jalustimillekin seisomaan, jotta se saisi käyttää selkäänsäkin laukkaamiseen paremmin.
Miyssa selvästi nautti tästä.

Yllättäen huomasin kuitenkin mustan hahmon vilahtavan raviradan toisella puolella eteemme. En ehtinyt paljoa itse reagoida, mutta Miyssa veti jarrut pohjaan. Tamma nousi osittain pystyyn ja lensin kaulalle. Sain kuitenkin tasapainoni nopeasti haltuun ja vilkaisin maassa häärivään otukseen.

^{Kuvan lineistä kiitokset Tinúvelille! Maisemat poikkeavat nyt tosin hieman raviradasta..}

"KITA" lausahdan jämäkästi koiran nimen kun se pyöri reippaasti Miyssan jaloissa. Nuori koira istahti välittömästi ja piti katseensa tiukasti minussa.

Mietin hetken mitä tekisin. Koira vahtini oli selvästi epäonnistunut tehtävässään syystä tai toisesta. Niinpä pyysin Kitaa pysymään paikalla ja annoin Miyssan siirtyä uudestaan laukkaan. Nytkin se suorastaan hypähti siihen askellajiin, mutta pidin laukan paljon hitaampana. Katsomon kohdalla vilkaisin herroja "nyt ei mennyt kaikki ihan putkeen" -katseella ja vislasin sitten kerran. Kita juoksi pian raviradan keskustan läpi luoksemme ja Rami juoksi heti nappaamaan koiran pannasta kiinni.
"Sori", mies vilkaisi minuun pahoillaan. "Juttelin Tapin kanssa, niin en huomannut, että se ampasi sun perään."
Purin hieman huultani ja nyökkäsin ihan ymmärtäväisenä. Ei tässä kuitenkaan mitään pahempaa sattunut.

Annoin Miyssan vielä purkaa hetken aikaa energiaansa radalla, ennen kuin annoin sille pitkät ohjat. Hyvästelimme Tapin ja lähdimme kävelemään kohti Simoraa.

"Mä en tiennytkään, että sä tunsit Tapin", Rami käveli Miyssan vierellä pitäen katseensa minussa.
"Pieni paikka ja silleen", naurahdin. "Aika monet taitavat tuntea toisensa, varsinkin hevosihmiset, ja eikä tää ollut tosiaan ihan eka kerta kun kävin raviradalla."
Rami vain kohautti olkiansa.

Olimme hetken aivan hiljaa, mutta sitten annoin taas pienen hymyn koristaa kasvojani.
"Mitä mieltä sä oot?"
"Jaa, mistä?" Rami siirsi katseensa ihmetellen uudestaan minuun.
"Että Miyssasta ravuri", naurahdin. "Mitäköhän Artsilan kundit sanois siihen, että Miyssa joku päivä vetäisi vertoja niiden hienoille ravihevosille. Pitäis ottaa kilpailu!"
Vihdoin Ramikin nauroi ja taputti minua polvelle.
"Sitten mä ehdottomasti löisin vetoa sun puolestas!"

Nyt kyllä pistät Ramin oikeen anelemaan anteeksi antoa kun päästi koiran silmistään ja aiheutti tuollaisen riskitilanteen ! : D Anyhow on ihanaa nähdä koiria, vaikka kuinka villejä olisi, talleilla, kun omaa himoan jo toista vuotta, eikä tuo Elias näytä vieläkään idealle syttyvän yhtään. Pikku haukku on aina tervetullut meille piristämään arkea ja aiheuttamaan vaaratilanteita <3 Myös ihanaa mustasukkasuutta tuntuu olevan ilmassa Ramin puolelta, joka oikein kutkuttaa meikäläistä oikein urakalla! Tapillakin kun on rautaa tulessa serkkuni kanssa, niin kohtahan koko talli ja suku on verkostoitunut toistensa kanssa.

