Yksityisten kirja

[Romppu]

Muuttopäivä
15.8.2014

"Kolme, siis kolme kokonaista Ikea- kassia?", poikaystäväni tirskahti huomattuaan suuret, siniset kassit lattialla. Niin ja tavarat niiden ympärillä, joiden piti myös tulla mukaan.
"Heh.", vastasin hiukan nolostuneena.
"Sun muuttava ponis on ylipieni ja se tarttee noin paljon kamaa?", hän huudahti, jonka jälkeen kumartui lattialle ja alkoi pakkaamaan seuraavaa kassia. Minä taas nousin ylös lattialta, annoin pusun poikaystäväni poskelle ja menin hakemaan Rossin sisään, jotta se joskus saataisiin kuljetettua pois täältä.

Rossi käyskenteli tarhassaan ja päästi hiljaisen hörähdyksen kun aloin lähestyä porttia. Avasin portin ja sujautin jo melko kulahtaneen vaaleansinisen riimun tamman päähän. Rossin harjaan oli takertunut pari kellertävää heinänkortta, ja noukinkin ne samantien pois. Sitten maiskautin ponille lähdönmerkiksi, ja Rossi lähtikin seuraamaan minua kuin pikkuinen koiranpentu.

Jätin Rossin karsinaan pienen heinäkasan seuraksi, ja lähdin itse etsimään kuljetussuojia. Katsoin koriin, mistä löytyy kaikki tallin hevosten kuljetussuojat- vaan ei niitä shetland- kokoisia vaaleansinisiä, joita paraikaa etsin.

"Ootko nähny tälläsiä, mut vaan vaaleensinisenä ja kaks kertaa pienempinä?", näytin toisen ponini mustia kuljetussuojia poikaystävälleni. Hän alkoi samantien penkomaan yhtä kasseista, ja vetikin sitten esiin etsimäni.

"Sankarini.", sanoin sarkastisesti samalla kun nappasin suojat käsiini.

Palasin Rossin luo, joka yritti kurkkia korkean seinän yli. Annoin tamman haistella kättäni, jätin takasuojat karsinan oven viereen ja menin sisään etusuojat kainalossa. Rossi käveli luokseni ja nuuhki kummallisia kapistuksia käsissäni. Haistelun jälkeen aloin kiinnittämään ensimmäistä suojaa, sitten toista. Hain takasuojat karsinan edestä ja laitoin nekin jalkaan.

"Onko traikku valmiina?", huudahdin. Sain myöntävän vastauksen, joten lähdin viemään Rossia pihalle.

Sää oli mitä ihanin- aurinko paistoi, muttei ollut liian kuuma, muutama pilvenhattara liehui taivaalla ja kesän viimeiset linnut lauloivat jossain kauempana. Rossi selvästi nautti tästä säästä, vaikka viskoi takajalkojaan kuljetussuojien vuoksi. Trailerin luukku oli auki, joten kävelin suoraan sisään. Onneksi poni oli samaa mieltä, ja tulikin perässäni ilman sen suurempia ongelmia. Kiinnitin tamman puomiin ja jätin sen syömään trailerissa olevia heiniä. Sillä aikaa isäni- joka oli lupautunut kuskiksi- laittoi luukun kiinni. Minä tein vielä lopputarkastuksen, jottei mitään päässyt unohtumaan. Auton takakontti oli täynnä tavaraa, trailerin "pikkuvarastossa" oli satulat, suitset, pari loimea ja tarvittavat ruokasäkit.

"Noh, onkos kaikki kyydissä?", isäni kysyi lopulta.
"On juu, lähdetään vaan menemään.", vastasin. Tämän jälkeen ahtauduimme poikaystäväni kanssa auton takapenkille kaikkien tavaroiden keskelle ja lähdimme matkaan.

Melko nopeasti sujuneen matkan jälkeen kurvasimme Simoran pihaan. Pihamaalla oli kaikenlaisia hevosia, erilaisia rakennuksia ja paljon ihmisiä. Avasin takapenkin oven, loikkasin ulos ja pujahdin trailerin sivuovesta sisään. Rossi hörähti hiljaa ja katseli ihmettyneenä, kun minä irrotin sitä puomista. Isäni avasi luukun, ja Rossi lähti kiltisti peruuttamaan ulos. Kun ponin kaikki kaviot koskettivat maata, se päästi korkean kiljahduksen, ihan kuin tervehtiäkseen muita hevosia. Tamma seurasi tallipihaa valppaana korvat hörössä, samaan aikaan, kun minä silitin sitä kaulasta. Yhtäkkiä luoksemme saapui tummahiuksinen nainen, joka toivotti meidät tervetulleeksi.

"Olen Odelia, olet varmasti Romppu ja tämä pikkuinen poni Rossi?", hän kysyi.
"Jep. Voisitkohan kertoa mihin tarhaan voisin viedä tän?", kysyin uteliaasti. Odelie lähti kävelemään tarhoille päin, ja minä seurasin Rossi perässäni.
"Voit ainakin näin aluksi laittaa sen tähän.", Odelie sanoi hymyillen ja avasi portin. Talutin Rossin sisään, irrotin kuljetussuojat ja otin riimun pois päästä. Tamma lähti tutkimaan tarhaa ja hirnui muille hevosille. Heitin vähän heinää ponin tarhaan ja jatkoin sitten matkaa sisälle täyttämään papereita. Sillä aikaa poikaystäväni hoiti tavaroiden kuljetuksen talliin.

Romppu & Rossi

Tervetuloa vielä kerran Simoraan meidän porukkaamme ! (: Kivaa, että pääsitte muuttamaan Simoraan niin nopeasti, niin saatiin tehtyä nopeasti kaikki hoito suunnitelmatkin tehtyä, eikä tarvinnut jäädä odottamaan. Rossi vaikuttaa oikein ihanalta tammalta ja olen kyllä todella ihastunut sen väritykseen. Mieletön persoona varmasti ja on aina mukava päästä tutustumaan uusiin ihmisiin. Tein nyt jo Rossin sivut ja lisäsin sinutkin porukka sivulle, joten nyt asustatte sitten virallisesti Simorassa. Toivottavasti saat uusia mukavia kavereita täällä ja tuskin maltan odottaa että pääsen lukemaan teidän seikkailuistanne meillä ! (; - Odelie

[Kaneli]

Olin nukkunut edellisen yön todella huonosti, jännittäen muuttoamme uuteen talliin ja uusiin kuvioihin. En ollut koskaan vienyt omaa hevostani muualle, kun oli sattunut sopivasti, että tallissamme oli aina tilaa. Tällä kertaa kuitenkin melkein jouduimme muuttamaan pakon sanelemana, koska metsikköinen sijaintimme olisi esteenä myöhemmin kisaamisellemme. Joten tavaroiden roudaus ja pakkaus odottivat heti aamupalan jälkeen.

"Kaneli, onko kaikki ihan reilassa kun sä noin hermostunut olet?", huusi äitini keittiöstä minun taistellessa päälleni ianikuisia farkkuja vuodelta miekka ja kivi.
"Enhän mä mitään stressaa, mietin vaa miten Amanda tulee siel viihtyy, eihän se koskaan oo asunut muualla ku meiän pihatossa", huusin.
"Okei, okei, elä hermostu kuitenkaan enempää. Kohtahan Amandakin hyppii seinistä ulos jos sä ton tuulisena menet talliin", jaksoi äitini niitä elämänviisauksiaan jakaa vaikka meillä alkoi olla jo kiire.

Ammuvellit ja leivät syötyäni menin talliin ja aloin penkoa ullakkoa perinpohjin etsiessäni jotain kassiksi kelpaavaa, kunnes siskoni toi huoneestaan ison kangaskassin.

"Kuule, autoon on jo pakattu matkan ajaksi heinät, kun luulin, että saisin ton peräkärryn käyttööni. Mutta ei se haittaa, otan ton heppiksen ja vaikka muutaman hepan lisää, kun lähden sinne ruotsiin valmennukseen. Pitää vaan soittaa sille valmentajalle suunnitelmanmuutoksista...", siskoni Pia-Lotta eli Pippuri totesi lopulta.
"Juujuu", sanoin samalla kun käärin pinteleitä ja heittelin muita suojia pääni yli.

Varusteiden pakkaamisen ollessa puolivälissä (aikataulutusongelmista ja tavaroiden täsmällisestä katoamisesta juuri tänään johtuen olimme jo muutaman tunnin jäljessä aikataulua) äitini oli todella kiltti ja toi Amandan tarhasta sisään. Mokomakin pikkuryökäle ei ollut kuulemma meinannut antaa millään ottaa itseänsä kiinni, joten äitini oli pakko tuoda koko tammalauma pihattoon. Kaikenlisäksi uusi ötökkäloimi oli jostain syystä hieman repaleinen, lienee Amandan pikkusisko ollut asialla... Ähisin ja puhisin itsekseni tätä hiuksia harmaannuttavaa onneani.

Hetken jäähytauon jälkeen sain itseni kootuksi tavaroitakin alkoi löytyä. en tiedä miksi, mutta muutama loimi löytyi vintiltä, ämpäreitä maneesista ja suitset vesiboksista. Kärrytkin piti mennä tarkistamaan, mutta onneksi edes ne olivat oikealla paikalla. vein heti tavarat auton takakonttiin koiralauman ollessa jaloissa.

Amandaa ei sen kummemmin tarvinnut alkaa harjaamaan, muutakuin laittaa kuljetuksen ajaksi ohut loimi ja kuljetussuojat jalkaan. Traikkuun tamma meni kuin vanha tekijä. Yhdessä äitini kanssa laitoimme vielä viimeiset tavarat maaasta autoon ja lähdimme kolmen tunnin päässä olevaa Simoraa kohti ajelemaan.

