Loppiaisrieha 06.01.2015

[Odelie]

Loppiaisrieha 06.01.2015 / Joulu loppuu...

Jaaha, taitaa joulu nyt sitten olla ohi ihan virallisesti ja katse on suunnattava kohti uusia juhlapyhiä. Koulu on jo alkanut, unohtamatta töihin ja masentava (tai iloinen) arki on jo aloittanut toimintansa. Se e kuitenkaan tarkoita, ettei arjen palaamista voisi juhlia! Loppiaisena järjestämme siis hieman suuremmat juhlat, johon on tervetullut kaikki Liekkijärven hirnuvat karvakorvaiset asukkaan omistajiensa tai hoitajiensa kanssa!

Aloitamme päivän niinkin tylsällä tapahtumalla kun pikasiivoamisella. Yhteisvoimin keräämme tallista kaikki joulukoristeet pois ja tähän toki ei tarvitse kenenkään osallistua vapaaehtoisesti. Sen jälkeen innokkaimmat pääsevät suunnistamaan tallin tiluksilla jalan, sen jälkeen olisi tarjolla laukkakisoja lähipelloilla hauskan palkinnon kera. Laukkojen jälkeen jatketaan matkaa rauhallisessa maastossa maisemia ihastellen. Lopuksi on taas tarjolla huikea päivällinen päärakennuksella, joka on avoin kaikille päivään osallistuneille. Huomatkaa, että loppiaisen kunniaksi on tällä kertaa kinkut jätetty kotiin ja annetaan pienten possujen vaeltaa vapaana tonttulakit päässä (;

Ohjelmasta:

Tallisuunnistus

Loppiaisrieha aloitetaan noin klo. 15:00 hauskalla suunnistuksella, jossa vihjeiden avulla keksitään tallin lähitiluksilta paikka, jossa rasti sijaitsee. Vihjeet löytyvät tästä alta ja niihin voi osallistua lähettämällä vastaukset minulle (eli adminille) yksityisviestillä tai sähköpostiin [e-mail]. Kaikkien tallisuunnistukseen osallistuvien kesken arvotaan Odelien valmennus hevosen kanssa, kuka on mukana loppiaisriehassa. Tallisuunnistuksen arvontaan voi osallistua vain osallistumalla johonkin muuhun tapahtumaan riehassa.

Vihjeet:
1. Keltaisen ja karvaisen kotineliö suloinen. On karvaisen ystävämme emäntä rengastettu hymysuu.
2. Johan nyt yskittää, kun täällä turve pöllähtää. Kottikärryjä kahden parit, odottaa vain saapuvan Ramin.
3. Täällä asuu kolme hemmoa, isoa ja pientä oikeaa kelmua. Pakkanen tuntuu aivoissa asti ja villinä ne vaeltaa seuraavaan aitaan asti.
4. Mitä silloin kun on kylmä sää, pitää päästä liikuttamaan hevonen lämpimään. Kulje sinne missä katsella voi tätä, missä olla voi ettei ratsastajalle yksin tule hätä.
5. Keltainen ja pörröinen, ruskeakin vielä vähän vihainen. Näiden kaverusten ulkoilualueelta löytää seuraavan rastin, portille jos vaan yltää.
6. Tämä pieni hymysuu, charmikaskin vihersimmu on piilottanut viimeisen rastin omaan valtakuntaansa. On siellä paikassa kovin lämmin ja Xbox ja playstation, joiden kanssa aina kämmin.

Osallistujat
1. Maisi
"Valmennuksen voittajalle paljon onnea! Aihe toivomuksia voit laittaa yksityisviestitse, valmennukset saat Teukan omaan päiväkirjaan! (:"
2. Hanne
3. Daw
4. Linnea

Hankilaukat

Noin klo 15:30 aikaan kun suunnistukset on suunnistettu lähdetään laittamaan ratsujamme kuntoon ja suuntaamme kohti lähipeltoa, joka on laitetta varta vasten kuntoon leikkimielisiä laukkojamme varten. Jokainen hevonen juoksee radan yksin, välttääksemme vahinkoja, ja jokaisen aika suhteutettuna jalkojen pituuteen arvioidaan voittajaksi. Hankilaukkojen voittaja saa palkinnoksi Simoran loppiaisriehan hienon bannerin!

Osallistua hankilaukkoihin, sinun tulee osallistua yksityisviestillä foorumilla tai sähköpostilla [e-mail]. Hankilaukkoihin osallistuaksesi sinun täytyy kolmella sanalla kuvailla millä tuulella hevosesi on tänä päivänä. Muistathan myös ilmoittaa itsesi ja ratsusi!

