Miyssan päiväkirja

[Linnea]

Kuulumisia
3.1.2015

Miyssa oli tänään kamalan villillä päällä ja sain jatkuvasti olla jarruttamassa sen menoa. Se jopa mukamas säikkyi maneesin katolta alas liukuvaa lunta, vaikka yleensä se oli se, ketä ei säikkyisi mitään, vaikka monsteri tulisi ja söisi sen suihinsa. Niinpä sain olla ratsastuksen ajan tosi tarkkana, että itse pysyisin vielä selässä. Tosin lopuksi vein sen vielä kentälle juoksemaan, jossa se sai sitten kunnon hankitreenin kun lunta oli sille lähemmäs polviin asti. Ei nyt ihan, mutta kuitenkin.

"Sehän on ihan kuin maratonin juossut!" Odelie naurahti kun toin Miyssan takaisin karsinaansa.
Virnistin naiselle.
"Joo, päällisin puolin, mutta kyllä se juoksis maratonin vielä ihan kevyesti. Sillä on joku ihme 'näen vihreitä ukkoja joka puolella ja olen juonut 50 kupillista kahvia -päivä'. Toisin sanoen se on siis ihan mahdoton." Totesin ja riisuin tammalta satulan pois selästä alkaen avaamaan sitten suitsista remmejä.
"Miyssa on selvästi saanut liian aikaisin kevättä rintaansa. Kyllähän se tarhakavereitaankin juoksuttaa mielinmäärin päivisin", Odelie hymyili ja nyökkäsin.
"Mutta mä en oikein keksi, että miten mä saisin tätä liikutettua superisti enemmän. Ruokintaankin kun olen jo vähentänyt, enkä lisää viitsi sitäkään määrää kaventaa. Kohta kun alkaa muutenkin uusi kilpailukausi niin olis kiva päästä kokeilemaan miten neiti pärjää."

Heti tuli mieleen viimeiset kilpailumme Simorassa. Olimme sentään saaneet hyväksytyn suorituksen radasta, mutta Miyssan eväshetkestä minua muistutetaan yhä. Hups.
Odelie lähti omien puuhiensa pariin ja itse lähdin viemään varusteita paikoilleen, sekä samalla hakemaan kuivatusloimea tammalle. Sitä se nimittäin totisesti tarvitsisi.

Olin ajatellut Miyssan klippaamista näin lopputalveksi, koska se oli perhana kasvattanut ihan oikean talvikarvan tälle vuodelle. Viime vuonnahan se oli ollut niin olematonta, että olin joutunut loimittamaan sitä ihan urakalla. Tänä talvena sitä ei ollut tarvinnut tehdä muuta kuin parina kertana. Onneksi.

Kun Miyssa oli hoidettu sanoin heipat talliväelle ja suuntasin rakasta Audiani kohti.
Päästessäni sisälle kylmään autoon puhelimeni piippasi viestin merkiksi.

Se oli Ramilta.
"Meidän pitää puhua."

Viesti oli lyhyt ja ytimekäs, mutta tiesin mitä mies tarkoitti. Olimme nähneet kyllä pikkujoulujen jälkeen ja jutelleetkin, mutta ehkä Rami oli oikeassa ja sekin pitäisi käydä lävitse. Suudelma, merkitsikö se oikeasti mitään?

Hahah voi kun se olisikin noin simppeliä ja puolustella palleronsa tekoja 50kupillisella kahvia, mutta valitettava totuushan se on että ne vihreät miehet ilmestyy niihin nurkkiin ihan muutenkin, varsinkin Miyssan kaltasen neidin kohdalla, joka näyttää muutenkin nauttivan vähän meidän kiusaamisesta. Mutta olihan tässä hyväkin puoli, sai tamma hieman liikuntaa ihan omasta takaa, välillä on hyvä ihan kunnolla hikoilla ja antaa vaan mennä. Olisit nähnyt muutama aamu sitten kun Miyssa kuvitteli näkevänsä vihreitä miehiä purukatoksella ja pomppi pitkin tallin pihaa. Minä raukka roikuin mukana minkä pystyin, mutta sainpahan kun sainkin tamman tarhaan ja rauhoittumaan. Ehkä tamma kenties kevättä rinnassa on jo, mutta ehkä se tästä vähän lauhtuu, kun on luvattu taas noita lähemmäs kolmenkymmenen pakkasia. Voi olla että meidän prinsessa ei suostu sillon poistumaan tallista ollenkaan : D Ja kieltämättä onhan tuo kisojen suoritus edelleen oikea tyylinäyte, mutta turhaan niitä häpeät yhtään! Miyssahan vaan näyttää ihania sympaattisia puolia itsestään, jota rakastamme.