Lukuisten väärinajamisten ja oikoteiden kautta sattumalta päädyimme oikealle tielle ja lopulta Simoran pihaan. Ketään ei näkynyt pihalla tai tallissa.

"Kai kaikki ovat syömässä tai katsomassa kisoja TV:stä", pohdin tutkittuani tallin.
"Niin varmaan, paitsi, että ne kisat tulevat vasta myöhemmin", totesi viisas äitini.

Lastasimme Amandan alas traikusta ja annoimme sen ehtken aikaa katsella rauhassa ympärilleen. Äiti alkoi sillä aikaa purata tavaroitamme takakontista. Vein Aman karsinaan, jonka seinästä olin bongannut jo valmiiksi kirjoitetun nimikyltin. Olin otettu tästä lämminhenkisyydestä. Heittelin karsinaan vielä matkalta jääneitä heiniä, jotta tammalla riittäisi tekemistä.

Tervetuloa vielä kertaalleen Simoraan Amandan kanssa! Oikein hurmaava tyttönen Amanda onkin ja oli heti aamusta minua höristen tervehtimässä, kun aamutallia tulin tekemään. Toivon kovasti, että päätätte neitokaisen kanssa viihtyä meidän kanssa pitkäänkin ja saamme nähdä, kuinka Amandasta kasvaa vielä hieno ratsu. Tapahtumiimme kannattaa osallistua, yritämme järjestää kaikenlaista myös noille nuorikoille, kun niitä tuppaa täällä olevan nyt useampi ja apu talkoissa passaisi mainiosti, sillä tehtäväradan pystyt maasta käsin suorittamaan vaikka Amandalla (; Innolla odotan, että pääsen lukemaan teidän kahden seikkailuja täällä meillä ja pääset tutustumaan lähemmin meidän tiluksiin, avartaa varmasti mahdollisuuksia harrastaa myös Amandan kanssa (: - Odelie

[Scarlett]

Follyn pikainen liikutuskerta - 18.8.14

Olin hoitanut ja ratsastanut Eifelin jo aamupäivästä, joten nyt oli nuoremman vuoro. Folly ravasi tarhassa heti luokseni, kutsuessani sitä ja se sai joka kerta hymyn huulilleni. Oli se aina niin upea tunne ja kun varsa oli ollut ihan pienestä asti luonani, niin olin sen luottamuksenkin ehtinyt ansaita. Se oli nyt vuoden ikäinen. Se oli kasvanut hyvin paljon ja suurena hevosena se oli ihan kömpelö otus vielä. Kuin nopeasti kasvanut koiranpentu joka ei tiennyt varmasti missä jokainen tassu sijaitsi.

Pujottaduin sisälle aitaukseen ja laitoin päitset nuorukaisen päähän. Se vain seisoi nätisti aloillaan, mutta päästäessäni sen portista, se ravasi edelleni pyörähtäen itse minun suuntaisestini, kun laitoin portin takaisin kiinni. Kävelin tamman vasemmalle puolelle ja talutin sitä kohti tallia. Se ravasi välillä muutamia askeleita, mutta ne olivat hyvin hitaita sellaisia, koska naru ei kiristynyt kertaakaan.

Tallissa jätin Follyn suoraan käytävälle, koska olin jo aiemmin tuonut tamman hoitovälineet siihen. Käytävällä nyt oli muutenkin helppo hoitaa kun tuntilaisia ei pyörinyt koko aikaa ympärillä, ja varsa pysyi siinä aina rauhallisemmin kuin karsinassa.

Puhelin tammalle hoitaessani sitä kuntoon. Se seisoi yllättävän nätisti kilisyttäen vain ketjuja ja Hanne kävi moikkaamassa nuorukaista kerran leipäpalan voimin. Sen jälkeen Folly aina hörisi naiselle nähdessään hänet ja se sai minut nauramaan. Äänekäs nuori tamman alku.

Harjattuani kirjavan, talutin sen suoraan kentälle, koska siellä ei olisi vielä ketään. Päästin Follyn siellä irti ja annoin sen juosta hetken vain purkaen energiaansa. Sitten kävelin tamman rinnalle ja aloin tekemään sen kanssa paljon maastakäsittely juttuja. Ainoa juttu minkä se oli kunnolla oppinut tähän mennessä, oli luokse tuleminen. Se oli varsin kätevä taito, mutta toi aina minulle mieleen koiran.

Tein sen kanssa aika pitkään kaikkea, sillä pian huomasin Odelien kävelevän kohti kenttää tuntihevosjono perässään. Niinpä kliksautin narun takaisin kiinni Follyn päitsiin ja hymyillen, naista tervehtien vein varsan takaisin tarhaansa.

Hui! Folly on kasvanut jo niin paljon ettei sitä meinaa melkein tunnistaa. Vähän epätasapainoiselta hölmöltä se vähän näyttää, mutta oikein kaunis siitä vielä kasvaa, kun saadaan lihaksistoa vähän kuntoon. Tollaset lyhykäisetkin liikutus kerrat on arvokkaita noin pienelle varsalle ja tossa muutamaan kertaan kun et ole päässyt, olen päästänyt Follyn juoksemaan kentälle yhdessä Valerin kanssa, niin on tytöt on saaneet vähän leikkiä keskenään noita varsaleikkejä : D Ihanaa on kyllä saada mahdollisuus päästä seuraamaan Follyn elämää ihan syntymästä asti ja toivottavasti vielä vanhana mummona se vielä meikäläisen seurana seilaa (: - Odelie

[Romppu]

Ollaanpas sitä söpöjä
19.8.2014

Tänään ei ole hyvä taustapäivä, joten tausta olkoon tuollainen söpö vaaleanpunainen.

Romppu & Rossi

Pinkki (tai no vaaleanpunainen) tausta on aivan ihana ! Ei haittaa, vaikka huonoja taustapäiviä löytyy, tuntuu joskus, etten itsekään saa aikaan kun vain kamelin näköisiä hevosia : D Mä pidän kovasti sun piirtotyylistä, se on jotenkin huoletonta ja selkeää jälkeä, jota on miellyttävää katsoa. Rossi on kyllä todella kaunis ja upea luontoinen tyyppi. Tänään aamullakin sain hörähdyksen tammalta ja tuttavallisen tuuppauksen, vaikka se on ollut täällä vasta hetken. Mutta voihan se olla, että heinillä on ollut jotain osaa tässä hyväntuulisessa tervehdyksessä. Mielelläni katson tätä hyvää jälkeä ja mukavaa kirjoitusta jatkossakin, kannattaa osallistua maasto retkelle, vielä kun kerkiää ja ehkä muutenkin joku kerta minulla on aikaa poistua toimistosta ja lähdetään yhdessä maastoon (: - Odelie

[Kaneli]

Aamuvisiitti

Saavuin tänään jo todella aikaisin tallille, koska olin jatkamassa sieltä suoraan toiselle tallille. Amanda oli jo siihen mennessä heitetty ulos, olihan kello jo lähemmäksi yhdeksän ja olin unohtanut laittaa ilmoitustaululle lapun, että se olisi voinut jäädä sisälle. Iloisena jälleennäkemisestä Amanda aloitti tutun hirnuntansa jo ennen kuin minä näin sen, kyllähän se yhtälö, että ihminen+nälkä=ruoka-aika. Amandan naamasta kyllä näki jo kauas asti, se pettyi kun minulla ei ollut herkkuja mitä sille antaa.

Tallissa tein pikaharjaukset sekä syötin sille muutamat porkkanat, mitkä olin tuonut mukanani. Tamma tuuppi minua, yritti tutkia taskujakin lisäherkkujen varalta. Lopulta tämä ruumintarkistus loppui. Yhtäkkiä näinkin Odelien puhdistamassa karsinoita tallissa.

"ai hei", totesin nähdessäni tallinomistajan.
"Hyvää huomenta sinullekin, aikainen herätys?", sanoi Odelie todella pirteästi huomatessaan minut.
"Joo, ajattelin, että nyt Amandan kanssa tehtäis jotain, ennen kuin tulee liian lämmintä", vastasin hieman arasti.
"Jep, nehän lupas tänään lähemmän 25 astetta", totesi Odelie.

Samalla olin harjaillut amandan valmiiksi ja laittanut sille suitset päähän.

"No, mä taidan tästä lähteä taluttelemaan Amaa ulos, että ehdin viedä sen takaisin juuri ennen päiväheiniä", melkein huusin tallin ovelta, kun en saanut selvää, mitä Odelie tallista vielä puhui.

Lähdin taluttelemaan suitsille Amandaa hetkeksi maastoon, ennenkuin lauma hyttysiä hyökkäsi kimppuumme. Herkkä tamma ei oikein tykännyt niistä ja se joutui koko ajan ravistelemaan päätänsä. Pian käännyimme jo takaisin noin 20 minuutin kuluttua lähdöstä ja menimme hetkeksi kentälle. Tamma näytti oikein ihmettyneeltä, kun ei päässytkänä takaisin tallin ihanaan suojaan.

"No niin Amanda, nyt sitten pikkuhiljaa pitäis aloittaa toi sun ratsukoulutus, kun kerran raviura tulee lähtemään hiemman hitaammin kuin luulin...", mutisin tammalle sen tuijottaessa aidan toisella puolella olevia ruohotuppoja, aivan selvästi!

Ama vaan pärskähti ja seisoi kiltisti paikoillaan. Päästin tamman vapaaksi hetken ajaksi juoksentelemaan kentälle ja purkamaan energiaansa. En viitsynyt näin suhteellisen kiireisenä aamuna valjastaa sitä kärryjen eteen, koska hevosten paperihommat kutsuivat toisessa osoitteessa minua jo. T
Pohdintojeni aikana Amanda vain käveli ja välillä meni pieniä ravispurtteja.

