Yksityisten kirja

[Linnea]

Kevät poseeraus 16.4
Pahoittelen taustan laatua, mutta kävi pieni kömmähdys tasojen kanssa tallennus hetkellä, niin jouduin päälle tekemään
uuden, jossa tausta samalla tasolla. Enpä sitten kummemin sitä pystynyt tekemään uudestaan, mutta menkööt. =)

Eipä tuo taustan yksinkertaisuus ainakaan minua haittaa sitten yhtään, musta Miyssaan tarkentaminen on vaan ihanaa ja neiti näyttääkin poseeraavan oikein kunnolla kuvassa. Mukavaa, että pääset käymään Simorassa hoitelemassa tammaa senkin verran kun kerkiät, mutta selvästi on noista muutamasta tunnista kuoriutunut hyödyllistä liikuntaa myös neidille. Täytyypä nyt juoruta, että keskiviikkona tammalla tuppasi olemaan hieman villimpi päivä ja neiti sitten päätti pudottaa paran ratsastajansa selästä pienellä tanssiesityksellä. Ei siinä sen pahemmin käynyt, mutta Miyssa tuntuu olevan ylimaallisen energisellä tuulella, kun tarhaankin tupataan aamusin juoksemaan hirveää vauhtia. Ihuna neiti se on kuitenkin (: <3 - Odelie

[Scarlett]

20.4.2014
Sunnuntai! Kaikkien hevosten ansaittu lepopäivä varsinkin näin pääsiäisenä. Vai onko?

Hyräillen DJVI:n kappaletta harjailen Einfalinea puhtaaksi pölystä ja kaikesta siitä kuivuneesta mudasta, joka on jälkiseurauksena sen piehtaroinnista tarhan ainoassa mutalätäkössä. Nooh, hevosten puunailu oli mitä mukavinta hommaa kun ei ollut kiire mihinkään. Muut ehkä nauttivat vapaapäivästä, mutta mulle opiskelijana oli helppo pitää sunnuntai ihan liikuntapäivänä niin mulle kun hevosellekin. Arkena kun itsellä oli enemmän kiirettä niin Eifel sai nauttia omasta vapaapäivästään. Pääasia oli että se sai yhden kokonaisen päivän, jona sillä ei ratsastettu. Se ei aina tarkoittanut täysin möllöttely päivää tarhassa, koska joskus vapaapäivä oli tammalle aivan liikaa. Se rakasti liikkumista ja jos sitä ei liikutettu yhtään niin se oli kuin aikapommi seuraavana päivänä.

Nyt tosiaan oli kuitenkin sunnuntai, eli ehdoton liikkumispäivä!

Olin saanut Hannen auttamaan minua muutamien esteiden kasailussa kentälle, kun nainen kävi morjestamassa Tumppua pikaisesti. Ei me mitään kovin kummoisia kasattu. Kolme pientä pystyä ja sitten kahdeksankymppinen okseri pidemmälle sivulle. Myös Odelie ilmestyi kentän laidalle käyntityöskentelyn aikaan, joten pyysin häntä kuvaajaksi ja mahdollisesti esteiden nostelijaksi. Heheh, todellista hyväksikäyttämistä! No ihan iloiselta toinen vaikutti, enhän minä muutoin olisi edes pyytänyt. Ja ehkä joku päivä minäkin voin olla Odelle avuksi.

Aluksi hyppäsin jokaista estettä yksikseen ja isommasta en edes välittänyt. Eifel kun meinasi kuumua ihmeen paljon jo nyt. Muutamat hypyt lähtivät jopa niin kaukaa että Ode myönsi luulleensa että tamma tippuisi suoraan esteen päälle. Tämä siis tarkoitti sitä että hopeanmusta ei ollut kärsivällisellä päällä, joten hetkeksi unohdin esteet ja tein entistä enemmän kaikenlaisia koulujuttuja, jotta tamma oli paremmin hallinnassani ja reagoi apuihin herkemmin.

Uudella yrittämällä sain Eifelin sentään kuuntelemaan ja se hyppäsi vasta kun minä annoin `luvan` siihen. Parempi niin. Kun hypyt sujuivat hyvin niin mukaan pääsi myös okseri. Taas Eifel meinasi kuumua hieman liikaa, mutta annoin sen mennä niin että pidätin ja hieman ennen estettä päästin sen menemään sitä vauhtia mitä se nyt halusi. Näin en haitannut itse hypyn laatua. Jos pidätti liikaa niin helposti sai vain kiellon.
Kun olimme menneet esteitä hetken aikaa, niin että pahimmat höyryt oltiin päästelty, mutta energiaa riitti vieläkin vaikka muille jakaa niin houkuttelin Odelien tilalleni selkään. Nainen epäröi hetken kun oli nähnyt miten vauhdikkaasti meillä oli mennyt, mutta uskaltautui kuitenkin. Alkuun tamma ihmetteli uutta selässä istujaa. Eihän sillä ratsastanut melkeinpä koskaan kukaan muu kuin minä, mutta nopeasti se hiffasi että yhtälailla siltä vaadittiin asioita ja ne piti tehdä.
 
Odelie sai yllättävän nopeasti tamman avuille ja alkoi hyppimään pystyjä sekalaisessa järjestyksessä. Välillä näytti että Eifel olisi voinut lähteä innoissaan jopa käsistä, mutta kun nainen muistutti välillä että "Hei, minäkin olen täällä!" niin Eifel pysyi aisoissa ja meni tosi nätisti.

Lopuksi vaihdettiin vielä ratsastajaa ja menin kävelemään loppukäyntejä maastoon. Simora oli kyllä erityisen mukava paikka!

[Scarlett]

21.4.2014
Pientä päivittelyä keväisin merkein

"Moi!" virnistän kauempana kävelevälle Linnealle, joka talutti parhaillaan kauniin punertavaa tammaa talliin.
"Heips, tuutko siekin ratsastamaan?" nainen hymyilee pysäyttäen Miyssan, joka jäi uteliaana hamuamaan maassa lojuvia ruohonkorsia, jotka olivat jo parhaat päivänsä nähneet.
"Tarkoitus olis juu. Kannattaa pitää sen kuntoa yllä ennen kuin sillä alkaa olemaan niin suuri vauvamaha ettei sekään kunnolla luonnistu." Jatkamme kävelyä sisälle talliin ja jään seisomaan hetkeksi Miyssan karsinan eteen odottavasti. "Olisko ihan paha idea jos lähdettäisiin yhdessä maastoon? Siellä kun on niin hyvä ilma ja kaikkea."
Linnea katsahtaa minuun naurahtaen ja vastaa myöntävästi, joka saa minut kävelemään jo Eifelin karsinaa kohti.
"Nähdään pihalla vartin päästä!"

Einfaline odotteli jo karsinassaan ja pääsen heti jynssäämään kaunotartammaa puhtaaksi liasta, jota se aina löysi jostain. Eilen maastoreissun jälkeen olin kuvannut Eifeliä ja tamma olikin poseerannut oikein olan takaa, mutta jälkeenpäin huomasin kuvissa pienen ärsyttävän asian. Heinänkorren. En tiedä miten se oli tamman selän päälle joutunut, mutta oli se näky muuten onnistuneissa kuvissa.

Varustettuani hopeanmustan ratsuni talutan sen pihamaalle, jossa Linnea jo odottikin. Ei tosin yksin.
"Sletti! Jos ei haittaa niin Rami tulee Dellalla mukaan. Kun kerran sain suostuteltua hänet mukaan." Nainen hymyilee ja kuiskaa jälkimmäisen lauseen minulle vinkaten silmää.
"Ei tietenkään haittaa. Kaikki halukkaat vaan mukaan!" Vastaan ja nousen itsekin pian muiden jäljessä hevosen selkään. Vilkaisen kerran Ramia ja Linneaa, jotka vaikuttivat niin yöltä ja päivältä, että jopa ihmettelin miten heillä riitti juttua jo näin matkan alusta. Kevätkö sen teki?

Koko matka sujui hyvin luontevasti ja mukavasti. Ramistakin huomasin jopa itsekin uusia piirteitä kun tuntui että lähes aina hänet näki synkkänä, eikä lainkaan samanlaisena kuin Linnean, joka oli aina iloista sorttia. Hevoset nauttivat maastosta kunnolla ja laukkapätkillä taisivat kaikki heitellä takamuksiaan yläilmoihin silkasta onnesta. Linnut visersivät, aurinko paistoi ja leskenlehtiäkin keltaisine terälehtineen näkyi joka puolella. Eikä menisi kovinkaan kauaa kun Eifelkin saattaisi varsansa maailmaan. Tästä kesästä taitaa tulla aika erilainen, tosin vain hyvällä tavalla. Saa vain nähdä jääkö varsa huomaani, vai ei.