Mitä Miyssan klippaamiseen tulee, niin taidan kannattaa ideaa. Tamma on kyllä sellanen karvapommi, etten ole vissiin koskaan puoliverisellä tuollaista karvapeitettä kohdannut. Siis aivan huikea! Muistuttaa vähän jo noita meidän suokkeja :3 Musta saa ainakin oivan apurin siihen hommaan jos ryhdys, sillä tamman tuntien sekään ei tule sujumaan ongelmitta. Mutta Linnea.. Jätit meidät kaikki nyt jännään paikkaan, kun joutuu jäädä miettimään mitä teidän keskustelusta tulee! Toivon ainakin hartaasti, että Rami osaa esittää asiansa sivistyneesti ja kaikki ois hyvin. Olenkohan todella tuhmuri kun toivon Ramin vihdoin asettuvan aloilleen ja ryhtyvän poikaystäväksi. Se olisi kyllä näky, jota en ole ennen tuon äijän kohdalla nähnyt.. Pidän kyllä sulle nyt hurjasti peukkuja ja odotan suurella innolla mitä teidän keskustelusta tulee! Pusi pusi (; - Odelie

[Linnea]

Linnean päivä
^{9.1.2015 - Voi, Rami Rami...}

Hypistelin heinänkortta sormieni välissä ja nojailin haikeana tammatarhan aitaan. Mä en oikein tiennyt mitä mä ajattelisin kaikesta mitä lähiaikoina oli tapahtunut. Olin aivan sekaisin ja pää syynä siihen oli Rami. Mä en tiennyt tosiaankaan mitä mies ajatteli minusta, koska toinen ei koskaan sanonut mitään. Niinpä, mun ajatukset pyörivät aivan sekaisesti pääni sisällä, enkä ottanut selkoa niistä. Hevosia oli helppo ymmärtää, ihmisiä ei näköjään ollutkaan niin helppo, vaikka joskus olin luullutkin niin.

Me olimme eilen puhuneet pikkujoulujen tapahtumista Ramin kanssa, mutta toisin kuin mä olin luullut, se oli vaan tarkistanut, etten mä ollut vihainen sille. Sen jälkeen se sitten käyttäytyikin mua kohtaan täysin välinpitämättömästi. Hyvä että se edes tervehti minua enää. Miehet, kuka niistä otti selvää?

Piristyin heti huomatessani jonkun taluttavan Nessua tarhaansa. Käännyin ympäri ja tervehdin tummatukkaista naista, vaikka en tuntenutkaan tätä entuudestaan. Toinen nyökkäsi ja hymyili minulle. Varmaan ihmetteli kuka kumma seisoi norkoilemassa hevosten tarhoilla, vielä kun ulkona satoi aika makeasti lunta.

"Hoidatko sä Nessua?" kysäisin naiselta kävellen tämän luokse. Pudistelin lunta takkini päältä pois ja katsahdin sitten tähän uteliaana.
"Vuokraan", nainen korjasi naurahtaen ja nyökkäsin tyytyväisenä.
"Mä olen muuten Linnea, omistan tuon rinsessan tuolla." osoitin sormellani punertavaa tammaani, joka näytti siltä, ettei se pahemmin pitänyt tästä säästä.
"Aa joo!" Tummatukkainen hymyili ja näytti oikeasti siltä kuin hän olisi alunperin luullut minua salaperäiseksi hevosstalkkaajaksi. "Mä olen Ruby", toinenkin esittäytyi.

Juteltuani hetken Rubyn kanssa palailin sisätiloihin ja tapasin myös Hannen, Dawin ja Maisin. Ihmisiä oli tänään liikkeellä yllättävän paljon, joten piilouduin heinävintille omaan rauhaani. Oikeastaan syy miksi olin yhä tallilla, enkä kotona makoilemassa sohvalla, niin oli se, että odotin Odelieta kotiin. Tämä oli luvannut tarjota minulle eilisiä, jo hieman kovettuneita pullia, mutta eniten mä taisin vain kaivata seuraa ja Odelie oli luvannut kestää mua. Kunhan siis saapuisi paikalle.