"Mikä laiskalomalainen sinä nyt olet, kun muutettiin tänne?", nauran hymyillen tamman hölmöille ilmeille.

Hauskaa, että pääsit katsomaan Amandaa jo näin pian uudestaan ja pakko vain sanoa, että Amanda on kyllä tosi ihana. Muutaman kerran se on yrittänyt kiivetä ihan syliin asti, jolloin sitä on saanut työntää pois, mutta välillä tamma vaan upottaa suloisen päänsä syliin, eikä liiku. Valitettavasti nämä on tapahtunut aina, kun on pitänyt tehdä jotain sen mielestä epämukavaa ja ilmeisesti se on minua vaan pomottanut, mutta sen suloudelle ei voi kun vain sulaa. Toivottavasti teillä sujui lenkki hyvin, kun siellä taisi matkalla vähän ripotella, tuskin kumpikaan teistä kuitenkaan sokerista on tehty : D Kirjoitat kyllä hyvin ja selkeästi, että tekstiä on helppo ja miellyttävä lukea ja toivottavasti jo pian pääsen lukemaan sinun ja Amandan huikeista yrityksistä ryhtyä ratsuksi (: - Odelie

[Iida]

23.8.2014
Siivouspäivä
I & J #7

Yöllä oli satanut pirun kovaa. Sen huomasi Simoran lätäkköisestä pihasta. Aamu oli vielä aikainen ja tallipiha hiljainen. Avasin tallinoven ja kävin ensimmäisenä viemässä reppuni tallitupaan. Hevosia oli vielä tallissa. Jenni myös. Etsin käsiini Odelien, joka oli juuri avaamassa Allin karsinan ovea.
‘’Moikka!’’ huikkasin naiselle iloisena.
‘’Hei, säpä oot aikasessa.’’ nainen sanoi pirteästi.
‘’Joo, vaihteeks.’’ virnistin. Odelie hymyili.
‘’Jos viet Jennin pihalle niin ottaisitko samaan tarhaan menevän Halin mukaan?’’
‘’Juu, voihan mä ottaa.’’ lupasin ja lähdin paikalta.

Lähdin paikalta ja kiiruhdin ensin Halin karsinalle. Avattuani karsinan ruuna puski luokseni. ‘’Hei poju.’’ sanoin lempeästi ihanan väriselle ponille. Laitoin ruunalle riimun päähän ja kiinnitin siihen narun. Lähdin taluttamaan Halia Jennin karsinalle. Annoin ruunalle löysemmän narun, jotta saisin työskenneltyä Jennin kanssa. Ruuna seisoi kiltisti paikoillaan tutkien Jennin naapuria kiinnostuneena. Työnsin liu’utettavan oven auki.

‘’Ai helvetti!!’’ huudahdin yllättyneenä. Jenni oli purrut mua. Tamma mulkoili mua ja mä mulkoilin sitä takaisin. ‘’Kusipää.’’ sähisin tammalle välittämättä kielenkäytöstäni. Pistin vaaleanpunaisen riimun Jennin päähän ja kiinnitin narun. Työnsin oven apposen auki ja Jenni luikahti ohitseni kuin rasvattu salama. Hali korahti ja nosti päätään.

Sain nipin napin pidettyä narun kädessäni ja estämään Jenniä pääsemästä karkuun. Tamma nykäisi päänsä kuikkuisena ylös, mutta pysähtyi. Keräsin Halin narun lyhyemmäksi ja vedin sitten Jennin liikkeelle. Tamma luimi, mutta ei purrut, joten sain kerättyä senkin narun helposti lyhyemmäksi. Lähdin taluttamaan poneja pihalle. Ulko-ovi oli auki. Hali alistui menemään Jennin perässä ovesta, joten annoin sille hieman lisää narua, jonka keräsin pihalla.

Odelie tuli vastaan ja hymyili pirteästi. Hymyilin takaisin. Ponitarhassa ei ollut vielä ketään ja portti oli auki, joten sain Jennin ja Halin helposti sisälle, napsautin molempien lukot auki ja maiskautin niille, jotta ne jatkaisivat matkaa. Jätin narut portin viereen ja suljin sen. Kävin hakemassa kottarit ja talikon matkalla talliin ja kiikutin ne suoraan Jennin karsinalle. Jenni oli kaikeksi onneksi melko siisti, joten kakkakasat oli helppo napata talikkoon. Sain karsinan pian puhtaaksi ja kävin hakemassa pesuharjan, putsaisin nyt kun olin alottanutkin niin myös tamman automaatin ja ruokakupin.

Niissäkään ei nokka kauaa tuhissut. Vein harjan pesarille ja lähdin sitten tyhjentämään kottareita lantalaan. Kottikärryt nitisi ja natisi, kun ne pomppivat kivisellä tiellä. Taktikoin matkan lantalaan varoen suurimpia kuoppia ja lätäköitä. Kaadoin lannat kasaan ja vein ne talliin, Odelie kummiskin tarvitsisi niitä, varmaan.

Tänään olisi kunnon siivouspäivä, ajattelin irrottaessani Jennin huopaa satulasta. Putsaisin nyt vielä kaiken lisäksi tamman varusteet. Avasin Samsungini lukituksesta ja pistin Spotifyn päälle. Kuka ihme pystyisi työskentelemään paikoillaan ilman musiikkia? ‘’Girl, I woke up with you on my mind,I found your picture on my phone...’’ Austin Mahonen ääni kajahti hiljaiseen satulahuoneeseen. Hyräilin laulun mukana ja lauloin kertosäkeessä. Hinkkasin satulaa ja kuurattuani sen laitoin sen viereeni. Purin seuraavaksi suitset osiin ja aloin niiden pesemisen turparemmistä. Laitoin kuolaimet likoamaan lämpimään veteen. Asettelin putsatut osat vierekkäin maahan pyyhkeen päälle. Nappasin toisen pyhkeen, jolla pyyhin vielä satulan ja suitsien osat kerran läpi. Kokosin suitset ja pistin ne takaisin Jennin paikalle. Kävin viemässä likaisen huovan reppuuni ja pistin satulan alle upouuden vaaleanpunaruudullisen.

Menin takaisin talliin ja melkein törmäsin nurkan takaa tulevaan brunetteen, jota en ollut vielä koskaan nähnyt. Naurahdimme vaivautuneesti. Brune ojensi kätensä. ‘’Romppu.’’
Puristin kättä. ‘’Iida.’’
‘’Hauska tavata.’’ nainen sanoi muodollisesti. ‘’Hoidatko jotain hevosta täällä?’’
‘’Samoin, ja eh.. mulla on oma poni.’’
‘’Aijaa, kiva, niin on mullakin. Rossi, sellanen hauska pieni veijari.’’
‘’Jenni, pirullinen kusip… mulkoilija.’’ korjasin tamman esittelyä.’’
‘’Haha.’’ Romppu naurahti. ‘’Sori, pitää mennä.’’ nainen sanoi vilkaistessaan kelloa. Toivottavasti törmäillään.’’
‘’Joo, toivottavasti.’’ naurahdin.

Kävelin ponitarhalle, jossa Jenni ja pari muuta ponia söivät ponimaisen ahneen tapaan päiväheiniään. Jäin portille katselemaan Jenniä. Tamma näytti tyytyväiseltä ruunien kanssa, nosti päänsä huomattuaan mut, mutta laski sen sitten alas heiniin. Kaikilla hevosen omistajilla ei vain ole hellusia hörähtelijöitä. Jennikään ei ollut koskaan hörähtänyt mulle. Ainoastaan mulkoillut, eh. Pidin silti ponistani. Vaikkei se ollutkaan sellainen mamman mussukka, vaan pikemminkin ponitytön painajainen. Ei kaikki oo täydellisiä eihän?

Kaikki ei ole täydellisiä, mutta täydellisyys koostuu siitä mitä kokonaisuudessaan itse on, eikö? Se tarkoittaa, että Jennikin mahtaa olla täydellinen, vaikka neidillä hieman rujo luonne onkin. Puremat ja potkut tuovat kokemusta ja uskon että Jennin mulkaisut voivat jopa vastata muiden tapaa hörähdellä omistajilleen. Tapansa kullakin, niin ainakin itse sanoisin : D

Mutta että siivoamassa! Aplodit sinulle, nimittäin meidän satulahuone alkaa muistuttaa jo hieman kaatopaikkaa. Jos olisin yhtä reipas kun sinä, ehkä asiat ei olisikaan niin sotkussa mutta mutta.. Sanotaan että syytän Jasonin uhmakasta luonnetta (; Mahtavaa tekstiä sinulta taas tullut, tarinoitasi on helppo lukea ja osaat ylläpitää tarinankerrontaa yllä, ettei tekstistä tule missään vaiheessa epäselvää tai vaikeaa ymmärtää. Innolla odotan taas teidänkin seikkailuja, Jenni on kyllä yksi suosikeistani, rujoa luonnetta kun ei voi kuin ihailla (: - Odelie

[Hanne]

3.9.2014

Tallissa kävi vilske ja vilinä. Toisessa päädyssä parveili pieniä alkeiskurssilaisia, joiden perässä hoitajat juoksivat ja yrittivät parhaansa mukaan neuvoa hevosten varustamisessa. Olimme Tumpun kanssa vallanneet toisen käytävän päädyn, jossa asettelin oriille valjaita. Tarkoitukseni oli lähteä pienelle kärrylenkille, sääkin kun oli mitä hienoin.
– Moi, kuulin rawanan äänen takaatamme.
– No moi taas! Mitäs suunnitelmia tälle päivälle? kysyin.
– Eipä ihmeempiä... Vadekin lähtee kohta tunnille.
– No hei, jos et vielä eilisestä maastoilusta saanut tarpeekses, niin lähe mun kanssa kärrylenkille! Kyllä noihin Odelien koppakärryihin kaks mahtuu.
– Niinno, mikä ettei! tyttö innostui ja auttoi minua kiristämään viimeisetkin remmit.

