Konstan päiväkirja

[Melina]

CONSIDER THE COINCIDENCE

"KONSTA"

Irlannincob, ori

s. 10.2.2017, 0 v.

Nuori oripoika, joka on hyväkäytöksinen ja nopea oppimaan.

[Melina]

15.5.2017

SAAPUMINEN

#1

Näkymä tallipihasta avautui eteemme, kun ajoimme kohti Simoraa. Tai emme enään ajaneet, sillä olimme jo perillä, viimeinkin. Minua jännitti, mutta samaan aikaan pelotti.
”Noniin. Perillä ollaan”, äitini kertoi hymyillen ja sammutti auton. Avasin auton oven ja pukkasin sen kyynärpäälläni auki kunnolla. Nousin seisomaan auton viereen ja läimäytin oven kiinni. Haistelin hetken tuttua tallinhajua. Nyt saisin haistella sitä niin usein kuin halusin.

”Melina!” Äitini keskeytti ajatukseni. ”Tuutko auttamaan tän luukun kanssa?”
”Joo”, vastasin ja kävelin auttamaan trailerin takaluukun kanssa. Kun se oli laskettu, esiin pilkisti kirjavan hevosen takamus. Konsta ei näyttänyt olevaan moksiskaan matkasta ja seisoskeli rauhallisesti odottaen, että joku taluttaisi sen ulos.
”Päivää”, kuului pirteä naisen ääni takanamme.
”Moikka!” Äitini vastasi ja vilkaisi minuun päin sen merkiksi, että tällä kertaa minä hoitaisin puhumisen.
”Moi”, tervehdin ja ojensin oikean, ja ainoan, käteni naista kohti.
”Sonya”, nuori nainen esittäytyi.
”Melina.”
”Te varmaan voittekin viedä Konstan suoraan talliin, mä käyn ilmottamassa Odelielle, että tulitte”, Sonyaksi esittäytynyt kertoi iloisesti.
”Juu”, vastasin ujostellen ja jäin seuraamaan, kun Sonya tepasteli tallilta näyttävän rakennuksen suuntaan.

”Avaappa tuo takapuomi, niin saan Konstan talutettua ulos”, äitini sanoi ja kiinnitti riimunnarua Konstan riimuun.
Nostin puomin pois ja siirryin kauemmaksi seuraamaan, miten Konstan talutus ulos trailerista sujuisi. Nuori ori peruutti kiltisti haluttuun suuntaan.
”Hienoa”, äitini kehui taputtaen rauhallista Konstaa ja talutti sen lähemmäs minua.
”Aika rauhallisestihan se on”, totesin hieman hämilläni.
”Haluutsä taluttaa sen talliin?” Äitini kysyi.
”Ei vaan taluta sä”, vastasin. Turvallisempaa, että äitini taluttaisi sen talliin, jos vaikka jotain pääsisikin sattumaan. Äitini talutti Konstaa tallin edustalla parin ympyrän verran, jotta se pääsisi hetkeksi jaloittelemaan.

   Menin edeltä talliin, jossa meitä vastassa olikin jo Sonya ja Odelie. Äitini talutti Konstan sille varattuun karsinana ja sulki karsinan oven. Juttelimme hetken karsinan edustalla ja laadimme alustavan hoito- ja ruokintasuunnitelman. Hetken ajan Konsta oli pyörinyt Karsinassa, mutta sekin lähinnä uteliaisuudesta. Päiväheinien jako vei sen huomion heti ruokaan ja karsinasta alkoi kuulua tyytyväistä rouskutusta.

   Sonya esitteli meille ystävällisesti tallia ja sen aluetta. Konsta saisi tarhakaverikseen komean suomenhevosorin ja odotin mielenkiinnolla, kuinka ne tulisivat toimeen keskenään. Esittelykierroksen jälkeen ryhdyimme tuomaan myös Konstan tavarat talliin. Suitset sain roikkumaan vasemmalle olalleni ja oikealla kädelläni sain kannettua muovisen laatikon, joka oli täytetty harjoilla ja muilla hoitotarvikkeilla. Käytännöllisessä laatikossa oli kantokahvat, joista sain kätevästi laatikon kannettua talliin. Toisella kertaa äitini ojensi minulle loimen ja kantoi itse lännensatulan. Muita varusteita nuorelle orilla ei vielä ollut, mutta varmasti niitäkin ajan kuluessa kertyisi.
”Nyt taitaa olla kaikki valmista”, äitini tuumaili ja katsahti minuun.
”Taitaa olla, joo”, vastasin ja vilkaisin vielä Konstan karsinaan.
Heipat sanottuamme palasimme autolle ja lähdimme kotia kohti. Matkalla aloin jo pohtia seuraavaa tallikertaani, koittihan se jo heti huomenna!

[Melina]

16.5.2017

HEVOSKAVERI, PARAS KAVERI

#2

”Heippa!” Huikkasin äidilleni ja suljin auton oven. Pian hän jo ajoi tiehensä. Välillä minua tympi vanhempien luona asuminen, mutten osannut vielä kuvitella yksin asumistakaan. Tällä kertaa äitini ei onneksi tullut tallille mukaan ja saisin olla osan aikaa ihan rauhassa ja mahdollisesti Konstan seurasta. Ensimmäiseksi haasteeksi kuitenkin muodostui tarhasta haku.