Ei apua kun mä nauroin ajatukselle, että Rami on noussut Dellan selkään, mutta täytyy myöntää että kauniin naisen leperellessä sen äijän korvaan, en kyllä yhtään ihmettele. Ehkä Linnea ja Rami tasapainottaisi toisiaan jopa niin paljon, että saataisiin joku päivä ihan oma pari minun ja Eliaksen lisäksi tänne talllle (; Eifelkin näytti teidän matkasta paljon nauttivan, vaikka vauva siellä masussa voikin tuntua hieman oudolta, mutta kannattaahan sitä ottaa kaikki ilo irti menoissa ja meiningeissä, ennen kun Eifel jääkin sitten mammalomalle. Ihanaa, kun olet jaksanut Eifeliä käydä katsomassa nyt vähän useammin, tammakin alkoi jo yhdessä vaiheessa hyppiä vähän seinille, mutta nyt näyttää tilanne taas rauhoittuneen, joten vauvaa odotelessa, jos vaikka saataisin kaikki varsan peräjälkeen, ettei tarvitsisi hevosten mammailla yksin : D - Odelie

[Hanne]

22.4.2014

"No jo nyt on kumma, mihin se on voinu kadota?!"
"Onkos jokin hukassa?" kysyi taakseni hiipinyt Suvi.
"Hui kun säikähin! Äh, on. Oon kadottanut Tumpun riimun", vastasin harmistuneena ja koitin vielä penkoa satulahuoneen nurkkia epätoivoisena.
"Mutta eikös sillä riimu oo päässä tuolla tarhassa?" Suvi muistutti naurahtaen varovasti.
"On joo, en mä sentään ihan niin sokea vielä ole", naurahdin. "Mutta siis ostin sille ihan hiljattain uuden vaaleansinisen riimun pääsiäisalennuksista ja toin sen puoli tuntia sitten tänne päätallin satulahuoneeseen, tähän pöydälle odottamaan, kun en heti keksinyt sille paikkaa. Ja nyt se on kadonnut!"
"Voihan harmi, mä voin koittaa katsella sitä kanssa tässä samalla kun järjestelen Allin kamoja?" Suvi ehdotti ja nyökkäsin kiitollisena.
Tarkistimme ihan ensimmäiseksi kadonneiden tavaroiden laatikon, josko joku olisi heittänyt sen sinne. Suvi katsoi seuraavaksi tuntihevosten harjapakit ja minä siirryin etsimään loimipinon luota. Puolen tunnin tuloksettoman etsinnän jälkeen luovutimme ja päätin hakea Tumpun tarhasta harjattavaksi. Suvi lupasi ilmoittaa heti jos näkee riimun jossain ja kehottaa muitakin pitämään silmänsä auki.

Tänään oli tiistai, mikä tarkoitti Tumpulle vapaapäivää. Eiliset maastakäsittelyharjoitukset olivat sujuneet niin hyvin, että se oli sen ansainnutkin. Harjoittelimme salaa myös paria temppua oriin kanssa ja nuori herra oppi melkein jo kumartamaan käskystä! Voitot tulevista koulukilpailuista on jo taattu, kun Tumppu osaa tervehtiä jo tuomareitakin.
"Moi Hanne! Lähde meijän kanssa kävelylle maastoon!" Rawana huikkasi kävellessään minua ja Tumppua vastaan tallilta.
"Sori, tänään ei kykene ja Tumpullakin on vapaapäivä. Mihis päin meinaatte Vaden kanssa lähteä?"
"Ei me vielä tiedetä, nyt on niin nätti keli että vois vetää vaikka pidemmänkin lenkin", tyttö vastasi hymyillen.
"Okei, pitäkää kivaa!" huikkasin ja heilautin kättäni Vaden tarhalle jo kipittävälle Rawanalle.

Tumppu oli nauttinut auringon kuivattamasta savimontusta täysin siemauksin harmaan pölykerroksen peitossa olevasta karvasta päätellen. Kiinnitin oriin pihalle puomiin, sillä pimeä tallikäytävä ei näin kauniilla säällä oikein houkuttanut. Tumppu jäi odottamaan tulevaa harjaustuokiota alahuuli roikkuen kipaistessani hakemaan harjapakkia. Takaisin tullessani puomille oli ilmaantunut kaksi tyttöä, Suvi ja Alina.
"Moi taas! Riimua ei ole vielä löytynyt, vaikka ollaan Alinan kanssa käännetty koko talli ympäri", Suvi kertoi.
"Käytiin katsomassa jopa leirimökistä, jos joku olisi vienyt sen sinne", Alina jatkoi.
"No voi harmi, kiitos tytöt kuitenkin kun autatte. Varmaan Odelielta tai Soneülta täytyy sitten vielä kysäistä, josko he olisivat nähneet sitä tallissa hääriessään", sanoin.
"Me voidaan mennä kysymään! Tullaan kohta takaisin", tytöt huudahtivat yhteen ääneen ja lähtivät juoksujalkaa kohti päätallia.
"Eiköhän me löydetä vielä sun hieno uusi riimu, Tumpukkani", tokaisin naurahtaen oriille, joka jäi uteliaana tuijottamaan tyttöjen perään.

Kun suomenhevosen karva kiilsi taas kullanhohtoisena auringossa, lähdin viemään harjapakkia takaisin oritalliin. Tumpun karsinan ohitse kävellessäni katseeni kiinnittyi johonkin vaaleansiniseen... sehän oli Tumpun uusi riimu! Tytöt olivat varmaan Odelien avustuksella löytäneet sen ja tuoneet tänne, hieno juttu! Vein riimun harjapakin mukana satulahuoneeseen Tumpun varusteiden paikalle ja palasin tallipihalle vapauttamaan oriin puomista. Samaan aikaan Odelie tuli ulos päätallista päiväheinien kanssa Jason käsipuolessaan ja tervehti meitä.
"Kiitos hei kun löysitte sen riimun, olis mennyt 30 euroa ihan hukkaan, jos se olis lopullisesti kadonnut", kiittelin naista kävellessämme yhtä matkaa Tumpun ja Iivun tarhalle.
"Sen vaaleansinisen? Ei me kyllä sitä löydetty vaikka kuinka koitettiin Soneün kanssa etsiä..." nainen vastasi kummastuneena.
"Ette vai? Outoa, löysin sen nimittäin just äsken Tumpun karsinalta, jossa se ei taatusti vielä hetki sitten ollut, kun hain oriin harjoja", olin itsekin jo hämmentynyt.
"Simorassa on vissiin ruvennut kummittelemaan tai jotain", nainen sanoi keventääkseen tunnelmaa ja nauroin takaisin, vaikka tilanne olikin hyvin hämmentävä...


Tumppu ja Iivu jäivät mutustamaan tyytyväisenä heiniään minun ja Odelien jatkaessa matkaa seuraavan tarhan luokse. Juttelimme hetken niitä näitä. Päivittelimme muun muassa sitä, että kohta kevät olisi jo niin pitkällä, että hevoset saisi laittaa laitumille nauttimaan tuoreesta ruohosta.
"Ei mutta nyt täytyy lähteä lenkittämään koiraa. Samppakin alkaa kohta palailla töistään", totesin Odelielle vilkaistuani kelloa.
"No niin, tässä alkaa itse kullakin olla kohta työt tehtynä, kunhan vielä karsinat saa siivottua," nainen vastasi hymyillen. "Onneksi löytyi se riimu!"
"Niinpä, nyt se on ainakin paikallaan varustehuoneessa. Mutta nähdään huomenissa taas, moi!" sanoin ja lähdin kävelemään kohti oritallia Tumpun riimunnarua pyöritellen.

Tallissa katsoin vielä, että minulla oli kaikki tavarat mukanani ja lähdin kävelemään autolle päin. Takin heitin saman tien päältäni, pihalla oli nimittäin jo yli 15 astetta lämmintä. Hondan luona seisoskeli Jason pälyillen oudosti ympärilleen.
"Moikka, mitäs sä täällä?" kysyin pojalta ystävällisesti.
"Se riimu... Ei se ollu kummitus, kun..." Jason takelteli maahan tuijotellen.
"Ai tiedätkös jotain siitä vaaleansinisestä riimusta?" kohotin kulmiani ja kyyristyin pojan tasolle.
"Kun se oli siinä pöydällä, niin aattelin ettei se oo kenenkään ja otin sen Iivulle, kun se olis sopinut sille hyvin ja oli siistin värinenkin. Mut sitte äiti ja Soneü etti sitä ja puhu, että se oliki Tumpun niin vein sen äkkiä sen karsinalle," poika kuiskasi.
"Jaahas, että se olikin sun tekosiasi," naurahdin nolona olevalle Jasonille.
"Anteeks, se oli oikeasti vahinko. Ethän kerro äitille, kun se aina sanoo, ettei saa varastaa."
"Sovitaan sitten niin, mutta muistathan tästä lähtien aina kysyä äidiltä tai Soneülta, ennen kuin otat mitään tavaroita, jotka näyttää vaan lojuvan ilman omistajaa? Ne voi laittaa vaikka siihen löytölaatikkoon, jos omistajaa ei muuten löydy. Ilman lupaa ei saa kuitenkaan ottaa mitään koskaan," ohjeistin poikaa.
"Ihan varmasti kysyn joo! Ethän oo vihanen?" poika vielä varmisti.
"Hahhah, en tietenkään, kiva kun tulit sanomaan, niin ei tarvi alkaa pelätä mitään kummituksia," hymyilin tälle.
"No ei tarvi, hui! Mut moikka!" Jason heilautti kättään istahtaessani autoon.
"Moikka!" huusin pojalle ja vilkutin perään.