Talutin oriin pihalle, jossa muutaman tuntilaisen joukko istui harjauspuomilla. Tyttöjen ratsut olivat ilmeisesti jo valmiiksi tunnilla ja nämä odottelivat oman tuntinsa alkua. Rawana kipitti hakemaan kärryjä pikkutallin seinustalta ja jäin pitelemään oriita.
– Onkohan toi peevee... kuulin yhtäkkiä yhden tytön kysyvän matalalla äänellä kavereiltaan.
– No ei tietenkään oo, etkö nyt suokkia tunnista! Toi se sen Hannen ori! Oon kuullu et se hyppää ainaski metrin ratoja sillä, vastasi toinen, ilmeisesti tietävämpi tyttö.
– Oikeesti! Mut miks sillä sitte on valjaat? kolmas ihmetteli.
– Se kato juoksee samalla raveissa, suokit on tosi monipuolisii, toisena suunsa avannut tyttö kertoi.
Yritin pidätellä nauruani ja jouduin kääntämään pääni tytöistä pois päin, jottei huvitukseni olisi näkynyt. Onneksi rawana palasi pian kärryjen kanssa ja saimme oriin kärryjen eteen. Tyttö ihmetteli hilpeyttäni kovin, kunnes päästyämme tarpeeksi kauas tallipihasta, kerroin hänelle äskeisestä keskustelusta.


– Ei oo oikeesti todellista! Meidän Tumppu, ainaski metriä! nauroin vedet silmissä rawanan tirskuessa mukana.
– No kuule, kyllä se vielä jonain päivänä hyppääkin, tyttö vakavoitui hetkeksi. –Ihan varmasti.
– Niinkö luulet? Nojoo, kyllähän mulla vähän haaveena olisi alkaa tuon kanssa jo kohta koittamaan esteitä, sanoin. – Tuntuu vaan etten oikein uskalla aloittaa...
Olimme kävelleet jo melkoisen matkan hiekkatietä pitkin ja päätin kannustaa oriin raviin. Kärryttely oli Tumpulle jo tuttua puuhaa ja se ravasi reippaasti, mutta rennosti eteen päin. Olimme ravipätkän ajan hiljaa ja nautimme vain vauhdista. Niin ja kurasta, jota oriin kaviot lennättivät suoraan naamallemme...
– Yäääk! Kiitti Tumppu, rawana valitti.
– Kaunis ilma vaan hämäs, kuraa täällä on vieläkin, naurahdin.

Kärrylenkki oli todella rentouttava ja juttelimme rawanan kanssa kaikesta maan ja taivaan väliltä. Meillä synkkasi ihmeellisen hyvin, vaikka ikäeroa onkin sen neljä vuotta. Annoin hänen ajaa loppumatkan tallille ja Tumppu kulki oikein siivosti myös rawanan ohjauksessa. Tallilla vastuutehtävät kutsuivat, ja hänen piti lähteä avustamaan tuntilaisia hevosten purkamisessa. Jäin käytävälle pesemään Tumpun hikiä pois sienellä ja huomasin sattumalta yhdessä karsinassa kirjavan ponin, jota en ollut aiemmin nähnyt. Päätin kurkata tätä tulokasta ja hipsin karsinalle.
– Moi!
– Hui! säikähdin tyttöä, joka oli ilmestynyt vierelleni. – Tai siis moi! Tää on sun heppa? Sori, mä olin vaan utelias.
– Haha, sori jos säikäytin, tummahiuksinen tyttö vastasi. – Mutta saa sitä kyllä katsoa, mun nimi on muuten Romppu ja tuo tamma on Rossi.
– Aa okei! Mä oon Hannele, tai sano Hanneksi vaan.
– Tuo suokki on siis ilmeisesti sun? Romppu kysyi osoittaen Tumppua.
– Juu, se on mun kakara. Ratsu siitä pitäisi isona tulla, vaikka kärryt onkin perässä, naurahdin. – Onko tuo Rossi joku poni?
– Joo risteytys. Kisailen sillä vähän koulua ja esteitä sekaisin. Ihan näppärä peli, tyttö esitteli.

Juttelimme vielä hetken, kunnes olin saanut Tumpun valmiiksi ja lähdin kiikuttamaan sitä tarhaansa. Olin laittanut tallissa kaiken kuntoon, joten pääsin lähtemään heti. Koira odotti jo kotona ulkoilutusta ja mies ruokaa.

Eih, mä en ole nauranut pitkään aikaan millekkään niin paljon ku "onks toi peevee". Voi Tumppu parka oli hetken täysin väärin ymmärretty, mutta onneksi siellä sitten oli neiti kaikkitietävä ja asiat tulivat selvyyteen. Ja totta kai Tumppu hyppää metriä. Jos ei nyt ihan vielä, niin ainakin muutaman vuoden päästä sulla on käsissä sellainen estemestari : D

Oikeasti on kyllä todella hyvä, että jaksat käydä ajeluttamassa Tumppua, että tyyppi saa vähän vaihtelua nimittäin olen nähnyt hevosia, jotka lopulta kyllästyessään on kieltäytyneet työskentelemästä enää ollenkaan. Oli varmasti Rawanallekin kiva kokemus päästä mukaan kärryttelemään ja niitä saa tosiaan lainata ihan milloin haluaa, kunhan palauttaa paikoilleen. Ja kurat naamaan saanti on ihan väistämätöntä ajettavan hevosen omistajana, oon saanut kokea sitä jo monesti Valerin kanssa, kun se juoksee jotenkin tosi oudosti.

Ihanaa lukea näitä sun tarinoita ihan joka kerta. Kieliopillisesti ne on ihan herkkua, että sielu ja silmät lepää ja tyylisi kirjoittaa on jopa hyvin ammattimaiselta : D Näin päätänkin myöntää sinulle pronssisen puskaratsastaja- merkinnän (joista tulee merkkejä kunhan kone taas toimia). Innolla odotan taas teidän kahden seikkailuja (: - Odelie

[Hanne]

20.8.2014 - retki Liekkijärvelle

Ei vitsi oli lämmin. Täydellinen keli syödä ja rentoutua laitumella! Mutta ei, väkisin mut taas
raahattiin talliin ja tyttö höpötteli jostain maastoretkestä. Noh, eihän sille voi
vastaankaan sanoa, joten totta kai kilttinä poikana suostuin moiselle retkelle. Ainakaan ei tarvinnut
kiertää sitä hiekkalaatikkoa ympäri ja koittaa arvailla mitä se musta haluaa.

Taivaallisen rapsuttelutuokion jälkeen sain tuttuun tapaan satulan selkääni ja sen hökötyksen päähäni.
Onneksi en joutunut pureskelemaan rautaa kuten muut hevoset, vaan Hanne käytti suussani semmoista
omenanmakuista pehmeää juttua. Pihalla oli aika hämärää, mutta hyvin siellä näki heti kun silmä tottui.
Meitä oli yhteensä neljä. Toinen suomenhevonen, sellainen rento tamma ja tumma puoliveriruuna, jonka ratsastajan kanssa
Hanne kävi usein metsässä. Lisäksi etummaiseksi pääsi sellainen kuvankaunis musta tamma, jonka luokse Hanne ei
mua laskenut. Ärsyttävää. Tamman selässä ollut nainen huuteli ohjeita ja Hanne ohjasi mut jonon hännille, mikä oli
tietenkin mun mielestä ihan väärin, mutten jaksanut sitä kauaa protestoida. Sitten me lähdettiin liikkeelle.

Tultiin järvelle, jossa tyttö oli usein käynyt mun kanssa kävelemässä. Nyt sille ei kuitenkaan ilmeisesti riittänyt
rannalla kävely, vaan se halusi että meen uimaan! Mietin vähän että mikä tää juttu on, mutta puoliverinen ruuna
meni niin reippaasti veteen, että uskaltauduin sitten perässä. Ja se oli kivaa! Totta kai mä sitten vähän näytin miehisiä
taitojani sille nätille puoliveritammalle ja loiskutin vettä niin kovaa, ettei se voinut olla mua huomaamatta. Ja
ihan varmasti se ihaili mua, vaikka esittikin vaikeesti tavoteltavaa. Juuri kun tultiin ylös järvestä, alkoi läheisestä
pusikosta kuulua kunnon ryminää ja meinasin jo pinkaista pakoon. Hanne vaikutti kuitenkin rauhalliselta, joten päätin
jäädä seuraamaan tilannetta. Ihmiset mietti ääneen, mikä siellä mahtoi elämöidä ja Hanne epäili jotain peuraa tai hirveä.
Mulle oli ihan sama, kunhan se ei yrittänyt syödä mua.

Järveltä jatkettiin eteen päin ja päästiin jo menemään kovempaa. Se oli kyllä kivaa maastoretkillä, melkein kuin olis ottanut
kisaa laitumella, mutta Hanne selässä. Se istui kyllä tosi huomaamattomasti, eikä häirinnyt mua juurikaan. Vaikka
tasapaino olikin vähän hankala vielä pitää, kun selässä oli jotain ylimääräistä. Hetken päästä tultiin aukiolle, missä Hanne
hyppäs alas ja riisui mun varusteet. Sitten mut vietiin kauemmas muiden luota, yksinäiseen aitaukseen, josta yritin kyllä
osoittaa mieltäni. Miksen saanut hengailla ruunan ja kauniiden tammojen kanssa? Tyydyin kuitenkin kohtalooni ja käännyin
tarkkailemaan ihmisiä. Ne levitti hirveän määrän ruokaa viltille ja Hanne rohmusi ainakin kahden ihmisen edestä leipiä.
Muisti se muakin ja kävi sujauttamassa suuhuni kolme omenaa aidan vieressä. Samalla se esitteli jotain paperipussia ja mainitsi
ettei ne olleet mulle. Vitsi mikä tyyppi. Omenat oli kyllä hyviä, enkä usko että ne lastut olis olleet ees kauheen hyviä.