Osallistujat
1. Daw - Nella
"Hurja vauhti tuntuu olevan tällä tammalla! Huikea suoritus teiltä kahdelta, vaikka muut kiri nilkkoihin ihan muutamilla sadasosasekunneilla! (:"
^{(bannerin saat yksityisviestitse mahdollisimman pian)}
2. Linnea - Kisu
3. Hanne - Tumppu
4. Suvi - Alli
5. Maisi - Teukka
6. Inkeri - Nette
7. Eetu - Alex
8. Linnea - Miyssa

^{(bannerista on tulossa parempilaatuinen!)}

Loppiaismaasto

Hauskuutta iltapäivään riittää, kun on juostu pitkin tallia ja laukkailtu kirpeässä talvi ilmassa. Vielä lopuksi on kuitenkin aika rauhoittua ja lähteä rennolle maastoreissulle ihastelemaan Liekkijärven kauniita maisemia ja saada hevoset rauhoittumaan. Odelien johdolla, Muskan kanssa kärryillä, kuljemme aina Liekkijärvelle asti ja pienempiä teitä pitkin ratsastaen, tai ajaen, tällä kertaa meillä ei ole mikään kiire.

Osallistua vaellukselle voit osallistua tässä topassa. Maksuksi maastosta kirjoitetaan vapaavalintainen tarina maastosta, jonka voi kirjoittaa mukaan osallistumiseen tai viimeistään kuukausi loppiaisriehan jälkeen. Matti myöhäisetkin saavat tietysti vielä postailla maksuja, tällä ei syödä ketään elävältä. Jokaisen osallistujan maastotarina kommentoidaan!

Osallistujat:
Odelie - Muska (kärryillä)
Suvi - Alli
Iida - Jenni
Hanne - Tumppu
Linnea - Miyssa
Inkeri - Nette
Maisi - Teukka maksu ok
Daw - Nella maksu ok
Ruby - Nessu maksu ok
Mikasa - Ira
Salma - Bonnie (sebule) maksu ok
Eetu - Alex (sebule)

Pohjatarina:

Lunta satoi hiljalleen taivaalta ja koko päivä ilma oli ollut kovin tyyni. Onneksi, sillä tuuli olisi jäädyttänyt tällaisessa pakkasessa viimeisenkin aivosolun. Tunnelma oli retkellemme siis mitä täydellisin, vaikka salaa olinkin toivonut heti joulun jälkeen jo kevättä ja lämpimiä aurinkoisia päiviä. Kylmimmät ajat olivat kuitenkin vasta edessä ja paksun ja pöyheän talvikarvan kasvattanut Muska ei näkynyt olevan ilmasta moksiskaan. Se seisoi taas kerran tallin pihalla kärryt perässään ja katseli uteliaana letkaa, joka kokoontui pikku hiljaa sen taakse.

- Muistakaahan taas, että orit eteen ja tammat taakse ettei synny mitään vahinkoa! Kailotin takanani ryhmittyville ihmisille ja taakseni asettui Tumppu Hannen kanssa ja hänen taakseen uusi asukas Teukka omistajansa Maisin kanssa. Kieltämättä oli upeaa saada uutta ja komeaa suomenhevosverta talliin, ajatukset upeista varsoista pyöri jo mielessäni, mutta se kaikki saattoi johtua myös hormoneista.

- Mä tiedän mitä sä Ode ajattelet ja jos keskityt nyt eka niihin omiin vauvoihis ja sit varsoihin, hanne virnisti keltaisen karvaolionsa selästä. Naurahdin pirteästi ja rapsutin kärryistä Tumpun turpaa. Me olimme jo hyviä tuttuja orin kanssa ja hörähdeltiin toisillemme joka käänteessä tervehdykseksi.

- Mitä missä vauvoja tai no varsoja? Maisi hymyili iloisesti ruunikon orin selästä. teukka tanssahteli innoissaan paikallaan ja kurottautui Tumppua kohti jolloin Maisi nykäisi orin hieman kauemmas.

- Varsojahan mä tässä suunnittelen jo ties kenelle, ehkä pitäisi vaan keskittyä näihin omiin, hymähdin ja taputin isoksi paisunutta vatsaani. Kohta oli aika, vihdoin. Siristin silmiäni ja katsoin, että kaikki muutkin olivat letkassa kunnossa. Olimme saaneet Seppeleestä kaksi vierasta mukaan matkaamme, Salma tuli ihanan kimon Bonniensa kanssa, oli hauska saada tuttua seuraa mukaan. Viimeisenä letkassa seisoi rinnakkain Inkeri poninsa Neten kanssa ja Eetu minun hevoseni Alexin kanssa. Hullunkurinen täysiveriruunani asui Seppeleessä ja Eetusta oli tullut korvaamaton apu varsinkin nyt kun minulla ei enää ollut asiaa hevosen selkään pariin kuukauteen.