Hain Konstan riimunnarun ja katselin ympärilleni tallipihalla toivoen, että näkisin jonkun, joka voisi minua auttaa. En olisi millään halunnut myöntää itselleni sitä, että tarvitsin aina välillä jonkun auttamaan. Tuli aina tunne, että olisin täysin avuton ja jatkuvasti toisille vaivaksi, vaikkei se välttämättä todellisuudessa sitä ollut. Onnekseni tallista astui kuitenkin ulos nuorehko nainen suomenhevosorin kanssa. Tunnistin sen Tumpuksi ja näytti siltä, että nainen oli viemässä sitä tarhaan.

Keräsin hetken rohkeutta ja avasin sitten suuni: ”Moi, tota oisko sulla… öö… hetki aikaa auttaa?”
”Joo, ilman muuta”, nainen vastasi. Hän huomasi käsissäni riimunnarun ja toisen käden, jota ei ollut paljoa jäljellä.
”Okei, hyvä. Tarvin apua Konstan hakemisessa tarhasta”, selitin ja lähdin seuraamaan kaksikkoa.
”Sun täytyy olla Konstan omistaja, Melinako se oli?”
”Joo, eilen vasta muutettiin tänne”, kerroin.
”Huomasinkin ohimennen. Mä oon muutes Hanne”, nainen kertoi ja kiiruhdin avaamaan tarhan portin heille. Hanne päästi Tumpun tarhaan ja ori otti muutaman raviaskeleen häntä hulmuten.

Konsta havahtui yhtäkkiä tuloomme ja lähti kävelemään tarhan porttia kohti. Kävelin oria vastaan ja sain helposti laitettua riimunnarun riimuun. Kävelin kohti tarhan porttia, jonka Hanne oli valmis sulkemaan heti, kun olin kävellyt siitä ulos Konstan kanssa. Ori oli rauhallisen oloinen, vaikka ottikin ylämäessä hieman reippaampia askelia.

Karsinassa sidoin Konstan kiinni vetosolmulla. Olin opetellut sen tekemistä yhdellä kädellä. Kyllähän minä solmun sain aikaan, mutta se tuppasi olemaan vähän löysähkö. Kun harjat olivat haettuna karsinan edustalla, aloin harjaamaan Konstaa. Onnekseni se oli todella rauhallinen käsiteltävä, sekä itse harjaaminen sujui lähes ongelmitta. Tällä hetkellä minulla oli loistava fiilis meidän yhteisestä tulevasta taipaleesta. '

Astelin karsinaan kaviokoukku kädessäni ja mietin mistä jalasta aloittaisin. Kuulemma kavioiden putsaamisen pitäisi sujua yhdelläkin kädellä. Ensin vain täytyi saada nuoren orin jalka polvieni väliin. Kun viimenään pyysin Konstaa nostamaan toisen etujalkansa, se nosti sen yllättävän helposti. Sain kavion pysymään polvieni välissä ja nappasin kaviokoukun, jota olin pidellyt leualla kaulaa vasten.

Viimeisen kavion kohdalla Konsta ei nostanut jalkaa niin helposti, mutta muutoin selviydyin urakasta kunnialla. Pudotin kaviokoukun harjapakkiin ja pyyhkäisin käteni housuihini. Avasin vetosolmun ja lähdin taluttamaan Konstaa tallista ulos. Kentällä oli tyhjää, joten astelin sinne. Konsta seurasi kiltisti perässä, kunnes jouduin sitomaan orin väliaikaisesti kentän aitaan. Avasin portin ja irrotin riimunnarun aidasta.

Päästin Konstan kentälle ja suljin kentän portin. Halusin kasvattaa minun ja Konstan välistä luottamussidettä, joten päätin kävellä orin kanssa ympäri kenttää. Ensin riimunnarun kanssa, myöhemmin ilman. Välillä Konsta seurasi, välillä taas pysähtyi hölmistyneenä ihmettelemään. Sille oli opetettu pysähtymään paikoilleen käskystä ja nyt pääsin kokeilemaan toimiko se. Ja toimihan se! Kosta tuli myös luokse, jos sitä kutsuin.

Reilun puolen tunnin kevyen maastakäsittelyharjoittelun jälkeen kiinnitin riimunnarun Konstan riimuun. Päästin narusta kuitenkin irti hetkeksi ja avasin kentän portin sillä välin. Jouduin taas sitomaan orin kentän aitaan portin sulkemisen ajaksi, mutta sen jälkeen pääsimme mutkitta talliin. Jäin hetkeksi ihan vain silittelemään Konstaa, ennen kuin lähdin viemään harjapakkia pois. Tuntui ihanalta ajatella., että jos yhteistyömme lähtisi sujumaan, Konstasta voisi tulla minun oma.

/Teillä näyttää tosiaan kaikesta huolimatta sujuvan Konstan kanssa yhteispeli oikein hyvin, ja tottakai me kaikki Simoralaiset autamme ihan missä ja milloin vain tarvitsee. Tallilta löytyy yleensä aina joku, vähintäänkin Odelie, jonka talon ovelle voi mennä koputtelemaan jos tallirakennukset tuntuvat autioilta. Todella kiva tarina, ja seurailen mielenkiinnolla, miten teidän keskinäinen suhteenne kehittyy ja millaisia seikkailuja Simora tuo tullessaan! - sonya/