Jatkettiin kävellen ja mentiin kaikenlaisia kivoja pikkupolkuja pitkin. Seurasin tiiviisti ruunaa, mutta samalla koitin vähän
haukkailla evästä matkan varrella olevista puskista. Vähän ajan päästä tultiin alueelle missä oli kivikasoja ja isoja tukkeja.
Jostain syystä mua alkoi jännittää ihan hirveästi ja Hannekin puristi ohjia tavallista enemmän. Katsoimme ensin kun se kaunis
musta tamma hyppi niiden tukkijuttujen ylitse ja sen jälkeen ruuna meni perässä. Touhu näytti hauskalta, mutta Hanne
totesi että olen liian nuori ja kokematon, joten kävimme leikkimässä vesihaudalla, jossa sammutin myös janoni. Lisäksi
Hanne antoi mun laukata nurmella edes takaisin niin kovaa kuin halusin. Kiersimme myös erinäköisiä tukkeja ja muita esteitä
läpi ja Hanne esitteli niitä mulle. Hauskaa oli, vaikken saanutkaan hypätä.

Vihdoin oltiin kotona, oli jo aika pimeää ja vaikka näinkin ihan hyvin, astelin mielelläni valoisaan talliin. Hanne riisui mun
varusteet ja heitti ison kasan heinää karsinaan. Mussutin sitä tyytyväisenä samalla kun tyttö pesi mun selkää sienellä.
Oli tullut vähän hiki, vaikka oonkin tosi kovakuntoinen. Pian tyttö katosi pihalle ja jäin juttelemaan Duken kanssa. Se oli tosi
kiva tyyppi ja oltiin jokseenkin saman ikäsiä, joten tultiin hyvin juttuun. Pihalta kuului välillä naurua ja jossain vaiheessa
Hanne tuli vielä talliin. Se lujahti mun karsinaan ja istui nurkkaan hetkeksi. Menin tytön luo ja haistelin, olisko sillä ollut
jotain hyvää mulle. Ei tällä kertaa, mutta tykkäsin silti kun se hengasi mun kanssa. Jotenkin oon kiintynyt tohon tyttöön, joka
on ollut mun kanssa varsasta asti. Se on niin rauhallinen eikä tekisi mulle ikinä mitään pahaa. Luotan siihen.

Kun Hanne oli vuodattanut mulle hetken sydäntään, kuului pihalta auton ääni ja se nousi ylös.
– Nyt mun pitää mennä rakas, Samppa tuli. Nähään taas huomenna, sulla on vapaapäivä, mutta tuun rapsuttelemaan sua, tyttö sanoi
ja antoi pusun turvalleni. Katsoin sen perään, kunnes tallin ovi sulkeutui ja syvennyin taas ruokaan.

Tämä maksu kuitattu! Taas kerran huikeaa tekstiä, fanitan kyllä sun tarinoita ja kuvia enemmän kuin mitään (: - Odelie

[Kaneli]

Tallin siivouspäivä:

Olin jo ottanut aikaisen startin aamulle ja automatkan aikana syöpöttelin eväitä, jotka olin väsännyt kiireessä kotona. Oi miksi, oi miksi olen tälläinen mattimyöhänen? Tottakai vielä kaiken lisäksi leivän päällä olevat tomaatit tippuivat juuri pestyille farkuille, joten oli pakko laittaa ilmaan muutamat kirosanat ajaessani viimeistä tienpätkää kohti Simoraa.

Tallilla olikin jo aikamoinen kuhina, kun kaikki muuta olivat melkein saapuneet ajoissa, ainakin ennen minua. Ehdin onneksi Odelien pitämälle työnjakohetkelle mukaan, vaikkakin hieman väsyneenä ja hiukset sotkussa. Sain kuulla, että pääsisin Rompun kanssa siivoilemaan katsomoa, rehuavarastoa että myös satulahuonetta. Kai sitä on pakko ruveta hommiinkin ennen kuin muutumaan suolapatsaiksi ja kadotaan sateen mukana. Onneksi saimme tehdä sisällä noita siivoushommia, koska taivaalle ilmestyneet tummat pilvet eivät yhtään houkutelleet ulkohommiin.

Rompun kanssa aloitimme hommat helpoimmasta eli katsomon siivouksesta. Ei sitä ikinä arvaisikaan, mitä kaikkea tuo katsomo oikein voi pitää sisällään. Löysimme pelkästään jo pölyjen siivoamisen aikana lukuisia raippoja sekä useita, parittomia ratsastushanskoja. Ei siinä oikein muuta voinut kuin hymyillä tuntilaisten tavaramäärälle. Onneksi olimme ottaneet alusta lähtien mukaamme korin, jonne laitoimme nämä löynyneet tavarat, joita ihmiset voisivat tutkia myöhemmin ja ottaa omansa.

"Hei, täällä on taas yksi uus raippa, aika pinkki!", huusi Romppu jostain katsomon syövereistä.
"Taas? Kuinka monta sellaista glitterpinkkihökötystä oikein pitää löytää, että saamme edes tämän paikan siivottua?", huusin nauraen Rompulle.


Hitaimmin sujui maneesin katsomon siivousurakka sen koon takia ja mukavinta oli satulahuoneen siivous. Muutamia kadonneita ohjia sekä kaviokoukkuja löytyi kaappien alta ja aivan mysteerisistä paikoista myös. Varusteita oli hulvatonta putsata, kun siinä sai istua lämpimässä ja jutella kaikesta maan ja taivaan välistä Rompun kanssa. Siivouspäivän kuitenkin kruunasi temppurata sekä Odelien tekemät herkut...



Temppurata:

Olin haeskellut kuraisen ravuriratsunalkuni tarhasta ja voihkaisin. En ehtisi putstata koko tammaa ennen radalle menoa millään tai saisimme olla vielä illallakin täällä. Vedin syvään henkeä ja kävelin Amandan kanssa radalle. Pienet, oranssit tötsät saivat kunnian olla tehtävän aloituksena ja niitä Ama ei kumma kyllä yhtään katsonut sen enempää. Mukavasti saimme kurvailtua niiden väleistä kiemurrellen löntystely tahtia ravissa. Tynnyrin luona ei vauhdista tykkäävä neito meinannut pysähtyä, vaan melkein jyräsi varpaani alleen. Siinä hetken aikaa irvistelin tammalle, kunnes jomotus hieman hellitti. Este sujui yllättävän hyvin huomioon ottaen, ettei Ama ole sellaista koskaa vielö joutunut ylittämään ellei ota huomioon tarhojen lankoja. Loppumatkalla avstaan tuli vielä puomi, muutama tötsä ja pieeni okseri. radan loputta taputtelin Amandaa kaulasta ja lähdin viemään sitä karsinaansa.

[Linnea]

Lomalta palailua
19.9.2014

---

Tulin tallille tänään siinä kuuden maissa, vaikka Miyssa tekikin tänään kaksi tuntia ja oikeastaan mun ei olis tarvinnut tehdä tallilla mitään. Teki kuitenkin mieli tulla moikkaamaan ajankuluksi rakasta puoliveristäni, joka muuten taisi olla yksi kilteimmistä hevosistani. Osasin todella siis arvostaa tätä tammaa, vaikka se olikin semmoinen häslä.

"No mites tunti meni?" nojasin karsinan ovensuuhun katsellen rennon oloista puoliveristä hymyillen. Janna, Miyssan uusi hoitaja oli mennyt sillä äsken estetunnilla ja minua jopa hieman harmitti, etten ollut päässyt tallille yhtään aikaisemmin.
"Ei mitenkään super hyvin", tyttö puri huultaan nostaessaan satulan samalla rautiaan selästä pois. "Se ei meinannut oikeen taipua oikeeseen suuntaan yhtään, vaan puski lapa edellä siihen kierrokseen mentäessä ja se ei meinannut keskittyä yhtään mihinkään. Sit kun se meni ihan hirveen reippaasti niin tuosta edellisestä syystä se meinas jopa painaa kädelle ihan kivasti, vaikka opettaja yritti neuvoa meitä parhaan mukaan."
"Outoa", totesin ja rapsutin punertavaa tammaa turvan päältä, jonka jälkeen kävelin Miyssan kyljen viereen alkaen tunnustella sen selkää, kylkiä ja jalkoja molemmilta puolin. Tämän jälkeen jopa yllätyin, ettei tamma tuntunut mitenkään erityisen jumiselta, ehkä hieman, mutta niin vähän, ettei sillä pitäisi olla noin suurta merkitystä.

Hetken mietittyäni pyysin Jannaa pukemaan satulan puoliveriselle uudestaan ja taluttamaan sitten kentälle, koska ajattelin pikaisesti ratsastaa hevosen läpi. Olisinhan minä voinut tehdä sen huomennakin, mutta ajattelin tehdä tämän kuitenkin mahdollisimman nopeasti niin asia saataisiin selvitettyä. Uskoin nimittäin, että tämä johtui vain siitä, etten ollut ehtinyt ratsastamaan tammalla hetkeen ja se kun oli aika nuori vielä niin sen kanssa pystyi helposti tulemaan pieniä ongelmia.

Sillä aikaa kun Janna hoiti Miyssan ratsastuskuntoon, minä kävin vaihtamassa myös omat vaatteeni suopuisimmiksi. Sen jälkeen kävelin kentälle, jossa tyttö taluttelikin jo puoliveristä.