- Ollaanko me nyt valmiita vai jäädäänkö nököttämään tähän pihaan? Ruby uskotko että Nessun kanssa pärjäät? huudahdin taas lumisateeseen. kieltämättä viimeiset ratsastajat näkyivät kovin huonosti takanani.

- Minä varmasti pärjään! Ruby hihkaisi pirteästi Nessun selästä. Kieltämättä kysymys oli tyhmä, Nessu oli maastossa niin kovin rauhallinen ja kiltti.

- Ja kyllä täällä takana ollaan valmiita, kuhan nyt lähet liikkeelle. Jennillä palaa täällä jo hermot, Iida kikatti Jennin selästä. Jenni ei ollut mikään sosiaalisuuden ihme, mutta isot perukat tekisivät sille varmasti hyvää, tammasta tehtiin iloinen vaikka väkisin. Heh.

Vihdoin maiskautin Muskan liikkeelle ja rennossa käynnissä suuntasimme pitkin hiekkatietä. Hiljaisuus laskeutui hetkeksi koko letkaamme, kun jokainen jäi todennäköisesti nauttimaan maisemista. Ainakin uudet, sillä maastoissa he eivät todennäköisesti olleet vielä ehtineet käymään. Minä suljin hetkeksi silmäni ja annoin Muskan johdatella meitä pitkin metsäteitä. Oli valittava teitä joissa mahtuisimme kulkemaan kärryillä Muskan ja nuoren osallistujan ira hepan ja hänen omistajansa Mikasan takia. Leveän tien löytyessä ohjasin kaikki raviin.

- Mä en edes tajunnut, että täällä Simorankin puolella on näin kaunista. Vaikka kyllähän me käytiin täällä suunnistamassa, kuulin Salman höpisevät Eetulle ja Inkerille. Vastauksesi kuulin Eetun epämääräisen örähdyksen, joka todennäköisesti johtui siitä, että rakastavaiset halusivat vains alaa tuijotella toisiaan. Suukot eivät tulleet kysymykseenkään, olihan Alexilla ja Netellä kokoeroa enemmän kuin huomattavasti. Linnea ratsasti jonon ohi viereeni ja henkäisi nautinnollisesti.

- Eikö me juuri käyty tätä läpi, ettei jonosta poiketa, virnistin naiselle hyväntahtoisesti. Miyssa näytti varmasti ensimmäistä kertaa rennolta, kun olin nähnyt sitä vain liikenteessä. Tammalla oli jo kevättä rinnassa, eikä se nähtävästi tykännyt märästä lumesta yhtään. Suloinen prinsessa.

- Joo no mutta mä ajattelin, että tuun katsomaan, ettet sä jo synnytä tänne, nainen kohautti olkiaan viekkaan näköisenä. Tässä oli taka-ajatus.

- Mitä sulla on nyt mielessä? kohotin kulmiani.

- Mulla on pieni Ramiongelma.....

Herkkupäivällinen

Kun rauhallinen ja rentouttava, kieltämättä myös hyvin jäinen ja luminen, on ohi, tuodaan hevoset talliin lämmittelemään 8vieraille on varattu paikkoja) ja päästetään hevoset syömään rauhassa heiniä. Suuntaamme yhdessä päärakennukselle, jossa Odelien eli minun herkkupöytä on katettuna. Tarjolla on pitkät päivän päätteeksi kaikenlaisia herkkuja, josta me nälkäiset heppatytöt voimme vain unelmoida. Mutta huomatkaa. Joulun loppumisen kunniaksi jätetään edelleen pienet suloiset possut vilistämään vapauteen tonttulakit päässä. Tervetuloa!

[Odelie]

Voittajat ja tarina julkaistu! (:

[Maisi]

Loppiaisrieha - juuri se, mitä tarvitsin

Teukka puuskutti vimmatusti, eikä ottanut kuuleviin korviinsa pidätteitä ja pyyntöä rauhoittua. Teukan mielestä oli paljon hauskempaa pyöriä ympyrää höyryten pää pystyssä.
"Lepo Teukka, nyt on lupa rauhoittua" kuiskasin orille ja silitin sen kaulaa. 
Ratsuni oli selvästi kerännyt kierroksia hankilaukoissa. Valtavalla vauhdilla olimme edenneet pellolla ja olinkin jo niin varma voitostamme kunnes Teukka päätti alkaa pomppia paikoillaan ja kaikki orin valtava energia kohdistui  ylöspäin eteenpäin liikkumisen sijasta.
"Tämän takia emme harrasta kenttäratsastusta" sain mutistua, kun keskityin selässä pysymiseen.