Lopulta odotukseni palkittiin ja menin päärakennukseen Oden ja Jasonin kanssa. Vihreäsilmäinen poika jutteli minulle kaikkea hevosiin liittyen, enkä voinut välillä kuin nauraa pojan puhetulvaa, ennen kuin hänen äitinsä patisti Jasonin muualle puuhailemaan.

"No vieläkö sulla on Ramiongelmia?" toinen naurahti, mutta vilkaisi minuun sitten kiinnostuneena.
"En mä tullut tänne juttelemaan mistään Ramista", virnistin ja otin pöydältä olevasta vadista tosiaan, hieman kovettuneen sokerikuorrutteisen pullan.
"Sä vaan halusit tulla syömään näitä pöydälle unohtuneita, kaupasta ostettuja pullia, joita voi tosiaan sanoa rapeiksi?", Odelie kohotti kulmiaan kysyvästi, mutta hymyili sitten.
Nyökkäsin.
"Totta kai!" pidin kasvoni tyynenä, mutta sitten vilkaisin kaveriani pirteämmällä katseella. "Äsh, mä kaipasin vaan sun seuraasi. Mä en vaan jotenkin jaksa muita nyt."

"Edes Ramia?" Odelie katsahti minuun huvittuneesti ja mieleni teki viskata toista jo tyynyllä, jos sellainen siis olisi ollut käden ulottuvilla.
"Etenkään sitä tai se ei nyt ainakaan ilmeisesti mua", katseeni valahti lattiaan lauseen loppuessa ja huokaisin syvään.
"Ootteko te sitten riidellyt, vai mistä tälläkertaa kiikastaa?"
"Ei sentään. Mä en vaan ymmärrä sitä. En siis yhtään. Ensin se tekee kaikkea, että mä oikeesti luulin, että se jopa tykkäis musta, mutta nyt se kohtelee mua melkein kuin spitaalista." hymähdin ja mietin, että jaksoiko Odelie oikeasti kuunnella rakkaushuoliani. Noh, ainakin hän kuunteli.
"No se nyt on varmaan jo liioittelua.."
"Ainakin se tuntuu siltä", siirsin katseeni takaisin Odeen. "Se välttelee mua, ja sen lähellä tuntuu, että olisin näkymätön."

"Tykkäätkö sä siitä?" nainen katsahti minuun kallistaen hieman päätään ja myönsin.
"Tee asialle sitten jotain. Ootte molemmat vaan höpsöjä."

Odelien neuvo tai kommentti, miten sen nyt otti niin jäi mieleeni pyörimään. Niin minun pitäisi tehdä asialle jotain, mutta mitä? Ja miten me oltiin höpsöjä? Sitä mä en ihan ymmärtänyt, vaikka ajatus sai silti minut hymyilemään.

Voi rakas.. Sinä olet kyllä aina tervetullut seuraani juomaan kahvia tai syömään tai vaikka vain valittamaan elämän kauheudesta. Ymmärrän kyllä, miten vaikea tilanne voi olla ja odotan jatkuvasti jonkunlaista ratkaisua, sillä kyllähän tässä omakin sydän särkyy, kun näkee lähes joka päivä kaksi murheellista naamaa. Myös Rami on ollut niin äreä ja hiljainen viime aikoina, että hän alkaa muistuttaa jo sitä poikaa, jota hän oli kun ensimmäisen kerran tapasimme. Ja luota muhun, se ei ollut kovin kaunis näky. Mutta asiaan numero B, joka voi ehkä auttaa edes jollain tavalla asiaan. Rami on mies. Me naiset emme le ainoita, jolla mieli myrskyää ja ujostus saattaa jarrutella rohkeutta ja uskon, että tässä tilanteessa Ramia oikeasti vähän ujostuttaa. Siksi suosittelen koko sydämestäni, että Linnea otat nyt härkää kiinni sarvista ja otat asian sen tumpelon kanss esille, sillä me naiset! Olemme mahtavampia! Rohkeampia! Kuin miehet koskaan (; (Älä kerro Eliakselle, että sanoin näin tai meidän talossa pidetään mykkäkoulua seuraavan viikon : D)