Että sellaisia kummituksia tällä kertaa.

Tätä tuli kyllä mietittyä ties miten päin, että mitäköhän sille Tumpun riimulle oli loppupeleissä sitten käynyt. Eihän tuo Jason sitä minulle olisi muuten kertonutkaan, mutta kun poika tuppaa olemaan yhtä huono valehtelija kuin minä, illalla ruokapöydässä oli pakko kysästä, että olisiko pojalla ollut jotain osaa ja arpaa peliin. Hänpä sitten juoksi omaan huoneeseensa piiloon, taisi toista vähän hävettää, joten asia on nyt selvitetty Tumpulla on taas riimu ja Jasonilla hyvä mieli, ettei olekaan rikollinen ^^ Tumpusta on kyllä kasvanut jo sellainen miehenpuolikas, että jään todella usein sitä ihailemaan aamusin kun päästään tarhaan. Kaikki kasvavan varsan takakorkeus on siltä alkanut pikku hiljaa kadota ja oikein kadehdin kun se hienoilla askelille kiusaa meidän möllykän näköistä Iivua, joka ei mikään kauneuskuningas ole, ainakaan Tumpun vierellä. Nauttikaahan nyt alkavasta kesästä ja Tumpun uudesta riimusta, kohta se kova työ vasta nimittäin orin kanssa alkaakin (; - Odelie

[Scarlett]

28.4.2014
Kastumista

Siitä oli jo kauan aikaa kun aloitin ratsastuksen jollain pienellä tallilla, jossa kaikki olivat welshejä, shetlanninponeja tai perus russeja. Aika tosiaan meni hyvin nopeaan kun mietti että olihan tässä jo 13 vuotta tullut hevosteltua enemmän tai vähemmän epäsäännöllisesti. Ja nyt mulla oli jo oma hevonenkin, Eifel, ja kohta olis jo toinenkin otus kirmailemassa täällä Simorassa. Saa nähdä miten kaikki sujuu sen jälkeen, mutta onneksi talli oli täynnä osaavia henkilöitä.

Annan Eifelin ravata loppumatkan Liekkijärven rannan suuntaan istuen rennosti korkealla tamman paljaalla selällä. Tai rannan ja rannan. Lähellä kahluupaikkaa, jota ei voisi uimarannan tapaiseksi tässä kohti ihan sanoa, mutta kuitenkin. Tamma hörähtää innoissaan nähdessään edessään siintävän sinisen järven ja pidentää askeltaan päästäkseen nopeammin veteen. Pidättäminen jäi vain yritykseksi, koska kun iso puoliverinen innoissaan oikeasti halusi jotain niin harvat asiat sitä estivät. Varsinkin kun sillä oli nyt käytössä vain kuolaimettomat niin tuntui joskus että se merkitsi sitä ettei sillä olisi päässä mitään. Edes istunnalla ei ollut tässä tilanteessa sanomista, joten melkein automaattisesti murahdan Einfalinen nimen, jolloin se muisti minutkin ja teki äkkipysäyksen järven rantaan. Kaiken kukkuraksi neitokainen käännähti nopsaan vielä ympäri, jolloin lensin estelyistä ja hyvästä tasapainosta huolimatta alas hopeanmustan selästä.

Tätä mä olisin kutsunut suoraan ystäväni Linnean tuuriksi, koska yleensä se oli se kenelle kävi tämmöisiä ikäviä asioita, mutta ilmeisesti hänen puuttuminen siirsi epäonnen mun niskaan. Ihan varmasti niin.. Tai sitten se oli joku Karma-juttu. Mitä nyt välillä jotain pientä jäynää tehnyt joillekin. No kuitenkin kun mä lensin selästä alas niin tipahdin suoraan hyiseen Liekkijärveen. Kiljaisen ja pian makaan selälläni järven pohjassa etsien käsillä tukea hietikosta. Haukon henkeäni syvään päästessäni sentään istumaan asti ja etsin katseellani syyllistä. Syyllistä joka näytti niin koiranpentu-ilmeen omaavalta kuin edes koiranpentu voi näyttää ja se käveli korvat hörössä luokseni veteen, painaen päänsä syliini ja hörähtäen pehmeästi.

Sipaisen hiussortuvan sivulle roikkumasta keskellä kasvojani ja tartun tamman ohjiin, jolloin neitokainen nosti päätään ylös ja pääsin itsekin pian omille jaloilleni. Olo oli kyllä myönnettäköön aika mahtava. Vettä valui joka paikasta ja puristelin hiuksiani kuivemmiksi. Aurinkokin oli päättänyt mennä pilveen, joten päätin parhaimmaksi ideaksi ratsastaa takaisin Simoraan, jotta saisin kuivaa kampetta niskaani. Oli ulkona lämmin, mutta ei kuitenkaan ihan kesä ja vilustumisvaara oli aina olemassa kun oli edes hieman vilpoinen ilma.

Vartin päästä edessä siinsi mukava tallipiha ja liu´un helposti alas suuren tamman selästä. Tallista kentälle päin valuvilta tuntilaisilta sain jos jonkinmoisia vilkaisuja, mutta mä tyydyin vain hymyilemään aurinkoisesti tapahtuneelle. Ensimmäisen suuremman vilkaisun sain Jasonilta, joka jäi sanattomaksi katsellessaan minua ja miettiessään vaihtoehtoja mitä mulle oli tapahtunut, seuraava tuli sitten Odelielta, joka hipsi tuntilaisten perässä ulos.

"Mitä ihmettä Sletti?!" Odelie ihmettelee ja astelee rennosti luokseni.
"Eifel päätti että oli liian kuuma päivä" virnistän, mutta pian myös Linnea liittyy seuraamme ja ystävän tehtävänä repesi vain nauramaan.
Taisi se kesä olla yllättävän lähellä!

[Scarlett]

3.5.2014
Pikkutreeniä ja haaveilua

Annan kumisuon kiertää Einfalinen karvapeitteen päällä, koska talvikarvaa lähti yhä aika reilustikin. Etenin harjauksessa hyvin hitaasti ja sain kuulla siitä muutamaan otteeseen Suvin ja Rawanan suusta. Mä vaan välillä tykkäsin vain viettää aikaa tammaneidin seurassa, koska se aina paransi luottamus-suhdetta. Samalla mä ihailin sen kasvanutta vauvamahaa, jonka takia olin joutunut jättämään jo rankemmat treenit taakse. Yhä mä pidin sen kunnosta kuitenkin huolta, koska oli sillä masumatkalainen tai ei, niin energiaa sillä oli hirmuisesti. Odotin kuitenkin varsan syntymää kuin kuuta nousevaa, varsinkin kun Simoraan pitäisi syntyä muutama muukin varsa niin luvassa olisi tosiaankin varsatäytteinen kesä. Oikein somaa!
Eifel tökkäisee minua lempeästi olkapäähän herättäen minut kuvitelmistani ja virnistän.
"Hupsu tyttö!" sanon ja rapsutan sitä sään päältä, joka saa tamman lerpuuttamaan alahuultaan oikein veikeän näköisesti.
"Tai sä oot vaan persoonallinen otus, Linneaa vois sanoa kohteliaasti jo hupsuks." naurahdan huomatessani Neelan kävelevän karsinan ohitse. Saan pahan mulkaisun takaisin, mutta lopuksi näen vielä hymynpilkahduksen naisen kasvoilla.