Hankilaukkojen jälkeen onnittelimme voittajapariskuntaa Daw'ia ja Nellaa, joiden meno oli ollut päätähuimaavaa katseltavaa. Muutaman kerran jo lähes suljin silmäni, kun pelkäsin pariskunnan menevän nurin.  Odottelimme tallin pihalla vielä muutamia maastoon lähtijöitä, jotka eivät olleet mukana laukkapirskeissä.
"Orit edelle ja tammat taakse!" Odelie ohjeisti meidät jonomuodostelmaan. Siirryimme Teukan kanssa jonon alkupäähän Hannen ja Tumpun taakse. Pariskunta olikin meille jo entuudestaan tuttu, joten oli hauska päästä heidän lähelleen maastoreissulle. Teukka tervehti ystäväänsä hiljaisella hörinällä, ja olisi halunnut mennä rapsuttelemaan Tumpun takapuolta.
"Heii kuules, mussuttakaa toisianne sitten tarhassa" naurahdin hassulle ratsulleni ja käänsin sen pään pois toisen takamuksesta.
 

"Mars liikkeelle!" kuului jonon edestämme ja lähdimme rauhalliseen tahtiin kävelemään tietä pitkin. Maastoreissu oli oiva tilaisuus päästä ihailemaan vailoisaan aikaan talvisia maisemia ja itsekin rentoutua. Teukan ja Tumpun välissä vallitsi varmasti jonkinlainen magneettinen vetovoima, sillä sain pidätellä oria tuon tuosta sen ajautuessa aivan kiinni Tumpun takalistoon. Hevoset pärskivät ja selvästi nauttivat rauhallisesta kävelystä - tai niin tekivät muiden ratsut. Teukka kulki pää pystyssä, eikä tiennyt minne suuntaan katsoisi, kun joka puolella oli niin valtavasti ihmeteltävää. Pää kääntyili sekunnin välein vasemmalta oikealle ja näkemättäkin tiesin, että orin silmät pyörivät kahta kovemmin suunnasta toiseen. Huokaisin ja jatkoin jo säännölliseksi muodostuneiden pidätteiden tekemistä.

"Huh, mitä puhinaa siellä takana kuuluu!" Odelie käänsi päätään naurahtaen.
"Ei me ainakaan puhista" Hanne sanoi edessäni ja käänsi myös katseensa taakseen.
"Jep, busted! Syyllinen ilmottautuu!" huudahdin pudistellen päätäni. "Ei tämä nyt osaa rauhoittua ja rentoutua ollenkaan"
"Katsotaan miten ravi mahtaa sujua, jos käynnissä on jo noin paljon luikertelua" Odelie sanoi kysyvästi.
"En usko, että tämä kiemurtelu ainakaan loppuu, mutta eipä tämä pahemmaksikaan voi mennä" vastasin naisen pohdintaan.
"No, katsotaan" nainen sanoi vinkaten ja käänsi katseensa menosuuntaan. "Ja sitten kaikki ravia!" 


Teukka pompahti reippaaseen raviin ilman minkäänlaista ohjeistusta. Ori kauhoi etukavioillaan ilmaa ja olisi selvästi halunnut mennä kovempaa. Rauhoittelin sitä, jotta pysyisimme turvallisen välimatkan päästä edessäolevasta Tumpusta. Letka kulki hienosti tietä pitkin rauhallisesti ravaten. Teukan venkoilusta huolimatta huomasin olleeni koko maaston ajan hymyssä suin. Taputin hymyillen ratsuni kaulaa, johon se reagoi päätään ravistamalla.
"Keskity emäntä" ori tuntui minulle viestittävän.
Katsoin tarkkaavaisena kulkemiamme reittejä ja koitin painaa ne mieleeni. 
"Tänne tulemme joku päivä uudelleen seikkailemaan" mietin hiljaa mielessäni.
Vuorostani minä sain olla se, jonka katse vaihtoi suuntaa useasti sekunnissa. Näin useita teitä ja polkuja, joita halusin jo heti päästä tutkimaan "Tuollakin menee kiva tie ja tuolla ja tuolla menee jokin salaperäinen polku metsään!"

"Jaaa sitten takaisin käyntiin kaikki!" Odelien ääni kajahti ilmoille. 
Siirsimme hevosemme käyntiin ja huomasin meidän saapuneen jo tuttuihin maisemiin. Olisimme pian takaisin tallilla. Vedin syvään henkeä ja hymyni levisi entisestään. Maastoreissu taisi olla juuri se, mitä tarvitsin tänä päivänä. 