Päästyäni selkään otin melkein heti lyhyet ohjat. Olihan Miyssa vasta ollut tunnilla, niin näin pystyi helposti tekemään. En kuitenkaan vetänyt suoraan lyhyitä ohjia käteeni, vaan keräsin ne hiljalleen tuntumalle, pitäen jalan koko ajan lähellä kylkiä. Näin hevonen automaattisesti kokosi itseään hieman, pysyen kuitenkin rentona. Huomasin heti, että tamma meinasi oikeassa kierroksessa puskea Jannan sanojen mukaisesti lapa edellä varsinkin kulmissa. Myös pää kääntyi vasemmalle, joten käänsin Miyssan hetkeksi voltille, jossa tarkistin, että kaikki avut menivät läpi. Sen jälkeen palasin uralle ja aina kun hevonen ei kulkenut suoraan, käytin oikeaa pohjetta, sekä oikeaa kättä siinä apuna. Pohkeella sain pidettyä tamman uralla ja oikeaa kättä nostin ylöspäin. Heti kun Miyssa teki toivotusti, myötäsin ja jatkoin normaalisti.

Kun kaikki sujui käynnissä, tein saman vielä ravissa ja laukassa lyhyesti. Ongelma näkyi vielä silloinkin, mutta aika helposti sen sai loppujen lopuksi kulkemaan niin kuin kuuluikin. Kunhan vaan muisti, että piti ennakoida tilanteita ja valmistella kaikki ajoissa, eikä yllättäen, sekä myödätä reilusti tamman tehdessä oikein. Ei saanut jäädä kiskomaan oikeasta ohjasta.

"Sait sen sitten menemään ihan oikein päin!" Janna naurahti kentän laidalta ja myös Jason oli tullut aidan reunalle seuraamaan hetkeksi tilannetta, mutta poika ehti häipyä yhtä nopeasti kuin olin hänet ehtinyt huomatakin.
"Suurinpiirtein ainakin", hymyilin hypäten selästä alas, jolloin tyttö tuli nappaamaan tamman ohjista. "Mä tosin uskon, että tämä johtuu vain satulasta. Vaikka Miyssa onkin ison näköinen jo, niin se on yhä tosi nuori ja se kasvaa. Siksi nuorille hevosille ei kannatakaan ostaa ikinä mitään himo kallista satulaa. Jos vaikka viikonlopun ja ens alkuviikosta menee ihan suoraan ilman satulaa, ennen kuin ehdin hankkia uutta ja se tekee tällekin ihan hyvää."
Janna nyökkäsi ja kävelin tämän vieressä talliin. Tyttö halusi itse vielä hoitaa Miyssan kuntoon, joten itse päädyin käymään tamman varusteet vielä sienellä läpi, ennen kuin ilmoitin tallissa häärivälle Soneülle satula-asiasta. Miyssalla kun olisi alkuviikosta vielä tunteja

---

[Iida]

24.9.2014

Hermoraunio

Iira ja Jehny #8

‘’No joo Jenni. Rauhotus ny...’’ supisin tammalle. Istuin satulassa varsin huterasti yrittäessäni lyhentää jalustimia ja samaan aikaan pitää riekale_hermoisen ponini paikoillaan. Pihalla tuuli jäätävästi ja oli jo melko pimeä. ‘’Jenni nyt!’’ tiuskaisin tammalle joka steppasi paikoillaan ja heilui kuin väkkärä. Jenni oli (taas vaihteeksi) ollut vapaalla ja sillä riitti energiaa. Tamman hoitamisesta ei ollut tullut mitään. Näin oikeasta silmäkulmastani jonkun viattoman tulevan tallia kohti tarhoilta. Voi pyhyys, kiitos, ajattelin.

‘’Hei!’’ huusin punatukkaiselle naiselle joka ehti melkein livahtaa talliin tuulista säätä suojaan. Sain naisen kääntymään. Jenni oli säpsähtänyt taas huutoani ja tamma otti peruutusvaihteen päälle.
‘’Moi, tarviitko apua?’’ nainen kysyi kuin lukien ajatukseni.
‘’Oi, kyllä!’’ parahdin. ‘’Voisitko pitää Jenniä paikoillaan?’’
Nainen sai kiinni tammasta, joka oli juuri pyörähtämässä toiseen suuntaan.
‘’Ei Jenni oo koskaan ollu vielä tällänen..’’ mumisin takkiini säätäessä vieläkin jalkkareiden kanssa. ‘’Mä oon muuten Iida.’’
‘’Mä oon Kaneli, mulla on kans oma heppa täällä.’’ nainen sanoi rapsutellen Jenniä.
‘’Aijaa, mä en oo kuitenkaan nähny sua ennen.’’
‘’En mäkään vissiin sua.’’ Kaneli naurahti.

Sain jalustimet sopiviksi ja kiristin vielä vyön. ‘’Kiitos, kiitti tosi paljon!’’
‘’Haha, ei mitään, kiva kun pystyin auttamaan.’’ punapää naurahti. ‘’Tarviitko vielä apua?’’
‘’Toivottavasti en, mutta olis tarkotus mennä maneesiin, jos voisit tulla avaamaan oven?’’
‘’Juu voin.’’ Kaneli lupasi. ‘’Olisit päässyt varmaan helpommalla jos olisit noussut selkään vasta maneesissa.’’
‘’Niin kyllä varmaan olisinkin.’’

Maneesilla Kaneli avasi oven ja vihelsi matalasti. ‘’Tullaan!’’ nainen huhuili maneesiin. Pyysin Jenniä eteenpäin ja tamma vastasi pyyntöön heti. Maneesissa oli toinenkin ratsukko. Romppu Rossin kanssa. ‘’Kai me voidaan tulla?’’ varmistin Rompulta.
‘’Juu voitte.’’
‘’Kaneli, kiitti avusta.’’ sanoin vielä naiselle, ennen kuin tämä sulki maneesin oven ja lähti talliin.

Maneesin peltikatto piti kovaa ääntä ja Jenni kuunteli sitä melko hermostuneena. Olimme käyttäneet vain harvoin maneesia, koska Jenni oli siellä hieman jännittyneempi. Keräsin ohjat. Jenni nosti päänsä ylös. Ratsastin tammaa ahkerasti pohkeesta eteenpäin. Käänsin tamman joka nurkan jälkeen hieman sisälle uralta, joka oli painautunut selvästi maneesin hiekkaan. Jenni kiemurteli kuin mato ja sain tehdä kunnolla töitä saadakseni sen pysymään suorassa. Romppu nosti laukan Rossilla, hauskan värinen tamma laukkasi reippaasti ilman ajatustakaan hidastaa.

Saatuani Jennin enemmän ohjalle, pyysin tamman raviin. Jenni ravasi joustavin askelin. Ratsastin tammaa edelleen pohkeesta ohjalle, pidin ohjastuntuman ja nyrkit kiinni - niistä sain useimmiten kuulla opettajalta. Käänsin Jennin ympyrälle ja asetin sitä sisäänpäin. Jenni taipui harvoin ratsastuksen alussa hyvin, joten ei ollut ihme, että ponini kulki kuin yksi jäykkä pötkö. Jennillä oli hyvin omaa virtaa joten ei tarvinnut raippaa, eikä oikeastaan eteenpäin pyytäviä apujakaan paljoa - sen sijaan hidastavia ja asettavavia. Tunsin Rompun katseen tarkkailevan meitä käyntiä kävelevän Rossin selästä.

Vaihdoin suuntaa täyskaarrolla ja ratsastin Jenniä samalla lailla toiseenkin suuntaan. Jenni kulki suorilla vinosti, eikä juurikaan taipunut ympyröillä. Purin hampaani yhteen ja istuin satulaan. Sen olisi pakko taipua. Käänsin tamman ympyrälle, jolla keskityin vain ja ainoastaan taivuttamiseen. Viidennen kierroksen jälkeen Jenni alkoi jo pikkuhiljaa lämmetä ajatukselle, kunnes oksan osuessa tamma sai hepulikohtauksen. Rossikin lähti laukkaan ja heitti pari pukkia. Jenni viskoi takapäätään yhden kokonaisen pitkän sivun ajan. Pysyin ihmeen kaupalla selässä. Kun sain tamman vihdoin siirrettyä käyntiin katseemme Rompun kanssa kohtasi ja molemmat tyrskähdimme - ehkä helpotuksesta.

(Vihdoin tarinaa, joka tosin loppu nopee...D: )

Nopea tarina tai ei, olen aivan ihastunut siihen. Jenni oli taas oma itsensä, vaikka varmasti ottaa pattiin, että tamma jaksaa riekkua ja riehua menemään aina vain uudestaan ja uudestaan. Hyvinhän se alkoi jo pikku hiljaa liikkua ja voitaisiin joku päivä katsoa saataisiinko aikaa paneutua valmennuksen parissa kunnolla tuohon Jennin ja sinun ratsastukseen. On kuitenkin myös hienoa seurata näin sivusta teidän kehittymistänne ja olet saanut pidettyä kaikki tarinat omalla tavallaan kasassa ja kehittyä pikku hiljaa, niin kuin me realistisesti etenemmekin.