Mutta että Miyssasta ravihevonen? En ole kyllä koskaan pistänyt edes ajatelleeksi moista, tammahan menisi ennemmin laukkahevosesta, ainakin kun katselee sen touhuja tuolla tarhassa aina toisinaan. Puikkoilua siellä ja täällä ja pari kertaa on neito onnistunut ottamaan osumaa kavereihinsa kun se on ollut niin innoissaan. Mahtavaa kuitenkin nähdä sinua nyt niin paljon useammin tallilla ja näyttää vaikuttaneen myös Miyssaan, kun tamma ei enää hyppele syliin tai laukkaa paikallaan jo tarhaan viedessä. Aikamoinen veijari neitokainen onkin, saa nähdä pärjääkö meikäläinen sen kanssa enää, kun maha alkaa rajoittaa liikkumista, voi olla että joku päivä joutuu tamma jäädä odottelemaan ulospääsyä niin kauan että joku vahvempi saapuu paikalle.

Hix hox upeaa tekstiä taas sulta tullut, kieliopillisesti aivoja hivelevää enkä bongannut ainakaan omaan vioittuneeseen silmääni mitään virheitä. Kuva on aivan mielettömän upea, kuvastaa tapahtunutta mainiosti ja vauhtia näkyy löytyvän jokaisen kuvassa oleskelevan osalta. Taas aivan mielettömän kauniit värit, olet kyllä tuossa värityksessä aivan huippu hyvä! Ensi kerralla lisää jännitystä, eikö? (; - Odelie

[Linnea]

Villit estekilpailut 30.11.2014 Simorassa
140cm - epäonninen aloitus


^{Kuvasta isot kiitokset Milalle!}

Minua jännitti hyvin paljon. Olin osallistunut Miyssan kanssa pitkästä aikaa estekilpailuihin ja nyt vielä ihan tamman kapasiteetin rajoissa. En tiennyt yhtään oliko se ollut järkevää, mutta onneksi nämä kisat olivat kotimaneesissa, niin ei tarvitsisi stressailla turhia. Tamma kuitenkin tuntui tosi kivalta verryttelyssä ja se hyppäsi hyvin suurella ilmavaralla ja toivotusti pyöreänä verryttelyesteiden ylitse. Jouduin kuitenkin miettimään hyppykohtaa aina hyvin tarkkaan, sillä itse Miyssa ei vielä kovinkaan hyvin osannut paikkaa hakea.

Lopulta meidät kuulutettiin radalle. Silloin kaikki ylimääräinen unohtui ja Miyssassakin tuntui muuttuvan itseni myötä jokin. Molemmissa virtasi varmasti nimittäin adrenaliinia aika paljon! Lähtömerkin jälkeen hain maneesissa uudestaan kivan ja hyvätempoisen laukan. Kuitenkin juuri ennen kuin meinasin suunnata lähtöviivan ylitse, katsomon reunalle ilmestyi tuttu naama. Tunsin valahtavani melkein punaiseksi. Kyllä, katsomossa istui Jari Laitela!

Omilta ratsastuskouluvuosiltani tuttu mies oli aikoinaan saanut minut innostumaan kisaamisesta, koska olin ihaillut tämän ratsastusta aina. Olihan meille tullut jotain juttuakin siinä, mutta se päättyi ennen kuin se oli kunnolla alkanutkaan. Sen jälkeen oli aina tuntunut inhottavalta ja melkein nololta ratsastaa tämän edessä. Enhän minä ollut silloin ratsastuksessa mitään verrattuna Jariin.

Muisteluni päättyi yllättäen kun vauhti stoppasi täysin ja lensin mojovassa kaaressa maahan. Silloin havahduin täysin. Perhana. Olin kilpailemassa ja unohduin täysin tästä maailmasta.
Kun katsomosta alkoi kuulumaan naurua niin käännyin pikaisesti katsomaan Miyssaa. Tamma veti parhaillaan parempiin suihin jotain esteen vieressä koristeena olevaa puskaa.

Ähisten nousin pikaisesti takaisin satulaan ja ylitin nopeasti lähtöviivan, jotta emme ehtisi saada vielä hylkyäkin. Itse rata onneksi sujui todella hyvin, sillä äskeisen nolon tapahtuman jälkeen Jari unohtui mielestäni välittömästi. Kuitenkin radan päätteeksi mies vielä käveli luokseni.
"Linneahan se oli?"
"Juu", vastaan nielaisten. Mitäköhän toinenkin oli ajatellut hienosta radan aloituksestani?