Käyn taluttamassa Eifeliä maneesissa, jossa Hanne tekikin jo maastakäsittely juttuja Tumpun kanssa. Orista oli kasvanut tosi komean näköinen, se oli aivan pakko myöntää.
"Moikka! Ei kai me häiritä jos mä tuun tän pulleron kanssa seuraksi?" kysäisen varulta, vaikka Tumppu olikin kiinni, eikä tietääkseni kauheasti tammojen perään ollut.
"Heissan, juu tulkaa vaan. Me tässä jo lopetellaankin piakkoin." Hanne hymyilee ja taputtaa oripoikaansa kaulalle.
Virnistän ja siirryn toiselle puolen maneesia antaen Eifelin kävellä liinan päässä ympyrällä.

* * *

Tunnin päästä päästin Einfalinen jo takaisin tarhaan kavereidensa seuraksi. Itse jäin aidalle notkumaan kameran kanssa ja kuvasin kaikkia hevosia, koska tänään kenelläkään ei tainut olla pelkkää seisomispäivää. Allikin laukkasi muiden kaverina ympäri aitausta ja Eifel luimisteli kun ei meinannut pysyä muiden tahdissa mahansa takia, vaikka nopeasti liikkuikin. Itse nauroin tamman hullunkurisuudelle, ja myös minulle tuntematon tyttö liittyi seuraani katsomaan riehakkaita hevosia.
"Moi!" tervehdin reippaasti ilmeisesti minua nuorempaa vaalea hiuksista tyttöä, joka ensin vain hymyili minulle ujon oloisesti, kuitenkin tervehtien myös.
"Ootko sä tuntilainen?"
"En mä. Aloitin just hoitamaan Popparia." Tyttö hymyilee katsellen aitauksessa edelleen laukkaavia hevosia.
"Oi kun kiva! Uusia kasvoja Simoraan. Mä oon muuten Sletti", virnistän ja nappaan äkisti kamerallani uuden kuvan hevosista kun niillä oli kunnon äksöni päällä.
"Oon Saila", tyttö hymyilee. "Ootko säkin hoitajana täällä?"
"En, mä omistan ton läskin näköisen puoliverisen tuolla. Eifelin." naurahdan ja osoitan sormellani Eifeliä, joka pysähtyi ja katsoi korvat hörössä suuntaamme kun tunnisti nimensä. "Mut ei se oikeesti läski ihan oo. Se saa varsan tässä lähiaikoina, tai tässä kuussa pitäis."
"Ihana juttu!" Saila naurahtaa. "Varsat on tosi ihania."

Aikani juteltuani Sailan kanssa palaan takaisin sisälle talliin, jossa odotti kasa varusteita puhdistettavaksi.

Hui kun olet ollut taas niin aktiivinen, että tällanen sokea mummeli, ei meinaa pysyä perässä sitten ollenkaan : D Eifelillehän tuo nyt vaan tekee parempaa kun hyvä, eikä se ole kyllä jaksanut kiukutella aamusinkaan enään. Se voi kyllä johtua myös siitä masusta. Aiemmin olitkin onnistunut ittes kastelemaan ja huolella, joten ehkä nyt tuollainen rauhallisempi ote tällä kertaa teki ihan hyvää. Mäkin odotan Eifelin varsaa kuin kuuta nousevaa ! Varsat varsat ja varsoja vaan talliin, mä olen ihan innoissani noista lihovista pullamahamammoista. Hauskaa myös, että pääsit meidän uuteen hoitajaan Sailaan tutustumaan paremmin, kavereitahan me jokainen tallilla aina kaivataan. Mutta ei Eifel ole läskinnäköinen, se on täydellisesti pullea (; - Odelie

[Iida]

7.5.2014
Irtojuoksutusta
Iida å Jenni #5



Pihalla paistoi aurinko kirkkaasti ja oli ihan hyvä kevät päivä, vaikka tuulikin viileästi. Olin päästänyt Jennin vapaaksi juoksemaan kentälle ja saanut Suvin ja Rawanan seurakseni. Tammalla riitti energiaa näyttää hienoja pukkeja ja upeita jyrkkiä käännöksiä.
''Oho, onpa sillä energiaa'' ihmetteli Suvi viereltäni.
''Todellakin on!'' Rawana myönteli.
''Eh... joo Jennillä tuuppaa oleen aina, kun sitä irtojuoksuttaa'' naurahdin

Ihanaa että ollaan saatu tännekkin hoitokirjaan näin ihana kuva ja Jenni on oikea supersöpöläinen tässä kuvassa. Mähän oon ihan Jennin ansiosta innostunut näistä fellponeista ja muutaman oon jo hankkinut mut hiljaa nousevalle tallille :3 Hauskaa myös huomata, ettei Simora ole sulta kokonaan unohtunut, vaikka vähän hiljaiselolla olet käynyt, tärkeintähän on se että muistaa sitten palata meitäkin moikkaamaan aina välillä. Vaikka ilollahan me otettaisiin sut vastaan useamminkin. Jenni on ainakin tässä taas käyttäytynyt niin hienosti ja fiinisti, ettei neidistä ole mitään valittamista, joten meillä se pidetään vaikka meikäläisen halikaverina jos ei muuten. Innokkaana odotellen taas seuraavaa kertaa, ehkä te tytöt keksitte taas jotain uutta ja jännää. Ken tietää (: - Odelie

[Scarlett]

12.5.2014
Iltaihmisen aamuherätys

Tässä sitä vietin taas maanantaita tallilla kun koulussa oli etäpäivä. Enää viikko olisi opiskelu juttuja ja sitten se olisikin tältä lukuvuodelta ohi. Okei, no kesällä mulla oli vielä aika paljonkin työvuoroja koulussa, mutta nyt saisin kuukauden loman, mikä oli hyvä juttu kun Einfalinen varsan piti syntyä tässä aivan lähiaikoina. Nimiäkin olin tulevalle varsalle miettinyt, mutta en osannut yhtään päättää kumpi olisi mukavampi saada: ori vai tamma. Molemmissa olisivat ne omat haasteensa. Eniten ehkä harmitti se etten varsaa voisi vieroituksen jälkeen enää Simorassa pitää, mikä oli sinänsä aika harmi kun tästä tallista pidin kovastikin. Noh, se olisi sen ajan murhe, nyt piti nauttia ja odottaa innolla varsan syntymää.

Varmaan ensimmäistä kertaa Simorassa olemisen aikana tulin tallille aamutallin aikaan. Yleensä olin niitä ihmisiä ketkä nukkuivat varmasti vähintään sinne kymmeneen, mutta nyt en vain jostain syystä ollut saanut unta ja päätin samointein tulla sitten Simoraan. Tekemistähän täältä löytyi aina, vaikka aluksi minut meinattiinkin passittaa takaisin kotiin, mutta kun todella myönsin haluvani auttaa niin mikäs siinä.

Joten siis puoli seitsemän aikoihin aloin Odelien ja Ramin kanssa jakamaan aamuheiniä hevosille karsinoihin. Alli vaikutti hyvin uniselta, mutta monet muut vaikuttivat hieman kärsimättömiltä. Eifelin karsinan kohdalla minua hymyilytti kun toinen oli tosi rauhallinen, vaikka yleensä se kuulemma vaatimalla vaati itsellensä ruokaa.
"Maanantai masennustako tyttö?" virnistän ja avaan oven heittäen heinät tamman eteen samalla kun Ode teki saman naapurikarsinassa. Pian kuitenkin tajuan asian ytimen.
"Voi hitsi!"
"Mitä?" Odelie katsahtaa minun suuntaani sulkiessaan Jennyn karsinan ovea. Nainen kävelee mietteliäänä luokseni ja henkäisee pian syvään.

"Voi että kun se on suloinen!" Ode hymyilee ja minäkin virnistän.
"On, mutta hieman yllätyin." rapsutan päätään luokseni tunkevaa Eifeliä. "Sen piti syntyä vasta seuraavalla viikolla."
Mutta silti karsinan kulmauksessa seisova pieni varsa näytti hyvässä kunnossa olevalta ja mä en voinut olla muuta kuin ylpeä puoliverisestäni.
"Se taitaa olla myös tamma." Odelie katselee ihastuneena vastasyntynyttä varsaa. "Tiedätkö sille jo nimeä?"
"Hmm.." mietin keksimiäni nimivaihtoehtoja katsellessani pientä otusta. "Se on Foliferoy.... Pikku Folly."