No eihän se nyt ihme voi olla, että noinkin reippaan ja ilomielisen suomenhevosen on vaikea tasoittua, kun olisi paljon hauskempaa vain laukata kaikki päivät. Jonoon asetteminen ja maastoon lähteminen ei itsestäkään kaiken sen hauskuuden jälkeen kuuostaisi yhtään kivalle. Teukka kyllä toi oman ihanan persoonallisen fiiliksensä meidän pitkään maastoletkaan ja sen puhina on ainakin minusta todella suloista kuunneltavaa. Onneksi Teukalla on kuitenkin tapana kuunnella sinua ja asettua ainakin jollain tavalla, niin ei aiheutettu ainakaan mitään hullumyllyä maastossamme. Kieltämättä meillä on todella kauniit maastot, saamme olla oikein ylpeitä Liekkijärven ympäristöstä ja paikka on kun luotu ratsastaville maastoilijoille, jos intoa vain löytyy koluta kaikki pienemmätkin maastotiet. Suosittelen teille todell vielä näille suunnille palaamista ja pienenä salaisuutena voin vinkkiä antaa, että sinun kannattaa käydä kokeilemassa myös jäällä ratsastusta. Täällä päin Suomea kun on severan paljon pakkasta, että jäällä on tarpeaksi paksu kerros, varmasti myös Teukka nauttii sellaisesta. Ihana oli saada teidät mukaan puhisemaan meidän kanssamme ja Teukalle porkkana, vaatiihan se paljon kärsivällisyyttä jos mamma vaan ihastelee maisia ja uhkeana miehenä pitäisi silti käyttäytyä hienosti (; - Odelie

[Salma (Seppele)]

Bonnie tuijotti pöyristyneenä kärryjä, joiden kiiltävälle pinnalle lumisade laskeutui pehmeästi. Aisojen välissä seisova läsipäinen, jykevärakenteinen suomenhevosori puhalsi tylsistyneenä ilmaa sieraimistaan ja painoi päänsä kyhnyttääkseen polveaan. Hevosen kiiltävälle kaulalle valahtavassa pitkässä harjassa oli pari hassua heinänkortta.

Bonnie päästi ujon kurkkuhirnahduksen orille ja jatkoi steppailuaan Simoran jäisellä pihamaalla. Minä niiskutin lauhaa ilmaa ja katselin, miten lumisateesta kostea kaula kaareutui. Valkea korvapari oli terävästi pystyssä ja kääntyili muita hevosia kohti.
”Aika suokkipainotteista”, totesin hymyillen Odelielle, joka istui läsipäänsä kärryjen laidalla ison mahansa kanssa. Hän yritti kurottaa kenkiensä nauhoihin ja ähkäisi, kun vauvavatsa painui tielle.
”Te ootte hyvää vastapainoa. Etenki tuo Allu, se näyttää ihan taivaasta pudonneelta”, hän nauroi ja osoitti hansikaskädellään punaisena himmeästi hohtavaa täysiveristään. Eetu istui paraikaa sen selässä satulavyötä kiristämässä ja jutteli kirjavaa shettistä pitelevälle Inkerille. Tytön vaalea tukka ryöppysi kypärän ja huivin alta.
”Inksu ei kyllä pääse ikinä noista shettiksistä eroon”, hymähdin.

Olimme tulleet Simoraan loppiaismaastoa varten. Aamutuimaan minä olin kiiruhtanut tallille huomatakseni, että ainoastaan Eetu oli ilmaantunut paikalle. Hiljaisuudessa olimme varustaneet hevosemme kumpikin omalla puolellaan tallia ja nousseet satulaan vaivautuneina tallipihan hämärässä. Olimme niin kummallinen parivaljakko, että luultavasti harakatkin nauroivat meille ratsastaessamme metsän poikki. Eetun niska oli jäykkä ja minä hinkkasin aivonystyröitäni vastakkain miettiessäni, olinko ikinä vaihtanut kolmea sanaa enempää pojan kanssa. Tunnelma oli keventynyt vähän siinä vaiheessa, kun petollinen oksa oli muiskauttanut märän lumiryöppysuudelman Eetun takin alle.
”Lunta se oli”, kommentoin pehmeään kinokseen kavahtaneen Bonnien selästä. Samassa purskahdin nauruun ja läppäisin lapasella otsaa. ”Olipa outo kommentti. Anteeks. Miten sun kanssa pitäis puhua?”
”Ollaanko tavallisesti?” Eetu kysyi kaivaen lunta paljaalla kädellä ja virnisti kypäränsä alta.
”Ollaan.”

Pälyilin uteliaasti vieraita kasvoja Simoran tallipihalla. Porukka oli pääosin tallin omaa väkeä. He kiristivät itsevarmasti satulavöitä, kurottivat suoristamaan huovan kulmaa tai pyyhkivät hevosten kauloilta lunta. Pitkästä aikaa minua alkoi vähän jännittää. Kaikki näyttivät niin reippailta ja isoilta hevostensa selässä. Minä tunsin olevani vähän tiellä kevytkaulaisen ja pyörivän Bonnien kanssa.