Aivan mielettömän suloinen kuva Miyssasta <3 Näyttää ihan omalta itseltään ja kuka se ei haluaisi päästä maistelemaan kilpaesteiden antimia edes kerran elämässään. Pidin myös kovasti kilpailusuorituksestasi, se oli hauska ja ajatuksella tehty! Kisasuoritus kuitattu ja otetaan tämä nyt sitten merkintänä (; - Odelie

[Linnea]

Linnean Liekkijärven pikkujoulut
^{vähän sekalaista tekstiä...}
13.12.2014

Hinkkasin Miyssan suitsia sienellä ja kuuntelin radiosta musiikkia. Olimme Odelien kanssa löytäneet jostain (verenhimoisten hämähäkkien keskeltä) vanhemman radion ja kun se sattui toimimaan, niin hyvähän sitä oli sitten hyödyntääkin. Tallissa oli ihanan hiljaista ja olin nähnyt aiemmin sisällä ainoastaan Hannen ja Kanelin. Toki, olihan se hyvin mahdollista, että tallissa olisi enemmänkin väkeä, mutta kun lukkiutuu varustehuoneeseen, niin muu menee sitten täysin ohi.

"Linnea?" kuulin ovelta hennomman äänen ja käännyin katsomaan siihen suuntaan. Huomatessani ovenraossa kasvot, hymyilin hennosti.
"Minä olen", vastaan tyynesti miehelle jatkaen suitsien rasvausta päättäväisesti.
"Mä olen kohta menossa yhden kaverin pikkujouluille, niin olisitko sä halunnut tulla mun mukaan?" Rami kysäisi ehkä hieman aralla äänellä ja se sai minut hymyilemään pienesti.
"Vaikka mä en tunne sieltä ketään muita?" kohotin kulmiani kysyvästi. Olin kerran mennyt ystäväni mukana muutama vuosi sitten pikkujouluihin ja olin ollut ehkä jopa ulkopuolinen niissä.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Rami astahti kokonaan sisälle varustehuoneeseen.

"No varmasti sä tunnet!" mies tokaisi. "Pienellä kylällä kaikki tuntee kaikki ja sinne on tulossa enemmänkin porukkaa. Vähän isommat bailut.."
"Mmh", kohautin hartioitani ja ihmettelin hieman miten itse olinkin näin ärsyttävällä, että kaartelevalla päällä tänään. Yleensä olisin heti hypännyt pystyyn ja menossa heti johonkin juhliin. Ihmisiä, ilonpitoa ja kaikkea. Sellainenhan oli mahtavaa!
"Niin, tuutko sä?" mies kysyi hieman epävarmana ja nostin katseeni tähän.
"Ehkä.." mietin. Ei minulla ollut muitakaan suunnitelmia kylläkään..
"Linnea", Rami kyykistyi eteeni ja katsoi minua vakavalla ilmeellä. "Ootko sä ihan kunnossa?"
Totta kai mä olin, mutta sitten en ollutkaan ihan varma. Olin ehkä vähän toisissa maailmoissa, joka johtui ehkä väsymyksestä, mutta muuten olin okei. Ainakin omasta mielestä?

Kasasin suitset nopeasti loppuun ja pistin ne paikoilleen.
"Nähdään sun autolla vartin päästä", sanoin Ramille ja vedin kasvoilleni uudestaan pienen hymyn. Mä olin kunnossa!
Sitten kävelin miehen ohitse ja päästyäni ulos varustehuoneesta, melkein juoksin vessaan.

Tuijotin itseäni peilistä hetken, ennen kuin huuhtelin kasvoni pikaisesti kylmällä vedellä. Se piristi kummasti. Sen jälkeen aukaisin hiukseni ponnarilta ja pörrötin niitä hieman lisää. Ihan kuin ne eivät olisi olleet jo ennestään täysin sekaisin.