Eiiiiii mä en kestä mikä söpöläinen sieltä sitten saapuikin maailmaan. oon ihan ällöinnostuksissani tästä, eikä haittaa yhtään, että Eifel teki sen näin yllätyksenä, kun vasta parin päivän päästä oli tarkoitus ne yövahtmiset sen kanssa aloittaa. Tärkeintä nyt kuitenkin, että vauva on hyvässä kunnossa ja samoin Eifel ja nyt päästään sitten innolla seuraamaan mitä kaikkea hauskaa varsa arki tuo teille tullessaan. Pitääpä hoputtaa tota Dellaakin varsomaan, niin ehkä noi kaksi pääsisi sitten yhdessä jo mammailemaan laitumelle ennen kuin muut edes kesälaitumista kuuleekaan (; Ihanaa myös saada teikäläinen talliaamuksi, varsinkin kun toi Rami ei todellakaan ole mitään kauhean miellyttävää seuraa, ainakaan jos on puutama kaljatölkki alla edellisestä illasta. Hyvinhän tuo sujui ja kaikki kun ollaan ällöinnoissamme, niin hihitellään nyt muutama hetki ennen kuin varsa arki alkaa jokaisella (; - Odelie

[Hanne]

12.5.2014

Pikkuinen orinretale on kasvanut jo melkoiseksi körilääksi lyhyessä ajassa. Tässä vähän poseerausta tältä päivältä.

Tänään käytiin vähän maastossa talutuslenkillä ja mukaamme lähti Odelie Duken kanssa. Naureskelimme sävy sävyyn valituille hevosillemme ja suunnittelimme huomista. Nainen oli luvannut auttaa minua, kun sovittaisimme ensikertaa satulaa suomenhevosoriini selkään. Muut varusteet Tumppu on ainakin hyväksynyt suosiolla, katsotaan mitä tästä tulee...

Siis missä vaiheessa muka Tumppu on kasvanut jo noin isoksi pojaksi? En vieläkään halua uskoa, että se suloinen rimppakimttu alkaa jo muistuttamaan kunnon miestä ja ylipäätään sitä, että siltä löytyisi miehisiä ajatuksia yhtään päästä. Senhän pitäisi olla ikuisesti söpö vauveli. Näköjään haluista huolimatta noi lapset vaan kasvaa, eikä voi sille oikein mitään, mutta mielelläni olen mukana Tumpunkin eteenpäin viemisessä, ehkä minunkin hieman unohtuneesta ammattitaidosta voi olla jotain hyötyä, kun Dukekin alkaa muistuttaa ja suhteellisen hyvää kansalaista, hiljaa se hyvä tulee (; - Odelie

[Hanne]

1.6.2014

"Voi miten hieno poika!" intoilin istuessani voikon oriin selässä kentällä.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Tumpun selässä oli sekä satula, että minä, eikä ori näyttänyt olevan moisesta millänsäkään!
"No, miltä tuntuu?" oria kiinni pitelevä Odelie kysyi hymyillen.
"Arvaa vaan! Olen onneni kukkuloilla!" vastasin ja suunnaton ilo ja onnistumisen tunne paistoivat kasvoiltani varmasti kilometrien päähän.
"Uskaltaiskohan sitä kävellä kierroksen?" ehdotin varovasti Odelielle.
"Eiköhän se onnistu, kokeillaan ihmeessä!" nainen vastasi vähintäänkin yhtä innoissaan kuin minäkin ja maiskautti oriin kevyesti liikkeelle.
Toivoin ettei pienoinen jännitykseni tarttuisi Tumppuun ja koitin hillitä itseni parhaani mukaan. Ori otti ensimmäiset askeleensa kunnon paino selässään hieman haparoiden, mutta hetken päästä se käveli jo reippaasti eteen päin. Ja voi kuinka pehmeä käynti sillä olikaan! Oloni oli kuin pikkutyttönä ensimmäistä kertaa talutusratsastuksessa.

Kahden kierroksen jälkeen päätin tulla alas selästä. Eihän makeaa sopinut syödä mahan täydeltä ja Tumpunkin oli hyvä päästä ihan rauhassa ratsu-uransa alkuun. Salaa kuitenkin iloitsin mielessäni siitä, että ehkä kohta jo pääsisimme tunneille mukaan. Vaihdoimme kentällä oriin suitsien tilalle riimun ja taluttelin Tumppua vielä pienen lenkin verran tallipihalla satula selässä. Oikeasti tänään olisi ollut oriin vapaapäivä, mutta koska meillä molemmilla, Odeliella ja minulla olisi edessämme melkoisen kiireinen viikko, päätimme aikaistaa tämän ensimmäisen ratsastusyrityksen näin sunnuntaille, tiistain sijaan.

Tallissa vein oriin karsinaansa, johon Odelie oli laittanut sille päiväheinät valmiiksi. Pihalla alkoi olla melkoinen helle, joten päätimme antaa oriin vilvoitella hetken aikaa sisällä. Riisuin satulan ja riimun ja asetin ne hetkeksi satulatelineeseen karsinan viereen, johon Odelie oli jättänyt myös suitset. Päätin putsata varusteet kunnolla Tumpun mutustaessa heiniä ja kävin hakemassa satulahuoneesta valjasrasvan ja saippuapalan, sekä pienen pesusienen oriin harjapakista. Nappasin vielä varusteet karsinan luota mukaani ja asetuin tallin edustalla olevalle penkille. Koko aamupäivän oli tallilla ollut melko hiljaista, mutta nyt huomasin kahden tytön polkevan kauempana tallitietä pitkin. Lähempää tunnistin tytöt Suviksi, toisesta en ollut varma. Heilautin kuitenkin kättäni tervehdykseksi.
"Moi! Miten menee?" Suvi huikkasi.
"Et ikinä arvaa, ratsastin tänään eka kertaa Tumpulla!" ilmoitin hymy korvissa. "Nyt mä sitten putsailen näitä kamoja tässä, kun se syö heiniään sisällä. Mitäs teille?"
"OIKEESTI? Kohtahan sä varmaan jo kisaat sillä tai jotain?" tyttö hämmästeli.
"No ehkei kuitenkaan ihan vielä", nauroin.
"Haha, okei. Mutta joo, ihan hyvää meille, vai mitä Cati? Oon menossa varmaan taluttelemaan Allia", Suvi kertoi Caitliniksi paljastuneen tytön nyökätessä hänen kysymykselleen.
"Mä meen varmaa mukaa Teron kanssa", hiljaisen oloinen tyttö tokaisi yllättäen.
"Okei, pitäkää hauskaa. Tänään onkin oikein loistava ulkoilusää", hymyilin tytöille, jotka katosivatkin pian tallin uumeniin.
Uppouduin vielä hetkeksi Tumpun suitsien kiillottamiseen ja lopuksi kävin pesemässä kuolaimet oven pielessä olevan vesiletkun luona.

Kiikutin oriin kamat paikoilleen ja kävin hakemassa karsinassaan hermostuneena kuopivan oriin. Joku oli selvästi jo kyllästynyt odotteluun... Päästin jolpin irti tarhan portilla ja tämä säntäsi heti pierupukkilaukkaa Iivun luokse villiten senkin ilotteluun. Jäin hetkeksi tuijottelemaan kaksikon riehumista ennen kuin lähdin takaisin tallille hakemaan tavaroitani. Paluu matkalla törmäsin vielä Odelieen, joka harppoi pikkuruinen riimu kädessään kohti tarhoja.
"Onko teille tullut joku miniatyyriponi vai ketäs sä olet menossa hakemaan?" heitin naisen tullessa kohdalleni.
"Just joo, ei kun haen tuon meidän pikkuisen Cadyn, nyt kun kerrankin on aikaa touhuta sen kanssa", nainen vastasi.
"Ainiin, no tietysti! On se kyllä niin suloinen ilmestys, kun ohimennen vilkaisin taas", sanoin ja lähdin jatkamaan matkaani.

Kun olin varmistanut, että kaikki oli mukanani tallustin autolle. Musta Honda oli kuin sauna, sillä aurinko oli porottanut etupenkille koko aamupäivän. Onneksi ilmastointi on keksitty!

Siis, palatkaamme taas kommentointiin ja siihen hihkutukseen, että mä en voisi olla Tumpusta ylpeämpi ! Se käyttäytyi meidän kanssa niin hienosti koko treenin ajan, vaikka vekkul onkin, että olin kirjaimellisesti ihan äimänä. On se kyllä niin hienoa, että ollaan saatu tuollainen kaksikko tänne meidän tallillemme, varsinkin kun sinunkin apuusi voi luottaa omien hevostemme tilanteessa (; Tästä kuitenkin lähtee sitten sun ja Tumpun uusi ura eteenpäin ja pidetään vaan peukkuja visusti pystyssä, että kohta viiletätte hullun yvillä tuloksilla pitkin kisakenttiä. Kunhan vaan pysytte täällä meillä ja minä pikku hiljaa vanheneva mamma saan valmennella teitä sitten : D Hyvä, että suitsetkin tuli puhtaaksi, samoin Tumppu, nauttikaamme nyt sitten kesästä ja siitä ajatuksesta, että piakoin saadaan Iivu ja Tumppu takaisin laitumelta vauhdittamaan päiviämme uusilla pierupukkilaukoilla (: - Odelie

[Scarlett]

Pientä ihastelua - 29.6.2014

Varsakesä! Sellainen se on mulle ollut kun olen saanut puuhailla Eifelin varsan Follyn kanssa. Mitään kummempia mä en ole tehnyt kuin totutellut varsaa ihmisiin, sillä parivaljakko nautti kesän vihreistä antimista laitumen puolella. Jason oli ihastuksensa nuoreen tammaneitiin näyttänyt tulemalla melkein joka kerta mukaani käsittelemään pikkuista, joka nykyään oli jo hieman isompi "pikkuinen". Silti pojalla oli joku erikoinen yhteys Follyyn kun ne juoksivat peräkkäin laitumella. Varsahan oli melkein kuin koira, ja se hymyilytti minua. Olihan se ihan hyvä juttu.