Tarinankerrontasi on oikein toimivaa ja pidän kovasti tyylistäsi kirjoittaa. Se on rento, mutta samalla tarinoihin sisältyy aina asiaa ja paneutumista syvällisemmin Jenniin, joka onkin aikamoinen persoona. Kieliopillisesti kirjoitat hienosti, eikä ainakaan omaan vioittuneeseen silmääni ole löytynyt yhtäkään kirjoitus virhettä näin pitkässä ajassa. Teksteissäsi silmä lepää ja ne ovat aina mukavan vauhdikkaita, innolla odotan luettavaa, miten jatkatte kehittymistä Jennin kanssa jatkossa (: - Odelie

[sonya]

Värkkäilin tossa Eetulle toistakin kuvaa, tällä kertaa jopa linet on ihan itse piirretyt.. : D

[Kaneli]

Saavuin kuraista tallitietä pitkin kohti Simoraa. Autossa olevat kaksi russelia häärivät hetken aikaa kärsimättöminä odotellen, milloin olisimme perillä. Minun piti muutamaan otteeseen korottaa ääntäni, jotta koirat pysyisivät takapenkillä, eivätkä tulisi syliini asti ja häiritä ajoa. Yleensä kummatkin nartut nukkuivat kiltisti takapenkin jalkatilassa tai istuimilla, mutta uusi paikka sai näköjään niiden pasmat ihan sekaisin. Onneksi on aamu, joten hevoset ovat vielä tallissa.

Astuessani ulos autosta laitoin koirat kiinni hihnoihinsa ja kävelin talliin, jossa Amanda asustelee. Päästin koirat nuuhkimaan Amaa ja kaikki kolme vaikuttivat olevansa innoissaan tästä jälleen näkemisestä. Viimeksi kolmikko oli nähnyt, kun tamma oli lastattu traikkuun ja kuljetettu Simoraan. Milca ja Cara osasivat hyvin väistellä tamman jalkoja samalla, kun harjasin sen perusteellisesti päästä jalkoihin.

"No, onpas sinuakin pikkuhiljaa saatu oikein hyvään kuntoon. Taitaa se ravikisoissa juokseminen olla hyvää liikuntaa", totesin tammalle rapsutellessani sen päätä korvien takaa.
"Huomenta vaan Kaneli", totesi tallin omistaja Odelie taluttaessaan heppoja ulos.
"Ai huomenta.. En meinannut huomata sua, kun keskityin niin Aman rapsutteluun", sanoin hieman naurahtaen.

Odelien poistuessa tallista muutaman hevosen kanssa, minä jatkoin omaa räpellystäni tamman harjan selvittelyssä. Kirosin muutamaan kertaan sitä oksien määrää, minkä tamman harja kerää tarhaillessa.

"Pitäisköhän sut vetää kaljuks tai irokeesi, niin sais tänkin homman helpommalla tehtyä", mumisin tammalle.
Amanda ei korviansa asialla hetkauttanut.

Talutin Amanda käytävälle ja laitoin sen toiselta puolelta seinässä olevaan renkaaseen kiinni. Yhtäkkiä kävin hakemassa satulahuoneesta satulan ja annoin hetken tamman nuuhkia ja katsella sitä rauhassa. Valjaiden takia selässä oleva pieni paino ja satulanvyön kaltainen kiristys oli sille jo tuttua ravien takia. Hienosti tamma pysyi paikoillaan ja välillä ujutin sen suuhun porkkanan taskusta. Koiratkin olivat innolla tässä mukana ja kerjäsivät porkkanaa minkä kerkesivät.

Kehuin Amandaa paljon, olihan tämä eka kerta, kun se olisi satuloituna ja ratsun kamppeet päällä. Lähdin taluttamaan sitä pienessä tihkusateessa kentälle ja siellä ravasimme hetken minun juostessa sen vieressä. Hiki siinä kyllä tuli ja todella kuuma! Meinasin läkähtyä paksun takkini alla, mutta ei sitä kyllä voinut pois ottaa... Näin hyvin sujui meidän eka satulointi kerta ja pikkuhiljaa olisi hatkoituksena ottaa apuväkeä mukaan, jotta pääsisin joskus kunnolla sen selkään saakka.

Minä ainakin olen aina kovin innoissani siitä, jos koiria tulee tallille vierailulle! Ne ovat ihania häärääjiä joka puolella ja tuovat väkisinkin hymyn huulille joka kerta. Ehkä tosiaan olisi aika hankkia omia koiria, kun ei ehdi muuta kun ihastella muiden koiria. On myös huikeaa, että Amanda alkaa totutella ratsuksi ja innolla odotan miten nopeasti tamma kehittyy uuden uransa suhteen. Toivottavasti Ama saa silti jatkaa vielä kärryjen edessä jatkossakin, sillä neito on kyllä raviradalla oikein kaunis näky. Apua kannattaa aina pyytää, sillä nyt kun itse en hevosen selkään pääse masun takia, olisin oikein innokas istahtamaan kärryihin.

Olet kyllä oikein positiivinen lisä meidän porukkaamme. Amanda on ihanaa vaihtelua tallissa ja on mukavaa aina saada talliin uutta seuraa. Olettehan te jo täällä melko vanha kasvo, mutta silti teistä löytyy vielä sitä uutuuden vipinää. Olet myös huiman hyvä kirjoittaja, tekstistäsi löytyy pelkkää asiaa, vaikka toki vähän sitä pitää irrotella aina välillä. Muutamassa tarinassa on löytynyt pientä irtonaisuutta, joka olisi helppo kuroa umpeen, mutta faktana sanon, ettei parannettavaa pitkälti olen. Huikeaa kehittymistä ja menoa teillä Aman kanssa ja katsotaan mitä tulevaisuus täällä Simorassa teille vielä tuokaan (: - Odelie

[Hanne]

8.10.2014

Ruskan kultaamat vaahterat vilahtelivat ohitse kun laukkasimme pehmeällä turpeen peittämällä metsätiellä. Suomenhevosen laukka oli vielä raakaa ja nelitahtista, mutta hioutui koko ajan. Olin noussut kevyeen istuntaan, jotta häiritsisin oriita mahdollisimman vähän.
― Ptruuuu sooh...., rauhoittelin hevosta ja istuin takaisin satulaan.
Tumppu siirtyi hetkeksi hieman holtittomaan pompottavaan raviin ja viimein käyntiin. Huokaisin, käänsin oriin takaisin tallille menevälle tielle ja annoin sille ohjaa. Maastolenkki oli jäänyt hieman lyhyeksi hirvenmetsästyskauden rajoittaessa reittien käyttöä. Tarkemmin ajateltuna se oli kuitenkin sopivan kevyt eilistä kenttärääkkiä ajatellen.


Ori puuskutti hetken laukan jälkeen, mutta tallipihalle tullessamme se oli jo saanut uutta puhtia ja tuijotti kiinnostuneena kirkkaanpunaista postilaatikkoa.
― Onko postilaatikko pelottava? kysyi ohitsemme kävelevä Soneü.
― En usko, pikemminkin potentiaalinen leikkikaveri, naurahdin ja maiskautin oriin eteen päin.
― Hehheh, hei olitteko muuten maastossa? Soneü kysyi. ― Uskaltaako siellä mennä vai saako siellä pelätä pyssymiehiä?
― Hyvin uskaltaa, kunhan vaan pysyy noilla merkityillä reiteillä, vastasin. ― Vauvan kanssako meinasit mennä?
― Katsotaan nyt, nainen vastasi mietteliäästi ja katosi talliin.
Riisuin Tumpun varusteet vaihteeksi puomilla pihalla ja harjasin sen karvat suoraksi. Ori oli alkanut jo kasvattaa talvikarvaa ja vanhaa kesäkarvaa lähti niin paljon, että siitä riittänyt vaikka tyynyntäytteeksi! Kun ori oli valmis, kävin viemässä varusteet pikkutalliin ja nappasin sieltä porkkanan mukaani. Irrotin Tumpun puomista ja lähdin kiikuttamaan sitä tarhaan, jonka portilla sujautin pojankoltiaiselle porkkanan.
― Heihei höpsö, olethan sitten kiltti, etkä kiusaa Iivu-raukkaa henkihieveriin, lässytin oriille, ennen kuin jätin sen syömään iltapäiväheiniään.

Tallipihalla törmäsin vielä Odelieen ja Jasoniin.
― Hei Hanne! Mitä Tumpulle kuuluu? Joko hyppäät sillä? poika kyseli innokkaana Oden naureskellessa vieressä.
― Totta kai hypätään, ainaski metriä ratana, vastasin pilke silmäkulmassa.
― Äiti ne hyppää jo enemmän ku mä ja Iivu! poika parkaisi. ― Sun pitää valmentaa meitä enemmän!
Nauroimme yhteen ääneen Oden kanssa.
― Tumppu näyttää kyllä päivä päivältä paremmalta, ties vaikka kohta hyppäisitte jo niitä metrin ratoja, Odelie tokaisi. ― Mitäs se taas täyttikään?
― Ensi kuussa viisi vuotta, vastasin hämmästyen itsekin lukemaa.
Niinkö vanha ori jo oli? Kohtahan pitää alkaa ajatella jo ensimmäisiä kisakokeilujakin, mikäli aiottiin joskus menestyä sillä saralla. Odelien ja Jasonin jatkettua matkaa istahdin autoon ja lähdin ajelemaan kotiin. Kotimatkalla mietin jo treeniaikatauluja ja varustehankintoja ensimmäistä kisakautta ajatellen.

Niinhän se vaan valitettavasti hevosten (ja lasten) kanssa menee, ettei sitä edes huomaa kuinka aika vain hurahtaa ja pian ne on jo vanhoja ja osaavia. Siihen jää miettimään että mihin se kaikki aika katosi, kun toinen osasi vielä hädin tuskin liikkua metriäkään pois emänsä luota. On ollut kunnia seurata Tumpun kehitystä ja mitä enemmän sen lihaksisto on tässä kehittynyt, sitä upeampi siitä on aina vain tullut. Tumpusta on tulossa kyllä sellainen hurmuri, että jossain vaiheessa siitä on vauva varastettava, eikä yksikään päivä kyllä ole unohtumaton sen kanssa!