Sen jälkeen kävin vaihtamassa kaapillani toiset vaatteet. Mä en ratsastushousuissa lähtisi mihinkään pikkujouluja viettämään. En vaikka Liekkijärvi olikin pieni paikka ja puolet tyypeistä olisi varmaan heppatyttöjä tai -poikia. Sitten kävelin ripeästi sovitusti Ramin autolle, jonka sisällä mies istuikin vähän äreän näköisenä, mutta hymyili vihdoin hieman istuessani hänen kyytiinsä.
"Sä tulit"
Vilkaisin mieheen virnistäen.
"No niinhän mä jo sanoin!"

Pikkujoulut pidettiin viiden minuutin ajomatkan päässä Simorasta. Jonkun Jarin kotona, metsän keskellä. Pihassa oli viisi muutakin autoa ja Rami ajoi metsän reunaan.

Hyppäsin autosta ulos ripeästi ja jäin odottamaan, että mies tekisi samoin. Sitten kävelimme yhdessä sisälle taloon, jossa kuhisi porukkaa yllättävän paljon. Oli meitä hieman vanhempia tyyppejä, sekä meitä nuorempia henkilöitä. Silti kaikki näyttivät juttelevan keskenään iloisesti.

Juhlat jatkuivat yömyöhään saakka ja jossain välissä Ramikin katosi näköpiiristäni johonkin. Ei siinä mitään kun olin löytänyt kuin löytänytkin pari tuttua naamaa täältä, mutta silti se hieman ihmetytti minua. Olihan mies pyytänyt minut mukaansa. Kuitenkin ilta oli aika paljon vain muiden ihmisten kanssa juttelua, syömistä, juomista ja muutamat ihmiset taisivat tanssiakin. Itse pysyin tiukasti limonadi linjalla, mutta monet muut näyttivät olevan jo pienessä hiprakassa.

Vaikka kaikki oli hyvin ja osasin illan mittaan pitää ihan hauskaakin, niin silti pieni ärtymys pääni sisällä jatkoi elämistään. Niinpä kävelin ulos terassille katselemaan tähtitaivasta. Siinä nojaillessani Jarin omakotitalon seinää vasten tunsin hymyn kaartuvan suupielilleni. Revontulet välkehtivät niin kauniina pimeää taivasta vasten, että se sai mieleni niin tyytyväiseksi. Kaunis luonto osasi tehdä tehtävänsä.

"Täällähän sinä", Rami ilmestyi viereeni tyytyväisen näköisenä. "Mä luulin, että sä olit jo lähtenyt."
"Itsepähän katosit", naurahdin ja käännyin miehen suuntaan. "Ja sitä paitsi mä tulin sun kyydillä tänne. En mä jaksa enää näin myöhään kävellä takas edes Simoraan. Varsinkaan kun en oo enää ihan varma mitä pikkuteitä tänne edes ajoit."
Rami virnisti.
"Sitten me ollaan pulassa. Mä en voi ajaa täältä pois."
Kohotin katseeni miehen silmiin kysyvänä ja astuin askeleen edemmäs.
"Sä oot juonut", totesin haistaessani alkoholin toisen hengityksessä ja pieni ärtymys sipaisi sisintäni. "Sun piti olla mun kuski, eikä silloin pidä juoda."

Käännyin katselemaan taas revontulia huokaisten ja Rami painoi kätensä olkapäälleni.
"En mä yhtään ajatellut. Tuolla oli tuttuja ja siinä sitten tuli vähän otettua.." Rami vakavoitui hieman, ennen kuin hänen äänensä taas piristyi. " Mutta hei, ilta on vielä nuori ja mehän voidaan pitää hauskaa, ja sitten huomenna miettiä miten päästään pois?"
Vilkaisin taas Ramiin ja taputin tätä vuorostani olkapäälle virnistäen.
"Mä ajattelin kyllä lähteä jo. Mä en mieluusti vietä yötäni jonkun... Jarin luona", totesin ja olin astumassa miehen ohitse, mutta tämä pysäytti minut.
"Linnea.. mä" Ramin katse muuttui lähes surumieliseksi ja mieleni teki jo kääntää puheeni ympäri.
"Rami.." sanoin vain hennosti. "Sori, mut tää päivä ei vaan oo ollut mulle mikään paras muutenkaan.. Haluun vaan nukkumaan. Jospa en olis niin -en minä- -huomenna." kohautin olkiani ja olin jälleen astumassa toisen ohitse, mutta mies laittoi kätensä leukani alle painaen kevyen suudelman huulilleni.