Ainoa mikä minua harmitti tämän kaikkeuden keskellä. Se pieni ajatus siitä että kesää oli enää hieman jäljellä ja varsa ei voisi ikuisuuksiin asua Simorassa. Heti vieroituksen jälkeen pitäisi periaatteessa jo viedä Folly muualle kasvamaan, enkä ollut ihan varma että myisinkö jopa sen. Tietenkään mun ei olis sellaista pitänyt ajatella kun kesää oli vielä paljon jäljellä ja se aika olisi mahtavaakin mahtavampaa!

Nyt mä taas kävelin kohti laidunta, jossa Eifel ja Folly seisoivatkin heti portin takana. Jason luikerteli aidan alitse ennen kuin mä kerkesin kissaa sanoa ja poika meni heti rapsuttelemaan kirjavaa ja syöttelemään sille kuivia leivän paloja. Mä tyydyin tekemään saman Einfalinelle ja pian mä kiipesinkin kiven päältä suuren puoliverisen selkään. Oli sekin vähän saanut kesäkiloja, mutta enskuussa se pääsisi liikkumaan oikein urakalla, jotta mun uljaasta kilpurista ei tulis rapakuntoista heinämahakasaa.

Kun aikani olin huomioinut parivaljakkoa. Samalla myös tehden varsalle riimuun totutus harjoituksia ja muita käsittely treenejä, niin kävin mä vähän rapsuttelemassa Allia ja Muskaakin. Oripoika oli todella suloisen näköinen emänsä rinnalla, enkä voinut kuin huokaista ihastuksesta. Siitäkin tulisi vielä aika komea oripoika!

Muskahan on komea poika, mutta onhan tuo Follykin aivan mielettömän söpö vauva, että ydän oikeen heltyy ihastuksesta aina kun sitä katselee. Nyt kun Dellakin lähti, olisi Alli muuten jäänyt ihan ilman mammamaista seuraa ja se oisikin ollut hieman ongelmallista, kun tuskin se yksinkään vain varsansa seurassa olisi viihtynyt. Asiaa miettiessä Follyn tulevaisuuden suhteen, jos päätät sen pitää, voisi asiasta tietysti keskustella yksityisteitse, jos vaikka Folly haluaisi jäädä Simoraan asustamaan, mieti sitä ihmeessä (; Pointsit sulle siitä, että jaksan jasoniakin roikuttaa aina mukanasi, poika nimittän pitää susta hirmusesti, varo vaan ettet lankea hään hurjaan charmiin, heheh, älä kerro Jasonille : D - Odelie

[Linnea]

Tammaneiti laitumella juoksemassa..
(Hyvin rentoon tyyliin toteutettuna kun toinen käsi paketissa. Järkyttykää tai älkää : D)

Käsi paketissa piirrokseksi täähän on siis aivan mainio piirros, hienoa ja aplodit ! Musta on ihanaa huomata, ettei sullakaan ole Simora unohtunut kokonaan ja Miyssa saa rakkaan omistajansa huomiota aina välillä, vaikka mun yhdeksi lemppariksi tamma onkin tässä ajan kanssa kehkeytynyt (ja paha Odetäti käy liikuttelemassa sitä, ettei liikunta jää liian vähälle (:< ). Tuntiakin sain nyt lykättyä pystyyn, joten innolla pidän kynsin ja hampain sut Simorassa, ensikerralla sitten vaan vaikeusasteet maksimiin ja uutta piirrosta peliin vaikka yhdellä sormella (; - Odelie

[Iida]

18.7.2014

Maastolaukkailua ilman satulaa

Iida och Jennie #6

Satulat (turhuudet) sai jäädä pois kyydistä, kun lähettiin Jennin kanssa ottamaan pari kunnon laukkaspurttia pitkin mettäteitä. Jenni oli ihanan vireä ja innokas laukkaamaan vaikka tallilla katsoessani lämpömittaria oli auringossa yli kolkyt astetta lämmintä. Huh huh! Kävin viruttamassa Jennin lenkin jälkeen vesiboksissa ja vein sen sitten pihalle takaisin. Tammaan oli tullut TODELLA paljon mahanympärysmittaa kesäloman aikana, siitäkin pitäis päästä eroon... Yyh.


(Pssst. Jennin uudet sivut on tässä)

Pitääkin muistaa päivittää noi Jennin uudet sivut tonne sivuille. Ihanaa, ettet sinäkään ole luovuttanut vielä Jennin suhteen täällä. Te olette myös sellainen vakiokasvo täällä Simorassa, ettei teistä halua luopua sitten millään. Jenni on myös osoittautunut laitumella erinomaiseksi äitihahmoksi, kun uusin varsamme suomenhevostamma Valeri siellä tutustui uusiin kavereihinsa. Melkein itku siinä tuli, niin söpöä se oli !

Olen kyllä ihan samaa mieltä, että näin kesän kuumilla ilmoilla satula on täysin turha kapistus. Kun hevosesta voi nauttia kaikin puolin karvaisessa lämpimässä selässä, voi satulan unohtaa täysin. Uimassahan sitä voisi myös käydä ja sellaista, kaikki on kesäisin mahdollista, vaikka talvi häämöttää jo ovella. Kauniita piirustuksia olet saanut aikaan lähiaikoina, oikein vauhdikkaita ja aina tilanteessa mukana, josta pointsit, kun tuntuu, ettei itsellä taitoa sellaiseen ole. Syksyllä nyt reipastutaan taas ja Jennin kanssa tuut mukaan alkavaan arkeen. Eikö niin? (; - Odelie

[Hanne]

22.7.2014

– Siis onko toi muka se sun varsa? Samppa hämmästeli kävellessämme yhtä matkaa tarhalle.
– No on, kävisit useammin katsomassa sitä! Yritin esittää loukkaantunutta, mutta en voinut olla naurahtamatta miehelle.
Samuel "Samppa" Taivalvaara, rakas aviomieheni, oli vaivautunut seurakseni tallille. Historiallista. Edellisen kerranhan mies taisi käydä Simorassa Tumpun ollessa vasta parivuotias varsa.
– Haluutko käydä hakemassa sen? Kysyin mieheltä tarjoten riimunnarua. – Se on ihan kiltti.
– Jos sä nyt kumminkin haet sen, Samppa ehdotti. – Päästään nopeammin talliinkin.
– Niimpä niin, mutisin ja kävelin tarhan poikki voikon suomenhevosoriin luokse. Tumppu hörähti pehmeästi minut nähdessään. Pahaa aavistamatta kävelin suoraan oriin luokse ja juuri kun olin tarttumassa riimuun, teki se valtavan sivuloikan ja lähti hillitöntä rallia ympäri tarhaa villiten Iivunkin mukaansa. Olin suorastaan järkyttynyt, Tumppu ei ollut vielä kertaakaan tehnyt noin minulle.
– Pää kiinni! Sihahdin portilla kovaan ääneen naureskelevalle Sampalle.
Päätin yrittää toista keinoa ja kävelin hieman kaartaen Iivun luokse, joka pysähtyi minut nähdessään. Rapsuttelin ruunaa ja seurasin sivusilmällä Tumppua. Pian sen uteliaisuus voitti ja mahdollisten herkkujen saanti voitti karkuun juokseminen. Ori käveli luokseni ja alkoi tutkia taskujani porkkanan toivossa. Samalla napsautin riimunnarun kiinni ja rapsutin sitä.
– Katsotaan niitä herkkuja sitten tallissa hölmö, sanoin ja lähdin taluttamaan oria portille.