Meidät pelasti pieni musta fellponi, joka tunki eteemme jonossa. Sen selässä istuva virkun näköinen, ehkä Inkerin ikäinen tyttö, pidätti äreää poniaan tomerasti. Bonnien korvat vilahtivat niskaan.
”Sori! Tää hinku tähän. Me voidaan siirtyä kyllä teidän taakse”, tyttö huikkasi satulasta.
”Ei se haittaa, olkaa vaan siinä!” vastasin. Tyttö soi minulle hymyn.
”Kiva! Mä oon Iida, moi. Tää on Jenni.”
”Salma ja Bonnie.”
”Kumpi on kumpi?” Iida hihitti ja kääntyi satulassa nähdäkseen Bonnien paremmin. ”Hurjan söpö poni!”
”Kiitos!”
”Hei sori, mahdutaanko me tähän? Moi Iida!” sirokasvoinen tyttö tummine, sileine hiuksineen toi mustan hevosen peräämme. Sillä oli pitkät hontelot jalat ja jokainen senttimetri sen keskenkasvuista sähläystä kieli, että se oli vielä aivan nuori.
”Tulkaa vaan”, myönnyin. Bonnie käänsi korvansa taakse kuunnellakseen kavioiden solahtelua lumeen.
”Mikä siisti poni!” taakse asettunut tyttö huudahti äkkiä. ”Keitä te ootte? Mä oon Mikasa.”
”Lähdetään!” Ode kuului huutelevan edestä. Minä käännyin hymyillen vastaamaan Mikasalle ja Bonnie pompahti matkaan Jennin perässä.

Maasto näytti jotenkin ihan erilaiselta, kun sitä kulki Simoran suunnalta. Metsä oli tiheämpää ja maa tasaisempaa. Tuntui kuin olisi ollut satumetsässä, etenkin kun ilma oli näin mukava ja puut täynnä suuria harmaanvalkeita lumilehtiä. Bonnie askelsi halukkaasti ja minä nautiskelin sen hyväntuulisuudesta. Pakkasettomuus teki sille hyvää.

Ilma oli hyväntuoksuista. Vedin sitä pitkään keuhkoihini ja käännyin vilkaisemaan Mikasaa. Ira, hänen ratsunsa, säpsähteli aina silloin tällöin ja jäi tuijottamaan puunrunkoja tai varjopaikkoja. Inkeri näkyi heiluttelevan jalkojaan jossakin Mikasan ja Iran takana. Hän oli täällä ihan kotonaan.
”Ravi!” Odelien ääni kimmahteli puista. Bonnie nosti päätään ja siirtyi miellyttävän pehmeästi liikkeelle heti, kun hölläsin ohjasotetta. Se kulki halukkaasti eteenpäin ja pärskähteli muutaman kerran. Ohjat valuivat sormieni lomasta ponin venyttäessä kaulaansa. Minä kevensin pikkuhiljaa ja kuuntelin iloisena kavioiden ääntä lunta vasten.

Retki oli ihanan rento. Kuljeskelimme sinne tänne, pääasiassa käynnissä ja ravissa, valiten koko ajan ihania leveitä metsäteitä. Sekä minun että Bonnien mielestä tuulettui viimeinenkin ajatus kisatreeneistä ja pitkistä automatkoista. Poni kulki tasapainoisesti ja tuntui niin hyvältä, että olisin halunnut pysähtyä ja laskeutua selästä pussaillakseni sen turvan läpikotaisin. Palatessamme Simoraa kohti ohjat pitkinä ja hevoset kosteina minulla oli niin hyvä mieli, että laskin jalustimet jaloistani ja liityin Inkerin heiluttelukerhoon. Olisipa ratsastus aina näin rentouttavaa!

Mä en kyllä osaa yhtään sanoa mistä tuollainen ilmiö johtuu kun Simoran suokkipainotteisuus. Sillä saattaa olla jotain tekemistä meikäläisen suokkifanaattisuuden kanssa, mutta täytyy sanoa, että Bonnie todella oli hyvä tasapainotus tälle meidän suokkikatraalle. Olin todella positiivisesti yllättynyt, että uskaltauduin sieltä Seppeleestä asti meidän mukaan, muilta talleilta tuli harmillisen vähän mukaan osallistujia, mutta Bonnien suuri ja sydämellinen persoona kyllä vastaa ihan kolmea tai jopa viittä isoa hevosta! Hauskaa että löysit myös mukavaa matkaseuraa itsellesi, Jenni on hieman omapäinen tamma, mutta omistajansa kanssa niin erilainen, aivan huippuihminen tuo Iida, vaikka sinua nuorempi. Naurusta ei meinannut tulla loppua kun kuulin tästä sinun ja Eetun aamuisesta keskustelusta. Onhan se vähän otoa, ettette ennen ole päässet keskustelemaan keskenänne, mutta nyt oli kyllä jo viimeinen hetki aloittaa se. Jäi vain hieman ihmetyttämään mitä tarkoittaa 'ollaanko tavallisesti'. Tervetulleita olette Bonnien kanssa takaisin Simoraan vierailemaan millon vain, tuomaan tasapainoa Bonnien kiiltävällä kilpahevoskarvalla meidän karvaiseen pörrökorvajoukkoomme : D - Odelie