Sitten siirrytään asiaan kirjan C. Minun täytyy myöntää suuret kauheudet mitä olen tehnyt kun olit pari päivää poissa tallilta. Miyssa oli ainut, joka seisoi tallissa sinä päivänä, koska sille oli tullut ihme kränää tarhakavereiden kanssa, meidän pitää selvästi jakaa heinäkasoja vähän useampaan paikkaan. Mutta siis, Elias lähti kaupunkiin, Jason aloitti koulua, kukaan ei ollut tallilla. Noh, me mentiin käyntilenkki maastossa Miyssan kanssa. Ratsastin. Suuret pahoittelut! Olen erittäin tietoinen siitä etten saisi ratsastaa enää tässä vaiheessa, mutta Miyssan suloiset anovat silmät tekivät muhun todella syvän vaikutuksen. En voinut vastustaa niitä anovia silmiä, kun tamma halusi päästä temmeltämään valkoiseen lumeen. Alas tulla takaisin tallille hieman useammin, ettei mun tarvitse tehdä tällaisia hullun naisen hulluja ja vaarallisia päätöksiä (; - Odelie

[Linnea]

Liinassa juoksuttamista
^12.1.2015

Kävelytettyäni Miyssaa muutaman kierroksen kentän ympäri (joka muuten oli varsinainen urakka, varsinkin itselleni kun hankea riitti polviin asti) pysäytin sen vierelleni ja laitoin juoksutusliinan ensin vasemman kuolainrenkaan läpi ja siitä tamman niskan yli toiseen kuolaimeen. Sitten maiskautin Miyssa-neidin liikkeelle ja pian se käveli tottuneesti liinan päässä. Punainen tamma pyöritteli häntäänsä kärsimättömänä ja tiesin mitä seuraavasta käskystä tapahtuisi.
"Ravi!"
Miyssa syöksähti hurjaan pukkisarjaan ja sain pyrryytellä rinsessan menohaluja aika paljonkin, ennen kuin se ravasi oikeasti nätisti liinan päässä. Se nosteli hyvin jalkojaan valkeassa hangessa ja minua hymyilytti. Teki vaan ihan hyvää puoliveriselle saada jämerämpää liikuntaa.

Vaihtaessani tamman suuntaa, aidan reunalle ilmestyi punertavahiuksinen nainen. Olin Maisiin tutustunut jo pari päivää sitten ja tervehdin tätä pikaisesti. Yritin pitää huomioni ainakin lähes täysin Miyssassa, sillä sen vauhti meinasi hangessakin kasvaa välillä liioitellun suureksi. Nyt melkein ymmärsin mitä Tappi oli joskus tarkoittanut kun sanoi, että siitähän voisi tulla ravuri, mutta vain melkein. Minusta se oli kuitenkin ennemmin vain ilmava liikkeinen ratsu. Eikös?
"Sepä menee kivasti!" Maisikin hymyili sädehtivänä ja nyökkäsin, ennen kuin toinen käveli jo muualle mumisten samalla jotain samantyyppisestä hankitreenistä.

Annoin Miyssan vielä laukata toiseen kierrokseen ja ravata sitten vielä hetken rennosti, ennen kuin pyysin sitä käyntiin. Punainen tamma huokaisi syvään ja pärskähti selvästi tyytyväisenä oloonsa. Se oli hieman hikinen kaulasta, takajaloista, että ryntäiltä ja ajattelin ottaa klippauksen aiheeksi heti huomenna. Odelie kun lupasi tulla auttamaan, niin rakas ystäväiseni pääsisi tosissaan seuraamaan ehkä aika mielenkiintoista puuhaa. Noh, sen näkisi sitten huomenna.

Tallissa harjasin Miyssan ensin perusteellisesti läpi, jonka jälkeen heitin sille kuivatusloimen selkään. Kello oli jo sen verran, että se saisikin taas jäädä sisälle. Sitten kävin laskemassa mustaan saaviin lämmintä vettä ja murustelin veden sekaan pari kuivunutta leivän känttyä. Vesi kelpasi hevosille aina (yllätys) paljon paremmin kun se ei ollut ainoastaan vettä, vaan siinä oli hieman jotain extraa, ja Miyssan kohdalla käytin mielummin muutamaa leipäviipaletta kuin melassia.

Kannoin saavin ripeästi neitokaisen turvan eteen ja se napsi iloisena, ehkä hieman uuvahtaneena ensin leivän palaset pinnalta pois, ennen kuin se ryysti koko saavin tyhjäksi.