Jos jätetään paljastamasta omistaja paralle, kuinka voikko on meikäläistä riepotellut menemään muutamana aamuna, haluaisi, kehua sitä kuinka taitava kirjoittaja olet. Olet yksi niistä lahjakkuuksista, joiden kielioppia epäsuomalaisena kadehdin ja aina olen kiiruhtamassa lukemaan tarinoitasi. Myös piirustukset ovat ällistyttävän hienoja ja väritys aina niin hempeän kaunista, että sielu lepää. Lehdetkin tässä tarinassa tuovat aivan omanlaisensa tunnelman, syksyisen sellaisen. Vaikka täällä Liekkijärvellä pitkälti jo sataa lunta.

Jason kyllä on ollut taas niin oma itsensä sinun seurassasi, että oikein naurattaa! Voi olla, että kilpailun himoissaan se yrittää vielä peitota teidän Iivun kanssa, kovaa vauhti on poika kehittymässä. Siksi kannattaa vähän tulta pehvan alle saada, tai saat kuulla seuraavat vuodet Jasonin naljailua. Hahah, ei hätää, kyllä mä pojan pistän kuriin mutta hoputusta ensimmäisiin kisoihin en lopeta (; - Odelie

[Linnea]

24.10.2014
Estetunti

Miyssa käänsi minuun vaativasti päätäni pidellessäni sitä paikoillaan ratsastajan noustessa jakkaralta selkään. Tamma kun oli semmoinen säheltäjä niin ei se osannut seistä mitenkään aloilla. Duken ratsastaja vilkaisi punaiseen tammaani mietteliäänä. Tunnistin kasvot heti. Tyttö oli mennyt viime kerralla Miyssalla, ja tuntui välttelevän sitä kuin viimeiseen asti. Mietinkin jo, että pitäisi kysyä, mikä teki tammasta niin pelottavan. Mielessäni virnistin, mutta pian puoliverinen tökkäisi minua turvallaan kylkeen, kuin herättääkseen minut ajatuksista.
"Kiitos", Anni, selässä istuva ratsastaja kiitti minua hymyillen ja päästin irti hevoseni ohjista, jolloin tamma lähti heti kävelemään reippaasti eteenpäin.

Olin hankkinut sille vasta uuden satulan ja aika kalliin sellaisen, mutta näköjään se auttoi aika paljon. Miyssa kulki nykyään taas hienosti, eikä toispuoleisena eteenpäin.

Kääriydyin vilttiin ja istuin katsomoon Ramin viereen. Kyllä, ihan Ramin viereen. Olin saanut tehdä töitä kuitenkin aika paljon sen eteen, jotta olisin saanut miehen tulemaan maneesiin seurakseni. Kaupungille lähtö olisi kuitenkin ollut paljon parempi idea miehen mielestä, mutta hän suostui kuin suostuikin epämääräiseen pyyntööni.

Nyt Rami vain katsoi käveleviä ratsukoita, eikä hän vaikuttanut lainkaan harmistuneelta. Oikeastaan päinvastoin. Melkein kiinnostuneelta. Virnistin.
"Mitä?" mies oli huomannut virnistykseni ja katsoi minuun mietteliäänä.
"Ei mitään.." hymyilen ja siirrän katseeni Miyssaan, joka käveli turhankin reippaasti eteenpäin. Soneü huomauttikin tästä Annille. Istunta piti saada vakaammaksi ja rennommaksi. Jos nojasi liikaa taakse, Miyssa kiihdytti lähes raviin asti.
"Mä tiedän, että sä ajattelit jotain musta", Rami tuumi ja näin, että toinen hymyili sisäisesti. "Mitä sä ajattelit? Olenko mä niin outo näky?"
"Ääh, ei vaan sä oot niin suloinen kun sun mielestä tänne tulo oli muka niin kamalaa, mutta näytät kuitenkin viihtyvän."

Toinen vilkaisi minua et-oo-tosissas -ilmeellä ja naurahdin.
"Kyllä mä tiedän, että viihdyt", hymyilen.
"Ehkä mä näytän tältä, jos tein mielessäni suunnitelmaa siitä kuinka livahdan täältä kämpille." Rami katsoi minuun ilkikurisesti.
"Mä tiedän kyllä minkä takia sä näytät tuolta", hymyilin taas ja käänsin katseeni pois miehestä, joka pyöritteli minulle päätä. Äskeisenkin pystyi ajattelemaan moneen tapaan, mutta Rami oli vaiti.

Miyssa kulki hienosti pohkeenvälissä ja oli mukava katsoa tamman menoa toisen ratsastajan alla. Se kulki hyvin pohkeesta eteen ja pysyi pyöreänä, vaikka esteitä hypittiinkin.

"Tue Miyssaa vähän enemmän jalalla ja myötää ohjasta enemmän, jotta et jää vetämään sen suusta. Huolehdi kuitenkin, että tuntuma säilyy." Hymyilin Soneün neuvolle, sillä oli mukavaa, että toinen huomasi pienen epävarmuuden Miyssassa, vaikka pikaisesti katsottuna sellaista ei olisi nähnytkään.
Tamma oli ihan taitava hyppäämään, mutta tosiaan vaati ratsastajalta aika paljon tukea. Hypyt olivat tänäänkin aika ilmavia, mutta onneksi ratsastaja osasi asiansa opettajan johdolla ainakin, niin lopuksi tuli vielä muutama erittäin onnistunut suoritus matalemmilta esteiltä.

Seuraavaksi estekorkeus nousi metriin ja Miyssan ratsastajan epävarmuus paistoi katsomoon asti.
"Ei tää pääse tuon yli..." Anni sanoi hieman värisevällä äänellä. "Hyppäshän se pienemmät ihan hyvin, mutta tää tuntuu vähän epävarmalta hyppäämään tänään.."
Soneü melkein naurahti, mutta ymmärsi toisen tilanteen.
"Ei sun ole pakko hypätä näin korkeaa, mutta Miyssa osaa kyllä hypätä helposti tuon metrinkin. Sun pitää vaan luottaa siihen niin se voi luottaa suhun." nainen hymyili ratsastajalle, joka näytti aika mietteliäältä. "Mä en pistäis sua hyppäämään näitä jos en uskoisi, että pärjäät. Sulla menee hienosti, mutta jos et halua, voin laittaa sulle vielä matalammaksi."

Anni kuitenkin halusi kokeilla metriäkin ja me katsomossa Ramin kanssa melkein jännitettiin ratsastajan puolesta. Miten nyt menisi. Miyssa oli aika haka kieltämään jos ratsastaja ei antanut tukea, mutta toisaalta Anni oli hyvin taitava ratsastaja ja Soneü tunsi Miyssan, sekä Annin ja luotin tämän arvointikykyyn.

Miyssa nosti päänsä ylös ja lyhensi askeltaan, nähdessään edessään kohoavan pystyn. Soneü kuitenkin neuvoi Annia pitämään jalan hyvin lähellä kylkeä ja pitämään tuntuman koko ajan. Jos ohjat heittäisi pois, tamma tulisi kieltämään. Sitä ei saanut jättää yksin esteelle.

Askel, toinen, kolmas ja hyppy. Miyssa hyppäsi vähän töksähtäen esteen yli ja puomi tipahti maahan.
"Laukkaa maneesin ympäri ja tule heti uudestaan!" Soneün ääni kaikui maneesissa kun nainen juoksi nostamaan puomia paikoilleen. "Anna sen nyt laukata ihan rehellisesti eteenpäin. Hyvä kaarrelaukka!"

Miyssa näytti jopa innostuvan tästä ja tällä kertaa sitä sai pidättää aika paljon ennen estettä, mutta nyt hyppy onnistui, vaikka hypyn korkeus oli lähempänä 140cm kuin metriä. Kovaa ja korkealta -tyyli oli Miyssalle selvästi vakiokamaa. Ratsastaja kuitenkin osasi varautua siihen ja myötäsi hienosti.
"Hienoa!" Soneükin kehui. "Taputa sitä kaulalle, tulitte tosi hyvin..."

Miyssa on kyllä sellainen pakkaus, ettei sitä voi olla rakastamatta! Tamma on ihanan sähäkkä ja pitkään ennen tätä masua sitä salaa ratsastelin, että älä nyt vain suutu. Tamma on kyllä kehittynyt täällä huimasti siitä, mitä se oli vielä silloin kun te saavuitte vasta Simoraan. Siitä on tullut varmempi ja rehellisempi, vaikka yleensä tunneilla hevoset eivät opi muuta kuin lintsaamaan. On ihanaa nähdä myös sinua tallilla hieman useammin. Tuntuu todella tyhjältä, kun et ole pitämässä tälle mamma paralle seuraa, joten auto käyntiin vähän useammin ja nokka kohti Simoraa!

Nythän sulla voisi olla siihen jopa erinomainen syy! Meidän ikuisesti poikamies Rami tuntui iskeneen vähän silmiänsä suhun ja olisi aivan sydäntä särkevän ihanaa, jos vaikka tästä voisi kehkeytyä jotain,ä. Hehe, taas puhuu minä ja minun romanttiset aivoni, niitä ei ain kannata kuunnella, mutta ainakin näytätte tulevan paremmin toimeen kuin kukaan muu tulisi Ramin kanssa toimeen täällä meillä.

Sitten kehuihin. Aivan huikeaa tiivistä kirjoittamista ja onnistut aina kannattelemaan tarinat kevyesti alusta loppuun. Niissä on aina jonkinlainen idea, jonka saat kerrottua hyvin tyhmemmillekin aivoille, eikä kirjoitusvirheitä löydy ainakaan minun silmään. Piirtää kaunista Miyssaa ja meitä muita pulleroita saisit kyllä enemmän! Olet erityisen taitava piirtämisessä, kuin kirjoittamisessa, joten täältä meiltä et ole lähdössä. Jos karkaan, ill find You! Eli siis innolla uusia merkintöjä odotellen! - Odelie