[Daw]

Loppiaismaastossa

Nella heilutti päätänsä ja kuopi kaviollaan maata. Välillä se vinkui ja steppasi paikoillaan. Äskeinen hankilaukkakilpailu ei ollut vienyt tamman energiaa ollenkaan. Olimme voittaneet kilpailun, ja olimme todellakin menneet lujaa. Nella vain päätti mennä, eikä minulla ollut siihen mitään sanottavaa. Matkan varrella pukit lentelivät, onneksi pysyin selässä. Maaliviivan jälkeen tamma ei olisi millään halunnut pysähtyä, tai hiljentää askellajia muutenkaan. Siksi päätinkin, että maastoa varten kävisin laittamassa tammalle hieman enemmän rautaa suuhun, ihan vain varmuuden vuoksi.

Nellalla oli huono päivä, se oli äksyillyt koko päivän ja sen oli lähes mahdotonta kävellä rauhallisesti, rentoutumisesta puhumattakaan. Yleensä melko rauhallinen tammani, oli siis mitä luultavammin kerännyt pöllöenergiaa parista kovasta pakkaspäivästä, jolloin en ollut päässyt tallille liikuttamaan neitiä.

Odelie ohjeisti ratsukkoja jonoon tallin pihalla:
”Orit eteen ja tammat taakse!” Menin jonoon Mikasan ja Iran perään, arvelin olevan turvallisinta, että olisimme Nellan tarhakaverin perässä ja samalla saisin mahdollisuuden tutustua tämän tarhakaverin omistajaan. Letka lähti käynnissä liikkeelle, lumihiutaleiden leijaillessa maahan. Tammani puhisi ja hötkyi, eikä olisi halunnut kävellä lähes jonon viimeisenä ollenkaan. Pikkuhiljaa se alkoi kuitenkin rauhoittua ja itse pääsin tekemään lähempää tuttavuutta Mikasaan, joka oli myös muuttanut Simoraan lähiaikoina. Minun oli helppo jutella Mikasan kanssa. Hänellä juttua riitti, mikä oli hyvä, sillä siten minun ei tarvinnut keksiä puheenaihetta.
”Voi kuinka ihanaa on päästä maastoon”, Mikasa sanoi.
”Niin mustakin, nyt pitää pitää silmät tarkkana, että voi myöhemminkin ratsastaa näitä samoja reittejä”, vastasin.
”Mietin juuri ihan samaa, kartasta katselin että täällä on muutenkin tosi hyvät maastoreitit, en malta odottaa, että pääsen kokeilemaan niitä kaikkia!”
”En mäkään. Mehän voitais lähteä joku päivä yhdessä maastoon, vai?”

”Joo, tottakai!”

Keskustelumme keskeytyi Odelien huutoon: ”Ravia!” Pitkä letka lähti ravaamaan tietä pitkin. Nellan rauhallisuus oli taas tiessään, tamma puhisi ja sekoili jaloissaan, kun olisi niin mielellään vaihtanut ravin astetta kovempaan askellajiin. Onnekseni en ollut ainoa, jonka hevonen kävi kierroksilla, sillä myös Hannen Teukka näytti jonon etupäässä kovin energiseltä.

Maaston loppupuolella Nella alkoi vihdoin rauhoittua ja rentoutua. Itsekin rentouduin samalla ja pystyin vain nauttimaan maastosta. Tallille takaisin päästyämme sormeni olivat lähes tunnottomat ja varpaitakin paleli, mutta olin silti hymyissä suin. Nellallekin maasto teki selvästi hyvää. Lähtiessä ylienerginen hevoseni oli maaston aikana rentoutunut ja rauhoittunut. Se näytti tyytyväiseltä.

Onhan se varsin harmillista, jos Nellalla huono fiilis oli heti alkujaan. Kyllähän se tuntuu omankin tunnelman pilaavan, jos toinen aivan turhan äkäinen on eikä yhteistyössä pelaa. Hyvillä mielin ja mielettömin voimin pääsit kuitenkinmeidän letkaamme mukaan, se on varsin ihanaa, ja ihanaa, että uusia tuttavuuksia meidän jonosta löysit, ehkä tulevaisuuteen vielä oikeasti kunnon maastoseuraa. Mutta kuinkas ollakkaan ihana huomata, että Nella lopulta sitten rauhoittui ja alkoi nauttimaan koko matkasta. Ehkä siihenkin tarttui ympärillä reijuva rauhallinen ja pehmeä tunnelma tai sitten suloisuus vaan hoksasi, ettei täällä ulkoilmassa niin ikävä olekaan, olihan sillä kavereitakin seurana (;

[Hanne]