Rapsuttelin tammaa vielä hetken, ennen kuin vein kaikki tavarat paikoilleen ja pyyhkäisin Miyssan suitset kertaalleen sienellä läpi. Oli sitten kiva seuraavalla kerralla aina kun suitset olivat täysin puhtaat edellisen käyttökerran jäljiltä.

Hyvästelin vielä käytävällä kävelevän Odelien ja suuntasin sitten autoani kohti. Mielessäni pyöri vain ihana lämmin suihku ja kuppi kuumaa kaakaota kotona, mutta kaikki haaveet katosivat kun palasin tähän maailmaan. Istahdin autooni ja käänsin virta-avainta, mutta mitään ei tapahtunut. Auto ei edes hehkuttanut, vaan se oli totaalisesti ihan pimeänä.
"Hemmetin Audi", totesin ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Eihän sitä edellisvuonna tehty kuin muutama sata kertaa..

Tunsin oloni sillä hetkellä varsin tyhjäksi. Teki mieli vain romuttaa koko kulkupeli, mutta huokaisin vain syvään ja keräsin hermojani. Suljin silmäni ja mietin kaikkia ratkaisuja. Kai joltain heruisi kyyti vielä näinkin myöhään?

Pian joku koputti ikkunaani ja tunsin sydämeni hypähtävän kurkkuun säikähdyksestä. Hätkähtäen käänsin päätäni äänen suuntaan ja huokaisin jälleen syvään, tällä kertaa tosin helpotuksesta.
"Rami.." hymyilin miehelle pienesti ja avasin auton oven.
"Onko kaikki hyvin, vai mitä sä täällä vielä kuhnit?" Mies kysyi, enkä voinut lukea hänen kasvoiltakaan yhtään mitään, mikä todistaisi, millä tuulella tämä olisi tänään.
"Mun auto.." en ennättänyt edes saada lausettani loppuun kun mies jatkoi virnistäen.
"...hajosi?"
Naurahdin.
"Juuri niin."

Rami pyöritteli päätänsä huvittuneena ja nojasi ovenkarmiin rentona.
"Anna kun mä katon.."
Vilkaisin miestä kerran epätoivoisesti.
"Mä kokeilin jo, eikä tapahtunut mitään", lausahdin, mutta siirryin toisen katseen painostamana ylös ja Rami kokeili käynnistää autoani, samalla painellen jotain nappuloita. Sen jälkeen tämä tuntui miettivän hetken, ennen kuin suuntasi kulkunsa autoni eteen, avaten konepellin. Sitten Rami sorkki jotain kohtaa jonkun aikaa ja sitten tämä palasi uudestaan kokeilemaan käynnistyisikö auto ja käynnistyihän se.

Suuni loksahti hetkellisesti auki, ennen kuin halasin miestä ehkä vähän turhankin pirteänä. Auton toimiminen tuntui vain melkein lottovoitolta sillä välin. Sitten irrottauduin ja astahdin hieman kauemmas. Kiitin miestä vielä kerran hieman maltillisemmin.
Äskeinen reaktioni sai Ramin nauramaan, ja tökkäisin toista olkapäähän.
"Sä saat tuosta hyvästä suostua mun tarjoukseen!" virnistin ja istahdin takaisin autonpenkille.
"Jaa? Mihin tarjoukseen?" Rami hymyili yhä suloisena, mutta näytti selvästi uteliaalta.
"Illallistarjoukseen. Mulla on pari ilmaiskuponkia käytettävänä Liekkijärven ravintolassa. Sinne tulee ylihuomenna vieraileva kokki ja se valmistaa suussasulavia ruokia."
"Ja ihan ilmaiskuponkeja?" Rami tuntui nauravan minulle sisäisesti, ihan selvästi.
"Joo joo!" totesin kannustavana. "Siks mä tarviin kallisarvoisempaa seuraa, ettei mua ihan hävetä mennä sinne. Lähetä viesti jos kiinnostaa." hymyilin vielä kerran, ennen kuin auton suljin oven ja lähdin ajamaan kotia kohden.

Päästessäni kotiovelleni asti, puhelimeni piippasi viestin merkiksi.
"Mä suostun, jos saan tarjota sulle arvollesi sopivampaa ruokaa kuin ilmaiskupongin nakkisämpylän."