Värähdin toisen kosketuksesta, mutta peräännyin sitten.
"Sä olet humalassa..." vilkaisin apeasti toisen silmiin, ennen kuin livahdin toisen käden alta kävelemään autojen suuntaan. En katsonut enää taakseni, vaan riensin ensimmäisen tutun naaman luokse, joka sattui tänään olemaan Tappi.

Kävelin miehen luokse, joka puhui jonkun bruneten naisen kanssa.
"Tappi", katsoin mieheen sellaisella koiranpentu katseella. "Voitko nopeesti viskata mut Simoraan."
Mies yllättyi selvästi sanoistani ja siirsi katseensa minuun.
"Ei siinä kauaa mee. Mä en vaan itse osaa täältä pois."
Tappi vilkaisi brunetteen ystäväänsä pikaisesti.
"Mä tulin vasta.." toinen aloitti, mutta vilkaistuaan uudestaan minuun tämä huokaisi.
"Jäät sitten juomat auki", mies hymyili ja sanoi jotain seurassaan olleelle naiselle, ennen kuin istahti autoonsa, niin istahdin minäkin.

Katselin ikkunasta vain ulos hieman harmillisena. Mielessäni pyöri ainoastaan Rami. Olin tuntenut toisen melkein vuoden ja pidin miehestä kyllä kovasti. Äskeisestä en vain ollut kovin varma. Rami oli juonut, eikä mies välttämättä enää huomenna edes kuvittelisi moista. Huokaisin. Päivä oli ollut liian sekava minulle muutenkin. Väsyneenä ei pitäisi tehdä muuta kuin maata sängyn pohjalla.

"Huono iltako?" Tappi kysäisi peruuttaen pihalta pois.
"Erittäin", myönsin.

Siis mä en osaa sanoin kertoa kuinka paljon fanitan tätä tilannetta, että teillä on jotain säpinää Ramin kanssa. On äärimmäisen suloista, kuinka se menee aina niin vaikeaksi sun edessä, ja suudelma! Ah mun sielu lepää tästä tiedosta! Toisaalta toivottavasti saatte välinne selvitettyä äkkiä, uskon ainakin itse, että oli Rami juonut tai ei, hän olisi tällaisesta asiasta kyllä kovin tosissaan. En ole nimittäis koko Ramin Simora aikoina nähnyt meistä kertaakaan pusuttelemassa tyttöjä, tai sitten jätkä on tehnyt sen hyvin piilossa. On kyllä hyvin harmillinen tilanne, missä tämä kaikki tuli esiin, olisi saanut Rami kyllä pitää sinusta parempaa huolta. Onneksi oli Tappi sua sitten auttamassa ja pääsit kuitenkin turvallisesti takaisin kotiin.

Näin joulun lähestyessä on kieltämättä hyvä juttu, että noita varusteita käy putsailemassa. Joulun jälkeen on ahdattu sitten itsensä niin täyteen ruokaa ja kaikenlaisia herkkuja, ettei tuollaisesta pakollisesta hommasta meinaa tulla yhtään mitään. Ja jes löydettiinhän me radiokin talliin, niin nyt sitten hoilotetaan satulahuoneessa ainakin päivät jouluradiota (: Täytyy kyllä nyt vähän omistaja mammalle välittää, että näinä lumisina päivinä Miyssa on olut ihan henkeä täynnä ja käyttäytynyt miten sattuu. Menoa ja meininkiä on ollut ja viime iltana oli tamma esitellyt taitojaan ja pukitellut pitkin tarhaa antamatta kiinni. Eiköhän tuo joulumieli kohta tartu noihin hevosiinkin ja saadaan vähän parempi käytöksisistä hommaa jatkossa iltasin. Seuraavia tarinoita odotellessa ja oikein hyvää joulu! <3 - Odelie