Loppiaisrieha

– Upea poika! lässytin Tumpulle ja taputin sen hiestä märkää kaulaa kevyesti.
Löntystelimme Kisua ja Miyssaa taluttavan Linnean perässä poispäin pellolta, jossa olimme juuri laukanneet hurjaa vauhtia kilpaa. Ylivoimaisesti nopein oli ollut Daw ja tämän kaunis suomenhevostamma, joka steppaili edempänä jonossa haluten ilmeisesti yhä laukata. Ratsukko oli minulle täysin uusi tuttavuus. Muutenkin tämä tapahtuma tuli kyllä juuri oikeaan aikaan, sillä talliin oli ilmestynyt vuodenvaihteen jälkeen paljon uusia kasvoja ja mikä olisikaan parempi hetki tutustua heihin, kuin yhteinen hauska tapahtumapäivä. Ennen hankilaukkoja, hauskan tallisuunnistuksen jälkeen olin jutellut Ruby -nimisen tytön kanssa, joka oli juuri alkanut vuokrata Nessua, tummaa puoliveritammaa, jonka muistan majailleen Simorassa ainakin yhtä pitkään kuin Tumppukin. Juttelimme tallisuunnistuksesta, johon hän ei ollut osallistunut, mutta oli kyllä seurannut sivusta.
– Ensikerralla säkin sitten osallistut, kun olet kolunnut näitä tallin nurkkia muutaman kuukauden, olin rohkaissut tyttöä, ennen kuin lähdimme Linnean kanssa hakemaan hevosia hankilaukkoihin.
Nyt punatukkainen tyttö istui jo Nessun selässä meitä odottaen, valmiina lähtemään maastoon meidän kanssamme.

Kaikki hankilaukkaporukasta jatkoivat maastoretkelle ja odotimme ainoastaan, että Linnea ehti viedä Kisun talliin. Eihän hän sentään kahdella hevosella maastoon lähtenyt, vaikka en epäillyt etteivätkö tytön akrobatiakyvyt olisi siihen riittäneet. Hetken päästä Linnea liittyi porukkaan hypäten Miyssan selkään ja Odelie järjesti meidät jonoon.
– Oriit eteen ja tammat taakse, tuttu meininki! Hän huusi Muskan kärryiltä ja porukka ohjaili hevosia jonkinlaiseen jonomuodostelmaan. Asetuin Odelien pyynnöstä heti hänen taakseen.
– Olinko sopiva uhri kuuntelemaan loputonta vauvakuumeista vuodatusta? hymyilin ilkikurisesti Odelien lähtiessä mukaan sanailuun.
– Itse asiassa, olen katsellut tuota sinun karvaista miestäsikin vähän sillä silmällä, että jos hankkisin jonkun nätin suomenhevostamman...
– Herranen aika Ode, Tumppu on vasta teini-iässä! toppuuttelin muka kauhistuneena.
Meidän taaksemme tulivat ensin Ruby ja Nessu. Hymyilin tytölle, olipa mukava päästä juttelemaan uusien tuttavuuksien kanssa lisää. En ehtinyt kuitenkaan kauaa jutella, kun Odelie passitti parivaljakon jonon häntäpäähän. Tämä oli tietty ymmärrettävää. Nessu ei ehkä sittenkään tykkäisi olla kahden oriin välissä. Niimpä taaksemme tulivat Teukka ja tämän emäntä Maisi, johon olin tutustunut paremmin jo eilen iltapäivällä, kun kävin tallilla taluttelemassa Tumppua.

Jonosta kuului tasainen puheensorina matkatessamme Odelien perässä pitkin pikkuteitä. Teukka yritti koko ajan mennä turpa kiinni Tumpun hännässä ja nauroimme Maisin kanssa sen toilailuille. Onneksi Tumpulla oli pitkä pinna ja oriit olivat keskenään kavereita. Otimme reissun aikana pari pätkää ravia, mutta muuten kuljimme pitkälti käynnissä. Tallilla purimme hevoset ja veimme ne tarhoihin, jonka jälkeen jatkoimme vielä pirteässä hengessä jutustelua tallipihalla uusien tuttavuuksien kanssa. Linnea tosin katosi jonnekin Odelien kanssa melkein heti, kun he olivat saaneet hevoset kuntoon. Mitä lie salaisuuksia niillä oli meneillään, Linnea vaikutti ainakin hieman tavallista apeammalta, kun vilkaisin häntä ohimennen. Rubylla ja Nessulla oli sujunut kuulemma hyvin ja harmittelin tytölle ääneen, kun he joutuivat niin kauas taakse retken ajaksi. Suunnittelimme kuitenkin, että voisimme joku päivä käydä yhdessä maastossa. Maisikin innostui hieman ideasta. Tällaiset päivät saivat kyllä aina mielen piristymään!