Joo o, et kyllä ole ainut joka on Miyssan poukkoilujen uhriksi joutunut tässä viime päivinä. Hyvä ettei tamma naamaan potkaissut yksi aamu, kun niin innoissaan se oli ulos pääsystä. Sun varmaan pitäisi alkaa liikuttamaan Miyssaa ainakin kaksi kertaa päivässä, että parka saisi kaikki energiansa purattua huolella, varsinkin kun tässä kylmässä ja metrin korkuisessa lumessa ei ole meidän hienohelmojen kiva ulkoilla. Tai siis noiden hienohelmojen.. Mutta että kylläpä Tappi on suustaan päästänyt sellaista juttua, että huuhhuh! Miyssasta ei kyllä minun mielestäni saa ravihevosta tekemälläkään (tai sitten saa), se on kyllä puoliverinen, jolla on niin elastiset liikket, ettei sen suuntauksista ole kyllä epäilystäkään. Nyt vaan reippaamalla asenteella myös sinä Linnea, niin johan me Miyssasta tehdään oikein superratsu! (:

Voihan väristysten väristys! Ramin ja sinun välinen säpinä kyllä saa tältä tytöltä edelleen jalat alta ja aivan tukahduttavan uteliaana odoittelen raporttia, kuinka teidän treffit sujuivat. Onneksi Ramissa nyt sentään on vielä tuon verran herrasmiestä, että se hädässä olevia naisia tulee auttamaan. Olen kyllä edelleen ja aina ollut sitä mieltä, että sinun on oikeasti aika hankkia itsellesi nyt se uusi auto. Ei tuosta tule yhtään mitään, että vähän väliä seisot jossain tien varressa, kun Audi ei tottele. Mutta onhan tuo nyt ihan tyypillistä ihan jokaiselle meistä, että kun kuvittelee pääsevänsä pika pikaa suihkuun ja nautiskelemaan lämpimän kaakaon antimista, niin jotain pahaa täytyy sattua. Mutta no, tässä tapauksessa tää taisi olla ihan hyvä juttu, kun vihdoin saitte treffit sovittua (;

Mutta taas kerran sulta oikein sujuvaa ja hyvää tekstiä. Välillä näyttää siltä ihan kun sinulla hetkeksi ajatus olisi karannut kirjoittaessa, mutta hyvin pidät koossa noita sinun tarinoitasi ja kirjoitusvirheitä en tästäkään tekstistä bongannut yhtäkään. Samalla asenteella jatkat eteen päin, ihanaa nähdä sua näin aktiivisena. - Odelie

[Linnea]

Klipattu
<sup>23.1.2015

Pakko se oli yksi klipattu kuva laitella. Linet tosin keskeneräiset, mutta en jaksanut niitä enää väännellä.</sup>

^{Odelien kanssa otimme tehtäväksi klipata Miyssa yhtenä päivänä kun se kasvatti ihmeen pörröisen ja paksun talvikarvan. Se sitten hikosi jo kevyemmässä treenissä niin paljon, että me molemmat koimme klippauksen hyväksi asiaksi. Miyssa jännitti alkuun tilannetta, mutta sopeutumiskykyisenä se jo loppuajan lähes vain nuokkui paikoillaan.}

[Linnea]

Perusratsastus - kouluvalmennus
^3.2.2015

Pitkään odotettu valmennus tuli vihdoin tiistaina ja laitettuani Miyssan kuntoon suuntasimme maneesille. Odelie olikin jo paikalla ja jutteli muiden ajoissa saapuneiden osallistuneiden kesken. Tervehdin ystävääni ja sitten pian pääsinkin jo nousemaan punaisen tammani selkään. Se oli tänäänkin hyvin säpäkällä päällä ja sain jo heti alkukäynneissä pitää huolen, että se ei vain kulkenut höyryjunan tavalla eteen. Pääsin siis tiivistämään istuntaani ja pistämään vatsalihakseni töihin jo ensi metreistä.

"Tän energian kun valjastaisi kunnolla ja treenaisi tätä tammaa, niin tästähän saisi vielä kunnon GP ratsun koulupuolellekin", naurahdin Odelielle kävellessämme tämän ohi.
Toki sellainen vaatisi koulutuksen puolelta aika paljon, myös itseltäni. Sitä en kuitenkaan epäröinyt, että tammalta puuttuisi liikettä niin korkealle, vaikka sen suvussa ei GP hevosia ollutkaan.