Suunnitelmissani oli tänään harjoitella valmentajan kanssa viime torstaina opeteltuja asioita maneesissa. Tumppu oli parissa kuukaudessa kehittynyt valtavasti. Se osasi jo kaikki askellajit, pysähdykset, peruutukset ja asetukset molempiin suuntiin. Tästä kaikesta kiitos kuului tietysti valmentajalleni, ilman häntä olisimme varmaan vieläkin pyörimässä kenttää ympäri käynnissä. Peräänantossa kulkeminen oli orille vielä hieman hankalaa, vaikka sillä kaikki edellytykset siihen rakenteellisesti löytyivätkin. Vatsalihakset kaipasivat kuitenkin vielä treeniä, niin hevosella kuin ratsastajallakin...
– Viitsisitkö olla ihana ja hakea tän suitset ja satulan? kysyin läheisen karsinan ovella seisoskelevalta Sampalta samalla, kun puhdistin orin kavioita. – Ne on ne ruskeat, missä on messinkiset soljet ja muistaakseni molemmissa lukee Tumppu.
– Nojoo, mä koitan löytää, mies sanoi ja lähti pikkutallin satulahuoneeseen palaten pian oikeiden varusteiden kanssa.
Minulla oli tapana hoitaa varustaa Tumppu aina päätallissa käytävällä, pikkutallissa oli yleensä niin hiljaista ja yksinäistä. Ori käyttäytyi ihan mallikelpoisesti, ellei nyt tammoja viety ihan turvan vierestä, joten ongelmia ei ainakaan toistaiseksi ollut tullut.
– Viitsitkö vielä katsoa missä reiässä jalustinhihna on siltä puolen, pyysin Sampalta. – Pitäis olla kasissa.
– Kasissa on, hän vastasi.
Kun Tumppu oli varustettu napsautin oman kypäräni soljen kiinni ja lähdimme kolmisin kävelemään kohti maneesia.

Tallilla oli melko hiljaista, emmekä olleet vielä törmänneet kehenkään. Tuntitoimintakin taisi olla tauolla näin kesäaikaan. Astuimme tyhjään maneesiin ja kävelytin Tumppua pari kierrosta maasta käsin. Se oli melko virkeän oloinen eikä ihme, kävimme eilen vain pienellä kävelylenkillä. Täytyy kyllä alkaa lisätä ratsastuskertojen määrää viikossa, nyt kun orin koulutus on jo sillä mallilla, että sen kanssa voi mennä perusjuttuja itsenäisesti.
– Autatko mut selkään? Huikkasin Sampalle, joka riensi luoksemme jakkaran kanssa.
Ponnistin satulaan ja Tumppu oli heti sitä mieltä, että nyt lähdetään.
– Soo jaa! Pidätkö vielä kiinni siitä, että saan satulavyön säädettyä, pyysin Sampalta.
Mieheni oli onneksi vahva ja sai oriin vakuutettua siitä, että nyt seistään vielä hetki. Pian annoinkin oriille ohjaa ja päästin sen kävelemään uralle Sampan luikkiessa katsomoon (pelaamaan kännykällä).

Aloitin tekemällä käynnissä pysähdyksiä, sillä Tumppu tuntui koko ajan lähtevän lapasesta. Muutaman toiston jälkeen ori alkoi taas tuntua siltä, kuin se kuuntelisikin apujani. Vaihdoin välillä suuntaa ja tein ympyröitä ja voltteja käynnissä. Tumppu ei onneksi tuntunut yhtään jäykältä vaan päin vastoin, se taipui kuin unelma. Pikkuhiljaa aloin tehdä ravisiirtymisiä pitkillä sivuilla. Ensimmäisellä kerralla Tumppu ampaisi eteen päin kuin tykinkuula, mutta seuraavat raviin siirtymiset sujuivat hallitummin. Hetken päästä päästin Tumpun ravaamaan koko uraa pitkin ohjat puoliksi tuntumalla. Tein ravissa suuret keskiympyrät kummallekin pitkälle sivulle ja vähän ajan päästä lisäsin harjoitukseen myös käyntisiirtymisen lyhyillä sivuilla. Tein samaa harjoitusta myös toiseen suuntaan muutaman kerran, kunnes annoin oriin kävellä hetken vapaalla ohjalla.
– Sehän näyttää jo oikein hyvältä!
Odelien ääni yllätti minut täysin ja Tumppukin näytti huomaavan naisen vasta nyt.
– Oletko sä ollut kauankin siellä stalkkaamassa, naurahdin.
– Kunhan ohimennen kurkkasin, nainen vastasi. – Tahdon kyllä nähdä teidät kunnolla joskus tunnilla tai valmennuksessa.
– No ei me vielä mitään oikeasti osata, mutta jos pakotat niin kai me sitten tullaan, vastasin.
– Oppimaanhan sinne tunneille tullaankin, Odelie naurahti. – Nyt mun täytyy jatkaa tallihommia, jatkakaa te harjoittelua.
– Niin ja koita kestää Samppa, nainen huikkasi vielä maneesin ovelta miehelleni, joka nyökkäsi naurahtaen.
Päätin pitää treenin lyhyenä, ettei ori kyllästyisi, joten jatkoin käyntihuilailun jälkeen laukalla. Tein aluksi nostoja pitkän sivun alusta. Keskityin siihen, että ori ylipäätään nostaa oikean laukan ja kehuin sitä jokaisen onnistuneen noston jälkeen. Kun kumpikin laukka näytti hyvältä, annoin oriin hieman irrotella ja päästin sen laukkaamaan koko maneesin ympäri. Siitäkös Tumppu vasta innostuikin ja minulla oli vaikeuksia pysyä kyydissä, saati pysäyttää vauhtia. Onneksi Odelie lähti juuri ennen holtitonta kaahaustamme. Kolmannen kierroksen jälkeen, puristettua vatsalihakseni äärimmäisyyksiin, sain kuin sainkin oriin raviin. Ravasin hetken puolipitkällä ohjalla ja taivuttelin hevosta eteen ja alas. Kun ravin tahti alkoi rauhoittua, eikä Tumppu ollut koko ajan säntäämässä laukkaan, hidastin käyntiin ja annoin sen kävellä pitkin ohjin. Samalla ohjasin sitä kuitenkin koko ajan venyttämään kaulaansa, jotta selkäkin pääsee venymään.

Talutin oriin päätalliin ja pyysin Samppaa hakemaan ämpärin ja sienen. Riisuin varusteet tallin käytävällä ja pyyhin muutamat hikiläntit satulan ja satulavyön kohdalta sienellä. Muuten ori ei hiessä ollutkaan.
– Moi! Suvi huikkasi kävellessään Allin karsinalta luoksemme. – Te ootte ilmeisesti tulossa jostain?
– Juu, käytiin maneesissa, meinaa olla jo niin kuuma tuolla ulkona ettei viitsinyt mennä kentälle läkähtymään, vastasin.
– Aijaa? Mekin taidetaan Allin kanssa lähteä sitten suosiolla metsän siimekseen maastoilemaan, Suvi päätti. – Mitenkäs Tumppu meni tänään?
– Siinähän se, sanoin. – Vähän meinasi mennä meno villiksi välillä, mutta kyllä siitä vielä ratsu saadaan, hymyilin.
– Olis kyllä kiva kouluttaa alusta oma hevonen varsasta asti, tyttö haaveili.
– Onhan se, mutta on siinä kyllä hommaakin, kerroin. – Ja inhottava puoli on se, että kaikki hevosen viat on myös yleensä sun vika.
– Haha, nojoo, onhan se varmaan noinkin, Suvi sanoi.
– Hei mutta nyt me lädetään tarhaan, sanoin ja irrotin oriin käytävältä. – Tuu Samppa.

Kun olin päästänyt Tumpun tarhailemaan, otin siitä vielä muutaman kuvan. Kun kerran järjestelmäkamera tuli mukaan, niin pitihän sitä käyttääkin. Parin onnistuneen otoksen jälkeen huikkasin orille heipat ja lähdimme Sampan kanssa autolle.

[Hanne]

6.7.2014 - Maastoretki Suvin kanssa
 
Suvi:
Allimamman karsinaan ilmestyvä Suvi tervehtii käytävä lakaisevaa Rawanaa.
"Moi, mutta olen kyllä juuri lähdössä", hän huokaisee. "Liikutin jo Vaden, pitää mennä kotiin siivoamaan..."
"Joo ok, katsotaan löytyykö tallista muuta ratsastusseuraa", Suvi sanoo ja alkaa harjaamaan Allia. Hän harjaa ja harjaa, selvittää jouhet, putsaa kaviot. Liinalla hän pyyhkii silmäkulmista rähmät ja pian on valmista. Alli on tavan mukaan nauttinut harjaustuokiosta ja ottaa hieman unisena kuolaimet suuhunsa ja laskee pään tottumuksesta.
Suvi taluttaa Allia käytävällä kohti ulko-ovea.
"Moi", sanoo Hanne orinsa karsinasta. "Oota, oon ihan just valmis niin mennään yhdessä jos sopii", hän kiirehtii sanomaan.
"Good idea", Suvi sanoo. "On muuten poikkeuksellisen pilvistä verrattuna aiempiin hellepäiviin", hän sanoo.
"Joo paitsi rallitorstaina oli hillitön myrsky", Hanne huokaisee ja muistuttaa talojen määrästä, keiltä puuttui sähköt.
"Jooh, meiltäkin meni ne", Suvi sanoo kun Hanne jo pukee varusteita.