Kun sai ottaa lyhyet ohjat, sain pitää pohkeen napakkana, sillä vaikka hevonen kulki reippaasti eteenpäin, niin se ei tarkoita aina, että se silti kulkisi hyvin ja kuuntelisi pohjetta nopeasti. Nytkin Miyssa oli vähän hidas reagoimaan pohkeeseen kun se ei saanut sen seurauksena liikkua ainoastaan kovempaa eteen, vaan pyysin siltä pyöreämpää muotoa ja kevyempää etuosaa. Tämä vaati tänään erityisen paljon pientä hiomista, koska tamma ei meinannut jaksaa keskittyä täysin antamiini apuihin.

Volteilla Miyssa meinasi hieman ylitaipua, joten jouduin pitämään erityisen hyvää huolta, että ohjastuntumani pysyi tasaisena ja, että varsinkin ulko-ohja pysyisi jämäkkänä. Minulla kun on paha tapa välillä päästää ulko-ohja kaarteissa löysäksi jos en kiinnitä siihen kunnolla huomiota. Sisäpohjalla taas pidin huolen, että Miyssa ei jäänyt paikoilleen kävelemään, vaan, että se kulki pitkin askelin eteen. Ulkopohjalla piti taas varmistaa, ettei tamma valunut ulos voltilta. Ratsastajana tosiaan piti osata keskittyä moneen asiaan yhtäaikaa kun oma istuntakin piti pitää hyvänä. Onneksi talvi oli mennyt muutenkin kuin syödessä niin oma kunto ei sentään pettänyt alta.

Pysähdykset valmistelin hyvissä ajoin, sillä vaikka Miyssa alkoi kuuntelemaan apujani koko ajan paremmin, niin se tuntui melkein odottavan sitä, että oma keskittymiseni herpaantuisi ja se pääsisi puuhailemaan omiaan.

Hevosten kulkiessa näillä tehtävillä hyvin, siirryimme seuraavaan tehtävään. Käänsin Miyssan keskihalkaisijalle ja sain hieman koota käyntiä, jotta se pysyisi paremmin käsissä. Tamma alkoi vihdoin älyämään, että nyt oikeasti tehdään töitä. Avotaivutukset menivät omasta mielestäni melkein superhyvin joka kerta, mutta pohkeenväistössä sain taas pitää huolen, ettei Miyssa jäänyt paikoilleen kävelemään tai yliastumaan ristiaskelia.

Ravissa tämäkin tehtävä onnistui pohkeenväistön, että avotaivutuksen osalta, mutta pääsi se Odelie huutamaan minulle pari kertaa.
"Linnea, pidä se katse ylhäällä. Ei siellä maassa ole mitään mielenkiintoista!"
Siinä tuli toinen yleinen virheeni. Hups.

Suoralla uralla avotaivutus jatkui hyvään malliin, mutta sulussa sain olla erityisen huolellinen pohkeiden kanssa, koska Miyssa jälleen meinasi helposti ylitaipua tässäkin.

* * *

Siirtyessämme pääty-ympyröille tekemään siirtymisharjoituksia, alkoi Miyssa kulkemaan entistä paremmin. Siirtymiset saivat sen herkistymään entistä enemmän ja se keveni etuosasta entisestään. Sainkin kehua tammaa useaan otteeseen.

Kun seuraavassa tehtävässä piti laukata puoliympyrää, niin Miyssa oli tässä vaiheessa jo niin kivasti avuilla, ettei se lähtenyt lainkaan kaahottamaan, vaan se meni jopa yllättävän rennosti eteenpäin. Se oli tosi mukava selästä ja pääsin keskittymään tässä vaiheessa myös erityisen paljon omaankin istuntaan.

Kahdeksikko jatkui myös hyvään malliin, eikä Miyssa tuntunut enää Miyssalta, vaan melkein toiselta omistamaltani hevoselta, joka on tosiaan oikea kouluratsu. Näemmä teki tammallekin hyvää päästä kunnon töihin. Nykyään se kun sai vähän vähemmän liikuntaa kuin ennen, eikä ruokinnankaan vähentäminen ole oikein tepsinyt liikaan energiaan. Silloin kun Simorassa oli ollut vielä tunteja, niin silloinhan se oli päässyt liikkumaan oikeasti kunnolla ja sitä se kaipasi nytkin.

Sitten kun päästin puoliverisen laukkaamaan vapaammin koko uralle, niin se suorastaan innostui ja veti pienen pukkisarjan heti siihen. Minua vain hymyilytti tamman touhu. Se oli kyllä semmoinen kakara vieläkin.