Hanne:
Hanne on tapansa mukaan ottanut Tumpun päätalliin varustettavaksi. Nainen pistää vauhtia touhuun Suvin odotellessa ja pian ori onkin jo satuloituna.
- Kuinkahan nämä tulee toimeen keskenään, kun meillä on nyt tamma ja ori mukana, Hanne pohtii.
- Totta... No jos tehdään niin, että Tumppu menee edellä, niin se ei koko ajan joudu tuijottelemaan Allia? Tyttö ehdottaa ja siinä järjestyksessä lähdemme liikkeelle.
Ulkona alkaa olla jo tukala helle. Hanne riisuu ohuen neuleensa ja asettelee sen Tumpun satulan etukaarrelle. Paarmat ovat hiipineet ratdukoiden kimppuun ja Alli huiskii hännällään ärtyneesti.
- Ravataanko vähän, Hanne ehdottaa.
- Joo, ehkä nää inhottavat paarmat jättää meidät rauhaan.
Hanne kannustaa voikon suomenhevosoriin raviin ja ratsukot viilettävät hetken aikaa rytmikkäässä ravissa hiekkatietä eteen päin.

Suvi:
"Allin ravi on ihanan tasaista", Suvi sanoo. Hän on jo tottunut ratsastamaan ilman satulaa.
"Sä voit vaan nauttia", Hanne naurahtaa. "Orilla ei ehkä kannata mennä ilman kunnon tukea, minkä satulasta saa, etenkään nuorella", Hanne jatkaa ja kääntää taas katseensa eteenpäin. Jo kaukaa tytöt kuulevat auton hurinan ja hidastavat käyntiin. Autokin onneksi hidastaa, eikä hevoset juuri reagoi siihen.
"Hei tuolla on se laukkasuora", Suvi sanoo - hän on jo pidemmän aikaa maastoillut Liekkijärven lähistössä ja tuntee reitit.
"No, mennään sitten sinne!" Hanne huudahtaa ja kääntää ratsunsa polulle. Pelto pilkottaa jo puiden takaa, ja aurinko paistaa. Enää ei näy juuri ainuttakaan pilveä, edellisten päivien helle jatkuu.

Hanne:
Tumppu tuntuu vaistoavan tulevan vauhtipätkän ja alkaa steppailla. Hannella on täysi työ pidellä oriita, mutta pellon reunaan selvitään kuitenkin käynninkaltaisessa askellajissa.
– Ootko valmis? Hanne vilkaisee Suvia ja koittaa samalla pidellä dynamiittipötköltä tuntuvaa suomenhevosta.
– Anna mennä vaan! Suvi vastaa ja kannustaa hieman rauhallisemman Allin rentoon laukkaan.
Hanne antaa vihdoin oriille periksi ja Tumppu ampaisee täyttä vauhtia eteen päin. Ori kompuroi aluksi ristilaukassa, mutta osaa onneksi korjata itse askeleensa. Hanne ei ehdi ajatella mitään ylimääräistä, hän keskittyy vain pysymään selässä. Suvilla ja Allilla sujuu hyvin, tosin tavallisesti niin rauhallinen tamma innostuu jopa hieman kirimään voikkoa oriita. Pian ratsukot selviävät pellon reunaan ja Hannekin saa Tumpun pysäytettyä.
– Oliko kivaa? Suvi kysyy hymyillen. Heillä näytti olevan Allin kanssa todella kivaa.
– Nooooh.., hieman kauhusta kalpea Hanne aloittaa. – Ehkä ei oteta ihan heti uusiksi, ennen kuin tämä nuorikko on oppinut vähän varmemmaksi jaloistaan.
Matkaa jatketaan käynnissä ja Hannekin pystyy jo nauramaan äskeiselle hurjalle laukalle.

Suvi:
Tyttö on yhä innoissaan laukasta ja Allikin viimein heräsi horroksestaan. Ratsukot löytävät kapealle polulle koivumetsään, jossa linnut visertää ja haavan lehdet havisee. Suvi keinahtelee Allin käynnin tahdissa, hän pitää harjasta kiinni ja antaa tamman seurata oriitta löysin ohjin. Polku kaartaa tien näkyessä ojan pohjalle ja sieltä heinien lomasta tielle.
"Ravataan!" Suvi ehdottaa ja Hanne laittaa vauhtia suokkiinsa. Matka jatkuu verkkaisesti teitä pitkin ja jonkun ajan päästä vauhtia taas hidastetaan.
"On tämä maastoilu vaan niin ihunaa", Suvi huokaa.
"Joo", Hannekin myöntää. Tytöt jatkavat iloista rupattelua.

Hanne:
– Pääseekö tosta tallille? Hanne kysyy.
Lämpö on noussut jo niin paljon, että on viisainta palata tallille ja päästää hevoset lepäämään päivän kuumimman ajan yli.
– Juu, mennään vaikka siitä! Suvi sanoo ja molemmat kääntävät suomenhevosensa varjoiselle metsätielle.
– Ravataanko vielä pikkuisen ennen loppukäyntejä? Suvi ehdottaa ja Hanne nyökkää hyväksyvästi.
Lopulta molemmat siirtävät ratsunsa käyntiin ja antavat niille hieman ohjaa. Tumppukin on jo niin nuupahtanut helteestä, ettei jaksa vilkuilla Allia tai yrittää kaahottaa.
Tallilla Hanne kiinnittää Tumpun pihalle puomiin ja riisuu varusteet. Ori on litimärkä hiestä joten nainen hakee tallin seinustalta letkun ja suihkuttaa hevosen kauttaaltaan. Tumppu näyttää nauttivan viilentävästä vedestä ja sulkee silmänsä hetkeksi.
– Käyn jo viemässä Allin tarhaan! Suvi huikkaa.

Suvi:
Alli on tyytyväinen päästessään tarhaan. Suvi rapsuttaa Allia, silittää ja päästää Allin viimein menemään, kuiskaten tamman perään "Olet rakas". Suvi poistuu tarhasta ja etsii Hannen käsiinsä, hän saa jo hevosensa kuivattua ja the sen tarhaan. Suvi kävelee vierellä.
"Oli mukavaa", Suvi sanoo, ennenkun tytöt lähtevät kotia - yhtä matkaa.


Siis aivan mieletöntä, että sä sait Sampan tulemaan mukaan tallille, aina miehinen voima keskuudessamme tekee hyvää, kun toi Ramikin on tollanen ryttysuu ja Jasonin pitää ehkä vähän vielä kasvaa, ennen kuin sen miehistä voimaa voi alkaa hyödyntämään. Varo vaan, mä saatan pistää miehes vielä peltotöihin näin syksystä Eliaksen kanssa, ellei hän nyt sitten juokse kauhuissaan karkuun tämän uutisen johdosta : D Harmillista, että Tumppu nyt vähän esitteli miehisiä puoliaan Sampan saapuessa, mutta ihan ymmärrettävää, ettei kilpailijoille saa ihan kiltti olla, oothan sinä kuitenkin Tumpulle ihan ykkösihminen ja sit pitäisi vielä jakaa. No ei kyllä käy. Hienostihan se Tumppu lopulta alkoi menemään, että ehkä sodat on ainakin hetkeksi käyty ja hymyillä voi hetken.

Tumpun ansiosta mulle on iskenyt aivan mieletön suomenhevoskuume, eli pari tammaa on lisää tulossa talliin. Tai no Valeri neitohan tänne jo saapui, mutta toinen lapsukainen on vielä tulossa, ehkä niistä löytyisi tulevaisuuteen Tumpullekin oma heila. Ainakin niin olen ilkeässä mielessä suunnitellut (; Mä en aio päästää teitä kyllä Simorasta koskaan pois, muuten menetettäisiin sinut ja mahtava koulutus apu ja meikäläisen inspiraatiota ylläpitävä Tumppu <3

Ihana piirros taas kerran, piirrät kyllä niin mahdottoman kauniisti, että oikein kadehdin, varsinkin väritystyötä, kun tuntuu, että itselläni on peukalo keskellä kämmentä. Näkyy kärpäsiä ja paarmojakin olevan tuolla Tumpun kimpussa. Maastoilemaankin lähdin Suvin kanssa, siis mahtavaa! Onneksi Tumpun miehisyys ei liian huipussaan ollut kauniin leidin läsnäollessa. Lisää tarinoita kiitos, mahtavaa mahtavaa (: - Odelie